Perusopetuslain 29§ mukaan oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Kuinka moni kunta/koulu rikkoo tätä oppilaan laissa määräämää oikeutta?

Kouluväkivaltaa, koulukiusaamista, syrjimistä, vähättelyä, sosiaalista eristämistä…

Kouluissa on kiusattu oppilaita, varmaankin aina. Uutisiin niitä nousee toisinaan ja tuolloin usein kiinnitetään isompaa huomiota hetkeksi asiaan. Mutta miksi kiusaamiseen kiinnitetään huomiota vasta, kun tilanne on jo päätynyt kovaan väkivaltaan? Kun tilannetta on todella vaikea purkaa? Kun lapsen terveys ja henki on vaarassa? Kouluilla on pitkään ollut erilaisia välineitä puuttua kiusaamiseen, erilaisia hankkeita ja tapoja, silti kouluissa kiusataan. Mikä meissä on, ettemme saa toistemme kiusaamista loppumaan?

Toisissa perheissä kiusaamiseen puututaan heti, halutaan tietää, jos lapsilla on kränää tai oma lapsi käyttäytyy asiattomasti toista kohtaan tai jos oma lapsi kiusaa. On tärkeää kotona jo puuttua siihen, mikä on soveliasta käytöstä, kuinka kohdellaan toisia. Lasten on tärkeää oppia siihen, että me kaikki olemme yhtä tärkeitä ja arvokkaita, että ketään ei kiusata. Miten puuttua siihen, jos perheessä ei puhuta asiasta, jos perheessä ei välitetä, jakseta, huomata tai olla kiinnostuneita? Mitä voidaan tehdä siinä kohtaa, kun kiusaavan lapsen vanhempi toteaa, että ei mun lapsi kiusaa? Tai että ei tuo ole kiusaamista/mitä kiusaaminen oikein edes on? Tai ”älä liioittele”.

Miten auttaa tai puuttua, jos kiusattu ei kerro? Meidän jokaisen tulee ottaa vastuu, jokaisen tulee nähdä ja puuttua. Jos ei itse uskalla puuttua, kertoa jollekin, joka uskaltaa puuttua. Kunhan toimii, puolustaa, auttaa.

Miten puuttua siihen, jos koulusta ei olla perheisiin yhteydessä? Jos rehtori ei uskalla olla perheisiin yhteydessä? Tai jos ei välitetä? Ei haluta myöntää, että koulussa on ongelma? Jos ei haluta nähdä?

Mitä tehdä tilanteessa, jossa rehtori sanoo: ”Katsotaan, miten tämä etenee”, ”ei kannata tehdä rikosilmoitusta”, rehtorit ovat avainasemassa, heidän tulee vaatia yhteistyötä perheiltä, heidän tulee uskaltaa olla yhteydessä. Kouluilla tulee olla tarpeeksi resursseja, koulupsykologi, kuraattori, nuorisotyöntekijä, Onko meidän kouluillamme liian suuria resurssi- tai johtamisongelmia, tai molempia?

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006655370.html

https://yle.fi/uutiset/3-10942926

Liian isot opetusryhmät, liian vähäiset ryhmäytymiset, lasten sosiaaliset taidot, tunnekasvatuksen puute, erilaisuuden sietämiskyky, empatian puute, perheiden ongelmat, kiire

Kiusaaminen on kokonaisvaltainen ongelma. Siihen meidän tulee pureutua. Kiusaaminen on kansanterveydellinen ongelma. Moni kiusattu kärsii mielenterveydellisistä ongelmista pitkään, kokee arvottomuutta, pelkoja

Lohjalla on otettu kolmisen vuotta sitten käyttöön Aseman Lasten K-0 ohjelma, jossa kiusaamista selvitellään monen eri ammattilaisen voimin. Kouluun tulee esimerkiksi nuorisotyön, perhetyön ja sovittelun osaamista. K-0 mottona on, että jokainen aikuinen on resurssi kiusaamiseen puuttuvassa työssä.

Kiusaamisia on. Ne pitää kitkeä pois. Sitä varten on hyviä hankkeita ja toimia. Missä on hanke, joka ennaltaehkäisee? Missä on työväline, joka saa kiusaamisen pois ennenkuin se alkaakaan?

Perusopetuslain 29§ mukaan oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Kuinka moni kunta/koulu rikkoo tätä oppilaan laissa määräämää oikeutta? Miksi SITÄ ei saada kitkettyä?

29 § (30.12.2013/1267)
Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön

Opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön.

Kouluun ei saa tuoda eikä työpäivän aikana pitää hallussa sellaista esinettä tai ainetta, jonka hallussapito on muussa laissa kielletty tai jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta taikka joka erityisesti soveltuu omaisuuden vahingoittamiseen ja jonka hallussapidolle ei ole hyväksyttävää syytä.

Opetuksen järjestäjän tulee opetussuunnitelman yhteydessä laatia ja ohjeistaa suunnitelma kurinpitokeinojen ja kasvatuskeskustelun käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista. Opetushallituksen tulee opetussuunnitelman perusteissa antaa määräykset suunnitelman laatimisesta. (29.12.2016/1498)

Opetuksen järjestäjän tulee hyväksyä järjestyssäännöt tai antaa muut koulussa tai muussa opetuksen järjestämispaikassa sovellettavat järjestysmääräykset, joilla edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

Edellä 4 momentissa tarkoitetuissa järjestyssäännöissä ja muissa järjestysmääräyksissä voidaan antaa kouluyhteisön turvallisuuden ja viihtyisyyden kannalta tarpeellisia määräyksiä käytännön järjestelyistä ja asianmukaisesta käyttäytymisestä sekä tarkempia määräyksiä 2 momentissa tarkoitetuista esineistä tai aineista sekä niiden käytöstä ja säilytyksestä. Lisäksi määräyksiä voidaan antaa koulun omaisuuden käsittelystä, koulun tilojen siisteydestä huolehtimisesta sekä oleskelusta ja liikkumisesta koulurakennuksissa ja koulun alueella.

Pykälässä säädetyt oikeudet ja velvollisuudet ovat voimassa ajan, jolloin oppilas osallistuu opetussuunnitelman tai opetuksen järjestäjän hyväksymän muun tämän lain tai sen nojalla annettujen säädösten nojalla laaditun suunnitelman mukaiseen opetukseen tai toimintaan.

Koulun opettajan tai rehtorin tulee ilmoittaa tietoonsa tulleesta koulussa tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta niihin syyllistyneen ja niiden kohteena olevan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s