Tänään Suomessa muistellaan evakkoja, heitä, jotka joutuivat jättämään kotinsa sodan keskellä. Myös minun perheeni historia kietoutuu näihin tapahtumiin.
Isovanhempani, äitini vanhemmat, saivat käskyn lähteä. He asuivat Viipurin Rasalahdessa ja kävivät töissä kaupungissa. Mummuni työskenteli tarjoilijana Pyöreässä tornissa, Viipurissa. Papastani tiedän vähemmän, mutta vanhoissa kuvissa hän esiintyy viulu kädessään.
Noista ajoista ei juuri puhuttu. Ei äidilleni, eikä meille lastenlapsille. Kysymykset vaikenemisen kulttuuri hiljensi.
Kun käsky evakkoon tuli, pappani oli rintamalla.
Raskaana oleva mummuni, odotti silloin äitiäni, lähti matkaan yhdessä siskonsa Ainon ja kolmen lapsensa kanssa. Taakse jäi koti, omakotitalo, koira, heidän koko elämänsä.
Evakkomatka on varmasti ollut raskas, pelottava ja epätodellinen. Sen vaikutukset eivät päättyneet matkan päätepisteeseen.
Olen evakkoon joutuneen lapsen, vaikkakin vielä syntymättömän, jälkeläinen ja kannan yhä sen jälkiä omassa elämässäni.
Äitini näkee edelleen painajaisia, joissa paetaan sotakoneita maastoon. Se, mitä tapahtui silloin, on muokannut meitä, ei vain muistoissa, vaan arjen valinnoissa, tunteissa ja tavoissa.
Tuon ajan ihmiset tekivät varmasti parhaansa. He pyrkivät suojelemaan kansansa ja perheensä ja antamaan lapsilleen tulevaisuuden. Silti myös me, evakkolasten lapset, maksamme yhä hintaa. Kukin omalla tavallamme, mutta tämä kokemus elää meissä. Se on kulkenut mukana ja ohjannut elämämme suuntaa.
Minun haaveeni on päästä joskus Rasalahteen, mummuni ja pappani kotikylään. Haluaisin nähdä, mistä olen lähtöisin. Tuntea maiseman, hengittää juureni. Mutta se haave on siirtynyt yhä kauemmas. Ennen Venäjän julmaa hyökkäyssotaa se tuntui mahdolliselta. Nyt ei enää. Jäljet sodista ja pakkomuutosta kantavat pitkälle ylisukupolvisesti, myös meihin, jotka emme itse olleet paikalla.
Suomelle kuuluessaan Rasalahden kylä oli osa Viipurin maalaiskuntaa. Kylä sijaitsi Viipurinlahdesta länteen työntyvän Rasalahden pohjukan ympärillä. Nykyisin Rasalahti on lähes umpeenkasvanut. Kylään kuului myös Lammassaari keskeltä Rasalahtea. Rasalahden naapurikyliä olivat Pien-Merijoki, Lahti, Kärki, Ahokas, Haankylä ja Naulasaari. Rasalahdella oli myös lyhyen matkaa rajaa Viipurin kaupungin kanssa.
Rasalahden halki kulki valtatie 7 Helsingistä Viipuriin. Kylän asutus oli keskittynyt valtatien molemmin puolin sekä tien ja merenlahden väliselle alueelle. Omaa kansakoulua Rasalahdessa ei ollut, vaan koulua käytiin läheisessä Kiiskilän kylän kansakoulussa.[1] Vuonna 1937 Rasalahdessa oli 92 asukasta. (lähde:wikipedia)
Discover more from Lotta Paakkunainen
Subscribe to get the latest posts sent to your email.
Lotta Paakkunainen 