Osallistuin hiljattain tilaisuuteen, jossa sain kuulla oman alansa asiantuntijoita. Ilta oli mielenkiintoinen ja kattava ja esitykset herättivät paljon ajatuksia. On aina antoisaa saada tietoa suoraan ihmisiltä, joilla on syvällinen ymmärrys käsiteltävästä aiheesta. Hyvä asiantuntija osaa paitsi jakaa tietoa, myös herättää keskustelua ja tarjota uusia näkökulmia.
Keskustelua kyllä riitti – ehkä välillä liikaakin, turhia välikommentteja, päälle puhumista. Jäin pohtimaan ilmiötä, joka toistuu monissa vastaavissa tilaisuuksissa: kuulijakunnassa on usein joku, joka haluaa olla äänessä. Hän ei välttämättä ole asiantuntija, mutta osallistuu keskusteluun tavalla, joka ei aina tuo lisäarvoa itse aiheeseen. Onko kyse halusta osoittaa myötätuntoa puhujalle? Vai halusta todistaa, että on kiinnostunut aiheesta? Vai sittenkin vain tarpeesta saada oma ääni kuuluviin?
Tietenkin vuorovaikutus on tärkeää ja usein juuri yleisön kysymykset ja kommentit rikastavat keskustelua. Silti joskus tuntuu, että asiantuntijan ääni peittyy tarpeettoman metelin alle. Itse nautin siitä, että saan keskittyä kuuntelemaan ja omaksumaan uutta tietoa. Jos jokin jää mietityttämään, kysyn vasta sitten, kun asiantuntija on saanut käydä ajatuksensa loppuun.
Ehkä tämä liittyy myös laajempaan tapaan osallistua keskusteluun. Olemmeko liian tottuneita siihen, että mielipiteen ilmaiseminen on itseisarvo? Voisiko joskus olla arvokkaampaa vain pysähtyä, kuunnella ja antaa asiantuntijan johdattaa meitä syvemmälle aiheeseen?
Miten sinä suhtaudut tällaisiin tilanteisiin? Pidätkö enemmän keskustelusta vai kuuntelun mahdollisuudesta?
Lotta Paakkunainen 