Avainsana-arkisto: päätöksenteko

Olen tehnyt kaksi kantelua lapsen oikeuksista, mutta miksi ja mistä on kyse?

Olen tehnyt kaksi erillistä kantelua eduskunnan oikeusasiamiehelle ja vaikka kantelut koskevat eri asioita, niitä yhdistää sama peruskysymys, eli

Toteutuvatko lapsen oikeudet ja lapsen etu päätöksenteossa vai jäävätkö ne sivuun silloin, kun tehdään taloudellisia ja poliittisia ratkaisuja?

Kantelut koskevat:

  • sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitusleikkauksia (STEA)
  • alkoholilain muutosta.

Kyse on eri asiakokonaisuuksista, mutta molemmissa minulla on sama huoli siitä, onko lapsen oikeuksia arvioitu riittävällä tavalla jo päätöksiä valmisteltaessa?

Miksi tein kantelut?

Suomi on sitoutunut YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Sen keskeinen periaate on selkeä:

Lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi kaikissa lasta koskevissa toimissa ja päätöksissä.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artikla: ”Lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi kaikissa lapsia koskevissa toimissa.”

Kyse ei ole siis poliittisesta mielipiteestä vaan Suomea sitovasta oikeudellisesta velvoitteesta.

Myös perustuslaki velvoittaa julkista valtaa turvaamaan perus- ja ihmisoikeudet sekä tukemaan lasten hyvinvointia ja perheitä.

Onko nämä velvoitteet toteutuneet käytännössä lainvalmistelussa ja päätöksenteossa?

1. Kantelu: järjestöleikkaukset ja lapsen oikeudet

Ensimmäinen kanteluni koskee sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksen leikkauksia.

Kyse ei ole pelkästään järjestöjen toimintaedellytyksistä, vaan palveluista, jotka esimerkiksi

  • auttavat väkivaltaa kokeneita lapsia
  • tukevat kriisissä eläviä perheitä
  • ehkäisevät ongelmien kasautumista.

Monissa näistä palveluista kohdataan juuri kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia lapsia.

Mikä herättää huolen?

Julkisten tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että päätökset rahoituksen leikkaamisesta tehtiin ennen kuin niiden vaikutuksia lapsiin ja palveluihin arvioitiin kattavasti.

Tämän vuoksi kysyin

Onko lapsen etu ollut päätöksenteon lähtökohta vai asia, jota ryhdyttiin arvioimaan vasta päätösten jälkeen?

Kantelussani pyydän oikeusasiamiestä arvioimaan mm.

  • onko lapsivaikutukset arvioitu ennen päätöksentekoa
  • onko lapsen etu ollut valmistelussa aidosti keskeinen arviointiperuste
  • täyttääkö valmistelu perus- ja ihmisoikeusvelvoitteet.

2. Kantelu: alkoholilain muutos ja lapsivaikutukset

Toinen kanteluni koskee alkoholilain muutosta, jolla lisätään alkoholin saatavuutta ja markkinointimahdollisuuksia.

Tässä valmistelussa on myös myönteisiä piirteitä.

Mitä valmistelussa on tehty hyvin?

Valmistelussa on

  • kuultu asiantuntijoita
  • tunnistettu lapsiin kohdistuvia haittoja
  • arvioitu vaikutuksia myös perheiden näkökulmasta.

Tämä on tärkeää ja kuuluu hyvään lainvalmisteluun.

Mikä kuitenkin herätti huolen?

Samaan aikaan valmisteluaineistosta ilmenee, että alkoholin saatavuuden lisääntyminen voi kasvattaa esimerkiksi

  • väkivaltaa
  • riippuvuutta
  • lasten kokemia haittoja.

Vaikutuksia on tarkoitus seurata vasta lain voimaantulon jälkeen.

Kantelussani kysyin, täyttääkö tämä lapsen oikeuksien näkökulmasta ennakollisen arvioinnin vaatimukset.

Lapsen oikeuksien sopimuksen lähtökohtana on, että vaikutukset arvioidaan ennen päätöksentekoa ja että ne aidosti ohjaavat päätöksiä, eivät ainoastaan muodostu jälkikäteisen seurannan kohteeksi.

Pyysin oikeusasiamiestä arvioimaan

  • onko lapsivaikutusten arviointi ollut riittävän perusteellinen
  • onko lapsen etu ollut valmistelussa ensisijainen harkintaperuste
  • vai onko se jäänyt muiden tavoitteiden rinnalla esitetyksi näkökulmaksi.

Mitä kantelut eivät koske?

Kantelujeni tarkoituksena ei ole vaatia lakien kumoamista.

Eduskunnan tekemiin poliittisiin päätöksiin ei voida puuttua kantelulla.

Sen sijaan kanteluni kohdistuvat siihen,

  • miten lait on valmisteltu,
  • miten viranomaiset ovat menetelleet,
  • ja onko lapsen oikeuksia koskevat velvoitteet otettu asianmukaisesti huomioon valmisteluvaiheessa.

Kyse ei ole vain kahdesta yksittäisestä asiasta.

Kyse on laajemmasta periaatteellisesta kysymyksestä:

Onko lapsen etu aidosti päätöksenteon ensisijainen arviointiperuste vai yksi näkökulma muiden joukossa?

Kun päätökset koskevat esimerkiksi väkivaltaa, perheiden kriisejä tai päihdehaittoja, niiden vaikutukset näkyvät konkreettisesti lasten elämässä.

Ne voivat näkyä lapsessa, joka ei saa tarvitsemaansa tukea, nuoressa, joka jää yksin, tai perheessä, jonka ongelmat ehtivät kasvaa ennen kuin apua on saatavilla.

Kantelujeni tarkoituksena ei ole politisoida lapsen oikeuksia, vaan muistuttaa niiden oikeudellisesta merkityksestä.

Lapsen oikeudet eivät ole mielipidekysymys. Ne ovat oikeudellisia velvoitteita, jotka sitovat viranomaisia myös silloin, kun tehdään vaikeita taloudellisia ja poliittisia ratkaisuja.

Siksi pidän tärkeänä, että arvioidaan

  • onko lapsen etu selvitetty riittävän ajoissa
  • onko sitä punnittu aidosti valmistelussa
  • ja näkyykö se lopullisissa ratkaisuissa.

Näihin kysymyksiin odotan nyt myös eduskunnan oikeusasiamiehen arviota.

Erityisesti toivon, että painotetaan sitä, että Suomi on sitoutunut YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Sen keskeinen periaate on selkeä:

Lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi kaikissa lasta koskevissa toimissa ja päätöksissä.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artikla: ”Lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi kaikissa lapsia koskevissa toimissa.”

Maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille on investointi tulevaisuuteen

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on hyvinvointialueiden käynnistyttyä käyty tärkeää keskustelua maksuttomasta ehkäisystä alle 25-vuotiaille. Olen itse kannattanut kaikkia niitä aloitteita ja kysymyksiä, joilla asiaa on pyritty edistämään alueellamme.

Kyse ei myöskään ole minulle uudesta asiasta.

Jo ennen hyvinvointialueiden perustamista asiaa käsiteltiin kunnissa ja kaupungeissa ympäri Suomea. Olin mukana keskustelussa jo Lohjan kaupungin päätöksenteossa vuosina 2017–2018, jolloin kannatin maksuttoman ehkäisyn tarjoamista alle 25-vuotiaille. Kirjoitin tuolloin, että maksuton ehkäisy on tärkeä keino vähentää ei-toivottuja raskauksia, tukea nuorten hyvinvointia ja parantaa yhdenvertaisuutta. Samalla korostin, että pelkkä ehkäisyn saatavuus ei yksin riitä, vaan rinnalla tarvitaan laadukasta seksuaalikasvatusta, seksuaalineuvontaa sekä matalan kynnyksen palveluita. Tämä näkemys ei ole muuttunut.

Kun hyvinvointialueet aloittivat toimintansa, siirtyi vastuu näistä palveluista kunnista hyvinvointialueille. Samalla syntyi mahdollisuus luoda yhdenvertaisemmat palvelut koko alueelle riippumatta siitä, missä kunnassa nuori asuu.

Vuonna 2022 aluevaltuustolle jätettiin aloite maksuttoman ehkäisyn tarjoamisesta kaikille alle 25-vuotiaille nuorille koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Aloitteessa esitettiin myös nuorten seksuaaliterveyteen liittyvän neuvonnan ja keskustelutuen vahvistamista. Kannatin aloitteen tavoitteita.

Vuonna 2025 valtuutettu Saara Hyrkkö nosti asian uudelleen esille sekä aluehallitukselle osoitetulla kysymyksellä että valtuustoaloitteella. Hyrkkö kysyi, miten päivitetyt raskauden ehkäisyn Käypä hoito -suositukset aiotaan toimeenpanna Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Kysymys oli perusteltu, sillä suosituksissa korostetaan muun muassa maksuttoman ehkäisyn tarjoamista kaikille alle 25-vuotiaille.

Aluehallituksen vastaus oli kuitenkin varovainen. Vastauksessa todettiin, että hyvinvointialue noudattaa suosituksia laajasti, mutta maksutonta ehkäisyä tarjotaan tällä hetkellä alle 20-vuotiaille sekä tietyille erityisryhmille. Samalla todettiin, ettei hyvinvointialueella ole lakisääteistä velvollisuutta tarjota maksutonta ehkäisyä kaikille alle 25-vuotiaille eikä siihen saada erillistä valtionrahoitusta. Laajentamisen arvioitiin lisäävän kustannuksia noin 400 000 euroa vuodessa.

Keskustelussa onkin korostunut erityisesti kustannuskysymys. Mielestäni vastuullisessa päätöksenteossa on kuitenkin tarkasteltava myös sitä, mitä tällä investoinnilla saadaan aikaan.

Ennaltaehkäisy on lähes aina halvempaa kuin ongelmien korjaaminen jälkikäteen.

Ei-toivotut raskaudet, raskaudenkeskeytykset sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyden ongelmat aiheuttavat kustannuksia niin yksilöille kuin yhteiskunnalle. Kun ehkäisy on helposti saatavilla, voidaan vähentää tilanteita, jotka myöhemmin johtavat huomattavasti suurempiin kustannuksiin terveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa. Siksi pelkkä vuosittainen kustannuslaskelma ei anna riittävää kuvaa päätöksen todellisista vaikutuksista.

Kyse ei kuitenkaan ole vain rahasta.

Maksuton ehkäisy on myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymys.

Vaikka ehkäisy on yhteinen vastuu, kohdistuvat ehkäisyn kustannukset ja raskauden riskit käytännössä edelleen useimmiten naisille. Nuoren naisen mahdollisuus huolehtia omasta seksuaali- ja lisääntymisterveydestään ei saisi riippua omasta tai perheen taloudellisesta tilanteesta.

Naisen oikeus päättää omasta kehostaan ei saa olla riippuvainen siitä, onko hänellä varaa ehkäisyyn.

On myös syytä muistaa, että valtakunnalliset Käypä hoito -suositukset perustuvat tutkimusnäyttöön. Suosituksissa suositellaan maksuttoman ehkäisyn tarjoamista kaikille alle 25-vuotiaille. Kyse ei siis ole yksittäisten poliitikkojen mielipiteistä, vaan asiantuntijoiden arviosta siitä, mikä edistää parhaiten nuorten terveyttä ja hyvinvointia.

Kesäkuussa 2025 jätettiin lisäksi valtuustoaloite, jossa esitettiin Käypä hoito -suositusten toimeenpanoa kokonaisuudessaan, mukaan lukien maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille. Olen kannattanut myös tätä aloitetta.

Olen seurannut asian käsittelyä aluevaltuutettuna tarkasti. Olen ollut läsnä jokaisessa Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston kokouksessa. Tästä syystä ajattelen muistini mukaan, ettei kyseistä valtuustoaloitetta ole ainakaan vielä tuotu aluevaltuuston käsiteltäväksi vastauksen antamista varten. Julkisista asiakirjoista en myöskään ole onnistunut löytämään aloitteeseen annettua vastausta. Tämän vuoksi aloitteen nykyinen käsittelyvaihe jää ulkopuoliselle epäselväksi.

Pidän tärkeänä, että hyvinvointialueen päätöksenteko on avointa ja että myös aloitteiden etenemistä on helppo seurata. Asukkailla ja valtuutetuilla tulee olla mahdollisuus nähdä, miten tärkeät hyvinvointiin liittyvät aloitteet etenevät valmistelussa ja päätöksenteossa.

Tällä hetkellä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue tarjoaa maksutonta ehkäisyä alle 20-vuotiaille sekä tietyille erityisryhmille, mutta ei kaikille alle 25-vuotiaille. Toivon, että asiaa tarkastellaan tulevaisuudessa uudelleen ja että päätöksenteossa huomioidaan sekä kustannukset että pitkän aikavälin hyödyt.

Hyvinvointialueiden tehtävä ei ole ainoastaan hoitaa sairauksia, vaan myös ehkäistä niitä.

Minulle maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille on investointi nuorten hyvinvointiin, tasa-arvoon, naisten asemaan ja tulevaisuuteen. Se on päätös, joka voi säästää kustannuksia pitkällä aikavälillä, mutta ennen kaikkea se on päätös, joka tukee nuorten mahdollisuuksia tehdä omaa elämäänsä koskevia valintoja turvallisesti ja yhdenvertaisesti.

Ankkuritoiminnan vaikutuksista pitäisi olla tietoa, eikä arvailuja

Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston kokouksessa 9.6.2026 käsiteltiin aluehallituksen vastausta kysymykseeni Ankkuritoiminnan nykytilasta, vaikuttavuudesta ja siitä, millaiseen tietoon toimintaa koskevat muutokset perustuvat.

Aluevaltuustolla on mahdollisuus esittää aluehallitukselle kysymyksiä ajankohtaisista ja tärkeistä asioista. Käytin tätä mahdollisuutta kysyäkseni Ankkuritoiminnan heikennysten jälkeen tehdyistä vaikutusarvioinneista sekä siitä, millaista tietoa päätöksenteon tueksi on kerätty.

Kysymykseni taustalla oli huoli siitä, että aiemmin hyvin toimineesta ja tiiviistä moniammatillisesta Ankkurimallista on siirrytty hajautettuun toimintatapaan, jossa työtä tehdään oman työn ohella ja keskeisiä rakenteita on purettu. Kun toimintaa muutetaan näin merkittävästi, pitäisi samalla pystyä osoittamaan, mitä vaikutuksia muutoksella on ollut.

Valitettavasti aluehallituksen antama vastaus oli jälleen heikko ja tällä kertaa myös poikkeuksellisen epämääräinen. Vastauksessa ei käytännössä vastattu niihin keskeisiin kysymyksiin, joita olin esittänyt.

Erityisen huolestuttavaa oli, että vastauksessa todettiin suoraan, ettei uuden mallin vaikuttavuudessa ole vielä päästy samalle tasolle kuin aiemmassa toimintamallissa. Samalla kuitenkin väitettiin, ettei vanhan mallin paremmuudesta ole näyttöä. Tämä on vaikea yhtälö, varsinkin kun samassa vastauksessa todettiin myös, ettei vertailukelpoista vaikuttavuustietoa ole kerätty.

Nostin puheenvuorossani esiin juuri tämän tiedolla johtamisen näkökulman. Jos palveluita heikennetään, resursseja vähennetään tai toimintamalleja muutetaan, pitäisi päätösten vaikutuksia myös seurata, arvioida ja raportoida avoimesti. Muuten päätöksenteko perustuu oletuksiin eikä tietoon.

Kiinnitin huomiota myös siihen, että Ankkuritoiminnan muutosta perusteltiin aikanaan ennen kaikkea toiminnan yhtenäistämisellä koko hyvinvointialueella. Nyt vastauksessa keskeiseksi perusteluksi nousi talouden tasapainottaminen. Tämä herättää perustellun kysymyksen siitä, mikä uudistuksen todellinen tavoite oli ja onko yhtenäistämisen tavoite toteutunut tavalla, joka oikeuttaa luopumisen aiemmin toimivaksi koetusta mallista.

Huolta herätti myös mielenterveyspalveluiden rooli. Aiemmassa mallissa psykiatrinen sairaanhoitaja oli kiinteä osa moniammatillista tiimiä. Nyt yhteistyötä kuvattiin lähinnä siten, että tarvittaessa ollaan yhteydessä mielenterveys- ja päihdepalveluiden viranomaisnumeroon. Tämä ei vaikuta moniammatillisen yhteistyön vahvistumiselta.

Puheenvuorossani nostin esiin myös vastauksen sisältämiä tiedollisia puutteita. Esimerkiksi tilastotaulukossa oli erikseen mainittu sekä Raasepori että Tammisaari, vaikka Tammisaari kuuluu Raaseporin kaupunkiin. Samaan aikaan Kauniainen puuttui taulukosta kokonaan. Kyse ei tietenkään ole yksittäisestä kuntanimestä, vaan siitä, kuinka huolellisesti päätöksenteon taustalla olevat tiedot on koottu ja tarkistettu.

Alkuperäinen tarkoitukseni oli pitää pidempi puheenvuoro ja tehdä asiassa vastaesitys. Koska valtuuston puheenvuorot on rajattu kolmeen minuuttiin ja muokkasin puhettani vielä viime hetkellä vastaesityksen valmistelun vuoksi, en ehtinyt tuoda esiin kaikkia näkökulmiani. Lisäksi vastaesitykseni valmistui ryhmien yhteisesti sopiman määräajan jälkeen, minkä vuoksi vedin sen pois.

Pidin kuitenkin tärkeänä tuoda esiin, millaista tietoa valtuuston olisi mielestäni saatava Ankkuritoiminnan arvioimiseksi: vertailukelpoinen vaikuttavuusarvio vanhan ja uuden mallin välillä, selvitys yhtenäistämisen toteutumisesta, kuvaus mielenterveyspalveluiden roolista ennen ja jälkeen uudistuksen sekä säännöllinen raportointi toiminnan tuloksista.

Ankkuritoiminta on tärkeä osa ennaltaehkäisevää turvallisuustyötä. Kyse ei ole organisaatiokaavioista tai hallinnollisista rakenteista. Kyse on siitä, saavatko lapset ja nuoret apua oikeaan aikaan, oikeilta ammattilaisilta ja riittävän vaikuttavasti.

Juuri siksi vaikutuksista pitäisi olla tietoa, eikä arvailuja.

Voit kuulla lyhyen puheenvuoroni videolta ja lukea sen, mitä minä olisin halunnut sanoa videon alta.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kokousta seuraavat, 

olisi mielekästä kiittää aluehallitusta annetusta vastauksesta, mutta vastauksen luettuani huoleni Ankkuritoiminnan tilanteesta ei kuitenkaan vähentynyt. Päinvastoin, se vahvistui. 

Alkuperäisen kysymyksen taustalla oli selkeä huoli siitä, että aiemmin hyvin toimineesta, tiiviistä moniammatillisesta Ankkurimallista on siirrytty hajautettuun malliin, jossa työtä tehdään oman työn ohella ja keskeisiä rakenteita on purettu. Vastauksessa ei onnistuta osoittamaan, että tämä muutos olisi parantanut toimintaa tai edes säilyttänyt sen aiemman vaikuttavuuden. 

Päinvastoin. Vastauksessa todetaan suoraan, että samanlaiseen vaikuttavuuteen ei ole vielä päästy. Tämä on erittäin merkittävä myönnytys. 

Toivon myös teidän kiinnittävän huomiota siihen, miten muutosta perustellaan. Aikanaan uudistusta ei ensisijaisesti perusteltu taloudella, vaan tarpeella yhtenäistää toimintaa koko hyvinvointialueella. Nyt vastauksessa keskeiseksi perusteeksi nousee talouden tasapainottaminen. 

Mikä siis oli uudistuksen todellinen tavoite ja onko yhtenäistäminen toteutunut tavalla, joka oikeuttaa luopumisen aiemmin toimivaksi koetusta mallista? 

Jos yhtenäistämisen seurauksena päädymme tilanteeseen, jossa vaikuttavuus on heikentynyt, on täysin perusteltua kysyä, oliko ratkaisu oikea. Jos yhtenäistämistä kaivattiin, miksi ei rakennettu koko hyvinvointialueelle niitä käytäntöjä, jotka olivat jo osoittautuneet toimiviksi? 

Erityisen ongelmallista on se, että samalla todetaan, ettei vertailukelpoista ja luotettavaa tietoa Ankkuritoiminnasta ole kerätty. Jos vaikuttavuustietoa ei ole, millä perusteella nykyistä mallia voidaan arvioida onnistuneeksi? Ja miten voidaan väittää, ettei aiempi malli ollut vaikuttavampi, jos vertailuaineistoa ei ole olemassa? 

Hyvät valtuutetut, tämä on tiedolla johtamisen ydinkysymys. 

Myös mielenterveyspalveluiden osalta vastaus on huolestuttava. Aiemmassa mallissa psykiatrinen sairaanhoitaja oli kiinteä osa moniammatillista tiimiä. Nyt yhteistyö kuvataan lähinnä siten, että tarvittaessa ollaan yhteydessä viranomaisnumeroon. Tämä ei vaikuta yhteistyön vahvistamiselta, vaan selvältä etääntymiseltä. 

Lisäksi alkuperäisessä kysymyksessä kysyttiin, onko aluehallitus valmis arvioimaan paluuta tiiviimpään moniammatilliseen tiimimalliin. Tähän keskeiseen poliittiseen kysymykseen ei vastauksessa käytännössä vastata lainkaan. 

haluan myös huomauttaa yhdestä yksityiskohdasta, joka kuvaa mielestäni vastauksen valmistelun tasoa. 

Vastauksessa esitetyssä tilastotaulukossa on erikseen mainittu sekä Raasepori että Tammisaari. Tammisaari on kuitenkin osa Raaseporin kaupunkia eikä oma kuntansa. Samanaikaisesti taulukosta puuttuu kokonaan Kauniainen, jonka tiedämme kuuluvan Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueeseen. 

Tämä herättää väistämättä kysymyksen siitä, kuinka huolellisesti vastauksen taustalla olevat tiedot on koottu, tarkistettu ja analysoitu. Kyse ei tietenkään ole yksittäisestä kuntanimestä. Kyse on siitä, että sama epätarkkuus näkyy vastauksessa laajemminkin. Toisaalta todetaan, ettei vertailukelpoista tietoa ole käytettävissä, mutta samalla tehdään johtopäätöksiä aiemman toimintamallin vaikuttavuudesta. Toisaalta myönnetään, ettei aiemman vaikuttavuuden tasolle ole päästy, mutta silti ei arvioida tarvetta tarkastella toimintamallia uudelleen. 

Valtuustolla on oikeus odottaa, että meille tuotavat vastaukset perustuvat huolellisesti valmisteltuun, johdonmukaiseen ja luotettavaan tietoon. Kun kyse on lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä rikoksilla oireilevien nuorten tukemisesta, tiedon laadulla on erityinen merkitys. 

Katson, että aluehallituksen vastaus ei anna valtuustolle riittäviä edellytyksiä arvioida Ankkuritoiminnan nykytilaa, vaikuttavuutta eikä uudistuksen onnistumista. 

haluan vielä todeta, että harkitsin esittää tämän asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Päädyin kuitenkin vetämään palautusesityksen takaisin, koska se olisi tullut ryhmien yhdessä sopiman määräajan jälkeen. 

Haluan silti tuoda valtuuston ja aluehallituksen tietoon, mitä pidän välttämättömänä jatkovalmistelun ja päätöksenteon kannalta. 

Mielestäni valtuustolle tulisi tuoda: 

  • vertailukelpoinen arvio aiemman ja nykyisen Ankkurimallin vaikuttavuudesta, 
  • selvitys siitä, miten uudistuksen alkuperäinen tavoite eli toiminnan yhtenäistäminen on toteutunut, 
  • kuvaus mielenterveyspalveluiden tosiasiallisesta osallistumisesta Ankkuritoimintaan ennen uudistusta ja sen jälkeen, 
  • säännöllinen raportointi- ja seurantamalli Ankkuritoiminnalle, 
  • sekä arvio siitä, tulisiko tiiviimmän moniammatillisen tiimimallin käyttöönottoa tarkastella uudelleen niillä alueilla, joilla se on aiemmin osoittautunut toimivaksi. 

Pidän näitä asioita olennaisina siksi, että nykyisen vastauksen perusteella valtuustolle ei synny riittävää kokonaiskuvaa siitä, miten uudistus on vaikuttanut toiminnan tuloksellisuuteen ja nuorten saamaan tukeen. 

Kiitos. 

Jäävätkö erityistä tukea tarvitsevat lapset palvelujen väliin? Asia käsittelyssä aluevaltuustossa tiistaina

Tiistain aluevaltuuston kokouksessa yhtenä käsiteltävänä asiana on vastaus jättämääni kysymykseen erityistä tukea tarvitsevien lasten loma-ajan hoidon sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä.

Haluan avata tätä asiaa myös täällä, koska kyse ei ole vain hallinnollisesta muutoksesta, vaan perheiden arjesta.

Miksi nostin asian esiin?

Kysymykseni taustalla on huoli siitä, mitä tapahtuu vuoden 2026 jälkeen, kun kuntien ja hyvinvointialueen välinen vastuunjako on muuttunut.

Monille erityistä tukea tarvitseville lapsille koulun yhteydessä järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta sekä loma-ajan hoito eivät ole vain palveluja muiden joukossa. Ne ovat osa turvallista arkea: tuttuja ihmisiä, ennakoitavia rakenteita ja jatkuvuutta. Asioita, joiden merkitys korostuu erityisesti silloin, kun lapsella on esimerkiksi neurokirjon haasteita, kehitysvamma tai muu erityisen tuen tarve.

Pahimmillaan uudistus pirstaloi tätä kokonaisuutta.

Vastaus kuvaa lakia, mutta ei arkea

Aluehallituksen vastauksessa todetaan, että perusopetuslain mukainen aamu- ja iltapäivätoiminta on ensisijaisesti kuntien vastuulla ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut täydentävät sitä silloin, kun lapsen tarpeet sitä edellyttävät.

Tämä on juridisesti tärkeä lähtökohta.

Mutta se ei vastaa siihen, mitä käytännössä tapahtuu lapsille ja perheille.

Kysyin mm.

  • kuinka moni lapsi voi jäädä palveluiden ulkopuolelle
  • mitä tämä merkitsee perheiden arjelle
  • miten riskit aiotaan estää

Näihin kysymyksiin vastaus ei anna konkreettisia arvioita.

Huolestuttaa on, että väliinputoajat tunnistetaan

Vastauksessa on kohta, joka huolestuttaa minua ja monia huoltajia.

Siinä todetaan, että on mahdollista, ettei osa vammaisista lapsista pääse kunnan järjestämään aamu- ja iltapäivätoimintaan, eikä heille myöskään synny oikeutta vammaispalvelulain mukaiseen palveluun.

Toisin sanoen hyvinvointialue tunnistaa itse riskin, että osa lapsista voi jäädä palvelujen ulkopuolelle.

Juuri tätä riskiä halusin kysymykselläni selvittää.

Mutta

  • kuinka monesta lapsesta on kyse, ei arvioida
  • vaikutuksia perheiden arkeen ei kuvata
  • eikä esitetä konkreettisia toimia tilanteen estämiseksi

Tämä ei ole pieni yksityiskohta, vaan tämä on yhdenvertaisuuskysymys.

Kaksi järjestelmää, mutta yksi arki

Toinen keskeinen huoli liittyy hakuprosesseihin.

Jatkossa perheen on haettava

  • aamu- ja iltapäivätoimintaa kunnalta
  • mahdollisia vammaispalveluja hyvinvointialueelta

Vastauksessa todetaan, että asiointia voidaan helpottaa ohjauksella, mutta perheiden näkökulmasta kyse ei ole ohjeiden puutteesta, vaan rakenteesta.

Erityistä tukea tarvitsevien lasten perheet eivät tarvitse kahta rinnakkaista järjestelmää, vaan selkeän ja toimivan palvelupolun.

Hyviä tavoitteita, mutta miten ne toteutetaan?

Vastauksessa korostetaan jatkuvuuden, turvallisuuden ja pysyvän henkilöstön merkitystä. Tämä on tärkeä ja oikea lähtökohta.

Mutta vastauksessa se jää vain tavoitetasolle.
Vastauksesta ei käy ilmi

  • miten nämä periaatteet varmistetaan käytännössä
  • miten yhtenäinen taso turvataan eri kunnissa

Hyvät tavoitteet eivät yksin riitä, vaan tarvitaan myös konkreettinen toteutus.

Siirtymäaika tuo hengähdystauon

Myönteistä on, että hyvinvointialue ja kunnat ovat sopineet nykyisten käytäntöjen jatkamisesta lukuvuoden 2026–2027 ajan. Sillä se tuo kaivattua vakautta perheille ja antaa aikaa valmistella pysyviä ratkaisuja.

Samalla se kertoo myös olennaisen siitä, että kestävää mallia ei vielä ole.

Miksi tästä on tärkeä puhua valtuustossa?

Valitettavasti tämä ei ole yksittäinen tapaus.

Aluehallituksen vastaukset ovat aivan liian usein luonteeltaan juuri tällaisia:

  • kysytään vaikutuksista → vastataan rakenteista
  • kysytään riskeistä → todetaan, että riski on olemassa
  • kysytään ratkaisuista → korostetaan yhteistyötä

Mutta konkreettiset arviot ja ratkaisut jäävät puuttumaan.

Valtuutettuina meidän tehtävämme ei ole vain merkitä vastauksia tiedoksi, vaan arvioida niiden pohjalta päätösten vaikutuksia.

Ja siihen tarvitaan enemmän kuin hallinnollinen kuvaus.

Kyse on lapsista, ei rakenteista

Tiistain keskustelussa haluan nostaa esiin erityisesti yhden kysymyksen siitä, että miten varmistamme, ettei yksikään erityistä tukea tarvitseva lapsi jää palvelujen ulkopuolelle siksi, että vastuu jakautuu kunnan ja hyvinvointialueen välille?

Lapsen näkökulmasta organisaatiorajat eivät saa näkyä palvelujen puutteena. Perheiden pitää voida luottaa siihen, että tarvittava tuki muodostaa toimivan kokonaisuuden, ei hallinnollisten rajojen väliin jäävän aukon.

Tämä on se kysymys, johon valtuustokeskustelussa tarvitaan vastaus.

Hyvinvointi rakentuu arjen varmuudesta ja toimivasta yhteistyöstä

Osallistuin 23.4. hyvinvointialueen järjestämään HYTE-seminaariin, joka kokosi yhteen laajan joukon hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen parissa toimivia asiantuntijoita. Seminaariin oli kutsuttu tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsenet, kuntien hyte-asioista vastaavia luottamushenkilöitä sekä viranhaltijoita. Päivä tarjosi paljon ajateltavaa ja myös aihetta kriittiselle pohdinnalle.

Keynote-puhujana toimi hyvinvointialuejohtaja Sanna Svahn. Paneelikeskusteluun osallistuivat Siuntion kunnanjohtaja Inka Tikkanen, ikääntyneiden palvelualuejohtaja Tuula Suominen, tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan puheenjohtaja Sini Felipe sekä EMY ry:n Länsituuli-hankkeen hankekoordinaattori Hanna Parikka. Paneelissa oli selvästi koolla vahvaa osaamista ja monipuolisia näkökulmia ja keskustelu oli kiinnostavaa ja asiantuntevaa.

Pienryhmätyöskentelyssä katse arkeen ja mielen hyvinvointiin

Seminaarin keskiössä olivat pienryhmätyöskentelyt. Omassa ryhmässäni keskustelimme työikäisten ja vammaisten näkökulmasta erityisesti mielen hyvinvoinnin vahvistamisesta. Keskustelu oli vilkasta, avointa ja erittäin rakentavaa. Ryhmässäni oli todella osaavia ja kokeneita osallistujia.

Itse nostin esiin vammaisten lasten oikeuden aamu-, iltapäivä- ja kesäajanhoitoon. Lisäksi korostin sitä, miten huoltajien ja koko perheen hyvinvointi heijastuu suoraan myös vammaisten lasten mielen hyvinvointiin. Kun arjen perusrakenteet ovat kunnossa, se tuo turvaa ja ennakoitavuutta, mutta jos jokin keskeinen asia, kuten hoitoon pääsy, kuljetukset, hakuprosessit tai muu byrokratia on huonosti järjestetty, syntyy huoltajille ylimääräistä kuormitusta.

Arjen helppous ja varmuus ovat mielen hyvinvoinnin keskeisiä tukipilareita. Nämä eivät ole pieniä yksityiskohtia, vaan osa ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Kun minulta myöhemmin kysyttiin pienryhmän keskustelujen annista, totesin rehellisesti, että vastauksen antaminen juuri sillä hetkellä oli vaikeaa. Keskustelut olivat niin monisyisiä ja ajatuksia herättäviä, että ne vaativat aikaa prosessoitavaksi. Tämäkin kertoo mielestäni siitä, että pienryhmätyöskentely todella toimi.

Tunnistetaanko alueelliset erot oikeasti?

Paneelikeskustelussa todettiin, että LUVNissa on huomioitu alueellisten erojen todellisuus palveluiden tarpeessa ja saatavuudessa. Tämä herätti minussa vahvan pohdinnan ja rehellisesti sanottuna myös pienen turhautumisen. Missä tämä huomioiminen konkreettisesti näkyy?

Näkyykö se lastensuojelun asiakkuuksissa, palveluohjauksessa, Ankkuritoiminnassa, Ohjaamotoiminnassa tai kotihoidossa? Ankkuri- ja Ohjaamotoiminta sellaisena kuin ne Lohja–Vihti–Karkkila-alueella toimivat, on LUVNin aikana käytännössä ajettu alas. Juuri siellä ne olivat todennetusti erittäin toimivaa, ennaltaehkäisevää ja vaikuttavaa toimintaa.

Toiminta lakkautettiin, koska hyvinvointialueella haluttiin yhdenmukaistaa palvelut Espoon mallin mukaisiksi. Ongelmana on, että Espoossa Ankkuritoiminta painottuu pitkälti oikeudelliseen apuun. Lohjalla puolestaan pystyttiin aidosti tekemään ennaltaehkäisevää työtä, eli juuri sitä, jonka pitäisi olla toiminnan ytimessä.

Jos Espoossa pystyttäisiin toteuttamaan Ankkuritoimintaa samalla tavalla kuin Lohjalla, nuorisorikollisuus olisi todennäköisesti pienempi haaste. Nyt alueella käynnistetään lukuisia hankkeita nuorisorikollisuuteen puuttumiseksi. Moni niistä tekee varmasti hyvää työtä, mutta herää kysymys: miksi toimivaa mallia ei laajennettu koko alueelle?

Aina ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Kun jokin toimii, se tulisi tunnistaa, säilyttää ja levittää.

Yhteistyö on hyvinvointialueen ydintehtävä

Ohjaamotoiminta oli erinomainen esimerkki matalan kynnyksen palvelusta, jossa nuoret löysivät tarvitsemansa tuen yhden katon alta. Nyt palvelut on hajautettu, jälleen yhdenmukaistamisen nimissä. Tämä tekee palveluihin hakeutumisesta monimutkaisempaa ja lisää riskiä sille, että nuori putoaa tukiverkkojen välistä.

Hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on tehdä tiivistä yhteistyötä kuntien ja järjestöjen kanssa. Ankkuritoiminta oli loistava esimerkki aidosti toimivasta yhteistyöstä hyvinvointialueen, poliisin ja kuntien välillä. Tällainen yhteistyö ehkäisee päällekkäistä työtä, parantaa tiedonkulkua ja ennen kaikkea tukee ennaltaehkäisevää toimintaa.

Yhteistyö ei ole pelkkä hallinnollinen tavoite, vaan asukkaiden hyvinvoinnin, palvelujen toimivuuden ja niiden kehittämisen edellytys.

Synnytys ei ole neutraali päätös

Elokuussa 2024 tein yhdessä toisen äidin kanssa kantelun tasa-arvovaltuutetulle. Syynä oli HUSin päätös lakkauttaa Lohjan sairaalan synnytysosasto osana Uudenmaan synnytyspalvelujen palveluverkkoa.

Kantelun taustalla ei ollut vain huoli omasta kotiseudusta tai yksittäisestä sairaalasta. Taustalla oli perustavanlaatuisempi kysymys: huomioidaanko näin merkittävissä terveydenhuollon päätöksissä tasa-arvo lain edellyttämällä tavalla, vai ohitetaanko se tehokkuus- ja säästöpuheen varjolla?

14.4.2026 sain vastauksen. Ja se kertoo paljon enemmän kuin vain yhdestä synnytysosastosta.

Tasa-arvo ei ole mielipide, vaan lakisääteinen velvoite

Tasa-arvovaltuutetun antama lausunto HUSille (TAS/199/2024) on harvinaisen selkeä. Sen keskeinen johtopäätös on, että HUS ei noudata tasa-arvolain 4 §:n mukaista velvollisuutta edistää sukupuolten tasa-arvoa toiminnassaan.

Tämä velvoite koskee kaikkea viranomaisen toimintaa:

  • palvelujen suunnittelua
  • päätösten valmistelua
  • palveluverkkoja
  • ja myös taloudellisesti vaikeita tilanteita

Kyse ei ole siitä, syrjitäänkö ketään tarkoituksella. Kyse on siitä, että viranomaisen on aktiivisesti arvioitava ja ehkäistävä sellaista päätöksentekoa, joka tosiasiallisesti kohtelee eri sukupuolia eriarvoisesti.

Sukupuolineutraalisuus ei riitä, päinvastoin

Lausunnossa tasa-arvovaltuutettu purkaa HUSin keskeistä perustelua: sukupuolineutraalisuutta.

HUS on korostanut, että terveyspalvelut kohdennetaan lääketieteellisen tarpeen perusteella ja että palvelujärjestelmä on sukupuolineutraali. Tasa-arvovaltuutetun mukaan tämä ei kuitenkaan täytä tasa-arvolain edistämisvelvoitetta. Itse asiassa se voi johtaa päinvastaiseen lopputulokseen.

Näennäisesti neutraali päätös voi olla tosiasiallisesti epätasa-arvoinen, jos:

  • se kohdistuu palveluihin, joita käyttävät lähes yksinomaan naiset tai synnyttävät
  • vaikutuksia ei arvioida erikseen
  • ja seuraukset (kuten pidemmät matkat, lisääntyneet riskit ja kuormitus) kasaantuvat tietylle ryhmälle

Synnytyspalvelut ovat tästä kaikkein ilmeisin esimerkki.

Synnytyspalvelut ovat tasa-arvokysymys

Tasa-arvovaltuutettu toteaa lausunnossaan, että synnytyksiin, naistentauteihin ja lisääntymisterveyteen liittyvät palvelut ovat kiinteästi sukupuoleen liittyviä ja niillä on vahva yhteys naisten perus- ja ihmisoikeuksiin.

Kun synnytysosasto suljetaan:

  • synnytysmatkat pitenevät
  • epävarmuus lisääntyy
  • arjen kuormitus kasvaa erityisesti lapsiperheissä
  • vaikutukset kohdistuvat voimakkaimmin alueille, joilla palvelut jo valmiiksi ovat kauempana

Jos näitä vaikutuksia ei arvioida, päätökset eivät ole tasa-arvolain mukaisia riippumatta siitä, kuinka rationaalisilta ne näyttävät talouden näkökulmasta.

Miksi tasa-arvovaltuutettu ei ottanut kantaa juuri Lohjan päätökseen?

Moni on kysynyt, miksi tasa-arvovaltuutettu ei lausunnossaan suoraan sanonut, että Lohjan synnytysosaston lakkauttaminen on lainvastainen.

Tähän vastaus on toimivaltakysymys, sillä tasa-arvovaltuutettu

  • ei arvioi palveluverkkopäätösten tarkoituksenmukaisuutta
  • ei punnitse yksittäisen sairaalan sulkemista kaikilta oikeudellisilta ja lääketieteellisiltä näkökulmilta

Mutta tämä ei tarkoita, että kantelu olisi hylätty.

Päinvastoin: kantelu johti laajaan ja kriittiseen arvioon HUSin koko päätöksentekomallista ja lopputulos oli se, että HUSin menettely todettiin tasa-arvolain vastaiseksi edistämisvelvoitteen osalta.

Tämä on juridisesti erittäin merkittävä huomio.

Kyse ei ole vain Lohjasta, vaan siitä, miten päätöksiä tehdään

Tasa-arvovaltuutettu toteaa vastauksessaan, että kyse ei ole yksittäistapauksesta. Sama ongelma koskee laajemmin hyvinvointialueita ja niiden tapaa tehdä palveluverkkopäätöksiä.

Lukiessani tasa-arvovaltuutetun vastausta ja lausuntoa, jäi pohtimaan, että kuinka moni muu päätös on tehty ilman sukupuolivaikutusten arviointia? Ja kuka kantaa vastuun niistä seurauksista, jotka näkyvät arjessa vuosien ajan?

Mitä tästä pitäisi oppia?

Lohjan synnytysosaston tapaus osoittaa, että:

  • tasa-arvo ei ole lisänäkökulma, jonka voi ottaa tai jättää ottamatta
  • se ei ole ideologinen mielipide, vaan laki
  • ja sen huomioimatta jättäminen horjuttaa päätöksenteon legitimiteettiä

Hyvinvointialueilla ja HUSissa on syytä pysähtyä kysymään:

  • arvioidaanko päätösten vaikutukset ennakolta?
  • nähdäänkö ihmiset numeroiden takana?
  • ja onko tasa-arvo rakennettu osaksi päätöksenteon rakenteita vai sysätty sivuun?

Kun tein kantelun elokuussa 2024, en tiennyt, mihin se johtaisi. Nyt tiedän ainakin tämän: se paljasti rakenteellisen ongelman, joka koskee meitä kaikkia, erityisesti perheitä ja naisia Uudellamaalla.

Tasa-arvo ei ole hidaste hyvälle päätöksenteolle.
Se on sen mittari.

Voit lukea tasa-arvovaltuutetun lausunnon täältä:

Lausunto TAS_199_2024Download