Kategoria-arkisto:valtuusto

Kysyin Ankkuritoiminnasta, koska siihen on saatava vastaukset

Tein aluevaltuustokysymyksen 28.4 aluevaltuustokokouksessa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitukselle Ankkuritoiminnasta. Syy oli hyvin yksinkertainen ja haluan, että asiasta saadaan selkeät vastaukset.

Ankkuritoiminta on yksi keskeisimmistä tavoista puuttua nuorten tilanteisiin varhaisessa vaiheessa. Se on työtä, jossa moniammatillinen yhteistyö, jossa poliisi, sosiaalitoimi, nuorisotyö ja terveydenhuolto (psykiatrinen sairaanhoitaja) ratkaisee. Juuri siksi sillä on väliä, miten se on järjestetty.

Lohja–Vihti–Karkkila-alueella Ankkuritoiminta oli aiemmin tutkitusti vaikuttavaa ja toimivaa. Yhteinen tiimi, yhteiset tilat ja arjen yhteistyö mahdollistivat nopean reagoinnin ja aidosti kokonaisvaltaisen tuen nuorille. Nyt tämä malli on muutettu. Työtä tehdään osin oman työn ohella, yhteiset rakenteet ovat hajautuneet ja erityisesti terveydenhuollon rooli on jäänyt epäselväksi.

Kysymykseni ytimessä on se, mitä nämä muutokset ovat tarkoittaneet käytännössä. Onko toiminta edelleen yhtä vaikuttavaa? Pääsevätkö nuoret yhtä nopeasti palveluihin? Toimiiko moniammatillinen yhteistyö oikeasti arjessa, vai vain paperilla?

Halusin tehdä asiasta nimenomaan valtuustokysymyksen, en pelkkää aloitetta. Kysymykseen on vastattava. Se pakottaa avaamaan nykytilannetta ja perustelemaan tehdyt muutokset. Liian usein isoja rakenteellisia muutoksia tehdään ilman, että niiden vaikutuksia arvioidaan avoimesti.

Lisäksi on huolestuttavaa, että Ankkuritoiminnasta ei ole laadittu viime vuodelta toimintakertomusta, vaikka se kuuluu perustoimintaan. Ilman tietoa emme voi arvioida, mihin suuntaan olemme menossa.

Kun saan vastauksen aluehallitukselta, arvioin seuraavat askeleet. On täysin mahdollista, että asiasta tarvitaan myös aluevaltuustoaloite, erityisesti jos (kun) käy ilmi, että toiminnan vaikuttavuus on heikentynyt tai rakenteet eivät tue riittävää yhteistyötä.

Se n kuitenkin varmaa, että nuorten palveluissa ei ole enää varaa heikennyksiin. Ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen ovat paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti järkevintä työtä, mitä voimme tehdä.

hieman terävämmän (poliittisemman) version tai lyhyemmän someversion?

Kysymys:

Aluevaltuustokysymys: Ankkuritoiminnan nykytila ja tuloksellisuus

Lohja–Vihti–Karkkila-alueella Ankkuritoiminta on aiemmin ollut tuloksellista ja vaikuttavaa. Toiminta perustui tiiviiseen moniammatilliseen yhteistyöhön, jossa poliisi, sosiaalitoimi, nuorisotyö sekä psykiatrinen sairaanhoitaja työskentelivät samassa tilassa. Psykiatrinen sairaanhoitaja toimi tiimissä kokoaikaisesti, mikä mahdollisti nopean tuen erityisesti mielenterveyden haasteissa.

Hyvinvointialueuudistuksen myötä toimintamalli on muuttunut merkittävästi. Nykyisin

  • sosiaalityöntekijät eivät ole kiinteä osa tiimiä, vaan toimivat konsultatiivisesti
  • tiimissä työskentelee pääasiassa sosiaaliohjaajia
  • psykiatrisen sairaanhoitajan rooli ei ole enää vastaava
  • Ankkurityötä tehdään oman työn ohella
  • toimintaa ei johdeta keskitetysti
  • terveydenhuollon yhteistyölle ei ole selkeitä rakenteita
  • yhteiset tilat ja päivittäinen moniammatillinen yhteistyö ovat poistuneet

Lisäksi Ankkuritoiminnasta ei ole laadittu viime vuodelta toimintakertomusta, vaikka sellainen tulee laatia vuosittain.

Edellä kuvatut muutokset herättävät huolta toiminnan vaikuttavuudesta, palveluun pääsyn nopeudesta sekä moniammatillisen yhteistyön toimivuudesta.

Kysymys:

Miten aluehallitus arvioi Ankkuritoiminnan nykyistä tuloksellisuutta ja toimivuutta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella, erityisesti Lohja–Vihti–Karkkila-alueella, ja:

  1. Miten nykyinen toimintamalli (hajautettu, oman työn ohella tehtävä työ) vastaa aiemman tiimimallin vaikuttavuutta?
  2. Miten terveydenhuollon, erityisesti mielenterveyspalvelujen, yhteistyö on nykyisin järjestetty Ankkuritoiminnassa?
  3. Miksi Ankkuritoiminnasta ei ole laadittu vuosittaista toimintakertomusta, ja milloin se tullaan laatimaan?
  4. Miten nuorten ohjautuminen Ankkuritoimintaan toimii nykyisessä mallissa ja kuinka nopeasti palvelu käynnistyy?
  5. Onko aluehallitus valmis arvioimaan tarvetta palata tiiviimpään moniammatilliseen tiimimalliin?

Aluevaltuustoaloite hallintosäännön muuttamiseksi

Aluevaltuuston kokouksessa 28.4. saimme hyvinvointialuejohtajalta katsauksen ajankohtaisiin asioihin. Käsittelimme ainoastaan aluevaltuustoaloitteita sekä vastauksia aluevaltuustokysymyksiin. Se oli hyvä muistutus siitä, mikä aluevaltuusto muodollisesti on: hyvinvointialueen ylin päättävä elin.

Samalla kokous kuitenkin kirkasti ongelman, joka koskee koko hyvinvointialuejärjestelmää ja erityisesti hyvinvointialueemme hallintoa.
Tästä syystä jätin aluevaltuustoaloitteen hallintosäännön muuttamiseksi ja päätösvallan vahvistamiseksi aluevaltuustolle ja lautakunnille.

Ylin päättävä elin, mutta ei ylin päätösvalta

Hyvinvointialueiden hallintomallissa aluevaltuusto on ylimmäksi päättäväksi elimeksi määritelty toimielin. Se kantaa vastuun asukkaille, päättää strategioista, talousarviosta ja toiminnan suurista linjoista.

Käytännössä merkittävä päätösvalta on kuitenkin edelleen:

  • aluehallituksella ja erityisesti
  • hyvinvointialuejohtajalla sekä muulla viranhaltijajohdolla

Tämä on seurausta hallintosäännöstä, joka keskittää laajaa taloudellista, rakenteellista ja toiminnallista päätösvaltaa viranhaltijatasolle ja aluehallitukselle. Lautakuntien rooli jää suurelta osin seuraavaksi ja lausuvaksi.

Tästä syntyy ristiriita, jossa valtuusto vastaa, mutta ei päätä.

Tämä oli alussa perusteltua, mutta miksi ei enää

Hyvinvointialueita perustettaessa vahva viranhaltijajohtoinen malli oli monella tapaa ymmärrettävä ja perusteltu. Uudet organisaatiot aloittivat toimintansa keskellä historiallista uudistusta ja toiminnan jatkuvuus oli turvattava.

Mutta olemme nyt eri tilanteessa:

  • hyvinvointialueet ovat toimineet useamman vuoden
  • organisaatiot ovat vakiintuneet
  • poliittinen päätöksenteko on kehittynyt
  • valtuustot ja lautakunnat ovat rakentaneet osaamistaan

Se, mikä oli perusteltua perustamisvaiheessa, ei ole enää perusteltua pysyvänä hallintomallina.

Demokraattisen ohjauksen pitää vahvistua sitä mukaa, kun toiminta vakiintuu.

Miksi hallintosääntö on avainkysymys

Hallintosääntö ei ole tekninen yksityiskohta. Se on vallanjakosopimus:

  • kuka valmistelee
  • kuka päättää
  • missä vaiheessa poliittinen vastuu realisoituu

Nykyinen hallintosääntö mahdollistaa, että:

  • merkittäviä talous-, hankinta- ja omaisuuspäätöksiä tehdään ilman poliittista päätöstä
  • palvelurakennetta ja organisaatiota koskevia ratkaisuja valmistellaan ja ratkaistaan hallinnollisesti
  • lautakuntien vaikutus jää rajalliseksi, vaikka ne vastaavat omista vastuualueistaan

Tämä ei lisää tehokkuutta, vaan hämärtää vastuuta.

Aloitteen ydin on se, että valta ja vastuu samaan paikkaan

Jättämäni aloitteen tavoite on

  • aluevaltuuston asemaa ylimpänä päättävänä elimenä on vahvistettava
  • lautakunnille on annettava todellista päätösvaltaa omilla vastuualueillaan
  • viranhaltijajohto toimii poliittisten linjausten valmistelijana ja toimeenpanijana, ei korvaajana
  • merkittävät ja vaikutuksiltaan laajat päätökset tuodaan poliittiseen käsittelyyn

Kyse ei ole luottamuksesta viranhaltijoihin, vaan demokratiasta.
Kyse ei ole byrokratian lisäämisestä, vaan vastuun selkeyttämisestä.

Miksi tämä on ajankohtaista juuri nyt

Hyvinvointialue kohtaa tulevina vuosina vaikeita päätöksiä:

  • talouden sopeuttamista
  • palveluverkon muutoksia
  • henkilöstöä koskevia ratkaisuja

Näissä tilanteissa ei riitä, että valtuusto saa tiedon päätöksistä jälkikäteen.
Valtuuston ja lautakuntien on oltava aidosti päätöksenteossa mukana.

Jos vastuu on poliittisilla päättäjillä, myös päätösvalta kuuluu heille.

Aluevaltuustokokous 28.4. muistutti siitä, että aluevaltuusto on olemassa juuri tätä varten: keskustelemaan vallasta, vastuusta ja suunnasta.

Hallintosäännön muuttaminen ei ole hallinnollinen yksityiskohta.
Se on kysymys siitä, millaisena pidämme alueellista demokratiaa ja olemmeko valmiita vahvistamaan sitä nyt, kun siihen on sekä tarve että edellytykset.

Aloite:

Aluevaltuustoaloite: Hallintosäännön muuttaminen päätösvallan vahvistamiseksi aluevaltuustolle ja lautakunnille 

Esitämme, että Länsi‑Uudenmaan hyvinvointialueen hallintosääntö avataan ja päivitetään siten, että päätösvaltaa siirretään aluehallitukselta ja viranhaltijajohdolta aluevaltuustolle sekä lautakunnille. 

Nykyinen hallintosääntö keskittää merkittävää poliittista ja taloudellista päätösvaltaa aluehallitukselle (§ 42) sekä erityisesti hyvinvointialuejohtajalle (§ 91, § 152). Tämän seurauksena aluevaltuuston ja lautakuntien rooli jää monilta osin seuraavaksi ja lausuvaksi, mikä ei vastaa niiden demokraattista ohjaus‑ ja vastuuasemaa. 

Hallintosäännön perusteella: 

  • hyvinvointialuejohtaja päättää laajoista talous‑, hankinta‑ ja omaisuuskysymyksistä 
  • aluehallitus päättää strategisesti merkittävistä palvelujen järjestämistä, organisaatiota ja henkilöstöä koskevista asioista 
  • lautakunnilla ei ole pääosin itsenäistä päätösvaltaa edes oman vastuualueensa asioissa 

Tämä kaventaa aluevaltuuston ja lautakuntien tosiasiallista mahdollisuutta ohjata hyvinvointialueen toimintaa ja kantaa sille kuuluvaa poliittista vastuuta. 

Esitämme, että hallintosääntöä muutetaan siten, että: 
  • aluevaltuuston päätösvaltaa laajennetaan strategisesti ja taloudellisesti merkittävissä asioissa 
  • aluevaltuusto päättää alueellisesti merkittävistä ja koko hyvinvointialueen kattavista palvelujen laatuun ja saatavuuteen liittyvistä asioista 
  • lautakunnille annetaan itsenäistä päätösvaltaa omien vastuualueidensa palveluja, taloutta ja henkilöstöä koskevissa asioissa 
  • osa hyvinvointialuejohtajan ja aluehallituksen nykyisestä suorasta päätösvallasta siirretään poliittiseen käsittelyyn 
  • viranhaltijapäätöksenteko rajataan aluevaltuuston ja lautakuntien tekemien linjausten valmisteluun ja täytäntöönpanoon 
  • poliittiseen päätöksentekoon tuodaan nykyistä laajemmin ne asiat, joilla on olennaisia vaikutuksia palveluverkkoon, henkilöstöön, talouteen tai alueelliseen yhdenvertaisuuteen 

Aluevaltuuston asemaa ylimpänä päätöksentekijänä tulee vahvistaa siten, että strateginen vastuu ja todellinen päätösvalta kohtaavat. 

Hallintosäännön muutoksessa tulee noudattaa seuraavia periaatteita: 
Aluevaltuusto 
  • päättää kaikista strategisesti, taloudellisesti tai alueellisesti merkittävistä asioista 
  • päättää merkittävistä palvelurakenteen, palveluverkon ja organisaation muutoksista 
  • päättää merkittävistä investoinneista, hankinnoista ja omaisuusjärjestelyistä 
Lautakunnat 
  • saavat itsenäisen päätösvallan omien vastuualueidensa palveluja, taloutta ja henkilöstölinjauksia koskevissa asioissa 
  • eivät toimi pelkästään lausunnonantajina aluehallitukselle 
  • voivat tehdä päätöksiä, joita ei voida ohittaa viranhaltijapäätöksillä 
Aluehallitus 
  • vastaa poliittisesta valmistelusta, kokonaisuuden yhteensovittamisesta ja aluevaltuuston päätösten toimeenpanosta 
  • ei käytä aluevaltuuston ohi strategista tai rakenteellista päätösvaltaa 
Hyvinvointialuejohtaja ja viranhaltijajohto 
  • toimivat poliittisten toimielinten linjausten valmistelijoina ja toimeenpanijoina 
  • eivät tee merkittäviä talous‑, henkilöstö‑ tai rakenteellisia päätöksiä ilman poliittista päätöstä 
  • viranhaltijoiden päätösvalta rajataan täytäntöönpanoon ja operatiivisiin asioihin 
Viranhaltijaohjeet ja delegoinnit 
  • eivät voi kaventaa aluevaltuuston tai lautakuntien toimivaltaa 
  • hallintosäännön mukainen toimivaltajako on ensisijainen suhteessa toimintaohjeisiin ja delegointeihin 
Edellytämme, että aluehallitus käynnistää viipymättä hallintosäännön uudistamisen ja tuo hallintosääntömuutoksen aluevaltuuston päätettäväksi. 
Tavoite 

Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa alueellista demokratiaa, poliittista vastuunkantoa ja päätöksenteon avoimuutta sekä palauttaa päätösvalta sinne, missä myös vastuu on, eli aluevaltuustolle ja lautakunnille. 

Perustelut 

Nykyinen hallintosääntö mahdollistaa päätösvallan keskittymisen, vaikka aluevaltuusto on muodollisesti ylin toimielin. Tämä heikentää demokratian toteutumista, päätöksenteon läpinäkyvyyttä sekä asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia. 

Hallintosäännön täsmentäminen ei lisää byrokratiaa, vaan selkeyttää vastuita, vahvistaa poliittista ohjausta ja parantaa päätöksenteon legitimiteettiä. 

Espoossa, 28.4.2026 

Lotta Paakkunainen 

Hyvinvointivaltiota ei pelasteta leikkaamalla

Helsingin Sanomat julkaisi hiljattain mielipidekirjoituksen, jossa nostetaan esiin huolestuttava kehityssuunta: Suomi ei ole pelkästään talouden tarkkailussa, myös sosiaalinen kehitys on joutunut tarkkailuluokalle. Mielipidekirjoituksen linkki

Taustalla ovat täyttämättömät hoitotarpeet, lapsiperheköyhyyden kasvu ja palveluiden heikkeneminen, eli juuri ne asiat, joiden pitäisi olla hyvinvointivaltion ytimessä.

Tämä ei ole vain talouskysymys, vaan suunnanmuutos

Suomessa on totuttu ajattelemaan, että talous ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä, mutta nyt tämä yhteys on katkeamassa.

Kun:

  • lapsiperheköyhyys kasvaa
  • mielenterveyspalvelut eivät riitä
  • hoitoon ei pääse ajoissa

kyse ei ole enää yksittäisistä ongelmista.
Kyse on siitä, että järjestelmä ei enää toimi kuten sen pitäisi.

Ja silti hallituksen, eli kokoomuksen, perussuomalaisten, rkp:n ja kd:n vastaus on sama: leikataan lisää.

Olen sanonut, kuten moni muukin samaa, mitä HS:n mielipidekirjoituksessa asiantuntijat nostavat esiin selvästi:
lyhytnäköiset leikkaukset lapsilta ja nuorilta eivät vahvista taloutta, vaan ne lisäävät pahoinvointia ja kasvattavat kustannuksia pitkällä aikavälillä.

Tämä ei ole vain mielipide. Tämä on tutkimukseen ja kentän kokemukseen perustuva havainto.

Ja silti tätä viestiä ei kuulla riittävästi päätöksenteossa. Tämä hallitus ei sitä ole tehnyt, eikä tee.

Näen tämän työssäni joka päivä

Työskentelen lasten, nuorten ja perheiden parissa sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Näen konkreettisesti, mitä tapahtuu, kun:

  • apu tulee liian myöhään
  • palvelut eivät vastaa tarpeeseen
  • ennaltaehkäisyyn ei panosteta

Ongelmat kasaantuvat.
Ja jokainen viivästys tekee ratkaisusta kalliimman sekä ihmiselle että yhteiskunnalle. Ja tästä maksetaan kauan.

Sama ilmiö näkyy koko palvelujärjestelmässä.

Me tiedämme jo, mitä pitäisi tehdä

Keskustelu ei kaadu tiedon puutteeseen.
Se kaatuu siihen, mitä päätetään tehdä.

Tutkittu tieto ja käytännön kokemus osoittavat selvästi:

  • ennaltaehkäisy toimii
  • varhainen puuttuminen vähentää raskaiden palveluiden tarvetta
  • oikea-aikainen mielenterveyden tuki katkaisee ongelmien kasautumisen

Silti juuri näistä palveluista säästetään.

Tämä on ristiriita, johon meillä ei olisi varaa.

Mielenterveyspalveluiden saatavuus on avainkysymys

Erityisen huolestuttavaa on mielenterveyspalveluiden saatavuus.

Kun:

  • lapsi tai nuori joutuu odottamaan apua kuukausia
  • perhe ei saa tukea ajoissa
  • kynnykset palveluihin ovat liian korkeita

ongelmat eivät pysy ennallaan. Ne pahenevat.

Varhainen tuki ei ole vain inhimillisesti oikein, vaan myös taloudellisesti järkevää.

Jokainen ajoissa annettu apu:

  • vähentää erikoissairaanhoidon tarvetta
  • ehkäisee syrjäytymistä
  • tukee koulunkäyntiä ja toimintakykyä
  • vahvistaa koko perheen hyvinvointia

Leikkauspolitiikka ei ole pakko. Se on poliittinen valinta.

Valinta, jossa:

  • lyhyen aikavälin säästöt ohittavat pitkän aikavälin hyödyt
  • ennaltaehkäisy jää jalkoihin
  • ja kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat maksavat suurimman hinnan

Hyvinvointivaltion lupaus on pidettävä

Hyvinvointivaltion ydin on ollut lupaus siitä, että apua saa silloin kun sitä tarvitsee.

Jos lapsi ei saa tukea ajoissa,
jos nuori jää mielenterveysjonoon,
jos perhe jää yksin,

tämä lupaus ei toteudu.

Ja kun lupaus murtuu, murenee myös luottamus.

Me emme tarvitse lisää leikkauslistoja.
Me tarvitsemme parempia valintoja.

Tarvitsemme politiikkaa, joka:

  • panostaa ennaltaehkäisyyn
  • vahvistaa perheiden tukea
  • turvaa mielenterveyspalveluiden saatavuuden
  • ja hyödyntää asiantuntijatietoa aidosti

Kysymys ei ole siitä, onko meillä varaa.
Kysymys on siitä, mihin me päätämme panostaa.

Hyvinvointivaltiota ei pelasteta leikkaamalla.
Se pelastetaan pitämällä kiinni siitä, mikä siinä on kaikkein tärkeintä: ihmisistä.

Ajatus vielä lopuksi

Suomi ei ole köyhä maa.
Mutta se voi olla maa, joka tekee köyhiä päätöksiä.

Meillä on tieto.
Meillä on keinot.
Meillä on vaihtoehdot.

Kysymys on siitä, käytämmekö niitä.

Hyvinvointivaltiota ei pelasteta leikkaamalla.
Se pelastetaan pitämällä kiinni siitä, miksi se alun perin rakennettiin.

Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu, vaan valinta, jolla on seuraukset

Suomessa tehdään talouspolitiikkaa, joka nojaa yhteen oletukseen:
leikkaaminen on vastuullista.

Kritiikki valtiovarainministeriön linjauksia kohtaan osoittaa kuitenkin jotain aivan muuta. Asiantuntijat varoittavat, että mittavat menoleikkaukset voivat heikentää talouskasvua ja pahimmillaan lisätä velkaantumista pitkällä aikavälillä. https://yle.fi/a/74-20219452

Silti suunta ei muutu. Se tosin ei varmaan yllättänyt ketään.

Onko kyse enää tiedon puutteesta, vai poliittisesta tahdosta olla kuuntelematta?

Leikkaaminen ei ole neutraali teko

Leikkauspolitiikkaa perustellaan usein välttämättömyydellä.
Todellisuudessa se on arvovalinta.

Leikkaukset:

  • heikentävät palveluita
  • siirtävät kustannuksia tulevaisuuteen
  • lisäävät inhimillistä kuormitusta

Ja usein ne tulevat lopulta kalliimmiksi kuin ne säästävät.

Leikkauspolitiikka ei ole useimmiten oikea ratkaisu, vaan lyhytnäköinen ratkaisu.

Väestön ikääntymistä ei voi leikata pois

Samaan aikaan kun hallitus ”etsii säästöjä”, todellisuus kulkee toiseen suuntaan:

  • hoidon tarve kasvaa
  • väestö ikääntyy
  • palveluiden kysyntä lisääntyy väistämättä

Tätä kehitystä ei voi pysäyttää leikkaamalla.
Sitä voi vain pahentaa tekemällä vääriä valintoja.

Asiantuntijana tiedän, että vaikuttavia ratkaisuja on olemassa

Työssäni lasten, nuorten ja perheiden parissa sekä laajemmin sosiaali- ja terveyspalveluiden kentässä näen jatkuvasti saman ilmiön:
ongelmiin puututaan liian myöhään ja liian kalliisti.

Sama pätee ikääntyneiden palveluihin.

Yksi konkreettinen, tutkitusti vaikuttava ratkaisu on vajaaravitsemuksen systemaattinen seulonta ja hoito osaksi ikääntyneiden hoitopolkua.

Kyse ei ole marginaalisesta kehittämiskohteesta, vaan kansallisesti merkittävästä mahdollisuudesta.

Tutkimusnäyttö on vahvaa:

  • säästöpotentiaali on yli 600 miljoonaa euroa vuodessa
  • se tukee ikääntyneiden kotona asumista
  • kaatumiset ja lonkkamurtumat vähenevät
  • toipuminen nopeutuu ja sairaalajaksot lyhenevät
  • se voi hidastaa muistisairauksien etenemistä

Tämä on juuri sitä politiikkaa, jota Suomi tarvitsee:

  • vaikuttavaa
  • ennaltaehkäisevää
  • inhimillistä
  • taloudellisesti kestävää

Miksi näitä ratkaisuja ei tehdä?

Tämä tuntuu olevan vaikea, mutta välttämätön kysymys.

Jos tiedämme, että:

  • leikkaukset eivät aina säästä
  • ennaltaehkäisy toimii
  • ja parempia ratkaisuja on olemassa

miksi niitä ei toteuteta?

Siksi, että leikkaaminen on poliittisesti helpompaa kuin uudistaminen.

Leikkaus näkyy nopeasti budjetissa.
Vaikuttava ennaltaehkäisy näkyy vasta vuosien päästä, mutta sitäkin vahvempana. Sitä ei vaan puheista huolimatta ymmärretä.

Tämä on arvovalinta, ei pakko

Nykyinen talouspolitiikka ei ole ainoa mahdollinen.

Se on valinta.

Valinta, jossa:

  • asiantuntijatietoa sivuutetaan
  • pitkän aikavälin vaikutukset jätetään huomioimatta
  • ja inhimillinen näkökulma jää talouslukujen varjoon

Suomi ei tarvitse lisää leikkauslistoja.
Suomi tarvitsee parempia ratkaisuja.

Tarvitsemme politiikkaa, joka:

  • investoi ennaltaehkäisyyn
  • hyödyntää tutkittua tietoa
  • ja asettaa ihmisten hyvinvoinnin talouden perustaksi

Mä näen, että kysymys ei ole siitä, onko meillä varaa tehdä tämä. Kysymys on siitä, onko meillä varaa olla tekemättä. Nykyisen hallituksen mukaan meillä näköjään on varaa vain leikata ja olla huomioimatta asiantuntijoiden kannanottoja, lausuntoja ja tutkimuksia.

Viikkokooste: tapaamisia, keskusteluja, seminaari ja asukkaiden huolia kentältä

Viime viikko oli tiivis kokonaisuus tapaamisia, seminaareja ja asukkaiden kanssa käytyjä tärkeitä keskusteluja. Minulle jäi viikon punaisena lankana selkeä ajatus siitä, että tarvitsemme selkeämpää palvelujärjestelmää, parempaa vuoropuhelua ja päätöksentekoa, joka perustuu todelliseen arjen tietoon.

Maanantai: Hangon ja Tammisaaren asukastilaisuuksissa talous, turvallisuus ja arjen huolet pinnassa

Aloitimme viikon kierroksella Hangossa ja Tammisaaressa yhdessä kansanedustaja Eerikki Viljasen ja keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen kanssa. Tilaisuuksiin osallistui laaja joukko asukkaita ja keskustelu oli vilkasta alusta loppuun.

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen avasi illan ajankohtaiskatsauksella:

  • maailman tilanteesta ja turvallisuuspolitiikasta
  • Suomen nykyisestä talous- ja työllisyystilanteesta
  • mikro- ja pienyrittäjyyden merkityksestä koko maan elinvoimalle

Kansanedustaja Eerikki Viljanen nosti esiin:

  • kotimaisen ruuan ja tuottajien vaikean tilanteen
  • tulevat hallituksen kaavailemat säästöt hyvinvointialueille
  • sen, miksi leikkaukset olisivat alueiden ja asukkaiden kannalta kestämättömiä

Pidin itse puheenvuoron tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan työstä ja erityisesti siitä, miksi vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito tulee sisällyttää ikääntyneiden hoitopolkuun.
Tuoreimman tutkimustiedon mukaan 86 % kotihoidon asiakkaista on vajaaravitsemusriskissä tai jo vajaaravittuja. 86% on luku, jolla on merkittäviä kustannusvaikutuksia että raskas inhimillinen painoarvo.

Sain tilaisuudessa myös palautetta ja terveisiä vietäväksi viranhaltijoille ja vien ne eteenpäin.

Tiistai: kevätseminaarissa paljon puitteita, liian vähän sisältöä

Tiistaina vuorossa oli hyvinvointialueen luottamushenkilöiden kevätseminaari.

Seminaari erosi aiempien vuosien linjasta:

  • viestintä oli niukkaa
  • kokonaisuuden tarkoitus jäi epäselväksi
  • sisältö oli kevyempi ja hajanaisempi kuin mihin olemme tottuneet

Yksi dioista nosti esiin, että yli 90 % kouluterveyskyselyn lapsista kokee voivansa keskustella vanhempiensa kanssa.
Luku on sinällään myönteinen, mutta se on liian karkea, jos sitä ei pilkota, kuten pitäisi, jotta nähtäisi oikea todellisuus. Keskusteluyhteyden puute kasautuu usein niille, jotka ovat muutenkin haavoittuvassa asemassa ja juuri heidät on päätöksenteossa nähtävä.

Tilaisuuden paras osuus oli Sitran yliasiamies Atte Jääskeläisen laaja katsaus:

  • Suomen väestörakenteen muutokseen
  • yhteiskunnan rakenteelliseen murrokseen
  • Sitran Megatrendeihin 2026

Hänen viestinsä oli selkeä: muutos on nopeaa, ja päätöksenteko tarvitsee rehellisen tilannekuvan, ei siloiteltuja keskiarvoja.

Keskiviikkona OmaisOivan 10 vuotisjuhlat

Keskiviikkona osallistuin OmaisOivan 10-vuotisjuhliin Lohjalla. Oli oikein mukava ja keskusteleva tilaisuus. Haluan tässä kohtaa vielä nostaa esiin kolmisen viikkoa sitten erityisperheiden iltaporinat, jossa olin ollut myös mukana. Sielläkin keskustelu oli avointa, suoraa ja hyvin tärkeää. Nämä viestit ja omat kysymykseni olen laittanut viranhaltijoille tuon illan jälkeen. Mitään ei ole minulle vastattu. Luottamushenkilöillä on oikeus saada tietoa, joten palaan viranhaltijoille vielä asiaan.

Illan selkeä viesti oli se, että palvelujen pirstaleisuus uuvuttaa perheet

Vanhemmat toivat esiin useita kipukohtia:

  • epäselvyydet aamu- ja iltapäivähoidossa
  • loma-aikojen hoitojärjestelyjen vaikeudet
  • kuljetusten vastuut ja tiedonkulku
  • hajautuneet palveluketjut, jotka eivät toimi yhteen
  • tieto, joka tulee liian myöhään tai ei tule ollenkaan

Useampi vanhempi nosti esiin myös sen, että päätöksenteossa tehdään oletuksia, jotka eivät pidä paikkaansa:
kaikki 13-vuotiaat eivät pärjää kotona yksin, jos kyseessä on vaikeasti vammainen lapsi.

Lisäksi keskusteltiin:

  • omaishoitajien vapaiden käytön vaikeudesta
  • vaihtuvista työntekijöistä
  • kasvottomista palveluista
  • tilanteista, joissa lapsi putoaa palvelujen väliin
  • siitä, mitä tapahtuu, jos omaishoitaja itse sairastuu

Perheiden viesti oli se, että he eivät odota ihmeitä, vaan he odottavat selkeyttä, toimivia kokonaisuuksia ja sitä, että heidän arkeaan kuunnellaan.

Torstai: Pusulan terveysaseman tiedotustilaisuus oli huolia, muutoksia ja epävarmuutta

Torstaina osallistuin Pusulan terveysaseman asukastilaisuuteen, jossa käytiin läpi tulevia muutoksia.

Keskeiset asiat:

Rakenne ja toiminta

  • Pusulan terveysasema muuttuu lähiterveysasemaksi 1.4.
  • Asema suljettuna 30.–31.3. perehdytyksen vuoksi
  • Kesäajan aukioloihin tulossa mahdollisia katkoksia
  • Lohjan akuuttivastaanotto avautuu 6.5. sairaalan 2. kerrokseen, auki joka päivä 8–20

Asukkaiden huolet

  • laboratorion palvelut
  • hoidon jatkuvuus
  • puhelinnumeron vaihtuminen ja viestinnän toimivuus
  • henkilöstötilanne (lääkäreitä jatkossa n. 3,5, osa sijaisia; vastaava sairaanhoitaja poistuu; hoitajia 3)
  • jo supistettu palveluvalikoima (mm. muistihoitajan vastaanotto jatkossa Lohjalla)
  • epäselvyys siitä, toteutuuko lähiterveysaseman lupaus moniammatillisista palveluista

Sain myös palautetta asukkailta tilaisuuden jälkeen, jossa osa koki olonsa pettyneeksi ja epätietoiseksi tulevista muutoksista. Nämä viestit sekä muutaman oman kysymyksen vien eteenpäin.

Perjantai: Lohjan asukastilaisuus oli taloutta, kunta-asioita ja valtakunnallisia teemoja

Viikon päätteeksi olivat Lohjan tilaisuudet kansanedustajien kanssa.
Keskusteluissa korostuivat:

  • kunnan talous ja elinvoima
  • pienyrittäjien asema
  • Suomen työttömyystilanne
  • valtakunnalliset linjaukset
  • ja jälleen hyvinvointialueiden leikkausuhat, joihin Eerikki Viljanen palasi painokkaasti

Lopuksi: hengähdys ja kylmä pulahdus

Viikko oli intensiivinen ja sen päätteeksi oli helpottavaa käydä uimassa. Vesi 2 °C ja ilma 7 °C. Juuri sopiva vastapaino kiireiselle viikolle.

Kevätseminaari 2026: Kun tilastot siloitellaan, hädänalaiset jäävät katveeseen

Kevätseminaari kokosi jälleen hyvinvointialueen luottamushenkilöt yhteen. Vaikka seminaarin puitteet olivat kunnossa ja yhteinen kohtaaminen arvokasta, tilaisuuden ydin jäi liian kevyeksi ottaen huomioon, kuinka suurien haasteiden kanssa hyvinvointialue tällä hetkellä painii.

Seminaarissa nousi esiin ilmiö, joka on viime vuosina valitettavasti yleistynyt: tilastojen esittäminen tavalla, joka antaa kokonaisuudesta liian myönteisen kuvan. Yhden kalvon tarkastelu riitti osoittamaan tämän.

Liian karkea myönteinen tieto hukuttaa alleen todellisuuden

Eräällä seminaarin dialla tuotiin esiin, että yli 90 % kouluterveyskyselyn vastaajista kokee voivansa keskustella vanhempiensa kanssa eri asioista.
Sinänsä kaunis ja kannustava luku, mutta aivan liian karkea. Tällainen tieto ja tilasto pitää purkaa ja tarkastella paloiteltuna.

Tämä luku ei kerro:

  • mikä tilanne on eri ikäryhmissä
  • miten kokemus vaihtelee sukupuolen tai koulumuodon mukaan
  • miten perhetilanne tai sosioekonominen asema vaikuttaa
  • miten suuri se joukko on, joka ei voi puhua vanhempiensa kanssa ja miten pahoinvointi kertautuu juuri heillä
  • kuinka moni lapsi jää tilanteeseen, jossa keskusteluyhteys on katkennut kokonaan

Kun tieto esitetään näin yhdellä positiivisella prosenttiluvulla, syntyy helposti mielikuva, että tilanne on lähes ongelmaton. Todellisuudessa ne, jotka eivät kuulu tuohon 90 prosenttiin, ovat juuri niitä, joiden hyvinvoinnin puutteet ovat vakavimpia ja jotka tarvitsevat apua kipeimmin. Ja heitä on eri ikäluokissa eri määriä ja tämä toisi esiin oikean tilanteen.

Tilannekuva ei saa rakentua niin, että myönteinen enemmistö peittää näkyvistä haavoittuvassa asemassa olevan vähemmistön.

Turvallisuuden kokemukset kertovat riskeistä, joita ei pidä ohittaa

Samalla dialla esitettiin myös muita keskiarvotason väittämiä:

  • aikuisista yhä suurempi osuus kokee arjen turvattomuudeksi
  • ikääntyneiden kokemus arjen turvallisuudesta heikkenee
  • fyysisen uhan kokemukset nuorilla ovat vähentyneet

Nämä tiedot ovat tärkeitä, mutta jälleen: ne jäävät liian pintapuolisiksi ilman tarkempaa purkua.
Missä ikäryhmissä turvattomuus kasvaa selkeimmin?
Missä kunnissa tai alueilla kehitys on huolestuttavinta?
Mitkä ryhmät ovat kaikkein suurimmassa vaarassa jäädä yksin tai ilman apua?

Uhkana on, että positiivinen kehitys joissakin ryhmissä tasapainottaa luvut niin, että negatiivinen kehitys toisaalla jää huomaamatta.

Jääskeläisen megatrendit muistuttivat siitä, miksi kirkas tilannekuva on välttämätön

Seminaarin selkeä kohokohta oli Sitran yliasiamies Atte Jääskeläisen puheenvuoro, joka pureutui Suomen väestörakenteen muutokseen, demografiseen murrokseen ja Sitran Megatrendeihin 2026.

Jääskeläisen viesti oli selkeä:
muutos on nopeampaa kuin osaamme hahmottaa, ja hyvinvointialueiden on kyettävä tekemään päätöksiä, jotka perustuvat todelliseen, ei siloitel-tuun tietoon.

Kun väestö ikääntyy, alueet eriytyvät ja hyvinvointi polarisoituu, päätöksenteolla ei ole varaa ohittaa niitä, joiden tilanne on heikoin.

Yksi prosenttiluku ei saa koskaan peittää tätä näkyvistä.

Hyvinvoinnin rakentaminen edellyttää rehellistä tietoa

Myönteisiä asioita on tärkeää tuoda esiin, sillä ne kertovat kehityksestä, onnistumisista ja toivosta.
Mutta ne eivät saa muodostua kulisseiksi, jotka peittävät näkyvistä ihmisiä, jotka eivät voi hyvin.

Jos tilastoja esitetään liian yleisellä tasolla:

  • todelliset ongelmat jäävät havaitsematta
  • resurssien kohdentaminen vääristyy
  • haavoittuvassa asemassa olevien ääni jää kuulumatta
  • päätöksenteko rakentuu virheelliselle pohjalle

Hyvinvoinnin edistäminen ei koskaan tapahdu keskiarvon perusteella, vaan se tapahtuu siellä, missä arki on vaikeinta.
Ja siksi juuri sinne valon täytyy osoittaa.