Kategoria-arkisto:terveys

Hyvinvointi rakentuu arjen varmuudesta ja toimivasta yhteistyöstä

Osallistuin 23.4. hyvinvointialueen järjestämään HYTE-seminaariin, joka kokosi yhteen laajan joukon hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen parissa toimivia asiantuntijoita. Seminaariin oli kutsuttu tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsenet, kuntien hyte-asioista vastaavia luottamushenkilöitä sekä viranhaltijoita. Päivä tarjosi paljon ajateltavaa ja myös aihetta kriittiselle pohdinnalle.

Keynote-puhujana toimi hyvinvointialuejohtaja Sanna Svahn. Paneelikeskusteluun osallistuivat Siuntion kunnanjohtaja Inka Tikkanen, ikääntyneiden palvelualuejohtaja Tuula Suominen, tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan puheenjohtaja Sini Felipe sekä EMY ry:n Länsituuli-hankkeen hankekoordinaattori Hanna Parikka. Paneelissa oli selvästi koolla vahvaa osaamista ja monipuolisia näkökulmia ja keskustelu oli kiinnostavaa ja asiantuntevaa.

Pienryhmätyöskentelyssä katse arkeen ja mielen hyvinvointiin

Seminaarin keskiössä olivat pienryhmätyöskentelyt. Omassa ryhmässäni keskustelimme työikäisten ja vammaisten näkökulmasta erityisesti mielen hyvinvoinnin vahvistamisesta. Keskustelu oli vilkasta, avointa ja erittäin rakentavaa. Ryhmässäni oli todella osaavia ja kokeneita osallistujia.

Itse nostin esiin vammaisten lasten oikeuden aamu-, iltapäivä- ja kesäajanhoitoon. Lisäksi korostin sitä, miten huoltajien ja koko perheen hyvinvointi heijastuu suoraan myös vammaisten lasten mielen hyvinvointiin. Kun arjen perusrakenteet ovat kunnossa, se tuo turvaa ja ennakoitavuutta, mutta jos jokin keskeinen asia, kuten hoitoon pääsy, kuljetukset, hakuprosessit tai muu byrokratia on huonosti järjestetty, syntyy huoltajille ylimääräistä kuormitusta.

Arjen helppous ja varmuus ovat mielen hyvinvoinnin keskeisiä tukipilareita. Nämä eivät ole pieniä yksityiskohtia, vaan osa ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Kun minulta myöhemmin kysyttiin pienryhmän keskustelujen annista, totesin rehellisesti, että vastauksen antaminen juuri sillä hetkellä oli vaikeaa. Keskustelut olivat niin monisyisiä ja ajatuksia herättäviä, että ne vaativat aikaa prosessoitavaksi. Tämäkin kertoo mielestäni siitä, että pienryhmätyöskentely todella toimi.

Tunnistetaanko alueelliset erot oikeasti?

Paneelikeskustelussa todettiin, että LUVNissa on huomioitu alueellisten erojen todellisuus palveluiden tarpeessa ja saatavuudessa. Tämä herätti minussa vahvan pohdinnan ja rehellisesti sanottuna myös pienen turhautumisen. Missä tämä huomioiminen konkreettisesti näkyy?

Näkyykö se lastensuojelun asiakkuuksissa, palveluohjauksessa, Ankkuritoiminnassa, Ohjaamotoiminnassa tai kotihoidossa? Ankkuri- ja Ohjaamotoiminta sellaisena kuin ne Lohja–Vihti–Karkkila-alueella toimivat, on LUVNin aikana käytännössä ajettu alas. Juuri siellä ne olivat todennetusti erittäin toimivaa, ennaltaehkäisevää ja vaikuttavaa toimintaa.

Toiminta lakkautettiin, koska hyvinvointialueella haluttiin yhdenmukaistaa palvelut Espoon mallin mukaisiksi. Ongelmana on, että Espoossa Ankkuritoiminta painottuu pitkälti oikeudelliseen apuun. Lohjalla puolestaan pystyttiin aidosti tekemään ennaltaehkäisevää työtä, eli juuri sitä, jonka pitäisi olla toiminnan ytimessä.

Jos Espoossa pystyttäisiin toteuttamaan Ankkuritoimintaa samalla tavalla kuin Lohjalla, nuorisorikollisuus olisi todennäköisesti pienempi haaste. Nyt alueella käynnistetään lukuisia hankkeita nuorisorikollisuuteen puuttumiseksi. Moni niistä tekee varmasti hyvää työtä, mutta herää kysymys: miksi toimivaa mallia ei laajennettu koko alueelle?

Aina ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Kun jokin toimii, se tulisi tunnistaa, säilyttää ja levittää.

Yhteistyö on hyvinvointialueen ydintehtävä

Ohjaamotoiminta oli erinomainen esimerkki matalan kynnyksen palvelusta, jossa nuoret löysivät tarvitsemansa tuen yhden katon alta. Nyt palvelut on hajautettu, jälleen yhdenmukaistamisen nimissä. Tämä tekee palveluihin hakeutumisesta monimutkaisempaa ja lisää riskiä sille, että nuori putoaa tukiverkkojen välistä.

Hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on tehdä tiivistä yhteistyötä kuntien ja järjestöjen kanssa. Ankkuritoiminta oli loistava esimerkki aidosti toimivasta yhteistyöstä hyvinvointialueen, poliisin ja kuntien välillä. Tällainen yhteistyö ehkäisee päällekkäistä työtä, parantaa tiedonkulkua ja ennen kaikkea tukee ennaltaehkäisevää toimintaa.

Yhteistyö ei ole pelkkä hallinnollinen tavoite, vaan asukkaiden hyvinvoinnin, palvelujen toimivuuden ja niiden kehittämisen edellytys.

Vierailu HyTe ry:llä – leikkaukset uhkaavat ennaltaehkäisevää työtä

Vierailimme aluevaltuustoryhmän kanssa HyTe ry:llä keskustelemassa järjestökentän ajankohtaisesta tilanteesta. Keskustelimme toiminnasta ja saimme viestin kentältä, että epävarmuus on lisääntynyt ja huoli hallituksen leikkauspolitiikan vaikutuksista on todellinen.

Erityisen ongelmallista on se, että leikkaukset kohdistuvat ennaltaehkäisevään työhön, eli juuri siihen, jonka pitäisi olla koko hyvinvointijärjestelmän perusta. Kun varhaiseen tukeen ei panosteta, ongelmat kasaantuvat ja kustannukset kasvavat myöhemmin moninkertaisiksi.

Keskustelimme muun muassa VESA-toiminnasta, järjestötoimikunnan roolista sekä HyTeData-hankkeesta. Nämä kaikki ovat esimerkkejä siitä, miten järjestöt kehittävät toimintaansa, tuottavat tietoa päätöksenteon tueksi ja rakentavat yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Työtä tehdään vastuullisesti ja vaikuttavasti, mutta yhä epävarmemmassa toimintaympäristössä.

Vapaaehtoistyön arvo kertoo paljon kokonaisuudesta. Kansalaisareena arvioi sen olevan Suomessa noin 3,2 miljardia euroa. On selvää, ettei valtio tai kunnat pysty korvaamaan tätä panosta, ei ainakaan samalla kustannustasolla tai inhimillisellä ulottuvuudella.

Silti järjestöiltä odotetaan yhä enemmän, samalla kun niiden rahoitusta kiristetään. Tämä yhtälö ei toimi.

Kolmas sektori kyllä tunnustetaan puheissa tärkeäksi, mutta käytännön tasolla tuki jää liian usein riittämättömäksi. Pelkkä arvostus ei maksa palkkoja, pidä toimintaa käynnissä tai mahdollista pitkäjänteistä kehittämistä.

Myös yhteistyössä on edelleen merkittäviä haasteita. Erityisesti palvelualueyhteistyö ontuu, ja järjestökentällä koetaan, ettei niiden työtä ymmärretä riittävästi. Asenteissa kolmatta sektoria kohtaan on edelleen korjattavaa ja kumppanuuden sijaan järjestöt nähdään liian usein irrallisina toimijoina.

Jos haluamme aidosti rakentaa kestävää hyvinvointia, järjestöjen toimintaedellytyksiä ei voi heikentää. Päinvastoin: niitä on vahvistettava. Kyse ei ole pelkästä arvovalinnasta, vaan järkevästä ja vastuullisesta politiikasta.

Synnytys ei ole neutraali päätös

Elokuussa 2024 tein yhdessä toisen äidin kanssa kantelun tasa-arvovaltuutetulle. Syynä oli HUSin päätös lakkauttaa Lohjan sairaalan synnytysosasto osana Uudenmaan synnytyspalvelujen palveluverkkoa.

Kantelun taustalla ei ollut vain huoli omasta kotiseudusta tai yksittäisestä sairaalasta. Taustalla oli perustavanlaatuisempi kysymys: huomioidaanko näin merkittävissä terveydenhuollon päätöksissä tasa-arvo lain edellyttämällä tavalla, vai ohitetaanko se tehokkuus- ja säästöpuheen varjolla?

14.4.2026 sain vastauksen. Ja se kertoo paljon enemmän kuin vain yhdestä synnytysosastosta.

Tasa-arvo ei ole mielipide, vaan lakisääteinen velvoite

Tasa-arvovaltuutetun antama lausunto HUSille (TAS/199/2024) on harvinaisen selkeä. Sen keskeinen johtopäätös on, että HUS ei noudata tasa-arvolain 4 §:n mukaista velvollisuutta edistää sukupuolten tasa-arvoa toiminnassaan.

Tämä velvoite koskee kaikkea viranomaisen toimintaa:

  • palvelujen suunnittelua
  • päätösten valmistelua
  • palveluverkkoja
  • ja myös taloudellisesti vaikeita tilanteita

Kyse ei ole siitä, syrjitäänkö ketään tarkoituksella. Kyse on siitä, että viranomaisen on aktiivisesti arvioitava ja ehkäistävä sellaista päätöksentekoa, joka tosiasiallisesti kohtelee eri sukupuolia eriarvoisesti.

Sukupuolineutraalisuus ei riitä, päinvastoin

Lausunnossa tasa-arvovaltuutettu purkaa HUSin keskeistä perustelua: sukupuolineutraalisuutta.

HUS on korostanut, että terveyspalvelut kohdennetaan lääketieteellisen tarpeen perusteella ja että palvelujärjestelmä on sukupuolineutraali. Tasa-arvovaltuutetun mukaan tämä ei kuitenkaan täytä tasa-arvolain edistämisvelvoitetta. Itse asiassa se voi johtaa päinvastaiseen lopputulokseen.

Näennäisesti neutraali päätös voi olla tosiasiallisesti epätasa-arvoinen, jos:

  • se kohdistuu palveluihin, joita käyttävät lähes yksinomaan naiset tai synnyttävät
  • vaikutuksia ei arvioida erikseen
  • ja seuraukset (kuten pidemmät matkat, lisääntyneet riskit ja kuormitus) kasaantuvat tietylle ryhmälle

Synnytyspalvelut ovat tästä kaikkein ilmeisin esimerkki.

Synnytyspalvelut ovat tasa-arvokysymys

Tasa-arvovaltuutettu toteaa lausunnossaan, että synnytyksiin, naistentauteihin ja lisääntymisterveyteen liittyvät palvelut ovat kiinteästi sukupuoleen liittyviä ja niillä on vahva yhteys naisten perus- ja ihmisoikeuksiin.

Kun synnytysosasto suljetaan:

  • synnytysmatkat pitenevät
  • epävarmuus lisääntyy
  • arjen kuormitus kasvaa erityisesti lapsiperheissä
  • vaikutukset kohdistuvat voimakkaimmin alueille, joilla palvelut jo valmiiksi ovat kauempana

Jos näitä vaikutuksia ei arvioida, päätökset eivät ole tasa-arvolain mukaisia riippumatta siitä, kuinka rationaalisilta ne näyttävät talouden näkökulmasta.

Miksi tasa-arvovaltuutettu ei ottanut kantaa juuri Lohjan päätökseen?

Moni on kysynyt, miksi tasa-arvovaltuutettu ei lausunnossaan suoraan sanonut, että Lohjan synnytysosaston lakkauttaminen on lainvastainen.

Tähän vastaus on toimivaltakysymys, sillä tasa-arvovaltuutettu

  • ei arvioi palveluverkkopäätösten tarkoituksenmukaisuutta
  • ei punnitse yksittäisen sairaalan sulkemista kaikilta oikeudellisilta ja lääketieteellisiltä näkökulmilta

Mutta tämä ei tarkoita, että kantelu olisi hylätty.

Päinvastoin: kantelu johti laajaan ja kriittiseen arvioon HUSin koko päätöksentekomallista ja lopputulos oli se, että HUSin menettely todettiin tasa-arvolain vastaiseksi edistämisvelvoitteen osalta.

Tämä on juridisesti erittäin merkittävä huomio.

Kyse ei ole vain Lohjasta, vaan siitä, miten päätöksiä tehdään

Tasa-arvovaltuutettu toteaa vastauksessaan, että kyse ei ole yksittäistapauksesta. Sama ongelma koskee laajemmin hyvinvointialueita ja niiden tapaa tehdä palveluverkkopäätöksiä.

Lukiessani tasa-arvovaltuutetun vastausta ja lausuntoa, jäi pohtimaan, että kuinka moni muu päätös on tehty ilman sukupuolivaikutusten arviointia? Ja kuka kantaa vastuun niistä seurauksista, jotka näkyvät arjessa vuosien ajan?

Mitä tästä pitäisi oppia?

Lohjan synnytysosaston tapaus osoittaa, että:

  • tasa-arvo ei ole lisänäkökulma, jonka voi ottaa tai jättää ottamatta
  • se ei ole ideologinen mielipide, vaan laki
  • ja sen huomioimatta jättäminen horjuttaa päätöksenteon legitimiteettiä

Hyvinvointialueilla ja HUSissa on syytä pysähtyä kysymään:

  • arvioidaanko päätösten vaikutukset ennakolta?
  • nähdäänkö ihmiset numeroiden takana?
  • ja onko tasa-arvo rakennettu osaksi päätöksenteon rakenteita vai sysätty sivuun?

Kun tein kantelun elokuussa 2024, en tiennyt, mihin se johtaisi. Nyt tiedän ainakin tämän: se paljasti rakenteellisen ongelman, joka koskee meitä kaikkia, erityisesti perheitä ja naisia Uudellamaalla.

Tasa-arvo ei ole hidaste hyvälle päätöksenteolle.
Se on sen mittari.

Voit lukea tasa-arvovaltuutetun lausunnon täältä:

Lausunto TAS_199_2024Download

Hyvinvointivaltiota ei pelasteta leikkaamalla

Helsingin Sanomat julkaisi hiljattain mielipidekirjoituksen, jossa nostetaan esiin huolestuttava kehityssuunta: Suomi ei ole pelkästään talouden tarkkailussa, myös sosiaalinen kehitys on joutunut tarkkailuluokalle. Mielipidekirjoituksen linkki

Taustalla ovat täyttämättömät hoitotarpeet, lapsiperheköyhyyden kasvu ja palveluiden heikkeneminen, eli juuri ne asiat, joiden pitäisi olla hyvinvointivaltion ytimessä.

Tämä ei ole vain talouskysymys, vaan suunnanmuutos

Suomessa on totuttu ajattelemaan, että talous ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä, mutta nyt tämä yhteys on katkeamassa.

Kun:

  • lapsiperheköyhyys kasvaa
  • mielenterveyspalvelut eivät riitä
  • hoitoon ei pääse ajoissa

kyse ei ole enää yksittäisistä ongelmista.
Kyse on siitä, että järjestelmä ei enää toimi kuten sen pitäisi.

Ja silti hallituksen, eli kokoomuksen, perussuomalaisten, rkp:n ja kd:n vastaus on sama: leikataan lisää.

Olen sanonut, kuten moni muukin samaa, mitä HS:n mielipidekirjoituksessa asiantuntijat nostavat esiin selvästi:
lyhytnäköiset leikkaukset lapsilta ja nuorilta eivät vahvista taloutta, vaan ne lisäävät pahoinvointia ja kasvattavat kustannuksia pitkällä aikavälillä.

Tämä ei ole vain mielipide. Tämä on tutkimukseen ja kentän kokemukseen perustuva havainto.

Ja silti tätä viestiä ei kuulla riittävästi päätöksenteossa. Tämä hallitus ei sitä ole tehnyt, eikä tee.

Näen tämän työssäni joka päivä

Työskentelen lasten, nuorten ja perheiden parissa sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Näen konkreettisesti, mitä tapahtuu, kun:

  • apu tulee liian myöhään
  • palvelut eivät vastaa tarpeeseen
  • ennaltaehkäisyyn ei panosteta

Ongelmat kasaantuvat.
Ja jokainen viivästys tekee ratkaisusta kalliimman sekä ihmiselle että yhteiskunnalle. Ja tästä maksetaan kauan.

Sama ilmiö näkyy koko palvelujärjestelmässä.

Me tiedämme jo, mitä pitäisi tehdä

Keskustelu ei kaadu tiedon puutteeseen.
Se kaatuu siihen, mitä päätetään tehdä.

Tutkittu tieto ja käytännön kokemus osoittavat selvästi:

  • ennaltaehkäisy toimii
  • varhainen puuttuminen vähentää raskaiden palveluiden tarvetta
  • oikea-aikainen mielenterveyden tuki katkaisee ongelmien kasautumisen

Silti juuri näistä palveluista säästetään.

Tämä on ristiriita, johon meillä ei olisi varaa.

Mielenterveyspalveluiden saatavuus on avainkysymys

Erityisen huolestuttavaa on mielenterveyspalveluiden saatavuus.

Kun:

  • lapsi tai nuori joutuu odottamaan apua kuukausia
  • perhe ei saa tukea ajoissa
  • kynnykset palveluihin ovat liian korkeita

ongelmat eivät pysy ennallaan. Ne pahenevat.

Varhainen tuki ei ole vain inhimillisesti oikein, vaan myös taloudellisesti järkevää.

Jokainen ajoissa annettu apu:

  • vähentää erikoissairaanhoidon tarvetta
  • ehkäisee syrjäytymistä
  • tukee koulunkäyntiä ja toimintakykyä
  • vahvistaa koko perheen hyvinvointia

Leikkauspolitiikka ei ole pakko. Se on poliittinen valinta.

Valinta, jossa:

  • lyhyen aikavälin säästöt ohittavat pitkän aikavälin hyödyt
  • ennaltaehkäisy jää jalkoihin
  • ja kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat maksavat suurimman hinnan

Hyvinvointivaltion lupaus on pidettävä

Hyvinvointivaltion ydin on ollut lupaus siitä, että apua saa silloin kun sitä tarvitsee.

Jos lapsi ei saa tukea ajoissa,
jos nuori jää mielenterveysjonoon,
jos perhe jää yksin,

tämä lupaus ei toteudu.

Ja kun lupaus murtuu, murenee myös luottamus.

Me emme tarvitse lisää leikkauslistoja.
Me tarvitsemme parempia valintoja.

Tarvitsemme politiikkaa, joka:

  • panostaa ennaltaehkäisyyn
  • vahvistaa perheiden tukea
  • turvaa mielenterveyspalveluiden saatavuuden
  • ja hyödyntää asiantuntijatietoa aidosti

Kysymys ei ole siitä, onko meillä varaa.
Kysymys on siitä, mihin me päätämme panostaa.

Hyvinvointivaltiota ei pelasteta leikkaamalla.
Se pelastetaan pitämällä kiinni siitä, mikä siinä on kaikkein tärkeintä: ihmisistä.

Ajatus vielä lopuksi

Suomi ei ole köyhä maa.
Mutta se voi olla maa, joka tekee köyhiä päätöksiä.

Meillä on tieto.
Meillä on keinot.
Meillä on vaihtoehdot.

Kysymys on siitä, käytämmekö niitä.

Hyvinvointivaltiota ei pelasteta leikkaamalla.
Se pelastetaan pitämällä kiinni siitä, miksi se alun perin rakennettiin.

Lasten hyvinvointi ei ole sopeutustoimi

Kun säästöpolitiikka uhkaa toistaa historian virheet

Luottamushenkilönä kannan vastuuta päätöksistä, jotka eivät näy heti, mutta joiden seuraukset näkyvät lasten elämässä pitkään. Siksi lastensuojelulain uudistus, hyvinvointialueisiin kohdistuvat leikkaukset ja keskustelu lastensuojelun asemasta sosiaalihuoltolain alla eivät ole vain hallinnollisia kysymyksiä. Ne ovat kysymyksiä arvoista.

Mietin hyvin usein, lähes jatkuvasti, että opimmeko historiasta vai toistammeko sen virheet uudessa muodossa?

Ennaltaehkäisy nähdään kuluna, vaikka sen puute on kalleinta

Hallitus edellyttää hyvinvointialueilta vakavia säästöjä. Käytännössä tämä on jo nyt tarkoittanut sitä, että leikkaukset kohdistuvat juuri ennaltaehkäisevään työhön: perhetyöhön, kotipalveluun, matalan kynnyksen tukeen. Näihin palveluihin, joiden tiedämme tutkimuksesta ja käytännöstä käsin ehkäisevän raskaampia ongelmia.

Samalla todetaan, että lastensuojelun tulisi olla viimesijainen palvelu ja että varhaista puuttumista pitää vahvistaa.

Tämä ristiriita on ilmeinen.
Varhaista puuttumista ei voi olla ilman resursoitua arkea.

Lastensuojelu sosiaalihuoltolain alle ja vastuu kevenee vai katoaa?

Ajatus lastensuojelun kytkemisestä vahvemmin sosiaalihuoltolakiin voi parhaimmillaan madaltaa avun hakemisen kynnystä. Mutta vain, jos:

  • palvelut ovat aidosti saatavilla
  • vastuut ovat selkeästi määriteltyjä
  • työn mitoitus ja resurssit seuraavat lapsen tarvetta

Tällä hetkellä näemme jo kehityksen, jossa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden lakisääteistä mitoitusta kierretään siirtämällä asiakkuuksia perhesosiaalityöhön. Eli toimintaan, jossa ei ole vastaavaa mitoitussääntelyä.

Paperilla asiakasmäärä pienenee.
Todellisuudessa lapsen tilanne ei kevene.

Kun lapsi siirtyy järjestelmän sisällä, mutta kukaan ei kanna kokonaisvastuuta, avun saanti viivästyy. Ja varhainen puuttuminen muuttuu jälkikäteiseksi reagoinniksi.

Lisää toimivaltaa, vähemmän tukea on väärä kehityssuunta

Lastensuojelulain uudistus tuo työntekijöille lisää keinoja puuttua, rajoittaa ja kontrolloida. Tämä on perusteltua vain, jos samaan aikaan vahvistetaan tukea, ennaltaehkäisyä ja aikaa kohdata lapsi.

Muuten rakennamme järjestelmää, jossa:

  • tuki annetaan myöhässä
  • ongelmat ehtivät kasautua
  • lapsista tulee “vaikeita asiakkaita”, ei siksi että he olisivat vaikeita, vaan siksi että heidät jätettiin liian pitkäksi aikaa yksin

Tämä ei ole lapsen etu eikä kestävää yhteiskuntapolitiikkaa.

Historian varjo: huutolaisuus, lama ja nykyhetki

Mä näen tässä meillä historian taakan ja historian toiston. Näen yhtäläisyyksiä huutolaisuuteen ja 1990-luvun lamaan.

Suomessa on ollut aika, jolloin yhteiskunta ulkoisti vastuunsa lapsista. Huutolaisuudessa lapset sijoitettiin halvimmalle hoitajalle säästöt edellä. Se perusteltiin taloudellisella pakolla.

1990‑luvun lamassa opittiin (vai opittiinko), että lapsiperheisiin ja ennaltaehkäisyyn kohdistuvat leikkaukset kostautuvat vuosien viiveellä: mielenterveysongelmina, syrjäytymisenä ja kasvavana lastensuojelun tarpeena.

Tänään emme puhu huutolaisuudesta.
Mutta puhumme uudelleen säästöistä, sopeutuksista ja järjestelmän “kestävyydestä” samalla, kun lasten palveluja kavennetaan.

Historia ei toista itseään täsmälleen.
Mutta se kyllä muistuttaa, mihin suuntaan ollaan menossa, jos lapsen oikeudet alistetaan talouskurille.

Fakta: lapset, lama ja vastuu

  • Huutolaisuus Suomessa: Köyhäinhoidon muoto, jossa lapsi sijoitettiin halvimmalle “hoitajalle”. Lopetettiin, koska se rikkoi lasten oikeuksia ja altisti hyväksikäytölle.
  • 1990‑luvun lama: Lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntyminen näkyi viiveellä. Lastensuojelun tarve kasvoi vasta myöhemmin, ei säästövuosina.
  • Nykytilanne:
    • Ennaltaehkäisevä työ on yleinen leikkauskohde
    • Lastensuojelun mitoitusta kierretään siirtämällä asiakkuuksia palveluihin ilman mitoitusta
    • Samalla raskaiden ja kalliiden palvelujen tarve kasvaa

Yhteinen nimittäjä:
Kun lapsen hyvinvointi nähdään säästökohteena, lasku maksetaan myöhemmin ja se maksetaan moninkertaisena.

Lastensuojelun, varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevän työn tehtävä ei ole paikata talouspolitiikan seurauksia. Ne ovat lapsen oikeuksia turvaavia peruspalveluja.

Jos lastensuojelun roolia uudistetaan:

  • ennaltaehkäisevän työn on vahvistuttava, ei heikennyttävä
  • mitoitusten on seurattava lapsen tarvetta myös sosiaalihuollossa
  • vastuu lapsen tilanteesta ei saa hajota rakenteisiin

Lasten hyvinvointi ei ole kuluerä.
Se on mittari sille, minkä arvoinen yhteiskunta olemme ja erityisesti silloin, kun talous on tiukilla.

Viikkokooste: tapaamisia, keskusteluja, seminaari ja asukkaiden huolia kentältä

Viime viikko oli tiivis kokonaisuus tapaamisia, seminaareja ja asukkaiden kanssa käytyjä tärkeitä keskusteluja. Minulle jäi viikon punaisena lankana selkeä ajatus siitä, että tarvitsemme selkeämpää palvelujärjestelmää, parempaa vuoropuhelua ja päätöksentekoa, joka perustuu todelliseen arjen tietoon.

Maanantai: Hangon ja Tammisaaren asukastilaisuuksissa talous, turvallisuus ja arjen huolet pinnassa

Aloitimme viikon kierroksella Hangossa ja Tammisaaressa yhdessä kansanedustaja Eerikki Viljasen ja keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen kanssa. Tilaisuuksiin osallistui laaja joukko asukkaita ja keskustelu oli vilkasta alusta loppuun.

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen avasi illan ajankohtaiskatsauksella:

  • maailman tilanteesta ja turvallisuuspolitiikasta
  • Suomen nykyisestä talous- ja työllisyystilanteesta
  • mikro- ja pienyrittäjyyden merkityksestä koko maan elinvoimalle

Kansanedustaja Eerikki Viljanen nosti esiin:

  • kotimaisen ruuan ja tuottajien vaikean tilanteen
  • tulevat hallituksen kaavailemat säästöt hyvinvointialueille
  • sen, miksi leikkaukset olisivat alueiden ja asukkaiden kannalta kestämättömiä

Pidin itse puheenvuoron tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan työstä ja erityisesti siitä, miksi vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito tulee sisällyttää ikääntyneiden hoitopolkuun.
Tuoreimman tutkimustiedon mukaan 86 % kotihoidon asiakkaista on vajaaravitsemusriskissä tai jo vajaaravittuja. 86% on luku, jolla on merkittäviä kustannusvaikutuksia että raskas inhimillinen painoarvo.

Sain tilaisuudessa myös palautetta ja terveisiä vietäväksi viranhaltijoille ja vien ne eteenpäin.

Tiistai: kevätseminaarissa paljon puitteita, liian vähän sisältöä

Tiistaina vuorossa oli hyvinvointialueen luottamushenkilöiden kevätseminaari.

Seminaari erosi aiempien vuosien linjasta:

  • viestintä oli niukkaa
  • kokonaisuuden tarkoitus jäi epäselväksi
  • sisältö oli kevyempi ja hajanaisempi kuin mihin olemme tottuneet

Yksi dioista nosti esiin, että yli 90 % kouluterveyskyselyn lapsista kokee voivansa keskustella vanhempiensa kanssa.
Luku on sinällään myönteinen, mutta se on liian karkea, jos sitä ei pilkota, kuten pitäisi, jotta nähtäisi oikea todellisuus. Keskusteluyhteyden puute kasautuu usein niille, jotka ovat muutenkin haavoittuvassa asemassa ja juuri heidät on päätöksenteossa nähtävä.

Tilaisuuden paras osuus oli Sitran yliasiamies Atte Jääskeläisen laaja katsaus:

  • Suomen väestörakenteen muutokseen
  • yhteiskunnan rakenteelliseen murrokseen
  • Sitran Megatrendeihin 2026

Hänen viestinsä oli selkeä: muutos on nopeaa, ja päätöksenteko tarvitsee rehellisen tilannekuvan, ei siloiteltuja keskiarvoja.

Keskiviikkona OmaisOivan 10 vuotisjuhlat

Keskiviikkona osallistuin OmaisOivan 10-vuotisjuhliin Lohjalla. Oli oikein mukava ja keskusteleva tilaisuus. Haluan tässä kohtaa vielä nostaa esiin kolmisen viikkoa sitten erityisperheiden iltaporinat, jossa olin ollut myös mukana. Sielläkin keskustelu oli avointa, suoraa ja hyvin tärkeää. Nämä viestit ja omat kysymykseni olen laittanut viranhaltijoille tuon illan jälkeen. Mitään ei ole minulle vastattu. Luottamushenkilöillä on oikeus saada tietoa, joten palaan viranhaltijoille vielä asiaan.

Illan selkeä viesti oli se, että palvelujen pirstaleisuus uuvuttaa perheet

Vanhemmat toivat esiin useita kipukohtia:

  • epäselvyydet aamu- ja iltapäivähoidossa
  • loma-aikojen hoitojärjestelyjen vaikeudet
  • kuljetusten vastuut ja tiedonkulku
  • hajautuneet palveluketjut, jotka eivät toimi yhteen
  • tieto, joka tulee liian myöhään tai ei tule ollenkaan

Useampi vanhempi nosti esiin myös sen, että päätöksenteossa tehdään oletuksia, jotka eivät pidä paikkaansa:
kaikki 13-vuotiaat eivät pärjää kotona yksin, jos kyseessä on vaikeasti vammainen lapsi.

Lisäksi keskusteltiin:

  • omaishoitajien vapaiden käytön vaikeudesta
  • vaihtuvista työntekijöistä
  • kasvottomista palveluista
  • tilanteista, joissa lapsi putoaa palvelujen väliin
  • siitä, mitä tapahtuu, jos omaishoitaja itse sairastuu

Perheiden viesti oli se, että he eivät odota ihmeitä, vaan he odottavat selkeyttä, toimivia kokonaisuuksia ja sitä, että heidän arkeaan kuunnellaan.

Torstai: Pusulan terveysaseman tiedotustilaisuus oli huolia, muutoksia ja epävarmuutta

Torstaina osallistuin Pusulan terveysaseman asukastilaisuuteen, jossa käytiin läpi tulevia muutoksia.

Keskeiset asiat:

Rakenne ja toiminta

  • Pusulan terveysasema muuttuu lähiterveysasemaksi 1.4.
  • Asema suljettuna 30.–31.3. perehdytyksen vuoksi
  • Kesäajan aukioloihin tulossa mahdollisia katkoksia
  • Lohjan akuuttivastaanotto avautuu 6.5. sairaalan 2. kerrokseen, auki joka päivä 8–20

Asukkaiden huolet

  • laboratorion palvelut
  • hoidon jatkuvuus
  • puhelinnumeron vaihtuminen ja viestinnän toimivuus
  • henkilöstötilanne (lääkäreitä jatkossa n. 3,5, osa sijaisia; vastaava sairaanhoitaja poistuu; hoitajia 3)
  • jo supistettu palveluvalikoima (mm. muistihoitajan vastaanotto jatkossa Lohjalla)
  • epäselvyys siitä, toteutuuko lähiterveysaseman lupaus moniammatillisista palveluista

Sain myös palautetta asukkailta tilaisuuden jälkeen, jossa osa koki olonsa pettyneeksi ja epätietoiseksi tulevista muutoksista. Nämä viestit sekä muutaman oman kysymyksen vien eteenpäin.

Perjantai: Lohjan asukastilaisuus oli taloutta, kunta-asioita ja valtakunnallisia teemoja

Viikon päätteeksi olivat Lohjan tilaisuudet kansanedustajien kanssa.
Keskusteluissa korostuivat:

  • kunnan talous ja elinvoima
  • pienyrittäjien asema
  • Suomen työttömyystilanne
  • valtakunnalliset linjaukset
  • ja jälleen hyvinvointialueiden leikkausuhat, joihin Eerikki Viljanen palasi painokkaasti

Lopuksi: hengähdys ja kylmä pulahdus

Viikko oli intensiivinen ja sen päätteeksi oli helpottavaa käydä uimassa. Vesi 2 °C ja ilma 7 °C. Juuri sopiva vastapaino kiireiselle viikolle.