Avainsana-arkisto: Vahva ja välittävä Suomi

Hallitus leikkasi kotitalousvähennystä ja laskun maksavat nyt perheet, yritykset ja työntekijät

Kun hallitus päätti leikata kotitalousvähennystä, päätöstä perusteltiin julkisen talouden tasapainottamisella. Ajatus oli yksinkertainen, eli vähennetään veroetua ja säästetään valtion menoja.

Nyt ensimmäiset vaikutukset alkavat näkyä.

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan lähes joka kolmas kotitalousvähennystä käyttänyt suomalainen on vähentänyt palveluostojaan leikkausten jälkeen. Kahdeksan prosenttia on lopettanut niiden käytön kokonaan. Erityisen voimakkaasti vähennys on osunut siivous-, kotiapu-, hoiva- ja remonttipalveluihin.

Samalla yritysten tilauskannat ovat heikentyneet. Peräti 72 prosenttia alan yrityksistä kertoo leikkauksen vähentäneen tilauksia. Vielä huolestuttavampaa on, että lähes kolmannes yrityksistä on vähentänyt työpaikkoja ja viidennes joutunut lomauttamaan työntekijöitään.

Ja mitä tällä hallituksen leikkauspäätöksellä, jonka seurauksia ei oltu ennakkoon arvioitu, lopulta saavutettiin?

Kotitalousvähennystä on usein kritisoitu siitä, että se hyödyttää hyväosaisia. Kritiikissä on oma peränsä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta ostaa siivous-, remontti- tai hoivapalveluita, mutta samalla unohtuu helposti toinen puoli asiasta.

Kotitalousvähennys on ollut yksi tehokkaimmista keinoista lisätä laillista palvelukysyntää, luoda työpaikkoja ja torjua harmaata taloutta. Kun työ tilataan yritykseltä, siitä maksetaan verot. Kun palvelu ostetaan virallisesti, syntyy työtä, palkkoja ja verotuloja.

Nyt kysyntä on vähentynyt.

Erityisen huolestuttava on havainto, jonka mukaan palveluiden ostoa ovat vähentäneet juuri pienituloisemmat työikäiset ihmiset. Heidän joukossaan on esimerkiksi niitä, jotka ovat ostaneet hoivapalveluita ikääntyville vanhemmilleen.

Samaan aikaan kun ikääntyneiden määrä kasvaa ja julkiset hoivapalvelut ovat yhä suuremmassa paineessa, miksi hallitus päättää heikentää yhtä niistä keinoista, joilla perheet ovat voineet täydentää läheistensä hoivaa?

Olen vuosien ajan puhunut ikäihmisten palveluista, omaishoitajien asemasta ja ennaltaehkäisevän tuen merkityksestä. Tiedän, että monessa perheessä arki on jo valmiiksi äärirajoilla. Kun kotiin saatava apu kallistuu, vaihtoehdot eivät lisäänny, vaan vähenevät.

Usein seurauksena on, että omainen tekee enemmän itse.

Jaksaminen heikkenee.

Työstä jäädään pois.

Tai ikääntyneen toimintakyky heikkenee nopeammin, koska apua ei saada riittävän ajoissa.

Tällöin kustannukset eivät katoa. Ne vain siirtyvät myöhemmäksi ja usein paljon suuremmiksi.

Sama koskee työllisyyttä. Jos lähes kolmannes alan yrityksistä on jo vähentänyt työpaikkoja, säästöjen hintana ovat menetetyt työpaikat, pienemmät verotulot ja heikentynyt yritystoiminta.

Hyvä politiikka ei ole sitä, että tarkastellaan vain yhtä budjettiriviä. Hyvä politiikka arvioi myös päätösten seuraukset.

Tässä tapauksessa seuraukset näyttävät huolestuttavilta.

Palveluiden käyttö vähenee.

Työpaikkoja katoaa.

Yritykset kärsivät.

Perheet jäävät aiempaa enemmän yksin.

Hoi hallitus, hallitus! Haluan kysyä, oliko kotitalousvähennyksen leikkaaminen todella säästö vai siirtyikö lasku vain toisten maksettavaksi.

Jos tavoitteena oli vahvistaa työllisyyttä, tukea ikäihmisten kotona asumista ja torjua harmaata taloutta, ensimmäiset tulokset näyttävät valitettavasti kulkevan päinvastaiseen suuntaan.

Hieno homma, meillä on hyvä hallitusohjelma. (eli siis ei ole)

Kuka rakentaa Suomen tulevaisuuden, kun ammattioppilaitoksista leikataan?

Suomessa käydään jatkuvaa keskustelua osaajapulasta, nuorten syrjäytymisestä, työvoiman saatavuudesta ja talouskasvusta. Samaan aikaan yksi tärkeimmistä ratkaisuista näihin haasteisiin, eli ammatillinen koulutus on joutunut vuosien ajan jatkuvien uudistusten, säästöjen ja rahoitusmuutosten kohteeksi.

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) vuonna 2024 julkaisema arviointi tarjosi poikkeuksellisen tärkeän tilannekuvan ammatillisen koulutuksen tilanteesta. Arvioinnissa ei puhuttu kriisistä, mutta siinä tunnistettiin useita vakavia haasteita, kuten opiskelijoiden tuen tarpeiden kasvu, opettajien kuormittuminen, oppilaitosten väliset erot sekä opiskelijoiden kokemus siitä, ettei opetusta ja ohjausta ollut aina riittävästi saatavilla.

Vuonna 2026 tilannetta voidaan tarkastella uudesta näkökulmasta. Nyt tiedämme, mitä tapahtui sen jälkeen, kun ammatilliseen koulutukseen kohdistettiin uusia säästöjä, oppilaitokset käynnistivät muutosneuvotteluja ja koulutuksen järjestäjät joutuivat etsimään uusia tapoja sopeuttaa toimintaansa.

Kysymys onkin nyt se, että kuunneltiinko varoituksia vai päätettiinkö kulkea vastakkaiseen suuntaan? (tämä siis ei ole oikeasti kysymys, vaan toteamus)

Vuonna 2024 tunnistettiin ongelmat ja vuonna 2026 niitä syvennettiin

Karvin arvioinnissa nousi esiin, että opiskelijoiden tarpeet ovat muuttuneet merkittävästi. Oppilaitoksiin tulee yhä enemmän nuoria, jotka tarvitsevat oppimisen tukea, erityistä ohjausta ja vahvaa läsnä olevaa aikuisuutta. Oppivelvollisuuden laajentuminen on ollut tärkeä uudistus, mutta samalla se on tuonut ammatilliseen koulutukseen opiskelijoita, joiden tuen tarve on aiempaa suurempi.

Vuonna 2024 viesti oli selkeä siitä, että resursseja tarvitaan enemmän.

Vuonna 2026 todellisuus näyttää toisenlaiselta. Ammatilliseen koulutukseen kohdistuneet 120 miljoonan euron leikkaukset ovat johtaneet henkilöstövähennyksiin, koulutustarjonnan supistumiseen ja muutosneuvotteluihin useissa oppilaitoksissa. Samalla juuri ne palvelut, joiden merkitystä Karvi korosti, eli ohjaus, erityinen tuki ja opiskelijoiden henkilökohtainen kohtaaminen ovat joutuneet säästöpaineiden kohteiksi.

Kun tuen tarve kasvaa ja resurssit vähenevät, seurauksena ei voi olla parempi lopputulos.

Lähiopetuksen määrä kertoo paljon koulutuksen suunnasta

Yksi Karvin keskeisistä havainnoista liittyi opiskelijoiden kokemuksiin opetuksesta. Moni opiskelija koki jo vuonna 2024, ettei opetusta ollut riittävästi ja että oppiminen perustui liikaa itsenäiseen työskentelyyn.

Monelle nuorelle itseohjautuvuus toimii hyvin. Kaikille ei.

Ammatillisen koulutuksen erityispiirre on se, että suuri osa osaamisesta opitaan tekemällä, harjoittelemalla ja saamalla palautetta ammattilaiselta. Koneita ei opita käyttämään lukemalla ohjeita. Asiakaspalvelua ei opita ilman vuorovaikutustilanteita. Hoitotyötä ei opita ilman käytännön harjoittelua ja ohjausta.

Vuonna 2024 huolena oli liian vähäinen lähiopetus.

Vuonna 2026 huolena on se, kuinka paljon sitä voidaan vielä vähentää ilman että koulutuksen laatu alkaa kärsiä merkittävästi.

Opettajien jaksaminen on koko järjestelmän kohtalonkysymys

Karvin arvioinnissa opettajien työkuorma nousi esiin useaan kertaan. Opettajien tehtävä ei ole pelkästään opettaa ammattia. He toimivat myös ohjaajina, tukijoina, työelämäyhteistyön rakentajina ja usein ensimmäisinä aikuisina, jotka tunnistavat opiskelijan tuen tarpeen.

Jo vuonna 2024 opettajat kokivat, ettei aikaa ollut riittävästi.

Vuonna 2026 tilanne on monin paikoin vaikeampi. Muutosneuvottelut ja henkilöstövähennykset tarkoittavat käytännössä sitä, että sama työ tehdään pienemmällä henkilöstöllä. Samalla opiskelijoiden tuen tarve ei ole vähentynyt.

Tämä kehitys herättää vakavan kysymyksen myös tulevaisuuden kannalta. Jos ammatillisen koulutuksen opettajien työ muuttuu jatkuvasti kuormittavammaksi, kuinka houkuttelevana alaa voidaan pitää uusille opettajille?

Kuka opettaa tulevaisuuden sähköasentajat, lähihoitajat, kokit, koneistajat ja rakennusalan ammattilaiset?

Nuorisotyöttömyys ja koulutus kulkevat käsi kädessä

Nuorisotyöttömyys ei synny yhdestä syystä eikä sitä ratkaista yhdellä toimenpiteellä. Silti koulutuksella on siinä keskeinen rooli.

Ammatillisen koulutuksen tehtävänä on tarjota nuorelle polku työelämään. Kun koulutus toimii hyvin, opiskelija saa osaamista, itseluottamusta, verkostoja ja mahdollisuuden siirtyä työelämään tai jatko-opintoihin.

Jos koulutuspolku heikkenee, myös työelämään siirtyminen vaikeutuu.

Millaisia vaikutuksia koulutuksen heikentyneillä resursseilla voi olla viiden tai kymmenen vuoden aikajänteellä. Jokainen keskeytynyt tutkinto, jokainen ilman riittävää tukea jäänyt opiskelija ja jokainen menetetty mahdollisuus näkyvät myöhemmin työllisyydessä, hyvinvoinnissa ja julkisessa taloudessa.

Kyse ei ole vain koulutuspolitiikasta. Kyse on myös työvoimapolitiikasta, sosiaalipolitiikasta ja tulevaisuuspolitiikasta.

Osaajapulaa ei ratkaista koulutusta heikentämällä

Suomi tarvitsee tulevina vuosikymmeninä valtavan määrän ammatillisen koulutuksen suorittaneita osaajia. Rakennuksia on korjattava, sähköverkkoja uudistettava, vihreää siirtymää toteutettava, ikääntyvää väestöä hoidettava ja teollisuutta kehitettävä.

Samaan aikaan keskustellaan koulutuslinjojen supistamisesta ja koulutuksen säästöistä.

Tässä on ristiriita, johon ei ole saatu uskottavaa vastausta.

Jos koulutamme vähemmän osaajia, mistä tulevat tulevaisuuden työntekijät?

Jos vähennämme opettajia, mistä tulevat tulevaisuuden opettajat?

Jos heikennämme koulutuksen vetovoimaa, miten vastaamme työmarkkinoiden kasvavaan osaajatarpeeseen?

Kyse on jälleen arvovalinnasta

Karvin vuoden 2024 arvioinnin tärkein viesti ei ollut pelkästään se, että järjestelmässä on ongelmia. Tärkeämpi viesti oli se, että ongelmat olivat vielä ratkaistavissa.

Vuonna 2024 ammatillinen koulutus oli varoitustilassa.

Vuonna 2026 monilla mittareilla ollaan lähempänä kriittistä tilannetta.

Tämä ei ole väistämätön kehityskulku. Kyse on poliittisista valinnoista. Siitä, pidämmekö ammatillista koulutusta kustannuseränä vai investointina. Hallitus on johdonmukainen. ”Vahva ja välittävä Suomi”-hallitusohjelma ajaa meidät suohon.

Jos haluamme vähentää nuorisotyöttömyyttä, vahvistaa työvoiman saatavuutta, ehkäistä syrjäytymistä ja turvata suomalaisen yhteiskunnan toimivuuden, ammatillinen koulutus tarvitsee enemmän tukea, ei vähemmän.

Vuoden 2024 arviointi kertoi, mitä pitäisi tehdä. Vuoden 2026 tilanne kertoo, mitä tapahtuu silloin, kun varoituksia ei oteta riittävän vakavasti.

Lähteet:

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry

karvi.fi

Opetus- ja kulttuuriministeriö

https://yle.fi/a/74-20229340

https://www.livesaatio.fi/ajankohtaista/ammattiopisto-live-kaynnistaa-muutosneuvottelut

https://okm.fi/-/ammatillisen-koulutuksen-jarjestajille-2-05-miljardia-vuodelle-2025

https://www.jotpa.fi/fi/faq/miten-paallekkaisen-rahoituksen-estaminen-ammatillisessa-koulutuksessa-muuttuu-vuonna-2026

KARVI_0224_0Download

Kauniita puheita ennaltaehkäisystä, mutta teot ajavat Suomea kohti kylmempää luokkayhteiskuntaa

Orpon hallitus, eli Kokoomus, Perussuomalaiset, RKP ja KD puhuu jatkuvasti ennaltaehkäisystä, lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä mielenterveyden tukemisesta. Puheet kuulostavat hyviltä. Ongelmana on, että hallituksen käytännön politiikka vie täysin päinvastaiseen suuntaan.

Perheneuvoloiden poistaminen lakisääteisistä palveluista on tästä jälleen yksi esimerkki. Kyse ei ole yksittäisestä teknisestä muutoksesta, vaan arvovalinnasta: heikennetään juuri niitä palveluita, jotka auttavat lapsia, nuoria ja perheitä ajoissa, eli ennen kuin ongelmat kriisiytyvät.

https://yle.fi/a/74-20226222

Samaan aikaan hallitus on jo kohdistanut leikkauksia ja heikennyksiä moniin muihin palveluihin, jotka koskettavat erityisesti pienituloisia, lapsiperheitä, vammaisia, pitkäaikaissairaita ja muita haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Monelle suomalaiselle alkaa muodostua kuva politiikasta, jossa yhteiskunnan turvaverkkoja puretaan pala palalta samalla, kun hyväosaisimpien asemaa vahvistetaan.

Ennaltaehkäisyä ei voi kannattaa vain juhlapuheissa

Perheneuvoloiden idea on yksinkertainen mutta vaikuttava, eli tarjotaan matalan kynnyksen apua ajoissa.

Juuri tällaisista palveluista asiantuntijat ovat vuosia puhuneet. Varhainen tuki ehkäisee:

  • lasten ja nuorten mielenterveysongelmia,
  • kouluakäymättömyyttä,
  • syrjäytymistä,
  • päihdeongelmia,
  • väkivaltaa,
  • ja rikollisuutta.

Silti hallitus on valmis poistamaan hyvinvointialueilta velvoitteen järjestää kasvatus- ja perheneuvontaa. Ammattilaiste ja asiantuntijat ovat varoittaneet, että säästöpaineissa olevat alueet voivat tämän jälkeen ajaa palveluja alas.

Tämä paljastaa karulla tavalla ristiriidan hallituksen puheiden ja tekojen välillä.

Jos ennaltaehkäisyyn todella uskottaisiin, juuri tällaisia palveluita vahvistettaisiin eikä heikennettäisi.

Tutkittua tietoa ja asiantuntijoita sivuutetaan jatkuvasti

Yhä useammin näyttää siltä, että asiantuntijoiden näkemykset, vaikutusarviot ja tutkittu tieto jäävät poliittisen ideologian varjoon.

Perheneuvoloiden kohdalla alan ammattilaiset ovat nostaneet voimakkaasti esiin huolen siitä, että palveluiden heikentäminen kasvattaa myöhemmin raskaampien palveluiden tarvetta.

Silti hallituksen linja näyttää olevan, että lyhyen aikavälin säästöjä haetaan juuri ennaltaehkäisevistä palveluista, vaikka niiden purkaminen tulee pitkällä aikavälillä yhteiskunnalle kalliimmaksi.

Tämä on lyhytnäköistä politiikkaa, jonka tosin tämä hallitus taitaa.

Kun lapsi ei saa ajoissa apua ahdistukseen, traumaattisiin kokemuksiin tai perheen vaikeaan tilanteeseen, ongelmat eivät katoa. Ne siirtyvät eteenpäin ja kasvavat suuremmiksi:

  • nuorten pahoinvoinniksi,
  • mielenterveyden kriiseiksi,
  • syrjäytymiseksi,
  • rikollisuudeksi,
  • ja näköalattomuudeksi.

Usein kuulee, kuinka perheneuvola on auttanut perhettä ja heidän lastaan nopeasti traumaattisen tilanteen jälkeen. Ilman nopeaa apua seurauksena olisi voinut olla vuosien hoitopolku raskaammissa palveluissa.

Juuri tätä ennaltaehkäisy tarkoittaa käytännössä.

Luokkayhteiskunta ei synny yhdessä yössä, vaan päätös kerrallaan

Kun julkisia palveluita heikennetään, seuraukset eivät jakaudu tasaisesti.

Hyvätuloiset voivat ostaa palveluita yksityiseltä:

  • lasten psykologit,
  • terapiat,
  • perheneuvonta,
  • valmennukset,
  • ja tukipalvelut.

Mutta pienituloisella perheellä ei ole samaa mahdollisuutta.

Siksi hyvinvointivaltion ydin on ollut siinä, että myös tavallisella ihmisellä on oikeus saada apua silloin, kun sitä tarvitsee.

Kun tätä perustaa murennetaan, Suomi alkaa hiljalleen jakautua kahteen todellisuuteen:

  • niihin, joilla on varaa ostaa turvaa,
  • ja niihin, jotka jäävät jonottamaan tai kokonaan ilman apua.

Tämä on kehitystä kohti kovempaa luokkayhteiskuntaa.

Naiset kantavat jälleen suurimman taakan

Monet hallituksen sosiaali- ja terveyspolitiikan heikennykset osuvat erityisen voimakkaasti naisiin.

Naiset käyttävät enemmän sosiaali- ja terveyspalveluita, työskentelevät hoiva-aloilla ja kantavat edelleen suurimman vastuun lasten arjesta sekä perheiden hyvinvoinnista.

Kun perhepalveluita heikennetään:

  • äitien kuormitus kasvaa,
  • yksinhuoltajien asema vaikeutuu,
  • ja perheiden tukiverkot ohenevat.

Samaan aikaan moni nainen työskentelee juuri niillä aloilla, joihin kohdistuu jatkuvia säästöjä ja työkuorman kasvua.

On vaikea välttyä ajatukselta, että hallituksen politiikassa hyvinvointityön arvoa ei aidosti ymmärretä, vaikka juuri se pitää yhteiskuntaa koossa.

Millaisen Suomen tämä politiikka jättää nuorille?

Nuorten pahoinvoinnista puhutaan paljon. Mutta puhe ei riitä.

Jos yhteiskunta aidosti haluaa vähentää:

  • nuorisorikollisuutta,
  • väkivaltaa,
  • jengiytymistä,
  • mielenterveysongelmia,
  • ja syrjäytymistä,

silloin pitää investoida varhaiseen tukeen, turvallisiin aikuisiin ja matalan kynnyksen palveluihin.

Ei leikata niitä.

Perheneuvoloiden lakisääteisyyden poistaminen kertoo valitettavan paljon tämän hallituksen arvomaailmasta. Taloudellisia säästöjä haetaan sieltä, missä ihmisillä on jo valmiiksi vaikeaa.

Ja jälleen kerran asiantuntijoiden varoitukset jäävät sivuun.

Kyse ei ole vain yhdestä lakimuutoksesta. Kyse on suunnasta, johon Suomea viedään.

Sellaisessa Suomessa hyvinvointi ei enää ole yhteinen oikeus, vaan yhä enemmän etuoikeus niille, joilla on varaa ostaa sitä itse.

Hyvinvointivaltiota ei pelasteta leikkaamalla

Helsingin Sanomat julkaisi hiljattain mielipidekirjoituksen, jossa nostetaan esiin huolestuttava kehityssuunta: Suomi ei ole pelkästään talouden tarkkailussa, myös sosiaalinen kehitys on joutunut tarkkailuluokalle. Mielipidekirjoituksen linkki

Taustalla ovat täyttämättömät hoitotarpeet, lapsiperheköyhyyden kasvu ja palveluiden heikkeneminen, eli juuri ne asiat, joiden pitäisi olla hyvinvointivaltion ytimessä.

Tämä ei ole vain talouskysymys, vaan suunnanmuutos

Suomessa on totuttu ajattelemaan, että talous ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä, mutta nyt tämä yhteys on katkeamassa.

Kun:

  • lapsiperheköyhyys kasvaa
  • mielenterveyspalvelut eivät riitä
  • hoitoon ei pääse ajoissa

kyse ei ole enää yksittäisistä ongelmista.
Kyse on siitä, että järjestelmä ei enää toimi kuten sen pitäisi.

Ja silti hallituksen, eli kokoomuksen, perussuomalaisten, rkp:n ja kd:n vastaus on sama: leikataan lisää.

Olen sanonut, kuten moni muukin samaa, mitä HS:n mielipidekirjoituksessa asiantuntijat nostavat esiin selvästi:
lyhytnäköiset leikkaukset lapsilta ja nuorilta eivät vahvista taloutta, vaan ne lisäävät pahoinvointia ja kasvattavat kustannuksia pitkällä aikavälillä.

Tämä ei ole vain mielipide. Tämä on tutkimukseen ja kentän kokemukseen perustuva havainto.

Ja silti tätä viestiä ei kuulla riittävästi päätöksenteossa. Tämä hallitus ei sitä ole tehnyt, eikä tee.

Näen tämän työssäni joka päivä

Työskentelen lasten, nuorten ja perheiden parissa sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Näen konkreettisesti, mitä tapahtuu, kun:

  • apu tulee liian myöhään
  • palvelut eivät vastaa tarpeeseen
  • ennaltaehkäisyyn ei panosteta

Ongelmat kasaantuvat.
Ja jokainen viivästys tekee ratkaisusta kalliimman sekä ihmiselle että yhteiskunnalle. Ja tästä maksetaan kauan.

Sama ilmiö näkyy koko palvelujärjestelmässä.

Me tiedämme jo, mitä pitäisi tehdä

Keskustelu ei kaadu tiedon puutteeseen.
Se kaatuu siihen, mitä päätetään tehdä.

Tutkittu tieto ja käytännön kokemus osoittavat selvästi:

  • ennaltaehkäisy toimii
  • varhainen puuttuminen vähentää raskaiden palveluiden tarvetta
  • oikea-aikainen mielenterveyden tuki katkaisee ongelmien kasautumisen

Silti juuri näistä palveluista säästetään.

Tämä on ristiriita, johon meillä ei olisi varaa.

Mielenterveyspalveluiden saatavuus on avainkysymys

Erityisen huolestuttavaa on mielenterveyspalveluiden saatavuus.

Kun:

  • lapsi tai nuori joutuu odottamaan apua kuukausia
  • perhe ei saa tukea ajoissa
  • kynnykset palveluihin ovat liian korkeita

ongelmat eivät pysy ennallaan. Ne pahenevat.

Varhainen tuki ei ole vain inhimillisesti oikein, vaan myös taloudellisesti järkevää.

Jokainen ajoissa annettu apu:

  • vähentää erikoissairaanhoidon tarvetta
  • ehkäisee syrjäytymistä
  • tukee koulunkäyntiä ja toimintakykyä
  • vahvistaa koko perheen hyvinvointia

Leikkauspolitiikka ei ole pakko. Se on poliittinen valinta.

Valinta, jossa:

  • lyhyen aikavälin säästöt ohittavat pitkän aikavälin hyödyt
  • ennaltaehkäisy jää jalkoihin
  • ja kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat maksavat suurimman hinnan

Hyvinvointivaltion lupaus on pidettävä

Hyvinvointivaltion ydin on ollut lupaus siitä, että apua saa silloin kun sitä tarvitsee.

Jos lapsi ei saa tukea ajoissa,
jos nuori jää mielenterveysjonoon,
jos perhe jää yksin,

tämä lupaus ei toteudu.

Ja kun lupaus murtuu, murenee myös luottamus.

Me emme tarvitse lisää leikkauslistoja.
Me tarvitsemme parempia valintoja.

Tarvitsemme politiikkaa, joka:

  • panostaa ennaltaehkäisyyn
  • vahvistaa perheiden tukea
  • turvaa mielenterveyspalveluiden saatavuuden
  • ja hyödyntää asiantuntijatietoa aidosti

Kysymys ei ole siitä, onko meillä varaa.
Kysymys on siitä, mihin me päätämme panostaa.

Hyvinvointivaltiota ei pelasteta leikkaamalla.
Se pelastetaan pitämällä kiinni siitä, mikä siinä on kaikkein tärkeintä: ihmisistä.

Ajatus vielä lopuksi

Suomi ei ole köyhä maa.
Mutta se voi olla maa, joka tekee köyhiä päätöksiä.

Meillä on tieto.
Meillä on keinot.
Meillä on vaihtoehdot.

Kysymys on siitä, käytämmekö niitä.

Hyvinvointivaltiota ei pelasteta leikkaamalla.
Se pelastetaan pitämällä kiinni siitä, miksi se alun perin rakennettiin.

Miten päätöksiä tehdään, jos päättäjät eivät tunne päätettäviä asioita?

Viime viikkojen julkinen keskustelu on nostanut esiin huolestuttavan kysymyksen siitä, että ymmärtävätkö ministerimme aidosti niitä asioita, joista he tekevät päätöksiä?

Kyse ei ole pienistä lipsahduksista. Kyse on perustavanlaatuisesta ymmärryksestä.

Kun pääministeri ei tunne suojaosaa

Pääministeri Petteri Orpo totesi Ylen tentissä, että työtön voi tehdä töitä ilman, että työttömyysturva “välittömästi leikkaantuu”, vaikka suojaosa on poistettu.

Tämähän ei pidä paikkaansa.

Aiemmin suojaosa mahdollisti 300 euron ansiot ilman, että työttömyystuki pieneni. Sen poistamisen jälkeen jokainen ansaittu euro vaikuttaa tukeen.

Tämä ei ole tulkintakysymys, vaan keskeinen osa työttömyysturvan rakennetta.

Jos pääministeri ei tunne tätä, herää väistämättä kysymys, että
mihin tietoon päätökset perustuvat?

Kun opetusministeri unohtaa rahoituksen

Samaan aikaan opetusministeri Anders Adlercreutz on todennut, ettei Suomella ole varaa palauttaa aikuiskoulutustukea.

Tämäkin väite kaipaa olennaisen täydennyksen.

Aikuiskoulutustuki ei ollut pelkkä valtion menoerä.
Sen rahoittivat pääosin palkansaajat ja työnantajat yhdessä.

Silti päätös tehtiin tarkastelemalla asiaa ensisijaisesti valtiontalouden näkökulmasta, ei yksilön, työelämän tai työnantajien tarpeiden kautta.

Ja kun tuki lakkautettiin, luvattiin korvaavia malleja. Onko tullut?

No ei ole.

Mitä menetimme?

Aikuiskoulutustuki ei ollut vain etuus.
Se oli väline liikkua työelämässä, kehittyä ja vastata muuttuviin osaamistarpeisiin.

Sen avulla:

  • myynnin ammattilainen kouluttautui ohjelmistokehittäjäksi
  • luokanopettaja hankki erityisopettajan pätevyyden
  • lähihoitaja eteni sairaanhoitajaksi

Juuri näistä osaajista meillä on nyt pula.

Päätös lakkauttaa tuki ei ollut vain säästöpäätös.
Se oli päätös heikentää osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia Suomessa.

Kyse ei ole yksittäisistä virheistä

On inhimillistä, että poliitikko tekee virheen.

Mutta kun:

  • pääministeri esittää virheellistä tietoa työttömyysturvasta
  • opetusministeri sivuuttaa keskeisen rahoitusmallin

kyse ei ole enää yksittäisistä lipsahduksista.

Kyse on siitä, kuinka hyvin päätöksenteon pohjana oleva ymmärrys vastaa todellisuutta.

Näen tämän seuraukset työssäni

Työssäni sosiaali- ja terveyspalveluissa näen konkreettisesti, mitä tapahtuu, kun päätökset eivät kohtaa arkea.

Kun:

  • työn vastaanottaminen ei ole kannattavaa
  • kouluttautuminen vaikeutuu
  • ihmiset jäävät paikoilleen tilanteisiin, joista haluaisivat eteenpäin

se ei ole vain yksilön ongelma.
Se on koko yhteiskunnan ongelma.

Päätöksenteko vaatii ymmärrystä, ei oletuksia

Hyvä päätöksenteko ei synny pelkästään poliittisesta tahdosta.
Se vaatii:

  • perehtymistä
  • asiantuntijatiedon kuuntelemista
  • halua ymmärtää vaikutukset ihmisten arjessa

Muuten riskinä on politiikka, joka näyttää toimivalta paperilla – mutta ei toimi todellisuudessa.

Suomessa ei ole varaa huonoon päätöksentekoon.

Ei ole varaa siihen, että:

  • työnteon kannustimia heikennetään ymmärtämättä vaikutuksia
  • kouluttautumisen mahdollisuuksia puretaan ilman toimivia vaihtoehtoja

Eikä ole varaa siihen, että päätöksiä tehdään puutteellisen tiedon varassa.

Kysymys ei ole vain yksittäisistä kommenteista.
Kysymys on luottamuksesta.

Voimmeko luottaa siihen, että päätöksentekijät tietävät, mistä he päättävät?

Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu, vaan valinta, jolla on seuraukset

Suomessa tehdään talouspolitiikkaa, joka nojaa yhteen oletukseen:
leikkaaminen on vastuullista.

Kritiikki valtiovarainministeriön linjauksia kohtaan osoittaa kuitenkin jotain aivan muuta. Asiantuntijat varoittavat, että mittavat menoleikkaukset voivat heikentää talouskasvua ja pahimmillaan lisätä velkaantumista pitkällä aikavälillä. https://yle.fi/a/74-20219452

Silti suunta ei muutu. Se tosin ei varmaan yllättänyt ketään.

Onko kyse enää tiedon puutteesta, vai poliittisesta tahdosta olla kuuntelematta?

Leikkaaminen ei ole neutraali teko

Leikkauspolitiikkaa perustellaan usein välttämättömyydellä.
Todellisuudessa se on arvovalinta.

Leikkaukset:

  • heikentävät palveluita
  • siirtävät kustannuksia tulevaisuuteen
  • lisäävät inhimillistä kuormitusta

Ja usein ne tulevat lopulta kalliimmiksi kuin ne säästävät.

Leikkauspolitiikka ei ole useimmiten oikea ratkaisu, vaan lyhytnäköinen ratkaisu.

Väestön ikääntymistä ei voi leikata pois

Samaan aikaan kun hallitus ”etsii säästöjä”, todellisuus kulkee toiseen suuntaan:

  • hoidon tarve kasvaa
  • väestö ikääntyy
  • palveluiden kysyntä lisääntyy väistämättä

Tätä kehitystä ei voi pysäyttää leikkaamalla.
Sitä voi vain pahentaa tekemällä vääriä valintoja.

Asiantuntijana tiedän, että vaikuttavia ratkaisuja on olemassa

Työssäni lasten, nuorten ja perheiden parissa sekä laajemmin sosiaali- ja terveyspalveluiden kentässä näen jatkuvasti saman ilmiön:
ongelmiin puututaan liian myöhään ja liian kalliisti.

Sama pätee ikääntyneiden palveluihin.

Yksi konkreettinen, tutkitusti vaikuttava ratkaisu on vajaaravitsemuksen systemaattinen seulonta ja hoito osaksi ikääntyneiden hoitopolkua.

Kyse ei ole marginaalisesta kehittämiskohteesta, vaan kansallisesti merkittävästä mahdollisuudesta.

Tutkimusnäyttö on vahvaa:

  • säästöpotentiaali on yli 600 miljoonaa euroa vuodessa
  • se tukee ikääntyneiden kotona asumista
  • kaatumiset ja lonkkamurtumat vähenevät
  • toipuminen nopeutuu ja sairaalajaksot lyhenevät
  • se voi hidastaa muistisairauksien etenemistä

Tämä on juuri sitä politiikkaa, jota Suomi tarvitsee:

  • vaikuttavaa
  • ennaltaehkäisevää
  • inhimillistä
  • taloudellisesti kestävää

Miksi näitä ratkaisuja ei tehdä?

Tämä tuntuu olevan vaikea, mutta välttämätön kysymys.

Jos tiedämme, että:

  • leikkaukset eivät aina säästä
  • ennaltaehkäisy toimii
  • ja parempia ratkaisuja on olemassa

miksi niitä ei toteuteta?

Siksi, että leikkaaminen on poliittisesti helpompaa kuin uudistaminen.

Leikkaus näkyy nopeasti budjetissa.
Vaikuttava ennaltaehkäisy näkyy vasta vuosien päästä, mutta sitäkin vahvempana. Sitä ei vaan puheista huolimatta ymmärretä.

Tämä on arvovalinta, ei pakko

Nykyinen talouspolitiikka ei ole ainoa mahdollinen.

Se on valinta.

Valinta, jossa:

  • asiantuntijatietoa sivuutetaan
  • pitkän aikavälin vaikutukset jätetään huomioimatta
  • ja inhimillinen näkökulma jää talouslukujen varjoon

Suomi ei tarvitse lisää leikkauslistoja.
Suomi tarvitsee parempia ratkaisuja.

Tarvitsemme politiikkaa, joka:

  • investoi ennaltaehkäisyyn
  • hyödyntää tutkittua tietoa
  • ja asettaa ihmisten hyvinvoinnin talouden perustaksi

Mä näen, että kysymys ei ole siitä, onko meillä varaa tehdä tämä. Kysymys on siitä, onko meillä varaa olla tekemättä. Nykyisen hallituksen mukaan meillä näköjään on varaa vain leikata ja olla huomioimatta asiantuntijoiden kannanottoja, lausuntoja ja tutkimuksia.