Kategoria-arkisto:Iäkkäiden terveydenhoito

Hyvinvointi rakentuu arjen varmuudesta ja toimivasta yhteistyöstä

Osallistuin 23.4. hyvinvointialueen järjestämään HYTE-seminaariin, joka kokosi yhteen laajan joukon hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen parissa toimivia asiantuntijoita. Seminaariin oli kutsuttu tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsenet, kuntien hyte-asioista vastaavia luottamushenkilöitä sekä viranhaltijoita. Päivä tarjosi paljon ajateltavaa ja myös aihetta kriittiselle pohdinnalle.

Keynote-puhujana toimi hyvinvointialuejohtaja Sanna Svahn. Paneelikeskusteluun osallistuivat Siuntion kunnanjohtaja Inka Tikkanen, ikääntyneiden palvelualuejohtaja Tuula Suominen, tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan puheenjohtaja Sini Felipe sekä EMY ry:n Länsituuli-hankkeen hankekoordinaattori Hanna Parikka. Paneelissa oli selvästi koolla vahvaa osaamista ja monipuolisia näkökulmia ja keskustelu oli kiinnostavaa ja asiantuntevaa.

Pienryhmätyöskentelyssä katse arkeen ja mielen hyvinvointiin

Seminaarin keskiössä olivat pienryhmätyöskentelyt. Omassa ryhmässäni keskustelimme työikäisten ja vammaisten näkökulmasta erityisesti mielen hyvinvoinnin vahvistamisesta. Keskustelu oli vilkasta, avointa ja erittäin rakentavaa. Ryhmässäni oli todella osaavia ja kokeneita osallistujia.

Itse nostin esiin vammaisten lasten oikeuden aamu-, iltapäivä- ja kesäajanhoitoon. Lisäksi korostin sitä, miten huoltajien ja koko perheen hyvinvointi heijastuu suoraan myös vammaisten lasten mielen hyvinvointiin. Kun arjen perusrakenteet ovat kunnossa, se tuo turvaa ja ennakoitavuutta, mutta jos jokin keskeinen asia, kuten hoitoon pääsy, kuljetukset, hakuprosessit tai muu byrokratia on huonosti järjestetty, syntyy huoltajille ylimääräistä kuormitusta.

Arjen helppous ja varmuus ovat mielen hyvinvoinnin keskeisiä tukipilareita. Nämä eivät ole pieniä yksityiskohtia, vaan osa ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Kun minulta myöhemmin kysyttiin pienryhmän keskustelujen annista, totesin rehellisesti, että vastauksen antaminen juuri sillä hetkellä oli vaikeaa. Keskustelut olivat niin monisyisiä ja ajatuksia herättäviä, että ne vaativat aikaa prosessoitavaksi. Tämäkin kertoo mielestäni siitä, että pienryhmätyöskentely todella toimi.

Tunnistetaanko alueelliset erot oikeasti?

Paneelikeskustelussa todettiin, että LUVNissa on huomioitu alueellisten erojen todellisuus palveluiden tarpeessa ja saatavuudessa. Tämä herätti minussa vahvan pohdinnan ja rehellisesti sanottuna myös pienen turhautumisen. Missä tämä huomioiminen konkreettisesti näkyy?

Näkyykö se lastensuojelun asiakkuuksissa, palveluohjauksessa, Ankkuritoiminnassa, Ohjaamotoiminnassa tai kotihoidossa? Ankkuri- ja Ohjaamotoiminta sellaisena kuin ne Lohja–Vihti–Karkkila-alueella toimivat, on LUVNin aikana käytännössä ajettu alas. Juuri siellä ne olivat todennetusti erittäin toimivaa, ennaltaehkäisevää ja vaikuttavaa toimintaa.

Toiminta lakkautettiin, koska hyvinvointialueella haluttiin yhdenmukaistaa palvelut Espoon mallin mukaisiksi. Ongelmana on, että Espoossa Ankkuritoiminta painottuu pitkälti oikeudelliseen apuun. Lohjalla puolestaan pystyttiin aidosti tekemään ennaltaehkäisevää työtä, eli juuri sitä, jonka pitäisi olla toiminnan ytimessä.

Jos Espoossa pystyttäisiin toteuttamaan Ankkuritoimintaa samalla tavalla kuin Lohjalla, nuorisorikollisuus olisi todennäköisesti pienempi haaste. Nyt alueella käynnistetään lukuisia hankkeita nuorisorikollisuuteen puuttumiseksi. Moni niistä tekee varmasti hyvää työtä, mutta herää kysymys: miksi toimivaa mallia ei laajennettu koko alueelle?

Aina ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Kun jokin toimii, se tulisi tunnistaa, säilyttää ja levittää.

Yhteistyö on hyvinvointialueen ydintehtävä

Ohjaamotoiminta oli erinomainen esimerkki matalan kynnyksen palvelusta, jossa nuoret löysivät tarvitsemansa tuen yhden katon alta. Nyt palvelut on hajautettu, jälleen yhdenmukaistamisen nimissä. Tämä tekee palveluihin hakeutumisesta monimutkaisempaa ja lisää riskiä sille, että nuori putoaa tukiverkkojen välistä.

Hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on tehdä tiivistä yhteistyötä kuntien ja järjestöjen kanssa. Ankkuritoiminta oli loistava esimerkki aidosti toimivasta yhteistyöstä hyvinvointialueen, poliisin ja kuntien välillä. Tällainen yhteistyö ehkäisee päällekkäistä työtä, parantaa tiedonkulkua ja ennen kaikkea tukee ennaltaehkäisevää toimintaa.

Yhteistyö ei ole pelkkä hallinnollinen tavoite, vaan asukkaiden hyvinvoinnin, palvelujen toimivuuden ja niiden kehittämisen edellytys.

Vierailu HyTe ry:llä – leikkaukset uhkaavat ennaltaehkäisevää työtä

Vierailimme aluevaltuustoryhmän kanssa HyTe ry:llä keskustelemassa järjestökentän ajankohtaisesta tilanteesta. Keskustelimme toiminnasta ja saimme viestin kentältä, että epävarmuus on lisääntynyt ja huoli hallituksen leikkauspolitiikan vaikutuksista on todellinen.

Erityisen ongelmallista on se, että leikkaukset kohdistuvat ennaltaehkäisevään työhön, eli juuri siihen, jonka pitäisi olla koko hyvinvointijärjestelmän perusta. Kun varhaiseen tukeen ei panosteta, ongelmat kasaantuvat ja kustannukset kasvavat myöhemmin moninkertaisiksi.

Keskustelimme muun muassa VESA-toiminnasta, järjestötoimikunnan roolista sekä HyTeData-hankkeesta. Nämä kaikki ovat esimerkkejä siitä, miten järjestöt kehittävät toimintaansa, tuottavat tietoa päätöksenteon tueksi ja rakentavat yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Työtä tehdään vastuullisesti ja vaikuttavasti, mutta yhä epävarmemmassa toimintaympäristössä.

Vapaaehtoistyön arvo kertoo paljon kokonaisuudesta. Kansalaisareena arvioi sen olevan Suomessa noin 3,2 miljardia euroa. On selvää, ettei valtio tai kunnat pysty korvaamaan tätä panosta, ei ainakaan samalla kustannustasolla tai inhimillisellä ulottuvuudella.

Silti järjestöiltä odotetaan yhä enemmän, samalla kun niiden rahoitusta kiristetään. Tämä yhtälö ei toimi.

Kolmas sektori kyllä tunnustetaan puheissa tärkeäksi, mutta käytännön tasolla tuki jää liian usein riittämättömäksi. Pelkkä arvostus ei maksa palkkoja, pidä toimintaa käynnissä tai mahdollista pitkäjänteistä kehittämistä.

Myös yhteistyössä on edelleen merkittäviä haasteita. Erityisesti palvelualueyhteistyö ontuu, ja järjestökentällä koetaan, ettei niiden työtä ymmärretä riittävästi. Asenteissa kolmatta sektoria kohtaan on edelleen korjattavaa ja kumppanuuden sijaan järjestöt nähdään liian usein irrallisina toimijoina.

Jos haluamme aidosti rakentaa kestävää hyvinvointia, järjestöjen toimintaedellytyksiä ei voi heikentää. Päinvastoin: niitä on vahvistettava. Kyse ei ole pelkästä arvovalinnasta, vaan järkevästä ja vastuullisesta politiikasta.

Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu, vaan valinta, jolla on seuraukset

Suomessa tehdään talouspolitiikkaa, joka nojaa yhteen oletukseen:
leikkaaminen on vastuullista.

Kritiikki valtiovarainministeriön linjauksia kohtaan osoittaa kuitenkin jotain aivan muuta. Asiantuntijat varoittavat, että mittavat menoleikkaukset voivat heikentää talouskasvua ja pahimmillaan lisätä velkaantumista pitkällä aikavälillä. https://yle.fi/a/74-20219452

Silti suunta ei muutu. Se tosin ei varmaan yllättänyt ketään.

Onko kyse enää tiedon puutteesta, vai poliittisesta tahdosta olla kuuntelematta?

Leikkaaminen ei ole neutraali teko

Leikkauspolitiikkaa perustellaan usein välttämättömyydellä.
Todellisuudessa se on arvovalinta.

Leikkaukset:

  • heikentävät palveluita
  • siirtävät kustannuksia tulevaisuuteen
  • lisäävät inhimillistä kuormitusta

Ja usein ne tulevat lopulta kalliimmiksi kuin ne säästävät.

Leikkauspolitiikka ei ole useimmiten oikea ratkaisu, vaan lyhytnäköinen ratkaisu.

Väestön ikääntymistä ei voi leikata pois

Samaan aikaan kun hallitus ”etsii säästöjä”, todellisuus kulkee toiseen suuntaan:

  • hoidon tarve kasvaa
  • väestö ikääntyy
  • palveluiden kysyntä lisääntyy väistämättä

Tätä kehitystä ei voi pysäyttää leikkaamalla.
Sitä voi vain pahentaa tekemällä vääriä valintoja.

Asiantuntijana tiedän, että vaikuttavia ratkaisuja on olemassa

Työssäni lasten, nuorten ja perheiden parissa sekä laajemmin sosiaali- ja terveyspalveluiden kentässä näen jatkuvasti saman ilmiön:
ongelmiin puututaan liian myöhään ja liian kalliisti.

Sama pätee ikääntyneiden palveluihin.

Yksi konkreettinen, tutkitusti vaikuttava ratkaisu on vajaaravitsemuksen systemaattinen seulonta ja hoito osaksi ikääntyneiden hoitopolkua.

Kyse ei ole marginaalisesta kehittämiskohteesta, vaan kansallisesti merkittävästä mahdollisuudesta.

Tutkimusnäyttö on vahvaa:

  • säästöpotentiaali on yli 600 miljoonaa euroa vuodessa
  • se tukee ikääntyneiden kotona asumista
  • kaatumiset ja lonkkamurtumat vähenevät
  • toipuminen nopeutuu ja sairaalajaksot lyhenevät
  • se voi hidastaa muistisairauksien etenemistä

Tämä on juuri sitä politiikkaa, jota Suomi tarvitsee:

  • vaikuttavaa
  • ennaltaehkäisevää
  • inhimillistä
  • taloudellisesti kestävää

Miksi näitä ratkaisuja ei tehdä?

Tämä tuntuu olevan vaikea, mutta välttämätön kysymys.

Jos tiedämme, että:

  • leikkaukset eivät aina säästä
  • ennaltaehkäisy toimii
  • ja parempia ratkaisuja on olemassa

miksi niitä ei toteuteta?

Siksi, että leikkaaminen on poliittisesti helpompaa kuin uudistaminen.

Leikkaus näkyy nopeasti budjetissa.
Vaikuttava ennaltaehkäisy näkyy vasta vuosien päästä, mutta sitäkin vahvempana. Sitä ei vaan puheista huolimatta ymmärretä.

Tämä on arvovalinta, ei pakko

Nykyinen talouspolitiikka ei ole ainoa mahdollinen.

Se on valinta.

Valinta, jossa:

  • asiantuntijatietoa sivuutetaan
  • pitkän aikavälin vaikutukset jätetään huomioimatta
  • ja inhimillinen näkökulma jää talouslukujen varjoon

Suomi ei tarvitse lisää leikkauslistoja.
Suomi tarvitsee parempia ratkaisuja.

Tarvitsemme politiikkaa, joka:

  • investoi ennaltaehkäisyyn
  • hyödyntää tutkittua tietoa
  • ja asettaa ihmisten hyvinvoinnin talouden perustaksi

Mä näen, että kysymys ei ole siitä, onko meillä varaa tehdä tämä. Kysymys on siitä, onko meillä varaa olla tekemättä. Nykyisen hallituksen mukaan meillä näköjään on varaa vain leikata ja olla huomioimatta asiantuntijoiden kannanottoja, lausuntoja ja tutkimuksia.

Viikkokooste: tapaamisia, keskusteluja, seminaari ja asukkaiden huolia kentältä

Viime viikko oli tiivis kokonaisuus tapaamisia, seminaareja ja asukkaiden kanssa käytyjä tärkeitä keskusteluja. Minulle jäi viikon punaisena lankana selkeä ajatus siitä, että tarvitsemme selkeämpää palvelujärjestelmää, parempaa vuoropuhelua ja päätöksentekoa, joka perustuu todelliseen arjen tietoon.

Maanantai: Hangon ja Tammisaaren asukastilaisuuksissa talous, turvallisuus ja arjen huolet pinnassa

Aloitimme viikon kierroksella Hangossa ja Tammisaaressa yhdessä kansanedustaja Eerikki Viljasen ja keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen kanssa. Tilaisuuksiin osallistui laaja joukko asukkaita ja keskustelu oli vilkasta alusta loppuun.

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen avasi illan ajankohtaiskatsauksella:

  • maailman tilanteesta ja turvallisuuspolitiikasta
  • Suomen nykyisestä talous- ja työllisyystilanteesta
  • mikro- ja pienyrittäjyyden merkityksestä koko maan elinvoimalle

Kansanedustaja Eerikki Viljanen nosti esiin:

  • kotimaisen ruuan ja tuottajien vaikean tilanteen
  • tulevat hallituksen kaavailemat säästöt hyvinvointialueille
  • sen, miksi leikkaukset olisivat alueiden ja asukkaiden kannalta kestämättömiä

Pidin itse puheenvuoron tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan työstä ja erityisesti siitä, miksi vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito tulee sisällyttää ikääntyneiden hoitopolkuun.
Tuoreimman tutkimustiedon mukaan 86 % kotihoidon asiakkaista on vajaaravitsemusriskissä tai jo vajaaravittuja. 86% on luku, jolla on merkittäviä kustannusvaikutuksia että raskas inhimillinen painoarvo.

Sain tilaisuudessa myös palautetta ja terveisiä vietäväksi viranhaltijoille ja vien ne eteenpäin.

Tiistai: kevätseminaarissa paljon puitteita, liian vähän sisältöä

Tiistaina vuorossa oli hyvinvointialueen luottamushenkilöiden kevätseminaari.

Seminaari erosi aiempien vuosien linjasta:

  • viestintä oli niukkaa
  • kokonaisuuden tarkoitus jäi epäselväksi
  • sisältö oli kevyempi ja hajanaisempi kuin mihin olemme tottuneet

Yksi dioista nosti esiin, että yli 90 % kouluterveyskyselyn lapsista kokee voivansa keskustella vanhempiensa kanssa.
Luku on sinällään myönteinen, mutta se on liian karkea, jos sitä ei pilkota, kuten pitäisi, jotta nähtäisi oikea todellisuus. Keskusteluyhteyden puute kasautuu usein niille, jotka ovat muutenkin haavoittuvassa asemassa ja juuri heidät on päätöksenteossa nähtävä.

Tilaisuuden paras osuus oli Sitran yliasiamies Atte Jääskeläisen laaja katsaus:

  • Suomen väestörakenteen muutokseen
  • yhteiskunnan rakenteelliseen murrokseen
  • Sitran Megatrendeihin 2026

Hänen viestinsä oli selkeä: muutos on nopeaa, ja päätöksenteko tarvitsee rehellisen tilannekuvan, ei siloiteltuja keskiarvoja.

Keskiviikkona OmaisOivan 10 vuotisjuhlat

Keskiviikkona osallistuin OmaisOivan 10-vuotisjuhliin Lohjalla. Oli oikein mukava ja keskusteleva tilaisuus. Haluan tässä kohtaa vielä nostaa esiin kolmisen viikkoa sitten erityisperheiden iltaporinat, jossa olin ollut myös mukana. Sielläkin keskustelu oli avointa, suoraa ja hyvin tärkeää. Nämä viestit ja omat kysymykseni olen laittanut viranhaltijoille tuon illan jälkeen. Mitään ei ole minulle vastattu. Luottamushenkilöillä on oikeus saada tietoa, joten palaan viranhaltijoille vielä asiaan.

Illan selkeä viesti oli se, että palvelujen pirstaleisuus uuvuttaa perheet

Vanhemmat toivat esiin useita kipukohtia:

  • epäselvyydet aamu- ja iltapäivähoidossa
  • loma-aikojen hoitojärjestelyjen vaikeudet
  • kuljetusten vastuut ja tiedonkulku
  • hajautuneet palveluketjut, jotka eivät toimi yhteen
  • tieto, joka tulee liian myöhään tai ei tule ollenkaan

Useampi vanhempi nosti esiin myös sen, että päätöksenteossa tehdään oletuksia, jotka eivät pidä paikkaansa:
kaikki 13-vuotiaat eivät pärjää kotona yksin, jos kyseessä on vaikeasti vammainen lapsi.

Lisäksi keskusteltiin:

  • omaishoitajien vapaiden käytön vaikeudesta
  • vaihtuvista työntekijöistä
  • kasvottomista palveluista
  • tilanteista, joissa lapsi putoaa palvelujen väliin
  • siitä, mitä tapahtuu, jos omaishoitaja itse sairastuu

Perheiden viesti oli se, että he eivät odota ihmeitä, vaan he odottavat selkeyttä, toimivia kokonaisuuksia ja sitä, että heidän arkeaan kuunnellaan.

Torstai: Pusulan terveysaseman tiedotustilaisuus oli huolia, muutoksia ja epävarmuutta

Torstaina osallistuin Pusulan terveysaseman asukastilaisuuteen, jossa käytiin läpi tulevia muutoksia.

Keskeiset asiat:

Rakenne ja toiminta

  • Pusulan terveysasema muuttuu lähiterveysasemaksi 1.4.
  • Asema suljettuna 30.–31.3. perehdytyksen vuoksi
  • Kesäajan aukioloihin tulossa mahdollisia katkoksia
  • Lohjan akuuttivastaanotto avautuu 6.5. sairaalan 2. kerrokseen, auki joka päivä 8–20

Asukkaiden huolet

  • laboratorion palvelut
  • hoidon jatkuvuus
  • puhelinnumeron vaihtuminen ja viestinnän toimivuus
  • henkilöstötilanne (lääkäreitä jatkossa n. 3,5, osa sijaisia; vastaava sairaanhoitaja poistuu; hoitajia 3)
  • jo supistettu palveluvalikoima (mm. muistihoitajan vastaanotto jatkossa Lohjalla)
  • epäselvyys siitä, toteutuuko lähiterveysaseman lupaus moniammatillisista palveluista

Sain myös palautetta asukkailta tilaisuuden jälkeen, jossa osa koki olonsa pettyneeksi ja epätietoiseksi tulevista muutoksista. Nämä viestit sekä muutaman oman kysymyksen vien eteenpäin.

Perjantai: Lohjan asukastilaisuus oli taloutta, kunta-asioita ja valtakunnallisia teemoja

Viikon päätteeksi olivat Lohjan tilaisuudet kansanedustajien kanssa.
Keskusteluissa korostuivat:

  • kunnan talous ja elinvoima
  • pienyrittäjien asema
  • Suomen työttömyystilanne
  • valtakunnalliset linjaukset
  • ja jälleen hyvinvointialueiden leikkausuhat, joihin Eerikki Viljanen palasi painokkaasti

Lopuksi: hengähdys ja kylmä pulahdus

Viikko oli intensiivinen ja sen päätteeksi oli helpottavaa käydä uimassa. Vesi 2 °C ja ilma 7 °C. Juuri sopiva vastapaino kiireiselle viikolle.

Kevätseminaari 2026: Kun tilastot siloitellaan, hädänalaiset jäävät katveeseen

Kevätseminaari kokosi jälleen hyvinvointialueen luottamushenkilöt yhteen. Vaikka seminaarin puitteet olivat kunnossa ja yhteinen kohtaaminen arvokasta, tilaisuuden ydin jäi liian kevyeksi ottaen huomioon, kuinka suurien haasteiden kanssa hyvinvointialue tällä hetkellä painii.

Seminaarissa nousi esiin ilmiö, joka on viime vuosina valitettavasti yleistynyt: tilastojen esittäminen tavalla, joka antaa kokonaisuudesta liian myönteisen kuvan. Yhden kalvon tarkastelu riitti osoittamaan tämän.

Liian karkea myönteinen tieto hukuttaa alleen todellisuuden

Eräällä seminaarin dialla tuotiin esiin, että yli 90 % kouluterveyskyselyn vastaajista kokee voivansa keskustella vanhempiensa kanssa eri asioista.
Sinänsä kaunis ja kannustava luku, mutta aivan liian karkea. Tällainen tieto ja tilasto pitää purkaa ja tarkastella paloiteltuna.

Tämä luku ei kerro:

  • mikä tilanne on eri ikäryhmissä
  • miten kokemus vaihtelee sukupuolen tai koulumuodon mukaan
  • miten perhetilanne tai sosioekonominen asema vaikuttaa
  • miten suuri se joukko on, joka ei voi puhua vanhempiensa kanssa ja miten pahoinvointi kertautuu juuri heillä
  • kuinka moni lapsi jää tilanteeseen, jossa keskusteluyhteys on katkennut kokonaan

Kun tieto esitetään näin yhdellä positiivisella prosenttiluvulla, syntyy helposti mielikuva, että tilanne on lähes ongelmaton. Todellisuudessa ne, jotka eivät kuulu tuohon 90 prosenttiin, ovat juuri niitä, joiden hyvinvoinnin puutteet ovat vakavimpia ja jotka tarvitsevat apua kipeimmin. Ja heitä on eri ikäluokissa eri määriä ja tämä toisi esiin oikean tilanteen.

Tilannekuva ei saa rakentua niin, että myönteinen enemmistö peittää näkyvistä haavoittuvassa asemassa olevan vähemmistön.

Turvallisuuden kokemukset kertovat riskeistä, joita ei pidä ohittaa

Samalla dialla esitettiin myös muita keskiarvotason väittämiä:

  • aikuisista yhä suurempi osuus kokee arjen turvattomuudeksi
  • ikääntyneiden kokemus arjen turvallisuudesta heikkenee
  • fyysisen uhan kokemukset nuorilla ovat vähentyneet

Nämä tiedot ovat tärkeitä, mutta jälleen: ne jäävät liian pintapuolisiksi ilman tarkempaa purkua.
Missä ikäryhmissä turvattomuus kasvaa selkeimmin?
Missä kunnissa tai alueilla kehitys on huolestuttavinta?
Mitkä ryhmät ovat kaikkein suurimmassa vaarassa jäädä yksin tai ilman apua?

Uhkana on, että positiivinen kehitys joissakin ryhmissä tasapainottaa luvut niin, että negatiivinen kehitys toisaalla jää huomaamatta.

Jääskeläisen megatrendit muistuttivat siitä, miksi kirkas tilannekuva on välttämätön

Seminaarin selkeä kohokohta oli Sitran yliasiamies Atte Jääskeläisen puheenvuoro, joka pureutui Suomen väestörakenteen muutokseen, demografiseen murrokseen ja Sitran Megatrendeihin 2026.

Jääskeläisen viesti oli selkeä:
muutos on nopeampaa kuin osaamme hahmottaa, ja hyvinvointialueiden on kyettävä tekemään päätöksiä, jotka perustuvat todelliseen, ei siloitel-tuun tietoon.

Kun väestö ikääntyy, alueet eriytyvät ja hyvinvointi polarisoituu, päätöksenteolla ei ole varaa ohittaa niitä, joiden tilanne on heikoin.

Yksi prosenttiluku ei saa koskaan peittää tätä näkyvistä.

Hyvinvoinnin rakentaminen edellyttää rehellistä tietoa

Myönteisiä asioita on tärkeää tuoda esiin, sillä ne kertovat kehityksestä, onnistumisista ja toivosta.
Mutta ne eivät saa muodostua kulisseiksi, jotka peittävät näkyvistä ihmisiä, jotka eivät voi hyvin.

Jos tilastoja esitetään liian yleisellä tasolla:

  • todelliset ongelmat jäävät havaitsematta
  • resurssien kohdentaminen vääristyy
  • haavoittuvassa asemassa olevien ääni jää kuulumatta
  • päätöksenteko rakentuu virheelliselle pohjalle

Hyvinvoinnin edistäminen ei koskaan tapahdu keskiarvon perusteella, vaan se tapahtuu siellä, missä arki on vaikeinta.
Ja siksi juuri sinne valon täytyy osoittaa.

Kuulemmeko asukkaiden huolet arjen turvasta ja tulevaisuuden palveluista?

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan kokouksessa 3.3. käsittelimme laajoja kokonaisuuksia: palveluiden digitalisaatiota, Lunnan etenemistä, automaatiota sekä tulevan aluehyvinvointisuunnitelman painopisteitä.

Yhtä tärkeää kuin järjestelmät ja rakenteet on kuitenkin se, mitä asukkaat itse kertovat arjestaan.

Lunna ja digitalisaatio

Lunna-palvelu laajenee vaiheittain vuoden 2026 aikana. Pian siellä näkyvät potilaskertomukset, laboratoriotulokset, reseptit ja ajanvaraukset. Keväällä alkukyselyn oirearvioihin lisätään myös gynekologiset oireet. Asia, jonka nostin vuodenvaihteessa esiin ja joka eteni nopeasti valmisteluun.

Vuonna 2026 itseajanvaraus laajenee (myös rokotuksiin), digiklinikan aukiolo kasvaa ja käyttöön tulee uusia digipolkuja sekä tekoälyä hyödyntäviä ratkaisuja.

Mutta mitä asukkaat kertovat arjestaan?

Voxit 2025 toi vahvan viestin arjen huolista

Voxit-keskusteluun osallistui 458 henkilöä ja ääniä annettiin yli 24 000. Tulokset kertovat paljon siitä, millaisessa tilanteessa moni elää.

Taloudellinen huoli on todellinen

  • 42 % kokee toimeentulonsa heikentyneen.
  • 32 % joutuu tinkimään ruoasta tai lääkkeistä.
  • 29 % luopuu palveluista niiden hinnan vuoksi.

Kun ihmiset joutuvat valitsemaan ruoan, lääkkeiden ja palveluiden välillä, hyvinvointi heikkenee nopeasti ja seuraukset näkyvät myöhemmin raskaampina palvelutarpeina.

Yksinäisyys koskettaa erityisesti ikääntyneitä

Peräti 78 % vastaajista on huolissaan ikääntyneiden yksinäisyydestä.

Yksinäisyys ei ole vain tunne, vaan se on myös terveysriski. Siksi kokouksessa korostettiin yhteisöllisyyden vahvistamista, Olkkari-toiminnan laajentamista, etsivää työtä sekä sukupolvia yhdistäviä toimintamalleja.

Nuorten hyvinvointi puhuttaa

Asukkaat nostivat esiin:

  • nuorten syrjäytymisen riskin
  • mielenterveysongelmat
  • älylaitteiden käytön ja unihäiriöt
  • lasten ja nuorten ylipainon (62 % huolissaan)

Nämä eivät ole yksittäisiä ilmiöitä, vaan liittyvät laajemmin arjen kuormitukseen ja yhteisöllisyyden heikkenemiseen. Koulujen hyvinvointimallit, matalan kynnyksen järjestötoiminta ja varhainen tuki ovat tässä keskeisiä.

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen riittävyys

68 % vastaajista on huolissaan mielenterveys- ja päihdepalvelujen riittämättömyydestä.

Stigman vähentäminen, varhainen tunnistaminen ja hoitoon pääsyn sujuvoittaminen ovat tulevien vuosien tärkeimpiä tehtäviä. Tavoitteena on myös vahvistaa itsehoidon tukea ja nopeaa yhteyttä ammattilaiseen.

Hyvinvointisuunnitelman painopisteet vastaavat huoliin

Vuosien 2027–2030 hyvinvointisuunnitelmassa painottuvat:

  • Mielen hyvinvoinnin vahvistaminen
  • Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen
  • Esteettömyys ja saavutettavuus
  • Terveelliset elintavat
  • Kulttuurihyvinvointi
  • Tiedolla johtaminen

Lisäksi väestöryhmäkohtaiset suunnitelmat varmistavat, että lapset, nuoret, työikäiset, ikääntyneet ja vammaiset huomioidaan omine tarpeineen.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Digitalisaatio ja automaatio voivat helpottaa arkea, mutta ne eivät yksin ratkaise yksinäisyyttä, köyhyyttä tai mielenterveyden kuormitusta.

Siksi päätöksenteossa on tärkeää pitää katse kahdessa suunnassa yhtä aikaa:

  • Rakennetaan tehokkaampia ja sujuvampia palveluita.
  • Vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja tuetaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia.

Asukkaiden vastauksista näkyy, että arjen turva, saavutettavat palvelut ja yhteisöllisyys ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan.