Avainsana-arkisto: Aluevaltuusto

Lääkärille pääsy ei saa olla este hoidon saamiselle – aluevaltuuston kyselytunnin vastaukset huolestuttivat

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston kokouksen yhteydessä 6. lokakuuta järjestetyllä kyselytunnilla nostin esiin kysymyksiä terveydenhuollon lääkäripalveluihin pääsystä, aikuissosiaalityön jonotilanteesta sekä ikääntyneiden vajaaravitsemuksen tunnistamisesta ja hoidosta.

Kirjoitin itse kyselytunnista jo aiemmin. Nyt olen käynyt läpi myös kysymyksiin toimitetut kirjalliset vastaukset. Niiden lisäksi olen saanut useita viestejä asukkailta, jotka kertovat huolestuttavista kokemuksistaan lääkärille pääsystä. Viestit vahvistavat sitä, miksi halusin nostaa asian esiin.

Kyse ei ole siitä, etteikö fysioterapeuteilla tai muilla terveydenhuollon ammattilaisilla olisi tärkeää tehtävää, vaan siitä, että potilaan pitää päästä tarvitsemansa ammattilaisen arvioon ja saada tarvittaessa lääkärin tutkimus sekä diagnoosi.

Lääkärille pääsy ei saa riippua siitä, suostuuko potilas ensin muuhun palveluun

Kysyin aluevaltuuston kyselytunnilla, miten varmistetaan potilaan asianmukainen tutkimus ja diagnoosin saaminen tilanteessa, jossa yhteydenotto terveydenhuoltoon johtaa lääkärin vastaanoton sijaan esimerkiksi fysioterapiaan tai itsehoito-ohjeisiin.

Saamassani kirjallisessa vastauksessa kuvattiin hoidon tarpeen arviointia ja sitä, että ammattilainen ohjaa potilaan tilanteen mukaan tarkoituksenmukaiselle vastaanotolle. Kaikki vaivat eivät edellytä lääkärin vastaanottoa ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten osaamisen hyödyntäminen voi olla perusteltua, mutta vastaus jätti avoimeksi kysymyksen siitä, miten varmistetaan, että lääkäriä tarvitseva potilas myös pääsee lääkärille.

Olen saanut useita viestejä, joissa kuvataan vaikeutta saada lääkäriaikaa erityisesti Lohjalla. Yhteydenottoa tehdessä potilasta on ohjattu fysioterapeutille tai itsehoitoon. Eräs viestin lähettäjä kertoi, että fysioterapeutin vastaanotolle meneminen oli näyttäytynyt välivaiheena, joka pitäisi käydä läpi ennen kuin voisi päästä lääkärille.

Toinen viestin lähettäjä kuvasi ongelmaa näin: lääkärille on vaikea päästä, ja vaikka vastaanotolle pääsisi, siellä ehditään käsitellä vain yhtä tai kahta asiaa. Fysioterapeutille pääsee helpommin, mutta kaikki vaivat eivät parane liikkumisella.

Viestissä kerrottiin myös neljä vuotta jatkuneesta vaivasta, johon lopulta saatiin lääkehoito. Oikean hoidon löytyminen muutti tilanteen nopeasti paremmaksi, vaikka aiemmin saadusta fysioterapiasta ei ollut ollut apua.

Sain palautetta myös tilaisuudessa, johon minut oli kutsuttu puhumaan. Sielläkin ihmiset kertoivat omista kokemuksistaan ja siitä, kuinka vaikeaa lääkäriajan saaminen voi olla. Takaisinsoittoa voi joutua odottamaan useita päiviä ja saamani palautteen mukaan jopa tilanteissa, joissa tulehdusarvot ovat olleet noin 200, lääkäriaikaa on voinut joutua odottamaan viikkoja.

Tällaiset kokemukset ovat vakavasti otettavia. Yksittäisten kokemusten perusteella ei voi tehdä kattavia johtopäätöksiä koko hyvinvointialueen palveluista, mutta ne kertovat siitä, millaisena palveluihin pääsy asukkaille näyttäytyy. Ne herättävät myös kysymyksen siitä, miten hoidon kiireellisyys arvioidaan ja miten varmistetaan, ettei tutkimusta tai hoitoa tarvitseva ihminen joudu odottamaan kohtuuttoman pitkään.

Kyse ei ole vain ajanvarausten toimivuudesta, vaan siitä, saako ihminen oikea-aikaisen arvion tilanteestaan ja tarvittaessa tutkimukset ja hoidon. Juuri tästä tarvitsemme hyvinvointialueelta konkreettista tietoa, ei ainoastaan kuvausta siitä, miten hoidon tarpeen arvioinnin pitäisi toimia.

Kuinka pitkään ihmisen pitää odottaa, ennen kuin hänen oireitaan tutkitaan riittävästi ja niiden syy selvitetään?

Fysioterapia voi olla oikea ja vaikuttava hoito monissa tilanteissa. Se ei kuitenkaan korvaa lääkärin tutkimusta silloin, kun oireiden syy on epäselvä tai tarvitaan lääkärin tekemää diagnostiikkaa ja lääkehoidon arviointia.

Hoidon pitää perustua potilaan tarpeeseen, ei siihen, mihin vastaanottoon on helpointa saada aika.

Kuka arvioi potilaan tilanteen ja millä tiedoilla?

Kirjallisessa vastauksessa toistui ilmaus, jonka mukaan ammattilainen arvioi hoidon tarpeen ja ohjaa potilaan sopivaan palveluun.

Tämä herätti myös muiden kyselytunnin kysymyksiä seuranneiden huolen. Yksi viestin lähettäjä kysyi aiheellisesti, kuka puhelimessa tai Lunnassa tekee arvion ja millainen ammattitaito hänellä on. Potilas ei välttämättä tiedä, kuka hänen oireitaan arvioi, mitä tietoja arvioinnissa käytetään tai millä perusteella hänet ohjataan tiettyyn palveluun.

Enkä tällä tarkoita, etteivät hoidon tarpeen arviointia tekevät ammattilaiset olisi päteviä tehtäväänsä, vaan tarkoitan sitä, että kyse on läpinäkyvyydestä ja potilaan oikeusturvasta, eli arvioinnin perusteiden, vastuiden ja jatkohoitoon pääsyn pitää olla selkeitä.

Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun potilasta ohjataan palveluun näkemättä häntä kasvokkain. Puhelimessa tai digitaalisessa palvelussa voidaan arvioida monia tilanteita, mutta kaikki vaivat eivät ole sellaisia, että niiden syy voidaan luotettavasti selvittää pelkän etäarvion perusteella.

Miten varmistetaan, ettei potilaan oireiden taustalla oleva sairaus jää tunnistamatta? Miten toimitaan, jos oireet jatkuvat tai pahenevat? Ja miten potilas pääsee lääkärille silloin, kun ensimmäinen arvio tai tarjottu hoito ei ratkaise ongelmaa?

Näihin kysymyksiin tarvitaan muutakin kuin yleinen kuvaus siitä, miten hoidon tarpeen arvioinnin pitäisi toimia.

Potilaan tutkiminen on edelleen tärkeää

Eräässä saamassani viestissä lähettäjä kertoi erikoislääkärin tuoneen esiin huolen siitä, että potilaan tutkiminen ja esimerkiksi keuhkojen kuuntelu voivat jäädä vähäisiksi, mikä voi vaikeuttaa sairauden tunnistamista.

Oireiden selvittäminen edellyttää tilanteen mukaan riittävää kliinistä tutkimusta. Teknologian, etävastaanottojen ja työnjaon kehittäminen voivat parantaa palveluja. Niiden tarkoituksena ei kuitenkaan voi olla se, että potilaan tutkiminen jää puutteelliseksi tai että lääkärin arvio siirtyy yhä kauemmas.

Terveydenhuollon tehokkuutta ei pidä mitata vain sillä, kuinka monta yhteydenottoa voidaan käsitellä tai kuinka monta käyntiä ohjataan muille ammattilaisille. Olennaista on myös se, tunnistetaanko sairaudet ajoissa ja saako potilas oikean hoidon.

Mitä hyvinvointialueen pitäisi pystyä kertomaan?

En halua tehdä yksittäisistä kokemuksista liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä koko hyvinvointialueen toiminnasta. Ne ovat kuitenkin tärkeä syy selvittää, miten palvelut käytännössä toimivat ja missä mahdolliset ongelmat sijaitsevat.

Siksi haluaisin saada vastaukset ainakin seuraaviin kysymyksiin:

  • Kuinka paljon lääkäriaikoja on saatavilla eri palvelualueilla, ja miten nopeasti potilas pääsee lääkärin arvioon?
  • Kuinka usein potilas ohjataan fysioterapiaan tai itsehoitoon ilman lääkärin vastaanottoa, ja millä perusteilla?
  • Miten varmistetaan, että lääkärin tutkimusta tarvitseva potilas pääsee lääkärille eikä joudu kiertämään palvelusta toiseen?
  • Miten potilaan tilanne arvioidaan uudelleen, jos oireet jatkuvat, pahenevat tai tarjottu hoito ei auta?
  • Miten hoidon tarpeen arvioinnin laatua ja yhdenvertaisuutta seurataan eri puolilla Länsi-Uudenmaan hyvinvointialuetta?

Enkä tarkoita siitä, että jokaisen potilaan pitäisi päästä suoraan lääkärille jokaisessa tilanteessa. Tarkoitan, että jokaisen pitää saada tarpeensa mukainen arvio ja hoito ilman tarpeettomia viiveitä tai väliportaita.

Aikuissosiaalityön jonoissa odottaa satoja ihmisiä

Toinen kysymykseni koski aikuisten sosiaalipalvelujen neuvonnan jonotilannetta. Kirjallisen vastauksen mukaan käsittelyä odottavia yhteydenottoja ja huoli-ilmoituksia oli noin 670–690. Uusien asiakkaiden keskimääräinen odotusaika sosiaalityöntekijälle oli alle 30-vuotiailla noin 10 arkipäivää ja yli 30-vuotiailla 17 arkipäivää. Vanhin käsittelyä odottanut asia oli ollut jonossa 47 arkipäivää.

Toki jonon lyheneminen on myönteistä, mutta näin suuri odottavien asioiden määrä ja pitkä odotusaika ovat edelleen huolestuttavia.

Jonossa on ihmisiä, joiden elämäntilanne voi olla vaikea. Taloudelliset ongelmat, vuokravelka ja asumisen vaarantuminen eivät pysähdy siksi aikaa, että palvelujärjestelmä ehtii käsitellä asian.

Myös tässä on erotettava toisistaan yhteydenoton arviointi ja avun saaminen. Se, että asia arvioidaan nopeasti, ei vielä kerro, kuinka pian ihminen saa tarvitsemansa tuen.

Tarvitsemme tietoa siitä, miten jonoja puretaan, miten pitkien odotusaikojen vaikutuksia seurataan ja miten varmistetaan, ettei ihmisen tilanne ehdi pahentua odotusaikana.

Ikääntyneiden vajaaravitsemuksen tunnistamisesta pitää saada mitattavia tuloksia

Kolmas kysymykseni koski ikääntyneiden vajaaravitsemuksen seulontaa ja hoitoa.

Vastauksessa kerrottiin, että riskin tunnistamisessa hyödynnetään muun muassa MNA-mittaria, RAI-arviointia ja painon seurantaa. Ravitsemustilannetta seurataan eri palveluissa, kuten kotihoidossa ja ympärivuorokautisessa hoidossa.

Nämä ovat tärkeitä välineitä, mutta vastauksesta ei kuitenkaan selvinnyt, kuinka kattavasti seulontaa tehdään, kuinka moni riskissä oleva saa ravitsemushoitoa tai miten hoidon vaikuttavuutta seurataan.

Tarvitsemme tietoa siitä, kuinka moni ikääntynyt arvioidaan vajaaravitsemuksen riskin varalta, miten havaintoihin reagoidaan ja parantaako hoito ravitsemustilannetta. Lisäksi on tärkeää varmistaa, että tieto kulkee palvelusta toiseen ja että toimintatavat ovat riittävän yhtenäisiä koko hyvinvointialueella.

Vajaaravitsemuksen varhainen tunnistaminen on osa ikääntyneen kokonaisvaltaista hoitoa. Tavoitteena pitää olla toimintakyvyn ja hyvinvoinnin tukeminen sekä ongelmien pahenemisen ehkäiseminen.

Toimintamallien lisäksi tarvitaan näyttöä siitä, että palvelut toimivat

Näitä kolmea aihetta yhdistää sama kysymys: tiedämmekö riittävästi siitä, mitä palveluissa todella tapahtuu?

Hyvinvointialueella voi olla ohjeita, mittareita ja toimintamalleja. Niitä tarvitaan, mutta päätöksenteon tueksi on saatava myös tietoa niiden toteutumisesta ja vaikutuksista.

Lääkäripalveluissa on seurattava, pääsevätkö potilaat tarvitsemiensa tutkimusten ja hoidon piiriin. Aikuissosiaalityössä on tarkasteltava jonojen lisäksi sitä, saavatko ihmiset apua ennen ongelmien pahenemista. Ikääntyneiden ravitsemuksessa on seurattava, johtaako riskin tunnistaminen hoitoon ja parempiin tuloksiin.

Tämä on tärkeää myös talouden kannalta. Oikea-aikainen hoito ja ennaltaehkäisy voivat vähentää ongelmien pahenemista ja raskaampien palvelujen tarvetta. Säästöjä ei kuitenkaan synny kestävästi sillä, että palveluun pääsyä vaikeutetaan tai vastuu siirretään palvelusta toiseen.

Aluevaltuutettuna haluan, että palvelujen onnistumista arvioidaan ennen kaikkea asukkaan näkökulmasta. Saako ihminen apua silloin, kun hän sitä tarvitsee? Selvitetäänkö hänen oireidensa syy riittävästi? Saako hän tukea ennen kuin elämäntilanne kriisiytyy?

Palvelujärjestelmän tehtävä ei ole vain ohjata ihmisiä eteenpäin. Sen tehtävä on auttaa heitä.

Aluevaltuustossa tarvitaan päätösvaltaa, ei vain aloitteita

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontui tiistaina 6.10.2026. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa hyvinvointialueen taloutta, hyvinvointialuejohtajan jatkokautta, pelastustoimen palvelutasopäätöstä ja tarkastuslautakunnan arviointikertomusta.

Ennen kokouksen alkua kahvipöydässä käytiin keskustelua asiasta, joka jäi itse kokouksen jälkeenkin pitkään mietityttämään. Keskustelimme siitä, että kokouksissamme on ollut paljon aluevaltuustoaloitteita.

Keskustelukumppanini totesivat, että aloitteilla pyritään vaikuttamaan päätöksentekoon. Se on täysin ymmärrettävää. Aloite on yksi harvoista konkreettisista välineistä, joilla valtuutettu voi nostaa asian virallisesti käsittelyyn. Itse nostin keskusteluun toisen näkökulman.

Nostin esiin sen, että aloitteita on paljon myös siksi, että aluevaltuutetuilla on loppujen lopuksi melko vähän asioita, joista he voivat itse päättää. Jos valtuutettu kokee, ettei pysty vaikuttamaan päätöksiin, on luonnollista yrittää vaikuttaa aloitteilla, kysymyksillä ja muilla keskustelunavauksilla. Muistutin myös samalla, että tähän olisi olemassa myös aika yksinkertainen ratkaisu.

Siirretään päätösvaltaa aluehallitukselta ja virkajohdolta lautakunnille ja erityisesti aluevaltuustolle.

Tätä olemme keskustassa esittänyt jo pariinkin otteeseen hallintosääntöön, mutta toistaiseksi enemmistö ei ole ollut valmis tätä tekemään.

Minusta tätä pitäisi kuitenkin edelleen arvioida.

Aluevaltuusto on hyvinvointialueen ylin päättävä toimielin ja jos haluamme, että aluevaltuusto käyttää sille kuuluvaa poliittista johtajuutta ja kantaa vastuuta hyvinvointialueen suunnasta, sillä pitää olla myös todellista päätösvaltaa. Vastuuta joka tapauksessa kannamme.

Aloitteiden määrä ei itsessään ole ongelma. Päinvastoin, sillä koen, että aktiiviset valtuutetut ovat demokratian kannalta hyvä asia, mutta jos aloitteista tulee keskeinen tapa yrittää vaikuttaa asioihin siksi, että varsinaisessa päätöksenteossa valtuustolla on liian vähän valtaa, kannattaa katsoa myös rakenteita.

Voisimmeko antaa valtuutetuille enemmän päätösvaltaa sen sijaan, että annamme heille lisää mahdollisuuksia tehdä aloitteita?

Tämä kysymys liittyy myös siihen, mitä 6.10. kokouksessa tapahtui.

Aborttien maksuttomuus nousi esiin

Kokouksessa jätettiin useita aluevaltuustoaloitteita raskaudenkeskeytysten maksuttomuudesta.

Pidän tärkeänä, että tästä asiasta keskustellaan myös Länsi-Uudellamaalla. Terveydenhuollon asiakasmaksut voivat muodostua ihmiselle todelliseksi esteeksi palveluun hakeutumiselle. Lisääntymisterveyden palveluissa yhdenvertaisuus on erityisen tärkeää.

Yksi asia kiinnitti kuitenkin erityisesti huomioni. Myös kokoomuksesta jätettiin aloite aborttien maksuttomuudesta.

Asetelma on kiinnostava, koska samaan aikaan kokoomus on hallituspuolue ja hallitus on tuonut eduskuntaan esityksen terveydenhuollon asiakasmaksujen muuttamisesta. Hallitus esittää muun muassa uutta leikkaus- ja toimenpidemaksua sekä muutoksia päiväkirurgian maksuihin. Esityksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2027 alusta.

Hallituksen esitys ei tarkoita kaikkien raskaudenkeskeytysten muuttumista maksullisiksi. HUSin mukaan 98 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä hoidetaan lääkkeellisesti, joten kirurgisesti tehdään noin kaksi prosenttia keskeytyksistä.

Kaksi prosenttia voi kuulostaa pieneltä luvulta, mutta kyse on silti ihmisistä, jotka joutuvat tilanteessa maksamaan hoidostaan. Yhdenvertaisuuden näkökulmasta en pidä tätä merkityksettömänä. Jos raskaudenkeskeytyksen tarvitsija joutuu kirurgiseen toimenpiteeseen, ei hänen pitäisi joutua eri asemaan vain sen vuoksi, millainen lääketieteellinen menetelmä hänen hoidossaan tarvitaan.

Siksi poliittinen asetelma on mielestäni kiinnostava.

Jos aborttien maksuttomuutta pidetään hyvänä ja tavoiteltavana asiana aluevaltuustossa, miten sama tavoite näkyy valtakunnan politiikassa?

Ja toisaalta, jos hyvinvointialueilla on mahdollisuus päättää asiakasmaksuista lainsäädännön sallimissa rajoissa, miksi emme käyttäisi tätä mahdollisuutta Länsi-Uudellamaalla?

Näistä kysymyksistä pitää voida keskustella avoimesti ja ilman puoluerajoja. Aloite aborttien maksuttomuudesta on tervetullut keskustelunavaus, mutta samalla on syytä tarkastella sitä, ovatko tavoitteet johdonmukaisia sekä valtakunnan että hyvinvointialueen päätöksenteossa.

Aloitteilla pitää voida vaikuttaa

Minusta tässä on oikeastaan kyse samasta asiasta kuin aloitteiden määrässä.

Valtuutettujen pitää pystyä vaikuttamaan.

Aloite on tärkeä väline, mutta parhaimmillaan valtuutettu osallistuu myös varsinaiseen päätöksentekoon ja pystyy muuttamaan päätöksiä.

Siksi olen pitänyt esillä päätösvallan siirtämistä lähemmäs valtuustoa ja lautakuntia, sillä kun päätösvalta on siellä, missä poliittinen keskustelu käydään, valtuutettu voi myös aidosti kantaa vastuuta tekemistään ratkaisuista muuten vaarana on, että aluevaltuusto keskustelee, tekee aloitteita ja antaa lausuntoja, mutta varsinainen päätösvalta on edelleen aluehallitukselle ja virkajohdolle.

En kaipaa aluevaltuustoon lisää valtaa vallan vuoksi, vaan kaipaan sinne demokraattista päätösvaltaa siksi, että valtuutetut ovat saaneet ihmisiltä mandaatin tehdä päätöksiä ja kun päätöksiä voidaan tehdä, myös vastuu niistä on selkeämpi. Ehkä silloin emme tarvitsisi aivan niin montaa aloitetta siksi, että yritämme niiden kautta saada asioita liikkeelle.

Aloitteita tarvitaan jatkossakin, mutta vielä enemmän tarvitaan todellista mahdollisuutta päättää.

Aborttioikeus on ihmisoikeus, ei paluuta 1950-luvulle – Lotta Paakkunainen

Kun terveydenhuollon maksu nousee, kuka maksaa ja mitä siitä oikeasti säästyy? – Lotta Paakkunainen

Älkää kirjoittako Karjalohjan Terkan historiaa uusiksi

Karjalohjan Terkka on hieno onnistuminen, mutta nykyisessä keskustelussa sen syntyhistoriaa ollaan vaarassa yksinkertaistaa. Terveysasema päätettiin sulkea, päätöstä yritettiin muuttaa ja sen jälkeen ryhdyttiin etsimään uusia keinoja turvata lähipalvelut. Asiakirjat kertovat, mitä todella tapahtui.

Karjalohjan Terkka on aiheellisesti saanut paljon huomiota. Yhdistysvetoisesti toimiva, omalääkärimalliin pohjautuva ratkaisu on hieno esimerkki siitä, mitä voidaan saada aikaan, kun paikalliset ihmiset, yhdistykset ja eri toimijat tekevät yhteistyötä.

Viime päivinä Karjalohjan Terkasta on kuitenkin käyty keskustelua, jossa sen syntyhistoriaa on tulkittu hyvin eri tavoin ja siksi on syytä palata siihen, mitä todella päätettiin ja missä järjestyksessä asiat etenivät.

Tämä ei ole pelkkää menneisyyden muistelua. Sillä, miten Karjalohjan tilanteesta puhumme, on merkitystä myös tulevaisuuden kannalta. Jos haluamme oppia tästä mallista ja soveltaa siitä saatavia kokemuksia muuallakin, meidän on ensin ymmärrettävä, miten tähän päädyttiin.

Alkuperäinen päätös oli sulkea terveysasema

Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto teki 11. kesäkuuta 2024 päätöksen palvelujen verkostosta. Päätöksen linjauksiin sisältyi Karjalohjan ja Sammatin terveysasemien sulkeminen ulkoistussopimuskauden päättyessä.

Ja tämä on se keskustelun lähtökohta, jota ei pidä jälkeenpäin muuttaa toiseksi.

Karjalohjan nykyistä mallia ei tuolloin päätetty synnyttää. Aluevaltuustolle ei tuotu valmista suunnitelmaa yhdistysvetoisesta Terkasta tai omalääkärimallista, jonka vuoksi hyvinvointialueen oma terveysasema voitaisiin lakkauttaa.

Päätös oli päätös lakkauttaa terveysasema.

Siksi on täysin perusteltua sanoa, ettei nykyinen onnistunut ratkaisu ollut alkuperäisen lakkauttamispäätöksen tarkoitus tai suunniteltu seuraus. Karjalohjan Terkkaa ei pidä jälkikäteen käyttää perusteluna sille, että terveysaseman sulkeminen olisi alun perin ollut kehittämisteko, jonka tavoitteena oli synnyttää jotain parempaa.

Näin ei päätetty.

Lakkauttamista yritettiin estää

On kuitenkin yhtä tärkeää kertoa myös se osa historiasta, joka helposti jää keskustelusta pois.

Palveluverkkopäätöstä tehtäessä Keskusta esitti ryhmämme puheenjohtajan, Marjut Frantsi-Lankian toimesta, että Karjalohjan ja Sammatin lähiterveysasematasoiset palvelut turvataan jatkossakin väestön tarpeen mukaisena lähipalveluna.

Ehdotuksessamme nostimme esiin myös mahdollisuus järjestää palveluja monituottajamallilla ja yhteiskäyttöisissä tiloissa.

Ehdotus hävisi äänestyksessä 70–8 ja alkuperäinen linjaus terveysasemien sulkemisesta hyväksyttiin.

Tässä on olennainen ero siihen kertomukseen, jossa kaikki nykyinen työ Karjalohjan palvelujen puolesta näyttäisi alkaneen vasta sen jälkeen, kun lakkauttaminen oli jo hyväksytty.

Ensin yritettiin säilyttää palvelut. Vasta kun tämä ei onnistunut, ryhdyttiin etsimään keinoja turvata palvelut toisella tavalla.

Emme jääneet hyväksymään tilannetta

Kun esitys lähiterveysasematasoisten palvelujen säilyttämisestä hävisi, Keskustan aluevaltuustoryhmä jätti samassa aluevaltuuston kokouksessa aloitteen Karjalohjan ja Sammatin terveyspalvelujen turvaamisesta monituottajamallia pilotoiden.

Aloitteessa todettiin, että palvelujen siirtyminen esimerkiksi Lohjan keskustaan merkitsisi Karjalohjan ja Sammatin asukkaille pitkiä matkoja. Tällaisia palveluja ei voi pitää aidosti lähipalveluina.

Aloitteessa esitettiin, että hyvinvointialue selvittäisi mahdollisuudet käynnistää pilotti, jossa palveluja järjestettäisiin uudenlaisella tavalla eri toimijoiden yhteistyönä. Esillä olivat monituottajamalli, julkisten ja muiden toimijoiden yhteistyö sekä yhteiskäyttöiset tilat.

Ajatuksena oli myös, että pilotista saatavia kokemuksia voitaisiin hyödyntää muuallakin Länsi-Uudenmaan haja-asutusalueilla.

Tämä on mielestäni merkittävä asia nykyisessä keskustelussa.

Ajatus siitä, että Karjalohjan ja Sammatin kaltaisilla alueilla on etsittävä uudenlaisia tapoja turvata lähipalvelut, ei syntynyt nyt jälkikäteen, vaan se tuotiin aluevaltuustoon konkreettisena aloitteena jo 11. kesäkuuta 2024.

Pilottia ei silloin hyväksytty

On myös hyvä muistaa, ettei Keskustan aloitteen esittämää pilottia tuolloin päätetty käynnistää.

Aluehallituksen myöhemmässä vastauksessa todettiin, että Karjalohjan ja Sammatin terveysasemat suljetaan tehdyn päätöksen mukaisesti. Vastauksessa tunnistettiin mahdollisuuksia esimerkiksi ammatinharjoittajamalliin ja yhteiskäyttöisiin tiloihin tulevaisuudessa, mutta varsinaista aloitteessa esitettyä pilottia ei käynnistetty.

Aloite todettiin loppuun käsitellyksi ja siksi olisi väärin väittää, että hyvinvointialue olisi jo tuolloin suunnitelmallisesti päättänyt rakentaa nykyisen Karjalohjan Terkka -mallin, mutta yhtä väärin olisi väittää, että nykyinen ratkaisu olisi syntynyt täysin tyhjästä tai ilman poliittista työtä.

Karjalohjan Terkka syntyi työn, aloitteellisuuden ja yhteistyön tuloksena

Karjalohjan nykyisen ratkaisun syntymisessä on ollut monta tekijää.

Ennen kaikkea tarvittiin karjalohjalaisten omaa aktiivisuutta. Tarvittiin ihmisiä, jotka eivät tyytyneet siihen, että lähipalvelut katoavat. Tarvittiin yhdistyksiä, osaamista, sitoutumista ja valtava määrä työtä.

Tarvittiin myös yhteistyötä hyvinvointialueen kanssa sekä ihmisiä, jotka olivat valmiita etsimään ratkaisua. Tarvittiin poliittista työtä, jossa pidettiin esillä sitä, ettei lakkauttamispäätöksen jälkeen voitu vain todeta, että asia on loppuun käsitelty ja siksi mielestäni oikea kuva Karjalohjan Terkasta ei ole se, että yksi puolue tai yksi ryhmä olisi yksin sen ansioista vastuussa.

Eikä myöskään se, että terveysaseman lakkauttaminen olisi itsessään synnyttänyt nykyisen hienon ratkaisun.

Nykyinen Terkka syntyi, koska alkuperäisen päätöksen jälkeen ihmiset eivät luovuttaneet.

Siinä on Karjalohjan tarinan ehkä tärkein opetus.

Entä päätöksestä äänestäneet?

Julkisessa keskustelussa on nostettu esiin myös se, että osa Karjalohjan aluevaltuutetuista äänesti lakkauttamispäätöksen puolesta ja perustelee nyt päätöstään laajemmilla budjettikompromisseilla.

Mielestäni tästäkin voidaan keskustella asiallisesti.

On mahdollista, että valtuustoryhmä on katsonut laajemman budjettisovun kokonaisuuden tärkeäksi ja pyrkinyt sillä lieventämään muita heikennyksiä. Esimerkiksi omaishoidon tuen leikkauksia on nostettu esiin yhtenä perusteena.

Keskusta ei ollut mukana talousarviosovussa.

Meille Karjalohjan ja Sammatin terveysasemien lakkauttaminen oli yksi niistä asioista, joita emme voineet hyväksyä. Emme voineet myöskään hyväksyä kokonaisuutta, jossa ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön palveluista leikattiin.

Tästä on olemassa myös konkreettinen esimerkki. Talousarviosta päätettäessä hyvinvointialue päätti leikata noin 300 000 euroa tukisuhdeostoista. Keskustalle tämä oli yksi kynnyskysymyksistä, miksi emme olleet talousarviosovussa mukana. Tukihenkilöpalvelut ovat nimenomaan ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä, jonka merkitys lapsille ja perheille on valtava.

Myös omaishoidon osalta meille oli tärkeää, ettei omaishoitajien asemaa heikennetä.

Tässä on olennainen ero poliittisissa valinnoissa.

Jotkut ryhmät päättivät olla mukana talousarviosovussa ja perustelivat sitä sillä, että ne onnistuivat neuvotteluissa lieventämään joitakin suunniteltuja heikennyksiä. Se on heidän oikeutensa ja heidän poliittinen arvionsa.

Keskusta puolestaan katsoi, ettei kokonaisuutta voitu hyväksyä. Meille terveysasemien lakkauttaminen, omaishoidon asema ja ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön leikkaukset olivat liian merkittäviä kysymyksiä kompromissin hyväksymiseksi.

Tätä eroa ei pidä nyt jälkikäteen häivyttää.

Jokainen valtuutettu ja valtuustoryhmä vastaa omista ratkaisuistaan ja niiden perusteluista, mutta poliittinen perustelu ei muuta sitä, mitä itse päätöksessä tehtiin.

Voi olla samanaikaisesti totta, että

  • päätöksen taustalla oli laajempi budjettikompromissi
  • päätöksellä pyrittiin vaikuttamaan myös muihin säästöihin
  • ja kyseinen valtuutettu äänesti päätöksen puolesta, johon sisältyi Karjalohjan terveysaseman sulkeminen.

Näiden asioiden välillä ei ole ristiriitaa.

Siksi toivon, että keskustelussa pidetään erillään päätöksen sisältö ja päätöksen perustelut.

Jokaisella on oikeus kertoa, miksi äänesti kuten äänesti, mutta äänestystuloksia ja päätösten sisältöä ei pidä kirjoittaa jälkikäteen uusiksi.

Karjalohjan mallista kannattaa oppia, mutta ei väärällä johtopäätöksellä

Karjalohjan Terkka on mielestäni erinomainen esimerkki siitä, että lähipalveluja voidaan joskus järjestää myös uudenlaisilla tavoilla ja tästä kannattaa ottaa oppia.

Itse vedän Karjalohjan kokemuksesta erilaisen johtopäätöksen kuin sen, että pieniä terveysasemia voidaan jatkossa huoletta sulkea, koska aktiivinen paikallisyhteisö ehkä keksii niille korvaavan ratkaisun.

Kaikkialla ei ole samanlaista yhdistystoimintaa, samoja aktiivisia ihmisiä tai samanlaisia mahdollisuuksia. Palvelujen yhdenvertaisuus ei voi perustua siihen, kuinka paljon paikkakunnalta löytyy vapaaehtoisia, osaamista ja ihmisiä, jotka jaksavat kantaa vastuuta yhteisestä palvelusta.

Karjalohjan onnistumista ei siis pidä käyttää perusteena lähipalvelujen alasajolle muualla. Sen sijaan siitä voidaan oppia, että hyvinvointialueen pitäisi olla paljon nykyistä avoimempi erilaisille tavoille turvata lähipalveluja. Yhden mallin ei tarvitse sopia kaikkialle.

Joillakin alueilla hyvinvointialueen oma palvelu on paras ratkaisu. Toisaalla voidaan löytää toimivia ratkaisuja esimerkiksi monituottajamallista, ammatinharjoittajamallista, yhteiskäyttöisistä tiloista tai paikallisten toimijoiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä, mutta lähtökohdan pitää olla palvelujen turvaaminen, ei ensin tehty lakkautuspäätös ja sen jälkeen toive siitä, että joku muu ratkaisee ongelman.

Kun lakkauttamisesta tuli yhtäkkiä menestystarina

Aluevaltuuston enemmistö päätti lakkauttaa Karjalohjan terveysaseman. Aluehallituksen enemmistö ei myöhemmin hyväksynyt Keskustan esittämää pilottia, jolla olisi lähdetty aktiivisesti kehittämään uudenlaista monituottajamallia palvelujen turvaamiseksi.

Keskusta esitti jo päätöksenteon yhteydessä, että Karjalohjan ja Sammatin lähiterveysasematasoiset palvelut säilytetään. Esitimme myös, että palvelujen järjestämisessä voitaisiin selvittää monituottajamallia ja yhteiskäyttöisiä tiloja.

Kun tämä ehdotus hävisi, emme hyväksyneet ajatusta siitä, että palvelujen katoamiseen pitäisi vain sopeutua. Jätimme aloitteen, jossa esitimme uudenlaisen mallin pilotoimista Karjalohjan ja Sammatin terveyspalvelujen turvaamiseksi.

Nyt, kun asukkaat, yhdistykset ja muut paikalliset toimijat ovat tehneet valtavan työn ja rakentaneet yhdessä uudenlaisen ratkaisun, samaa mallia kehutaan juhlapuheissa esimerkkinä tulevaisuuden palveluista.

Karjalohjan Terkkaa ei rakennettu siksi, että aluevaltuuston enemmistö olisi päättänyt kehittää uudenlaisen lähipalvelumallin. Terveysasema päätettiin lakkauttaa. Uutta ratkaisua ryhdyttiin rakentamaan, koska asukkaat eivät hyväksyneet sitä, että lähipalvelu vain katoaa.

Nyt mallia, jonka synnyttämiseen tarvittiin ennen kaikkea karjalohjalaisten omaa aktiivisuutta, yhdistysten työtä, sitoutuneita ihmisiä ja uuden ratkaisun puolesta tehtyä työtä, kehutaan esimerkkinä siitä, mitä pitäisi viedä muuallekin. Se on tietenkin hienoa. Karjalohjan Terkasta saa ja pitääkin olla ylpeä, mutta kunniaa ei pidä kirjoittaa uusiksi.

On eri asia mahdollistaa ratkaisu ja eri asia lakkauttaa palvelu, jonka jälkeen muut joutuvat rakentamaan sille uuden vaihtoehdon.

Karjalohjan asukkaat ansaitsevat kiitoksen siitä, etteivät he luovuttaneet. Paikalliset toimijat ansaitsevat kiitoksen siitä työstä, jolla ratkaisu on rakennettu. Myös kaikkien niiden, jotka poliittisesti puolustivat lähipalvelujen säilyttämistä ja esittivät vaihtoehtoisia tapoja niiden turvaamiseksi, työ on osa tätä tarinaa.

Sen sijaan olisi vaikea väittää, että suurin ansio mallin syntymisestä kuuluu niille, jotka päättivät ensin lakkauttaa terveysaseman ja joiden enemmistö ei tuolloin hyväksynyt esitettyä pilottia.

Siksi toivon, että kun Karjalohjan Terkasta puhutaan nyt menestystarinana, muistetaan myös koko tarina.

Ensin enemmistö päätti lakkauttaa palvelun. Keskusta esitti sen säilyttämistä ja uudenlaisen mallin selvittämistä. Kun päätös tehtiin, paikalliset ihmiset eivät luovuttaneet, vaan ryhtyivät rakentamaan ratkaisua. Nyt, kun ratkaisu toimii, lakkauttamispäätöksen tehneet haluavat esitellä sitä tulevaisuuden mallina.

Karjalohjan Terkka on hieno onnistuminen, mutta se ei ole lakkauttamispäätöksen ansio.

Se on ennen kaikkea osoitus siitä, mitä voidaan saada aikaan, kun ihmiset puolustavat lähipalvelujaan eivätkä suostu luovuttamaan ja kun vaihtoehtoisia ratkaisuja ollaan valmiita etsimään.

Lähipalvelut eivät säily itsestään

Olen kirjoittanut Karjalohjan ja Sammatin palveluista useaan otteeseen, koska pidän niiden tarinaa tärkeänä esimerkkinä koko Länsi-Uudellemaalle.

Lähipalvelut eivät säily itsestään.

Niiden puolesta tarvitaan päätöksiä, aloitteita, yhteistyötä ja joskus myös sitkeää työtä sen jälkeen, kun ensimmäinen päätös ei ole mennyt oikein.

Karjalohjalla ensin vastustettiin palvelujen lakkauttamista, kun tämä hävittiin äänestyksessä, esitettiin uudenlaista monituottajamallia. Sen jälkeen paikalliset ihmiset ja toimijat tekivät valtavan työn löytääkseen käytännön ratkaisun.

Juuri tämä on se historia, jonka toivon muistettavan.

Karjalohjan Terkka ei syntynyt siksi, että terveysaseman sulkeminen olisi ollut alun perin suunniteltu kehittämisratkaisu. Mutta se ei myöskään syntynyt tyhjästä. Se syntyi, koska päätöksen jälkeenkin jatkettiin työtä.

Se syntyi paikallisesta aloitteellisuudesta, yhteisöllisyydestä ja yhteistyöstä.

Se syntyi myös siitä ajatuksesta, jota itse pidän edelleen tärkeänä, eli jos perinteinen tapa järjestää lähipalvelu ei ole mahdollinen, meidän tehtävämme ei ole ensimmäisenä luovuttaa. Meidän tehtävämme on etsiä uusi tapa turvata palvelu.

Karjalohjan Terkka osoittaa, että se voi parhaimmillaan onnistua.

Aluevaltuustoaloite hallintosäännön muuttamiseksi

Aluevaltuuston kokouksessa 28.4. saimme hyvinvointialuejohtajalta katsauksen ajankohtaisiin asioihin. Käsittelimme ainoastaan aluevaltuustoaloitteita sekä vastauksia aluevaltuustokysymyksiin. Se oli hyvä muistutus siitä, mikä aluevaltuusto muodollisesti on: hyvinvointialueen ylin päättävä elin.

Samalla kokous kuitenkin kirkasti ongelman, joka koskee koko hyvinvointialuejärjestelmää ja erityisesti hyvinvointialueemme hallintoa.
Tästä syystä jätin aluevaltuustoaloitteen hallintosäännön muuttamiseksi ja päätösvallan vahvistamiseksi aluevaltuustolle ja lautakunnille.

Ylin päättävä elin, mutta ei ylin päätösvalta

Hyvinvointialueiden hallintomallissa aluevaltuusto on ylimmäksi päättäväksi elimeksi määritelty toimielin. Se kantaa vastuun asukkaille, päättää strategioista, talousarviosta ja toiminnan suurista linjoista.

Käytännössä merkittävä päätösvalta on kuitenkin edelleen:

  • aluehallituksella ja erityisesti
  • hyvinvointialuejohtajalla sekä muulla viranhaltijajohdolla

Tämä on seurausta hallintosäännöstä, joka keskittää laajaa taloudellista, rakenteellista ja toiminnallista päätösvaltaa viranhaltijatasolle ja aluehallitukselle. Lautakuntien rooli jää suurelta osin seuraavaksi ja lausuvaksi.

Tästä syntyy ristiriita, jossa valtuusto vastaa, mutta ei päätä.

Tämä oli alussa perusteltua, mutta miksi ei enää

Hyvinvointialueita perustettaessa vahva viranhaltijajohtoinen malli oli monella tapaa ymmärrettävä ja perusteltu. Uudet organisaatiot aloittivat toimintansa keskellä historiallista uudistusta ja toiminnan jatkuvuus oli turvattava.

Mutta olemme nyt eri tilanteessa:

  • hyvinvointialueet ovat toimineet useamman vuoden
  • organisaatiot ovat vakiintuneet
  • poliittinen päätöksenteko on kehittynyt
  • valtuustot ja lautakunnat ovat rakentaneet osaamistaan

Se, mikä oli perusteltua perustamisvaiheessa, ei ole enää perusteltua pysyvänä hallintomallina.

Demokraattisen ohjauksen pitää vahvistua sitä mukaa, kun toiminta vakiintuu.

Miksi hallintosääntö on avainkysymys

Hallintosääntö ei ole tekninen yksityiskohta. Se on vallanjakosopimus:

  • kuka valmistelee
  • kuka päättää
  • missä vaiheessa poliittinen vastuu realisoituu

Nykyinen hallintosääntö mahdollistaa, että:

  • merkittäviä talous-, hankinta- ja omaisuuspäätöksiä tehdään ilman poliittista päätöstä
  • palvelurakennetta ja organisaatiota koskevia ratkaisuja valmistellaan ja ratkaistaan hallinnollisesti
  • lautakuntien vaikutus jää rajalliseksi, vaikka ne vastaavat omista vastuualueistaan

Tämä ei lisää tehokkuutta, vaan hämärtää vastuuta.

Aloitteen ydin on se, että valta ja vastuu samaan paikkaan

Jättämäni aloitteen tavoite on

  • aluevaltuuston asemaa ylimpänä päättävänä elimenä on vahvistettava
  • lautakunnille on annettava todellista päätösvaltaa omilla vastuualueillaan
  • viranhaltijajohto toimii poliittisten linjausten valmistelijana ja toimeenpanijana, ei korvaajana
  • merkittävät ja vaikutuksiltaan laajat päätökset tuodaan poliittiseen käsittelyyn

Kyse ei ole luottamuksesta viranhaltijoihin, vaan demokratiasta.
Kyse ei ole byrokratian lisäämisestä, vaan vastuun selkeyttämisestä.

Miksi tämä on ajankohtaista juuri nyt

Hyvinvointialue kohtaa tulevina vuosina vaikeita päätöksiä:

  • talouden sopeuttamista
  • palveluverkon muutoksia
  • henkilöstöä koskevia ratkaisuja

Näissä tilanteissa ei riitä, että valtuusto saa tiedon päätöksistä jälkikäteen.
Valtuuston ja lautakuntien on oltava aidosti päätöksenteossa mukana.

Jos vastuu on poliittisilla päättäjillä, myös päätösvalta kuuluu heille.

Aluevaltuustokokous 28.4. muistutti siitä, että aluevaltuusto on olemassa juuri tätä varten: keskustelemaan vallasta, vastuusta ja suunnasta.

Hallintosäännön muuttaminen ei ole hallinnollinen yksityiskohta.
Se on kysymys siitä, millaisena pidämme alueellista demokratiaa ja olemmeko valmiita vahvistamaan sitä nyt, kun siihen on sekä tarve että edellytykset.

Aloite:

Aluevaltuustoaloite: Hallintosäännön muuttaminen päätösvallan vahvistamiseksi aluevaltuustolle ja lautakunnille 

Esitämme, että Länsi‑Uudenmaan hyvinvointialueen hallintosääntö avataan ja päivitetään siten, että päätösvaltaa siirretään aluehallitukselta ja viranhaltijajohdolta aluevaltuustolle sekä lautakunnille. 

Nykyinen hallintosääntö keskittää merkittävää poliittista ja taloudellista päätösvaltaa aluehallitukselle (§ 42) sekä erityisesti hyvinvointialuejohtajalle (§ 91, § 152). Tämän seurauksena aluevaltuuston ja lautakuntien rooli jää monilta osin seuraavaksi ja lausuvaksi, mikä ei vastaa niiden demokraattista ohjaus‑ ja vastuuasemaa. 

Hallintosäännön perusteella: 

  • hyvinvointialuejohtaja päättää laajoista talous‑, hankinta‑ ja omaisuuskysymyksistä 
  • aluehallitus päättää strategisesti merkittävistä palvelujen järjestämistä, organisaatiota ja henkilöstöä koskevista asioista 
  • lautakunnilla ei ole pääosin itsenäistä päätösvaltaa edes oman vastuualueensa asioissa 

Tämä kaventaa aluevaltuuston ja lautakuntien tosiasiallista mahdollisuutta ohjata hyvinvointialueen toimintaa ja kantaa sille kuuluvaa poliittista vastuuta. 

Esitämme, että hallintosääntöä muutetaan siten, että: 
  • aluevaltuuston päätösvaltaa laajennetaan strategisesti ja taloudellisesti merkittävissä asioissa 
  • aluevaltuusto päättää alueellisesti merkittävistä ja koko hyvinvointialueen kattavista palvelujen laatuun ja saatavuuteen liittyvistä asioista 
  • lautakunnille annetaan itsenäistä päätösvaltaa omien vastuualueidensa palveluja, taloutta ja henkilöstöä koskevissa asioissa 
  • osa hyvinvointialuejohtajan ja aluehallituksen nykyisestä suorasta päätösvallasta siirretään poliittiseen käsittelyyn 
  • viranhaltijapäätöksenteko rajataan aluevaltuuston ja lautakuntien tekemien linjausten valmisteluun ja täytäntöönpanoon 
  • poliittiseen päätöksentekoon tuodaan nykyistä laajemmin ne asiat, joilla on olennaisia vaikutuksia palveluverkkoon, henkilöstöön, talouteen tai alueelliseen yhdenvertaisuuteen 

Aluevaltuuston asemaa ylimpänä päätöksentekijänä tulee vahvistaa siten, että strateginen vastuu ja todellinen päätösvalta kohtaavat. 

Hallintosäännön muutoksessa tulee noudattaa seuraavia periaatteita: 
Aluevaltuusto 
  • päättää kaikista strategisesti, taloudellisesti tai alueellisesti merkittävistä asioista 
  • päättää merkittävistä palvelurakenteen, palveluverkon ja organisaation muutoksista 
  • päättää merkittävistä investoinneista, hankinnoista ja omaisuusjärjestelyistä 
Lautakunnat 
  • saavat itsenäisen päätösvallan omien vastuualueidensa palveluja, taloutta ja henkilöstölinjauksia koskevissa asioissa 
  • eivät toimi pelkästään lausunnonantajina aluehallitukselle 
  • voivat tehdä päätöksiä, joita ei voida ohittaa viranhaltijapäätöksillä 
Aluehallitus 
  • vastaa poliittisesta valmistelusta, kokonaisuuden yhteensovittamisesta ja aluevaltuuston päätösten toimeenpanosta 
  • ei käytä aluevaltuuston ohi strategista tai rakenteellista päätösvaltaa 
Hyvinvointialuejohtaja ja viranhaltijajohto 
  • toimivat poliittisten toimielinten linjausten valmistelijoina ja toimeenpanijoina 
  • eivät tee merkittäviä talous‑, henkilöstö‑ tai rakenteellisia päätöksiä ilman poliittista päätöstä 
  • viranhaltijoiden päätösvalta rajataan täytäntöönpanoon ja operatiivisiin asioihin 
Viranhaltijaohjeet ja delegoinnit 
  • eivät voi kaventaa aluevaltuuston tai lautakuntien toimivaltaa 
  • hallintosäännön mukainen toimivaltajako on ensisijainen suhteessa toimintaohjeisiin ja delegointeihin 
Edellytämme, että aluehallitus käynnistää viipymättä hallintosäännön uudistamisen ja tuo hallintosääntömuutoksen aluevaltuuston päätettäväksi. 
Tavoite 

Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa alueellista demokratiaa, poliittista vastuunkantoa ja päätöksenteon avoimuutta sekä palauttaa päätösvalta sinne, missä myös vastuu on, eli aluevaltuustolle ja lautakunnille. 

Perustelut 

Nykyinen hallintosääntö mahdollistaa päätösvallan keskittymisen, vaikka aluevaltuusto on muodollisesti ylin toimielin. Tämä heikentää demokratian toteutumista, päätöksenteon läpinäkyvyyttä sekä asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia. 

Hallintosäännön täsmentäminen ei lisää byrokratiaa, vaan selkeyttää vastuita, vahvistaa poliittista ohjausta ja parantaa päätöksenteon legitimiteettiä. 

Espoossa, 28.4.2026 

Lotta Paakkunainen 

Vierailu Lohjan Klubitalolla – Miksi aluevaalit ovat tärkeät?

Sain kutsun vierailla Lohjan Klubitalolla kertomassa aluevaaleista – mistä hyvinvointialueilla päätetään, miten päätöksiä tehdään ja miksi äänestäminen on tärkeää. Tilaisuuden aluksi esittelin itseni ja kerroin omasta taustastani, siitä työstä, jota olen jo tehnyt aluevaltuustossa sekä siitä, miten haluaisin jatkaa työtäni alueen palveluiden parantamiseksi.

Keskustelu oli vilkasta ja kysymyksiä tuli monipuolisesti eri aiheista. Kävimme läpi, miten päätöksenteko hyvinvointialueella toimii: aluevaltuusto päättää strategisista linjauksista ja talousarviosta, mutta aluehallitus ja virkajohto tekevät päätökset palveluverkosta ja monista ihmisille tärkeistä asioista – usein jopa ohittaen aluevaltuuston päätökset. Lautakunnat eivät käytännössä tee päätöksiä, lukuun ottamatta tulevaisuus- ja kehittämislautakuntaa, joka vastaa järjestöavustuksista. Keskusta on esittänyt muutosta tähän niin, että valtaa siirrettäisiin enemmän aluevaltuustolle ja lautakunnille.

Luonnollisesti nostin esiin myös Lohjan Klubitalolle merkittävän päätöksen, joka tehtiin tulevaisuus- ja kehittämislautakunnassa järjestöavustuksista. Pohjaesityksenä oli, ettei Lohjan Klubitalolle myönnettäisi heidän hakemaansa 5000 euroa, vaikka summa on heidän toiminnalleen elintärkeä. Tein kokouksessa vastaesityksen, että Klubitalolle myönnetään kyseinen summa. Tällaisessa päätöksenteossa on aina esitettävä, mistä raha otetaan, joten ehdotin, että vastaavanlaista toimintaa harjoittavalta järjestöltä, joka oli hakenut 100 000 euroa ja oli saamassa koko summan, vähennettäisiin 5000 euroa. Asiasta äänestettiin, ja vastaesitykseni voitti selvin numeroin 12–1.

Keskustassa olemme vastustaneet leikkauksia lastensuojeluun ja omaishoitoon sekä vastustaneet palvelujen heikentämistä ja lakkautuksia. Aluevaalit eivät ole vain hallinnollisia vaaleja, vaan niillä päätetään suoraan siitä, miten ihmisten hyvinvointipalvelut toteutetaan. Äänestämällä voi vaikuttaa siihen, millaiset arvot ja linjaukset ohjaavat hyvinvointialueen toimintaa.

Oli ilo huomata, kuinka aktiivista ja keskustelevaa väkeä Klubitalolla oli! Toivottavasti osasin vastata kysymyksiin riittävän kattavasti. Kiitos kutsusta ja antoisasta keskustelusta – demokratia toimii parhaiten, kun jokainen osallistuu!

Luottamuksen rakentaminen hyvinvointialueilla vaatii tekoja

Helmikuun alussa julkaistu KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön selvitys nosti esiin huolestuttavan ilmiön: kansalaisten luottamus hyvinvointialueiden päätöksentekoon ja palveluihin on heikkoa. Tämä ei tullut yllätyksenä. Selvityksen mukaan vain joka neljäs uskoo aluevaltuuston voivan vaikuttaa palveluihin – ja juuri tähän epäkohtaan tartuin mielipidekirjoituksessani.

Luottamus ei synny tyhjästä, vaan se vaatii avoimuutta, osallistamista ja läpinäkyvyyttä. Valitettavasti päätöksenteon rakenteet, tiedonkulun puutteet ja aluevaltuuston heikko asema ovat esteitä, jotka syövät ihmisten uskoa järjestelmään. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella päätösten taustoista kerrotaan niukasti, valtuuston rooli on rajattu ja arviointi perustuu usein subjektiivisiin, sanallisiin raportteihin ilman selkeitä numeerisia mittareita.

Näiden epäkohtien esiin nostaminen ei ole pelkkää kritiikkiä, vaan ennen kaikkea halua parantaa järjestelmää. Hyvinvointialueiden tulevaisuus riippuu siitä, miten ne onnistuvat lunastamaan asukkaiden luottamuksen. Tämä tarkoittaa tiedonkulun parantamista, päätöksenteon avaamista ja valtuutettujen vaikutusmahdollisuuksien vahvistamista. Ilman muutosta luottamuspula vain syvenee – ja se on kestävässä päätöksenteossa liian kallis hinta maksettavaksi.

Mielipidekirjoitukseni on julkaistu Länsi-Uusimaassa ja Suomenmaassa 4.2.2025:

Lukijalta: Luottamuspula hyvinvointialueisiin – mistä se johtuu?

Luottamuspula hyvinvointialueisiin – mistä se johtuu?

Helmikuun alussa julkaistun KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön selvityksen mukaan kansalaisten luottamus hyvinvointialueiden päätöksentekoon ja palveluihin on heikkoa. Tulokset eivät yllätä: vain joka neljäs luottaa aluevaltuuston kykyyn vaikuttaa palveluihin. Luottamuksen puutteen taustalla on useita tekijöitä, joista keskeisiä ovat päätöksenteon rakenteet sekä avoimuuden ja tiedonkulun puute.

Aluevaltuuston kokoukset ja päätösten taustat saavat vain vähän julkisuutta, mikä heikentää asukkaiden mahdollisuuksia seurata ja ymmärtää hyvinvointialueella tehtyjen ratkaisujen perusteita. Kun tietoa ei ole helposti saatavilla, syntyy helposti tunne, että päätökset tehdään suljettujen ovien takana ilman asukkaiden etua ajatellen. Näin ainakin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella.

Toinen keskeinen ongelma on Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston rajallinen vaikutusvalta. Tuore hallintosääntö on vahvistanut linjaa, jossa merkittävin päätösvalta keskittyy aluehallitukselle ja virkajohdolle, kun taas valtuuston rooli jää heikoksi. Valtuutetuille ei myöskään tarjota riittävästi tietoa päätöksenteon tueksi, eikä enemmistö sitä edes aktiivisesti vaadi.

Lisäksi lautakuntien arviointi perustuu pitkälti sanallisiin raportteihin ilman numeerisia mittareita. Käytännössä tämä tarkoittaa, että viranhaltijat arvioivat itse omaa toimintaansa ilman objektiivista, mitattavaa tietoa palveluiden toimivuudesta ja kehittämistarpeista. Tämä heikentää mahdollisuuksia tehdä tietoon perustuvia päätöksiä ja lisää kansalaisten epäluottamusta.

Hyvinvointialueiden toiminnan on oltava läpinäkyvää ja osallistavaa, jotta luottamus niihin voi kasvaa. Tiedonkulkua on parannettava, valtuutettujen vaikutusmahdollisuuksia vahvistettava ja kansalaisten oikeus saada tietoa turvattava. Ilman näitä muutoksia luottamuspula syvenee entisestään.

Lotta Paakkunainen

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu (kesk.)