Köyhyys vie lapsilta muutakin kuin rahaa

Kun lapsi pelkää, riittääkö kotona ruoka, tai jättää pyytämättä tarvitsemiaan asioita, koska ei halua kuormittaa vanhempiaan, kyse ei ole vain perheen taloudesta. Kyse on lapsen turvallisuudesta, osallisuudesta ja oikeudesta hyvään lapsuuteen.

Pelastakaa Lasten vuoden 2026 Lapsen ääni -selvitys kertoo lasten ja nuorten arjesta, jossa perheen taloudellinen tilanne määrittää yhä vahvemmin sitä, mihin lapsella on mahdollisuus osallistua, millaisena hän näkee itsensä ja kuinka paljon hän uskaltaa luottaa tulevaisuuteen.

Selvityksen mukaan heikosti toimeentulevien perheiden lapsista 51 prosenttia on huolissaan perheensä taloudellisesta tilanteesta, vain 27 prosenttia kokee pystyvänsä osallistumaan vapaa-ajan tekemisiin samalla tavalla kuin kaverinsa. Mielenterveytensä hyväksi kokee 18 prosenttia tähän ryhmään kuuluvista lapsista, kun hyvin toimeentulevien perheiden lapsista näin kokee 42 prosenttia.

Nämä eivät ole vain prosenttilukuja. Jokaisen luvun takana on lapsi, jolla on omat toiveensa, pelkonsa, tarpeensa ja unelmansa.

Lapsi ei saisi joutua kantamaan aikuisen huolia

Yksi selvityksen kipeimmistä havainnoista on se, miten lapset yrittävät suojella vanhempiaan perheen taloudelliselta huolelta.

Lapsi saattaa jättää pyytämättä uusia vaatteita, harrastusmaksuja tai edes tarvitsemiaan asioita, koska tietää, ettei rahaa ole. Hän voi vähentää omaa syömistään, jotta muille perheenjäsenille riittäisi ruokaa. Hän saattaa kuunnella vanhempiensa huolia hiljaa ja yrittää olla aiheuttamatta yhtään lisämenoa.

Lapsen ei pitäisi joutua miettimään, onko hänelle varaa ostaa ruokaa, tai tuntea syyllisyyttä siitä, että tarvitsee uusia kenkiä.

Lapsen tehtävä on kasvaa, oppia, leikkiä, ystävystyä ja rakentaa omaa tulevaisuuttaan. Vanhemman tehtävä ei ole olla täydellinen, mutta yhteiskunnan tehtävä on luoda perheille edellytykset selviytyä arjesta ilman, että lasten perustarpeet vaarantuvat.

Köyhyys ei myöskään tarkoita vain tyhjää jääkaappia. Se voi tarkoittaa kylmää kotia, puuttuvia hygieniatuotteita, harrastuksesta luopumista ja sitä, että lapsi jää koulussa keskustelujen ulkopuolelle, koska hänellä ei ole samanlaisia kokemuksia kuin muilla.

Se voi tarkoittaa häpeää, ulkopuolisuutta ja jatkuvaa huolta. Se voi kaventaa lapsen käsitystä siitä, mitä hänellä on oikeus toivoa itselleen.

Kun yhteiskunnan päätökset näkyvät lapsen lautasella

Selvityksessä lapset kertovat myös sosiaaliturvaleikkausten vaikutuksista perheidensä arkeen. Heikosti toimeentulevien perheiden lapsista 51 prosenttia kertoo leikkausten vaikuttaneen itseensä ja perheeseensä.

Tätä tietoa ei voi ohittaa vain toteamalla, että julkista taloutta on tasapainotettava.

Taloudelliset päätökset ovat aina myös päätöksiä siitä, miten niiden seuraukset jakautuvat. Kun perheen tulot pienenevät, laskut eivät katoa. Ruoka, asuminen, sähkö, vaatteet ja lääkkeet maksavat edelleen. Jos välttämättömistä menoista ei enää pystytä selviytymään, vaikutukset ulottuvat koko perheeseen.

Ja kun perheessä on lapsia, seuraukset voivat ulottua pitkälle tulevaisuuteen.

En väitä, että kaikki lasten ja perheiden vaikeudet johtuvat yksittäisistä päätöksistä. Lasten hyvinvointiin vaikuttavat monet asiat. Juuri siksi päätösten vaikutuksia on arvioitava huolellisesti ja kuunneltava niitä, joiden arkeen ne osuvat.

Lapsen etu ei saa jäädä talouspäätösten sivuhuomautukseksi.

Harrastus ei ole kaikille itsestäänselvyys

Me puhumme usein siitä, kuinka tärkeää lapsille ja nuorille ovat harrastukset, ystävyyssuhteet ja yhteisöön kuuluminen. Tiedämme, että ne voivat tarjota onnistumisen kokemuksia, turvallisia aikuisia, mielekästä tekemistä ja paikan, jossa lapsi saa olla oma itsensä.

Silti selvityksen mukaan vain 62 prosentilla heikosti toimeentulevien perheiden lapsista on mielekäs harrastus. Hyvin toimeentulevien perheiden lapsista näin kertoo 90 prosenttia.

Heikosti toimeentulevista lapsista puolet kertoo harrastuksen puuttumisen syyksi sen, että harrastaminen on liian kallista.

Tämä on tärkeää huomata myös palveluista ja ennaltaehkäisystä puhuttaessa. Emme voi odottaa lasten voivan hyvin, jos heillä ei ole mahdollisuutta osallistua, kuulua joukkoon tai löytää itselleen mielekästä tekemistä.

Harrastamisen mahdollisuuksia on tuettava niin, ettei perheen taloudellinen tilanne ratkaise lapsen oikeutta osallistua. Tarvitsemme kohtuuhintaisia harrastuksia, matalan kynnyksen toimintaa ja paikallisia ratkaisuja, jotka tavoittavat myös ne lapset, jotka eivät itse osaa pyytää apua.

Tämä koskee myös pieniä kuntia ja kyliä. Palvelu tai harrastus ei auta lasta, jos se on liian kaukana, kulkeminen maksaa liikaa tai sopivaa toimintaa ei ole tarjolla.

Kesäloma ei saisi merkitä huolta ruoasta

Selvitys nostaa esiin myös koulujen pitkien kesälomien taloudelliset vaikutukset, kun kouluruokailu jää tauolle, perheen ruokamenot kasvavat. Samalla lasten mahdollisuudet lomailla, matkustaa ja viettää aikaa kavereiden kanssa eriytyvät perheen taloudellisen tilanteen mukaan.

Lapsi voi joutua palaamaan kouluun ilman yhteisiä lomakokemuksia, joista muut kertovat. Hän voi murehtia ruoan riittämistä tai toivoa kesätöitä voidakseen auttaa perhettään.

Tällaisen vastuun ei pitäisi kuulua lapselle.

Tarvitsemme ratkaisuja, joilla varmistetaan lasten riittävä ravitsemus myös koulun loma-aikoina. Tarvitsemme yhteisöllisiä toimintamalleja, turvallisia kohtaamispaikkoja ja mahdollisuuksia viettää lomaa ilman, että osallistuminen edellyttää perheeltä ylimääräistä rahaa.

Kyse ei ole siitä, että kaikille pitäisi järjestää samanlaiset lomat, vaan siitä, ettei kenenkään lapsen tarvitsisi pelätä nälkää tai jäädä yksin siksi, ettei perheellä ole varaa osallistua.

Varhainen tuki on sekä inhimillistä että järkevää

Lastensuojelun ja perheiden kanssa tehtävän työn näkökulmasta tiedän, kuinka tärkeää on tunnistaa vaikeudet ajoissa. Perheen avuntarve ei aina näy ulospäin. Vanhemmat voivat yrittää selviytyä pitkään yksin, ja lapsi voi peittää huolensa, koska ei halua lisätä vanhempiensa kuormitusta.

Siksi meidän on kysyttävä, kuunneltava ja tarjottava apua ennen kuin ongelmat kasautuvat.

Tarvitsemme riittävästi resursoituja perhepalveluja, saavutettavaa mielenterveystukea, toimivia koulun tukipalveluja ja sosiaalipalveluja, joihin pääsee silloin, kun tarve on olemassa. Perheiden tilanteita ei saa tarkastella vain yksittäisinä ongelmina, vaan kokonaisuutena.

Jos lapsella ei ole ruokaa, hänen tarvitsemansa apu ei ole pelkkä keskustelu. Jos vanhempi on uupunut, tarvitaan tukea myös vanhemmalle. Jos lapsi jää yksin, tarvitaan turvallisia aikuisia ja yhteisöjä hänen ympärilleen.

Ennaltaehkäisy ei tarkoita sitä, että jokainen vaikeus voitaisiin ratkaista etukäteen. Se tarkoittaa sitä, ettei avun saamista viivytetä siihen asti, kun perheen voimavarat ovat jo loppuneet.

Päättäjien on kuunneltava lapsia ja toimittava

Lapsen ääni -selvityksessä lasten viestit päättäjille ovat suoria, kipeitä ja paikoin vihaisiakin. Niissä kuuluu huoli ruoasta, vanhempien jaksamisesta, tulevaisuudesta ja siitä, ettei heitä tunnuta kuuntelevan.

Meidän ei pidä torjua näitä viestejä siksi, että ne on ilmaistu voimakkaasti. Meidän on kysyttävä, mitä niiden taustalla on.

Lapsilla on oikeus tulla kuulluiksi heitä koskevassa päätöksenteossa. Kuuleminen ei kuitenkaan saa jäädä muodollisuudeksi. Lasten kokemusten pitää näkyä siinä, miten palveluja järjestetään, miten perheitä tuetaan ja miten taloudellisten päätösten vaikutuksia arvioidaan.

Päättäjän vastuulla on tarkastella myös sitä, kuka joutuu maksamaan päätösten hinnan ja millaisia seurauksia niillä on pitkällä aikavälillä.

Meille lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnissa pitäisi olla kyse ennen kaikkea inhimillisyydestä, vastuusta ja turvallisesta arjesta. Siitä, että apua saa ajoissa ja että jokaisella lapsella on mahdollisuus kasvaa ilman jatkuvaa huolta perustarpeista.

Me emme voi luvata, ettei yksikään perhe koskaan kohtaisi vaikeuksia. Voimme kuitenkin päättää, ettemme jätä perheitä yksin emmekä hyväksy sitä, että lapsen mahdollisuudet määräytyvät hänen perheensä lompakon mukaan.

Lapsen ääni ei saa hukkua budjetteihin, säästötoimiin tai hallinnollisiin rakenteisiin. Sen pitää kuulua päätöksenteossa ja sen pitää muuttaa sitä, mitä teemme.

Jokainen lapsi ansaitsee mahdollisuuden uskoa tulevaisuuteen. Se ei ole ylimääräinen etuus. Se kuuluu lapsuuteen.

Lähde: