Avainsana-arkisto: lapset

Hyvinvointi rakentuu arjen varmuudesta ja toimivasta yhteistyöstä

Osallistuin 23.4. hyvinvointialueen järjestämään HYTE-seminaariin, joka kokosi yhteen laajan joukon hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen parissa toimivia asiantuntijoita. Seminaariin oli kutsuttu tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsenet, kuntien hyte-asioista vastaavia luottamushenkilöitä sekä viranhaltijoita. Päivä tarjosi paljon ajateltavaa ja myös aihetta kriittiselle pohdinnalle.

Keynote-puhujana toimi hyvinvointialuejohtaja Sanna Svahn. Paneelikeskusteluun osallistuivat Siuntion kunnanjohtaja Inka Tikkanen, ikääntyneiden palvelualuejohtaja Tuula Suominen, tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan puheenjohtaja Sini Felipe sekä EMY ry:n Länsituuli-hankkeen hankekoordinaattori Hanna Parikka. Paneelissa oli selvästi koolla vahvaa osaamista ja monipuolisia näkökulmia ja keskustelu oli kiinnostavaa ja asiantuntevaa.

Pienryhmätyöskentelyssä katse arkeen ja mielen hyvinvointiin

Seminaarin keskiössä olivat pienryhmätyöskentelyt. Omassa ryhmässäni keskustelimme työikäisten ja vammaisten näkökulmasta erityisesti mielen hyvinvoinnin vahvistamisesta. Keskustelu oli vilkasta, avointa ja erittäin rakentavaa. Ryhmässäni oli todella osaavia ja kokeneita osallistujia.

Itse nostin esiin vammaisten lasten oikeuden aamu-, iltapäivä- ja kesäajanhoitoon. Lisäksi korostin sitä, miten huoltajien ja koko perheen hyvinvointi heijastuu suoraan myös vammaisten lasten mielen hyvinvointiin. Kun arjen perusrakenteet ovat kunnossa, se tuo turvaa ja ennakoitavuutta, mutta jos jokin keskeinen asia, kuten hoitoon pääsy, kuljetukset, hakuprosessit tai muu byrokratia on huonosti järjestetty, syntyy huoltajille ylimääräistä kuormitusta.

Arjen helppous ja varmuus ovat mielen hyvinvoinnin keskeisiä tukipilareita. Nämä eivät ole pieniä yksityiskohtia, vaan osa ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Kun minulta myöhemmin kysyttiin pienryhmän keskustelujen annista, totesin rehellisesti, että vastauksen antaminen juuri sillä hetkellä oli vaikeaa. Keskustelut olivat niin monisyisiä ja ajatuksia herättäviä, että ne vaativat aikaa prosessoitavaksi. Tämäkin kertoo mielestäni siitä, että pienryhmätyöskentely todella toimi.

Tunnistetaanko alueelliset erot oikeasti?

Paneelikeskustelussa todettiin, että LUVNissa on huomioitu alueellisten erojen todellisuus palveluiden tarpeessa ja saatavuudessa. Tämä herätti minussa vahvan pohdinnan ja rehellisesti sanottuna myös pienen turhautumisen. Missä tämä huomioiminen konkreettisesti näkyy?

Näkyykö se lastensuojelun asiakkuuksissa, palveluohjauksessa, Ankkuritoiminnassa, Ohjaamotoiminnassa tai kotihoidossa? Ankkuri- ja Ohjaamotoiminta sellaisena kuin ne Lohja–Vihti–Karkkila-alueella toimivat, on LUVNin aikana käytännössä ajettu alas. Juuri siellä ne olivat todennetusti erittäin toimivaa, ennaltaehkäisevää ja vaikuttavaa toimintaa.

Toiminta lakkautettiin, koska hyvinvointialueella haluttiin yhdenmukaistaa palvelut Espoon mallin mukaisiksi. Ongelmana on, että Espoossa Ankkuritoiminta painottuu pitkälti oikeudelliseen apuun. Lohjalla puolestaan pystyttiin aidosti tekemään ennaltaehkäisevää työtä, eli juuri sitä, jonka pitäisi olla toiminnan ytimessä.

Jos Espoossa pystyttäisiin toteuttamaan Ankkuritoimintaa samalla tavalla kuin Lohjalla, nuorisorikollisuus olisi todennäköisesti pienempi haaste. Nyt alueella käynnistetään lukuisia hankkeita nuorisorikollisuuteen puuttumiseksi. Moni niistä tekee varmasti hyvää työtä, mutta herää kysymys: miksi toimivaa mallia ei laajennettu koko alueelle?

Aina ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Kun jokin toimii, se tulisi tunnistaa, säilyttää ja levittää.

Yhteistyö on hyvinvointialueen ydintehtävä

Ohjaamotoiminta oli erinomainen esimerkki matalan kynnyksen palvelusta, jossa nuoret löysivät tarvitsemansa tuen yhden katon alta. Nyt palvelut on hajautettu, jälleen yhdenmukaistamisen nimissä. Tämä tekee palveluihin hakeutumisesta monimutkaisempaa ja lisää riskiä sille, että nuori putoaa tukiverkkojen välistä.

Hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on tehdä tiivistä yhteistyötä kuntien ja järjestöjen kanssa. Ankkuritoiminta oli loistava esimerkki aidosti toimivasta yhteistyöstä hyvinvointialueen, poliisin ja kuntien välillä. Tällainen yhteistyö ehkäisee päällekkäistä työtä, parantaa tiedonkulkua ja ennen kaikkea tukee ennaltaehkäisevää toimintaa.

Yhteistyö ei ole pelkkä hallinnollinen tavoite, vaan asukkaiden hyvinvoinnin, palvelujen toimivuuden ja niiden kehittämisen edellytys.

Synnytys ei ole neutraali päätös

Elokuussa 2024 tein yhdessä toisen äidin kanssa kantelun tasa-arvovaltuutetulle. Syynä oli HUSin päätös lakkauttaa Lohjan sairaalan synnytysosasto osana Uudenmaan synnytyspalvelujen palveluverkkoa.

Kantelun taustalla ei ollut vain huoli omasta kotiseudusta tai yksittäisestä sairaalasta. Taustalla oli perustavanlaatuisempi kysymys: huomioidaanko näin merkittävissä terveydenhuollon päätöksissä tasa-arvo lain edellyttämällä tavalla, vai ohitetaanko se tehokkuus- ja säästöpuheen varjolla?

14.4.2026 sain vastauksen. Ja se kertoo paljon enemmän kuin vain yhdestä synnytysosastosta.

Tasa-arvo ei ole mielipide, vaan lakisääteinen velvoite

Tasa-arvovaltuutetun antama lausunto HUSille (TAS/199/2024) on harvinaisen selkeä. Sen keskeinen johtopäätös on, että HUS ei noudata tasa-arvolain 4 §:n mukaista velvollisuutta edistää sukupuolten tasa-arvoa toiminnassaan.

Tämä velvoite koskee kaikkea viranomaisen toimintaa:

  • palvelujen suunnittelua
  • päätösten valmistelua
  • palveluverkkoja
  • ja myös taloudellisesti vaikeita tilanteita

Kyse ei ole siitä, syrjitäänkö ketään tarkoituksella. Kyse on siitä, että viranomaisen on aktiivisesti arvioitava ja ehkäistävä sellaista päätöksentekoa, joka tosiasiallisesti kohtelee eri sukupuolia eriarvoisesti.

Sukupuolineutraalisuus ei riitä, päinvastoin

Lausunnossa tasa-arvovaltuutettu purkaa HUSin keskeistä perustelua: sukupuolineutraalisuutta.

HUS on korostanut, että terveyspalvelut kohdennetaan lääketieteellisen tarpeen perusteella ja että palvelujärjestelmä on sukupuolineutraali. Tasa-arvovaltuutetun mukaan tämä ei kuitenkaan täytä tasa-arvolain edistämisvelvoitetta. Itse asiassa se voi johtaa päinvastaiseen lopputulokseen.

Näennäisesti neutraali päätös voi olla tosiasiallisesti epätasa-arvoinen, jos:

  • se kohdistuu palveluihin, joita käyttävät lähes yksinomaan naiset tai synnyttävät
  • vaikutuksia ei arvioida erikseen
  • ja seuraukset (kuten pidemmät matkat, lisääntyneet riskit ja kuormitus) kasaantuvat tietylle ryhmälle

Synnytyspalvelut ovat tästä kaikkein ilmeisin esimerkki.

Synnytyspalvelut ovat tasa-arvokysymys

Tasa-arvovaltuutettu toteaa lausunnossaan, että synnytyksiin, naistentauteihin ja lisääntymisterveyteen liittyvät palvelut ovat kiinteästi sukupuoleen liittyviä ja niillä on vahva yhteys naisten perus- ja ihmisoikeuksiin.

Kun synnytysosasto suljetaan:

  • synnytysmatkat pitenevät
  • epävarmuus lisääntyy
  • arjen kuormitus kasvaa erityisesti lapsiperheissä
  • vaikutukset kohdistuvat voimakkaimmin alueille, joilla palvelut jo valmiiksi ovat kauempana

Jos näitä vaikutuksia ei arvioida, päätökset eivät ole tasa-arvolain mukaisia riippumatta siitä, kuinka rationaalisilta ne näyttävät talouden näkökulmasta.

Miksi tasa-arvovaltuutettu ei ottanut kantaa juuri Lohjan päätökseen?

Moni on kysynyt, miksi tasa-arvovaltuutettu ei lausunnossaan suoraan sanonut, että Lohjan synnytysosaston lakkauttaminen on lainvastainen.

Tähän vastaus on toimivaltakysymys, sillä tasa-arvovaltuutettu

  • ei arvioi palveluverkkopäätösten tarkoituksenmukaisuutta
  • ei punnitse yksittäisen sairaalan sulkemista kaikilta oikeudellisilta ja lääketieteellisiltä näkökulmilta

Mutta tämä ei tarkoita, että kantelu olisi hylätty.

Päinvastoin: kantelu johti laajaan ja kriittiseen arvioon HUSin koko päätöksentekomallista ja lopputulos oli se, että HUSin menettely todettiin tasa-arvolain vastaiseksi edistämisvelvoitteen osalta.

Tämä on juridisesti erittäin merkittävä huomio.

Kyse ei ole vain Lohjasta, vaan siitä, miten päätöksiä tehdään

Tasa-arvovaltuutettu toteaa vastauksessaan, että kyse ei ole yksittäistapauksesta. Sama ongelma koskee laajemmin hyvinvointialueita ja niiden tapaa tehdä palveluverkkopäätöksiä.

Lukiessani tasa-arvovaltuutetun vastausta ja lausuntoa, jäi pohtimaan, että kuinka moni muu päätös on tehty ilman sukupuolivaikutusten arviointia? Ja kuka kantaa vastuun niistä seurauksista, jotka näkyvät arjessa vuosien ajan?

Mitä tästä pitäisi oppia?

Lohjan synnytysosaston tapaus osoittaa, että:

  • tasa-arvo ei ole lisänäkökulma, jonka voi ottaa tai jättää ottamatta
  • se ei ole ideologinen mielipide, vaan laki
  • ja sen huomioimatta jättäminen horjuttaa päätöksenteon legitimiteettiä

Hyvinvointialueilla ja HUSissa on syytä pysähtyä kysymään:

  • arvioidaanko päätösten vaikutukset ennakolta?
  • nähdäänkö ihmiset numeroiden takana?
  • ja onko tasa-arvo rakennettu osaksi päätöksenteon rakenteita vai sysätty sivuun?

Kun tein kantelun elokuussa 2024, en tiennyt, mihin se johtaisi. Nyt tiedän ainakin tämän: se paljasti rakenteellisen ongelman, joka koskee meitä kaikkia, erityisesti perheitä ja naisia Uudellamaalla.

Tasa-arvo ei ole hidaste hyvälle päätöksenteolle.
Se on sen mittari.

Voit lukea tasa-arvovaltuutetun lausunnon täältä:

Lausunto TAS_199_2024Download

Lasten hyvinvointi ei ole sopeutustoimi

Kun säästöpolitiikka uhkaa toistaa historian virheet

Luottamushenkilönä kannan vastuuta päätöksistä, jotka eivät näy heti, mutta joiden seuraukset näkyvät lasten elämässä pitkään. Siksi lastensuojelulain uudistus, hyvinvointialueisiin kohdistuvat leikkaukset ja keskustelu lastensuojelun asemasta sosiaalihuoltolain alla eivät ole vain hallinnollisia kysymyksiä. Ne ovat kysymyksiä arvoista.

Mietin hyvin usein, lähes jatkuvasti, että opimmeko historiasta vai toistammeko sen virheet uudessa muodossa?

Ennaltaehkäisy nähdään kuluna, vaikka sen puute on kalleinta

Hallitus edellyttää hyvinvointialueilta vakavia säästöjä. Käytännössä tämä on jo nyt tarkoittanut sitä, että leikkaukset kohdistuvat juuri ennaltaehkäisevään työhön: perhetyöhön, kotipalveluun, matalan kynnyksen tukeen. Näihin palveluihin, joiden tiedämme tutkimuksesta ja käytännöstä käsin ehkäisevän raskaampia ongelmia.

Samalla todetaan, että lastensuojelun tulisi olla viimesijainen palvelu ja että varhaista puuttumista pitää vahvistaa.

Tämä ristiriita on ilmeinen.
Varhaista puuttumista ei voi olla ilman resursoitua arkea.

Lastensuojelu sosiaalihuoltolain alle ja vastuu kevenee vai katoaa?

Ajatus lastensuojelun kytkemisestä vahvemmin sosiaalihuoltolakiin voi parhaimmillaan madaltaa avun hakemisen kynnystä. Mutta vain, jos:

  • palvelut ovat aidosti saatavilla
  • vastuut ovat selkeästi määriteltyjä
  • työn mitoitus ja resurssit seuraavat lapsen tarvetta

Tällä hetkellä näemme jo kehityksen, jossa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden lakisääteistä mitoitusta kierretään siirtämällä asiakkuuksia perhesosiaalityöhön. Eli toimintaan, jossa ei ole vastaavaa mitoitussääntelyä.

Paperilla asiakasmäärä pienenee.
Todellisuudessa lapsen tilanne ei kevene.

Kun lapsi siirtyy järjestelmän sisällä, mutta kukaan ei kanna kokonaisvastuuta, avun saanti viivästyy. Ja varhainen puuttuminen muuttuu jälkikäteiseksi reagoinniksi.

Lisää toimivaltaa, vähemmän tukea on väärä kehityssuunta

Lastensuojelulain uudistus tuo työntekijöille lisää keinoja puuttua, rajoittaa ja kontrolloida. Tämä on perusteltua vain, jos samaan aikaan vahvistetaan tukea, ennaltaehkäisyä ja aikaa kohdata lapsi.

Muuten rakennamme järjestelmää, jossa:

  • tuki annetaan myöhässä
  • ongelmat ehtivät kasautua
  • lapsista tulee “vaikeita asiakkaita”, ei siksi että he olisivat vaikeita, vaan siksi että heidät jätettiin liian pitkäksi aikaa yksin

Tämä ei ole lapsen etu eikä kestävää yhteiskuntapolitiikkaa.

Historian varjo: huutolaisuus, lama ja nykyhetki

Mä näen tässä meillä historian taakan ja historian toiston. Näen yhtäläisyyksiä huutolaisuuteen ja 1990-luvun lamaan.

Suomessa on ollut aika, jolloin yhteiskunta ulkoisti vastuunsa lapsista. Huutolaisuudessa lapset sijoitettiin halvimmalle hoitajalle säästöt edellä. Se perusteltiin taloudellisella pakolla.

1990‑luvun lamassa opittiin (vai opittiinko), että lapsiperheisiin ja ennaltaehkäisyyn kohdistuvat leikkaukset kostautuvat vuosien viiveellä: mielenterveysongelmina, syrjäytymisenä ja kasvavana lastensuojelun tarpeena.

Tänään emme puhu huutolaisuudesta.
Mutta puhumme uudelleen säästöistä, sopeutuksista ja järjestelmän “kestävyydestä” samalla, kun lasten palveluja kavennetaan.

Historia ei toista itseään täsmälleen.
Mutta se kyllä muistuttaa, mihin suuntaan ollaan menossa, jos lapsen oikeudet alistetaan talouskurille.

Fakta: lapset, lama ja vastuu

  • Huutolaisuus Suomessa: Köyhäinhoidon muoto, jossa lapsi sijoitettiin halvimmalle “hoitajalle”. Lopetettiin, koska se rikkoi lasten oikeuksia ja altisti hyväksikäytölle.
  • 1990‑luvun lama: Lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntyminen näkyi viiveellä. Lastensuojelun tarve kasvoi vasta myöhemmin, ei säästövuosina.
  • Nykytilanne:
    • Ennaltaehkäisevä työ on yleinen leikkauskohde
    • Lastensuojelun mitoitusta kierretään siirtämällä asiakkuuksia palveluihin ilman mitoitusta
    • Samalla raskaiden ja kalliiden palvelujen tarve kasvaa

Yhteinen nimittäjä:
Kun lapsen hyvinvointi nähdään säästökohteena, lasku maksetaan myöhemmin ja se maksetaan moninkertaisena.

Lastensuojelun, varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevän työn tehtävä ei ole paikata talouspolitiikan seurauksia. Ne ovat lapsen oikeuksia turvaavia peruspalveluja.

Jos lastensuojelun roolia uudistetaan:

  • ennaltaehkäisevän työn on vahvistuttava, ei heikennyttävä
  • mitoitusten on seurattava lapsen tarvetta myös sosiaalihuollossa
  • vastuu lapsen tilanteesta ei saa hajota rakenteisiin

Lasten hyvinvointi ei ole kuluerä.
Se on mittari sille, minkä arvoinen yhteiskunta olemme ja erityisesti silloin, kun talous on tiukilla.

Kuulemmeko asukkaiden huolet arjen turvasta ja tulevaisuuden palveluista?

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan kokouksessa 3.3. käsittelimme laajoja kokonaisuuksia: palveluiden digitalisaatiota, Lunnan etenemistä, automaatiota sekä tulevan aluehyvinvointisuunnitelman painopisteitä.

Yhtä tärkeää kuin järjestelmät ja rakenteet on kuitenkin se, mitä asukkaat itse kertovat arjestaan.

Lunna ja digitalisaatio

Lunna-palvelu laajenee vaiheittain vuoden 2026 aikana. Pian siellä näkyvät potilaskertomukset, laboratoriotulokset, reseptit ja ajanvaraukset. Keväällä alkukyselyn oirearvioihin lisätään myös gynekologiset oireet. Asia, jonka nostin vuodenvaihteessa esiin ja joka eteni nopeasti valmisteluun.

Vuonna 2026 itseajanvaraus laajenee (myös rokotuksiin), digiklinikan aukiolo kasvaa ja käyttöön tulee uusia digipolkuja sekä tekoälyä hyödyntäviä ratkaisuja.

Mutta mitä asukkaat kertovat arjestaan?

Voxit 2025 toi vahvan viestin arjen huolista

Voxit-keskusteluun osallistui 458 henkilöä ja ääniä annettiin yli 24 000. Tulokset kertovat paljon siitä, millaisessa tilanteessa moni elää.

Taloudellinen huoli on todellinen

  • 42 % kokee toimeentulonsa heikentyneen.
  • 32 % joutuu tinkimään ruoasta tai lääkkeistä.
  • 29 % luopuu palveluista niiden hinnan vuoksi.

Kun ihmiset joutuvat valitsemaan ruoan, lääkkeiden ja palveluiden välillä, hyvinvointi heikkenee nopeasti ja seuraukset näkyvät myöhemmin raskaampina palvelutarpeina.

Yksinäisyys koskettaa erityisesti ikääntyneitä

Peräti 78 % vastaajista on huolissaan ikääntyneiden yksinäisyydestä.

Yksinäisyys ei ole vain tunne, vaan se on myös terveysriski. Siksi kokouksessa korostettiin yhteisöllisyyden vahvistamista, Olkkari-toiminnan laajentamista, etsivää työtä sekä sukupolvia yhdistäviä toimintamalleja.

Nuorten hyvinvointi puhuttaa

Asukkaat nostivat esiin:

  • nuorten syrjäytymisen riskin
  • mielenterveysongelmat
  • älylaitteiden käytön ja unihäiriöt
  • lasten ja nuorten ylipainon (62 % huolissaan)

Nämä eivät ole yksittäisiä ilmiöitä, vaan liittyvät laajemmin arjen kuormitukseen ja yhteisöllisyyden heikkenemiseen. Koulujen hyvinvointimallit, matalan kynnyksen järjestötoiminta ja varhainen tuki ovat tässä keskeisiä.

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen riittävyys

68 % vastaajista on huolissaan mielenterveys- ja päihdepalvelujen riittämättömyydestä.

Stigman vähentäminen, varhainen tunnistaminen ja hoitoon pääsyn sujuvoittaminen ovat tulevien vuosien tärkeimpiä tehtäviä. Tavoitteena on myös vahvistaa itsehoidon tukea ja nopeaa yhteyttä ammattilaiseen.

Hyvinvointisuunnitelman painopisteet vastaavat huoliin

Vuosien 2027–2030 hyvinvointisuunnitelmassa painottuvat:

  • Mielen hyvinvoinnin vahvistaminen
  • Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen
  • Esteettömyys ja saavutettavuus
  • Terveelliset elintavat
  • Kulttuurihyvinvointi
  • Tiedolla johtaminen

Lisäksi väestöryhmäkohtaiset suunnitelmat varmistavat, että lapset, nuoret, työikäiset, ikääntyneet ja vammaiset huomioidaan omine tarpeineen.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Digitalisaatio ja automaatio voivat helpottaa arkea, mutta ne eivät yksin ratkaise yksinäisyyttä, köyhyyttä tai mielenterveyden kuormitusta.

Siksi päätöksenteossa on tärkeää pitää katse kahdessa suunnassa yhtä aikaa:

  • Rakennetaan tehokkaampia ja sujuvampia palveluita.
  • Vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja tuetaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia.

Asukkaiden vastauksista näkyy, että arjen turva, saavutettavat palvelut ja yhteisöllisyys ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan.

Miksi annoin lausunnon hyvinvointialueiden rahoituslain muutoksesta?

Olen antanut palveluvastaavana lausunnon luonnoksesta hallituksen esitykseksi, joka koskee hyvinvointialueiden rahoituslain ja saaristolain muutoksia. Koin lausunnon antamisen välttämättömäksi, koska esityksellä on merkittäviä ja pitkäkestoisia vaikutuksia lasten, nuorten ja perheiden palveluihin ja erityisesti lastensuojelun avohuollossa ja perhesosiaalityössä.

Kyse ei ole vain teknisestä rahoitusmallin säädöstä. Kyse on siitä, miten ja millä edellytyksillä lapset ja perheet saavat tukea silloin, kun ongelmat ovat vielä ratkaistavissa ajoissa.

Avohuolto on lastensuojelun perusta ja myös kustannusvaikuttavin osa

Lastensuojelun avohuollon palvelut ovat ensisijaisia, ennaltaehkäiseviä ja tutkitusti kustannusvaikuttavia. Ne mahdollistavat varhaisen tuen, perheiden rinnalla kulkemisen ja ongelmien lieventämisen ennen kuin tarvitaan raskaampia ja kalliimpia palveluja, kuten sijaishuoltoa.

Lausunnossani nostin esiin huolen siitä, että esityksessä palvelutarpeen kasvun huomioimista rahoituksessa esitetään alennettavaksi 80 prosentista 60 prosenttiin. Lastensuojelun ja perhesosiaalityön näkökulmasta tämä on erittäin ongelmallista.

Palvelutarve ei kasva tasaisesti tai ennakoitavasti. Se reagoi herkästi esimerkiksi taloudelliseen epävarmuuteen, mielenterveys- ja päihdeongelmiin sekä perheiden kuormittumiseen. Jos rahoitus ei seuraa tätä kehitystä, seuraukset näkyvät nopeasti juuri avohuollossa ja viiveellä entistä raskaampina kustannuksina.

Säästöjen riski: painopiste siirtyy ennaltaehkäisystä korjaavaan

Yksi keskeinen huoleni on se, että rahoitusmallin muutokset voivat tosiasiallisesti ohjata hyvinvointialueita leikkaamaan juuri niistä palveluista, joiden vahvistaminen hillitsisi kustannusten kasvua pitkällä aikavälillä.

Jos avohuollon resursseja heikennetään:

  • tuki viivästyy
  • perheiden tilanteet kriisiytyvät
  • sijaishuollon tarve kasvaa

Tämä ei ole inhimillisesti eikä taloudellisesti kestävää.

Tarvetekijämalli ei saa ohittaa avohuollon todellisuutta

Pidän tarvetekijämallin päivittämistä lähtökohtaisesti kannatettavana, mutta lausunnossani korostin, että mallin on tunnistettava lastensuojelun avohuollon erityispiirteet.

Avohuollon työ on usein:

  • pitkäkestoista
  • moniammatillista
  • vaihtelevan intensiivistä

Nämä eivät aina näy riittävästi rekisteri- tai diagnoositiedoissa. On todellinen riski, että rahoitus alkaa painottua yhä enemmän diagnoosipohjaiseen ja raskaaseen palvelujärjestelmään, jolloin sosiaalihuollon ja ennaltaehkäisevän työn merkitys hämärtyy.

Yksityiset palveluntuottajat ja alueellinen elinvoima

Lausunnossa nostin esiin myös sen, että rahoitusmallin muutoksilla on suora vaikutus yksityisiin lastensuojelun avohuollon palveluntuottajiin. Monilla alueilla nämä toimijat ovat:

  • keskeinen osa palvelukokonaisuutta
  • merkittäviä paikallisia työllistäjiä
  • joustavien ja oikea-aikaisten tukimuotojen mahdollistajia

Rahoituksen ennakoitavuuden heikkeneminen heijastuu nopeasti henkilöstön pysyvyyteen, palvelutarjontaan ja pahimmillaan toiminnan jatkuvuuteen. Tämä kaventaa hyvinvointialueiden mahdollisuuksia järjestää palveluja asiakaslähtöisesti.

Saaristoiset alueet vaativat erityistä huomiota

Saaristoisia hyvinvointialueita koskevassa osuudessa korostin, että maantieteelliset ja logistiset erityispiirteet vaikuttavat voimakkaasti lasten ja perheiden palvelujen saatavuuteen. Näillä alueilla avohuollon palvelujen turvaaminen edellyttää riittävää ja oikein kohdennettua rahoitusta myös yksityisten toimijoiden osalta.

Lausunnon ydinviesti on yksinkertainen:


jos lastensuojelun avohuollosta säästetään, lasku maksetaan myöhemmin moninkertaisena niin euroissa kuin inhimillisessä kärsimyksessä.

Rahoitusmallia on mahdollista kehittää ja kustannusten kasvua hillitä, mutta se ei saa tapahtua lasten ja perheiden oikeuksien kustannuksella. Ennaltaehkäisevien palvelujen vahvistaminen ei ole menoerä, vaan investointi.

Tämän vuoksi pidin tärkeänä tuoda lastensuojelun ja perhesosiaalityön näkökulma vahvasti esiin lakivalmistelussa.

Myös muilla on mahdollisuus vaikuttaa

Haluan nostaa esiin, että tästä hallituksen esitysluonnoksesta voivat antaa lausuntonsa kaikki halukkaat. Lausuntoja otetaan vastaan lausuntopalvelu.fi-palvelussa 11.3. saakka.

Lasten, nuorten ja perheiden palveluihin kohdistuvat rahoitusratkaisut eivät ole vain hallinnollisia yksityiskohtia, vaan ne vaikuttavat suoraan arkeen, palvelujen saatavuuteen ja hyvinvointiin. Siksi on tärkeää, että myös ammattilaiset, järjestöt, palveluntuottajat ja kansalaiset tuovat näkemyksensä esiin valmistelun tässä vaiheessa.

Ajankohtaista aluevaltuustosta: 9.12. kokouksen pääkohdat

Aluevaltuuston kokouksessa käsiteltiin sekä ajankohtaisia talousasioita että hyvinvointialueen keskeisiä kehityskohteita. Alla tiivis katsaus siitä, mitä kokouksessa nousi esiin ja mitä pidin tärkeänä tuoda esille.

Ajankohtaiset asiat ja luvut

Hyvinvointialueen muutoslupauksiin on panostettu yhteensä 25,7 miljoonaa euroa, ja LUVN on tekemässä kuluvana vuonna ylijäämäisen tuloksen. Omalääkärimalliin on saatu kahdeksan uutta lääkäriä, vaikkakaan tarkkaa aluerajausta ei kokouksessa nostettu esiin.

THL:n arvioiden mukaan kustannustasoltaan Länsi-Uusimaa on valtakunnallisesti keskitasoa. Lisäksi lasten ja nuorten määrä kasvaa alueellamme ja Lunna-palvelu on jo noin 180 000 asukkaan käytössä.

AVI:n huomautukset ja kehittämiskohteet

Aluehallintovirasto nosti esiin useita kehittämistarpeita:

  • Onnettomuuksia tulee vähentää ja tulipalojen määrä puolittaa vuoteen 2030 mennessä.
  • Pelastustoimen resurssit ja väestönsuojelu on varmistettava.
  • Työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota.
  • Uudellamaalla sote-integraatiota ja yhteisiä investointeja tulee vahvistaa edelleen.
  • Lasten ja nuorten riippuvuus- ja mielenterveyspalvelut on turvattava perustasolla.
  • Sote-tietojen oikeellisuutta ja tiedonhallintaa on kehitettävä.

Taloustilanne: ylijäämää, mutta myös kysymyksiä

Talousarvioon esitettiin muutoksia sekä käyttö- että investointitalouteen. Alijäämä saadaan katettua jo tämän vuoden aikana tai ensi vuoden alkupuolella ja kokonaisuudessa on tulossa 47 miljoonan ylijäämä.

On kuitenkin aiheellista pohtia, missä määrin ostopalveluista tehdyt yli 10 miljoonan euron säästöt ovat järkeviä, jos samalla ennaltaehkäiseviin palveluihin olisi voitu panostaa ja ehkä välttää osa AVI:n huomautuksista.

Puheenvuoroni talousarviosta

Nostin esiin useita kohtia, jotka vaativat päättäjiltä tarkkaa seurantaa ja konkreettisia toimenpiteitä:

Vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminta sekä kesätoiminta
Vuonna 2026 lakisääteinen vastuu siirtyy kunnista hyvinvointialueelle. Tämä ei kuitenkaan näy budjetissa. On tärkeää varmistaa, ettei palveluun synny katkosta ja että toiminta järjestetään turvallisesti.

Omaishoito
Lakisääteinen korotus ei saa tarkoittaa tiukempia myöntämiskriteerejä. Omaishoitajien vapaat ja lyhytaikaishoito ovat yhä riittämättömiä, ja jos tukea ei ole saatavilla, kustannukset siirtyvät nopeasti raskaampiin palveluihin.

Ikääntyneiden ravitsemus
Nykykäytännöissä on selviä puutteita. Vajaaravitsemuksen seulonta ei johda riittävästi toimenpiteisiin. Ennaltaehkäisevä ravitsemustyö on tutkitusti tehokasta ja kustannuksia säästävää ja meidän on vahvistettava tätä työtä.

Lasten ja nuorten palvelut
Opiskeluhuoltoon on tulossa lisäresursseja, mikä on hyvä. Samalla on varmistettava, ettei ennaltaehkäisy heikkene, jos ostopalveluja vähennetään ilman oman henkilöstön vahvistamista. Alueelliset erot on otettava huomioon, eikä tasapuolisuus saa tarkoittaa mekaanista yhdenmukaistamista.

Vammaispalvelut
Esteettömyys, saavutettavuus ja oikea-aikaisuus ovat keskeisiä. Prosessien parantaminen ei riitä, jos palveluihin ei pääse ajoissa.

Järjestöjen tuki
Järjestöt ovat korvaamaton osa palvelukokonaisuutta, mutta avustusten reaaliarvo laskee. Tätä kumppanuutta ei saa päästää heikkenemään.

Keskustan näkökulmasta ihmislähtöisyys, ravitsemushoito ja ennaltaehkäisy ovat investointeja, jotka maksavat itsensä takaisin sekä hyvinvointina että pitkän aikavälin säästöinä.

Jätetyt aloitteet ja kysymykset

Jätin kokouksessa kaksi asiaa etenemään:

  1. Valtuustoaloitteen, jossa esitin, että palautuneet järjestöavustukset palautetaan takaisin järjestöjen käyttöön sen sijaan, että ne menevät yhteiseen kassaan.
  2. Aluevaltuustokysymyksen, joka koskee vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä kesätoiminnan järjestämisvastuun siirtymistä hyvinvointialueelle vuonna 2026.