Kategoria-arkisto:lähidemokratia

Oikeusasiamies vastasi kanteluuni alkoholilain valmistelusta

Sain ratkaisun eduskunnan oikeusasiamiehelle tekemääni kanteluun, joka koski alkoholilain muutoksen valmistelua ja erityisesti sitä, miten lapsen oikeudet ja lapsen etu on otettu huomioon lainvalmistelussa.

Kanteluni lähtökohtana halusin selvittää, täyttikö lainvalmistelu perustuslain ja YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen velvoitteet.

Mitä kantelussa kysyin?

Hallituksen esityksessä arvioitiin vaikutuksia lapsiin ja nuoriin. Esityksessä tunnistettiin myös alkoholin saatavuuden lisääntymiseen liittyviä riskejä, kuten haittoja perheille ja lapsille.

Kysyin kuitenkin, riittääkö vaikutusten tunnistaminen. Vai edellyttääkö lapsen oikeuksien sopimus myös sitä, että lapsen etu näkyy aidosti päätöksenteossa ja sen perusteluissa?

Toisin sanoen kysyin, että miten arvioidut lapsivaikutukset vaikuttivat lopulliseen ratkaisuun?

Mitä oikeusasiamies totesi?

Oikeusasiamies katsoi, ettei kantelun perusteella ollut aihetta epäillä lainvastaista menettelyä tai ryhtyä enempiin laillisuusvalvonnallisiin toimenpiteisiin.

Ratkaisussa viitataan siihen, että hallituksen esitystä oli arvioitu useassa vaiheessa. Esitys oli ollut oikeuskanslerin ennakollisessa laillisuusvalvonnassa, perustuslakivaliokunta oli arvioinut sen perustuslainmukaisuutta ja Lainsäädännön arviointineuvosto oli pitänyt vaikutusarviointeja huolellisesti valmisteltuina.

Mitä ratkaisu ei ottanut kantaa?

Ratkaisussa ei kuitenkaan tarkemmin arvioitu sitä oikeudellista kysymystä, joka oli kanteluni ytimessä.

Minua kiinnosti erityisesti, mitä YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklan mukainen lapsen edun ensisijaisuus käytännössä tarkoittaa lainvalmistelussa.

Riittääkö, että lapsivaikutukset tunnistetaan ja kuvataan?

Vai tulisiko valmisteluasiakirjoista käydä ilmi myös se, miten lapsen etu vaikutti päätöksenteossa tehtyyn punnintaan ja lopulliseen ratkaisuun?

Miksi asia on meille kaikille tärkeä?

Lapsivaikutusten arviointi on viime vuosina kehittynyt merkittävästi. Se on myönteinen kehitys.

Seuraava askel on kuitenkin pohtia, mikä merkitys arvioinneilla on itse päätöksenteossa.

Jos vaikutukset vain kirjataan, mutta niiden vaikutusta lopputulokseen ei perustella, herää kysymys, toteutuuko lapsen edun ensisijaisuus käytännössä vai jääkö se lähinnä menettelylliseksi vaiheeksi.

Tämä on mielestäni tärkeä oikeudellinen ja yhteiskunnallinen kysymys, joka koskee paljon laajemmin suomalaista lainvalmistelua kuin yhtä alkoholilain muutosta.

Oikeusasiamies vastasi kanteluuni järjestörahoituksen lapsivaikutuksista

Sain vastauksen eduskunnan oikeusasiamiehelle tekemääni kanteluun, joka koski sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitusleikkauksia sekä lapsen oikeuksien huomioon ottamista päätöksenteossa.

Oikeusasiamiehen vastaus sisältää kaksi merkittävää viestiä.

Vastauksessa todetaan, että olen nostanut esiin tärkeän ja ajankohtaisen asian. Lisäksi oikeusasiamies toteaa, että YK:n lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa ottamaan lasten oikeudet huomioon kaikessa julkisessa päätöksenteossa, myös lainsäädännössä ja politiikan valmistelussa.

Samalla oikeusasiamies katsoo, ettei asia kuulu hänen toimivaltaansa tutkittavaksi.

Perusteluna on, että sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitusleikkaukset liittyvät hallituksen talouspoliittiseen päätöksentekoon ja eduskunnan budjettivaltaan. Näihin oikeusasiamies ei voi laillisuusvalvonnassaan puuttua.

On tärkeää huomata, mitä vastaus tarkoittaa ja mitä se ei tarkoita.

Oikeusasiamies ei arvioinut sitä, oliko lapsivaikutusten arviointi tehty asianmukaisesti tai oliko lapsen etu otettu riittävästi huomioon valmistelussa. Näihin kysymyksiin ei otettu sisällöllisesti kantaa, vaan asia jätettiin tutkimatta toimivaltarajauksen vuoksi.

Pidän tätä erottelua tärkeänä.

Kanteluni tarkoituksena ei ollut arvostella hallituksen poliittisia ratkaisuja tai vaatia budjettipäätösten muuttamista. Halusin selvittää, onko päätösten valmistelussa noudatettu niitä velvoitteita, jotka seuraavat perustuslaista ja YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta.

Koska oikeusasiamies ei tutkinut asiaa toimivaltansa vuoksi, harkitsen asian saattamista valtioneuvoston toimintaa valvovan oikeuskanslerin arvioitavaksi. Tällöin arvioitavana olisi nimenomaan valmistelumenettelyn lainmukaisuus eikä päätösten poliittinen sisältö.

Katson, että lapsen oikeudet eivät ole vain tavoite tai suositus. Ne ovat oikeudellisia velvoitteita, joiden tulisi näkyä myös silloin, kun tehdään vaikeita taloudellisia ratkaisuja.

Keskustelu siitä, miten lapsivaikutukset arvioidaan ennen päätöksentekoa, on mielestäni edelleen ajankohtainen ja tärkeä.

Rikoksesta epäilty alle 15-vuotias on ennen kaikkea lapsi ja siksi lausunnossani korostin YK:n lapsen oikeuksien sopimusta

Olen antanut lausunnon oikeusministeriön valmistelemaan esitykseen, joka koskee alle 15-vuotiaana rikoksesta epäillyn lapsen säilöönottoa.

Lausuntoni ei synny pelkästään lainsäädännön tarkastelusta. Se perustuu myös kokemukseen lastensuojelutyöstä, niiden lasten kohtaamisesta, jotka oireilevat vakavasti sekä ymmärrykseen siitä, mitä lapsen edun toteutuminen käytännössä tarkoittaa.

Julkisessa keskustelussa puhutaan usein nuorisorikollisuudesta. Lastensuojelussa kohdataan kuitenkin lapsia, joiden rikollinen käyttäytyminen on harvoin ongelman alku. Se on usein seurausta pitkästä ketjusta, johon voi sisältyä turvattomuutta, kaltoinkohtelua, väkivaltaa, traumakokemuksia, mielenterveyden häiriöitä, päihteitä, kouluakäymättömyyttä tai rikollisten verkostojen vaikutusta.

Siksi alle 15-vuotiasta rikoksesta epäiltyä ei voi tarkastella ainoastaan rikosoikeudellisesta näkökulmasta. Hän on ennen kaikkea lapsi.

Juuri tästä syystä lausuntoni perustuu vahvasti YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Sopimus velvoittaa Suomea asettamaan lapsen edun ensisijaiseksi kaikissa lasta koskevissa päätöksissä. Se edellyttää myös, että lasta kuullaan, häntä suojellaan ja että vapaudenriistoa käytetään vain viimesijaisena keinona ja mahdollisimman lyhyen aikaa.

Yhteiskunnalla on oikeus ja velvollisuus puuttua vakavaan nuorisorikollisuuteen. Myös lasten ja muiden turvallisuus on turvattava, mutta yhtä suuri vastuu yhteiskunnalla on huolehtia siitä, ettei lapsi joudu rikollisuuden polulle siksi, että apu tuli liian myöhään tai sitä ei ollut saatavilla.

Olen nähnyt, kuinka oikea-aikainen tuki voi muuttaa lapsen elämän suunnan. Olen nähnyt myös tilanteita, joissa palvelut eivät ole olleet riittäviä tai ne ovat käynnistyneet vasta, kun ongelmat ovat jo kasautuneet. Siksi pidän tärkeänä, ettei poliisin säilytystiloista muodostu ratkaisua tilanteisiin, joissa todellinen ongelma on riittämättömissä lastensuojelu-, mielenterveys- tai päihdepalveluissa.

Lausunnossani tunnistan, että kaikkein vakavimmissa tilanteissa lyhytaikainen säilöönotto voi olla perusteltu lapsen tai muiden turvallisuuden turvaamiseksi sekä tilanteen kokonaisvaltaisen arvioinnin mahdollistamiseksi. Sen tulee kuitenkin olla aidosti poikkeuksellinen toimenpide, ei uusi normaali.

Esitin myös, että jokaisen säilöönoton yhteydessä olisi velvollisuus arvioida kirjallisesti lapsen etu, kuulla lasta hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti, käynnistää välittömästi lastensuojelun palvelutarpeen arviointi, arvioida lapsen psyykkinen vointi ja mahdollinen traumatausta sekä laatia moniammatillinen jatkosuunnitelma ennen vapauttamista tai mahdollista sijoitusta.

Turvallisuutta ei rakenneta pelkästään uusilla pakkokeinoilla. Turvallisuutta rakennetaan ennen kaikkea ehkäisemällä syrjäytymistä, vahvistamalla perheitä, turvaamalla lasten mielenterveyspalvelut, huolehtimalla toimivasta lastensuojelusta ja tarjoamalla lapsille mahdollisuus saada apua riittävän varhain.

Yhteiskunnan sivistystä mitataan myös siinä, miten kohtelemme kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia lapsia. YK:n lapsen oikeuksien sopimus muistuttaa meitä siitä, että myös rikoksesta epäilty lapsi on oikeuksien haltija. Lapsen ihmisarvo, osallisuus, suojelu ja mahdollisuus kuntoutua eivät katoa rikosepäilyn myötä.

Vakavaan nuorisorikollisuuteen on puututtava määrätietoisesti. Samalla on huolehdittava siitä, että emme kadota näkyvistämme lasta rikosepäilyn takana. Näen, että se on sekä inhimillisesti että yhteiskunnallisesti kestävin ratkaisu.

Miksi tein kantelun oikeuskanslerille lääkelainsäädännön valmistelusta?

Olen tehnyt valtioneuvoston oikeuskanslerille kantelun sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemasta hallituksen esityksestä HE 111/2025 vp, joka koskee lääkelain, sairausvakuutuslain sekä eräiden muiden lääkelainsäädäntöön liittyvien lakien muuttamista.

Kanteluni ei kohdistu eduskunnan päätökseen eikä lainsäädännön poliittiseen sisältöön. Pyydän oikeuskansleria arvioimaan, onko lainvalmistelussa arvioitu riittävän kattavasti uudistuksen vaikutukset perus- ja ihmisoikeuksiin sekä eri ihmisryhmien yhdenvertaiseen asemaan.

Taloudelliset vaikutukset kyllä arvioitiin tarkasti, mutta entäs ihmisvaikutukset?

HE 111/2025 vp sisältää laajat vaikutusarvioinnit muun muassa:

  • valtiontaloudesta,
  • lääkekorvausjärjestelmästä,
  • apteekkitaloudesta,
  • yritysvaikutuksista,
  • lääkemarkkinoista sekä
  • julkisen talouden vaikutuksista.

Taloudellisia vaikutuksia on arvioitu yksityiskohtaisesti erilaisten laskelmien, vaihtoehtoisten toteuttamistapojen ja kustannusvaikutusten avulla.

Sen sijaan pidän perusteltuna kysyä, arvioitiinko samalla perusteellisuudella uudistuksen vaikutuksia potilaiden arkeen ja heidän oikeuksiinsa.

Kun sairaalassa annosteltavien lääkkeiden rahoitusvastuuta siirretään Kelalta hyvinvointialueille, mietin, kuten moni muukin sitä, että miten hyvinvointialueiden erilainen taloudellinen tilanne voi vaikuttaa lääkehoitojen tosiasialliseen saatavuuteen. Vaikka tavoitteena on yhdenvertaisuus, käytännön vaikutukset voivat muodostua erilaisiksi eri puolilla Suomea.

Mitä hyvä lainvalmistelu edellyttää?

Valtioneuvoston lainvalmisteluohjeiden mukaan säädösehdotusten vaikutuksia tulee arvioida riittävän laajasti suhteessa uudistuksen merkittävyyteen. Taloudellisten vaikutusten lisäksi arvioitavia vaikutuksia voivat olla esimerkiksi:

  • perus- ja ihmisoikeusvaikutukset,
  • yhdenvertaisuusvaikutukset,
  • sukupuolivaikutukset,
  • lapsivaikutukset,
  • vaikutukset viranomaisten toimintaan sekä
  • vaikutukset kansalaisten asemaan.

Kanteluni keskeinen kysymys onkin, onko nämä vaikutukset arvioitu yhtä perusteellisesti kuin taloudelliset vaikutukset.

Lapsivaikutusten arviointi jäi mielestäni puutteelliseksi

Pidän erityisen tärkeänä sitä, että lainvalmistelussa arvioidaan myös lasten asemaa silloin, kun uudistus voi vaikuttaa lasten terveydenhuoltoon.

Suomea sitova YK:n lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa viranomaisia ottamaan lasten oikeudet huomioon lainsäädäntöä valmisteltaessa.

Sopimuksen 3 artiklan mukaan lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi harkintaperusteeksi kaikissa lapsia koskevissa toimissa.

Lisäksi 24 artikla turvaa lapsen oikeuden parhaaseen mahdolliseen terveydentilaan sekä tarvittaviin terveyspalveluihin.

HE 111/2025 vp:stä en löytänyt erillistä lapsivaikutusten arviointia, vaikka uudistus koskee koko lääkejärjestelmää ja voi vaikuttaa myös vaikeasti sairaiden lasten lääkehoitoihin.

Myös sukupuolivaikutukset ansaitsevat huomiota

Valtioneuvoston lainvalmisteluohjeiden mukaan myös sukupuolivaikutukset tulee arvioida silloin, kun uudistus voi vaikuttaa eri tavoin naisiin ja miehiin.

Lääkehoidot eivät kohdistu kaikkiin väestöryhmiin samalla tavalla. Esimerkiksi useat syöpälääkkeet liittyvät sairauksiin, joita esiintyy pääasiassa naisilla tai miehillä.

En löytänyt hallituksen esityksestä erillistä sukupuolivaikutusten arviointia, minkä vuoksi pyydän oikeuskansleria arvioimaan, olisiko sellainen tullut tehdä.

Perus- ja ihmisoikeudet eivät saa jäädä talousvaikutusten varjoon

Suomen perustuslaki turvaa jokaiselle oikeuden yhdenvertaiseen kohteluun sekä riittäviin terveyspalveluihin.

Kantelussani pyydän oikeuskansleria arvioimaan erityisesti sitä, onko hallituksen esityksessä riittävästi tarkasteltu uudistuksen vaikutuksia:

  • perustuslain 6 §:n mukaiseen yhdenvertaisuuteen,
  • perustuslain 19 §:n mukaiseen oikeuteen riittäviin terveyspalveluihin,
  • perustuslain 22 §:n mukaiseen julkisen vallan velvollisuuteen turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen,
  • lasten oikeuksien toteutumiseen sekä
  • potilaiden tosiasialliseen mahdollisuuteen saada lääkehoitoa yhdenvertaisesti eri puolilla Suomea.

Perustuslakivaliokunnan lausunto nosti esiin toisen näkökulman

Eduskunnan perustuslakivaliokunta (PeVL 46/2025 vp) arvioi lakiesitystä erityisesti apteekkien omaisuudensuojan, elinkeinovapauden ja apteekkipalvelujen saatavuuden näkökulmasta.

Pidän kuitenkin huomionarvoisena, että lausunnossa ei juuri tarkastella esimerkiksi:

  • hyvinvointialueiden taloudellisen kantokyvyn vaikutuksia lääkehoitojen saatavuuteen,
  • lapsivaikutuksia,
  • sukupuolivaikutuksia,
  • sosioekonomisia vaikutuksia tai
  • potilaiden tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutumista.

Nämä ovat juuri niitä kysymyksiä, joiden arvioimista olen pyytänyt oikeuskanslerilta.

Miksi kantelu?

En väitä, että hallituksen esitys olisi lainvastainen tai että vaikutusarvioinnit olisivat kokonaan puuttuneet.

Kanteluni tarkoituksena on pyytää riippumatonta laillisuusvalvojaa arvioimaan, ovatko vaikutusarvioinnit olleet riittävän kattavia suhteessa uudistuksen merkittävyyteen ja hyvän lainvalmistelun vaatimuksiin.

Hyvä lainvalmistelu ei tarkoita ainoastaan sitä, että taloudelliset vaikutukset tunnetaan tarkasti. Yhtä tärkeää on arvioida, miten uudistus vaikuttaa ihmisiin ja erityisesti lapsiin, potilaiden yhdenvertaisuuteen sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen.

Toivon, että oikeuskanslerin arvio selventää, täyttikö HE 111/2025 vp nämä vaatimukset ja antaa tarvittaessa suosituksia tulevien lainsäädäntöhankkeiden vaikutusarviointien kehittämiseksi.

Olen tehnyt kaksi kantelua lapsen oikeuksista, mutta miksi ja mistä on kyse?

Olen tehnyt kaksi erillistä kantelua eduskunnan oikeusasiamiehelle ja vaikka kantelut koskevat eri asioita, niitä yhdistää sama peruskysymys, eli

Toteutuvatko lapsen oikeudet ja lapsen etu päätöksenteossa vai jäävätkö ne sivuun silloin, kun tehdään taloudellisia ja poliittisia ratkaisuja?

Kantelut koskevat:

  • sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitusleikkauksia (STEA)
  • alkoholilain muutosta.

Kyse on eri asiakokonaisuuksista, mutta molemmissa minulla on sama huoli siitä, onko lapsen oikeuksia arvioitu riittävällä tavalla jo päätöksiä valmisteltaessa?

Miksi tein kantelut?

Suomi on sitoutunut YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Sen keskeinen periaate on selkeä:

Lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi kaikissa lasta koskevissa toimissa ja päätöksissä.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artikla: ”Lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi kaikissa lapsia koskevissa toimissa.”

Kyse ei ole siis poliittisesta mielipiteestä vaan Suomea sitovasta oikeudellisesta velvoitteesta.

Myös perustuslaki velvoittaa julkista valtaa turvaamaan perus- ja ihmisoikeudet sekä tukemaan lasten hyvinvointia ja perheitä.

Onko nämä velvoitteet toteutuneet käytännössä lainvalmistelussa ja päätöksenteossa?

1. Kantelu: järjestöleikkaukset ja lapsen oikeudet

Ensimmäinen kanteluni koskee sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksen leikkauksia.

Kyse ei ole pelkästään järjestöjen toimintaedellytyksistä, vaan palveluista, jotka esimerkiksi

  • auttavat väkivaltaa kokeneita lapsia
  • tukevat kriisissä eläviä perheitä
  • ehkäisevät ongelmien kasautumista.

Monissa näistä palveluista kohdataan juuri kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia lapsia.

Mikä herättää huolen?

Julkisten tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että päätökset rahoituksen leikkaamisesta tehtiin ennen kuin niiden vaikutuksia lapsiin ja palveluihin arvioitiin kattavasti.

Tämän vuoksi kysyin

Onko lapsen etu ollut päätöksenteon lähtökohta vai asia, jota ryhdyttiin arvioimaan vasta päätösten jälkeen?

Kantelussani pyydän oikeusasiamiestä arvioimaan mm.

  • onko lapsivaikutukset arvioitu ennen päätöksentekoa
  • onko lapsen etu ollut valmistelussa aidosti keskeinen arviointiperuste
  • täyttääkö valmistelu perus- ja ihmisoikeusvelvoitteet.

2. Kantelu: alkoholilain muutos ja lapsivaikutukset

Toinen kanteluni koskee alkoholilain muutosta, jolla lisätään alkoholin saatavuutta ja markkinointimahdollisuuksia.

Tässä valmistelussa on myös myönteisiä piirteitä.

Mitä valmistelussa on tehty hyvin?

Valmistelussa on

  • kuultu asiantuntijoita
  • tunnistettu lapsiin kohdistuvia haittoja
  • arvioitu vaikutuksia myös perheiden näkökulmasta.

Tämä on tärkeää ja kuuluu hyvään lainvalmisteluun.

Mikä kuitenkin herätti huolen?

Samaan aikaan valmisteluaineistosta ilmenee, että alkoholin saatavuuden lisääntyminen voi kasvattaa esimerkiksi

  • väkivaltaa
  • riippuvuutta
  • lasten kokemia haittoja.

Vaikutuksia on tarkoitus seurata vasta lain voimaantulon jälkeen.

Kantelussani kysyin, täyttääkö tämä lapsen oikeuksien näkökulmasta ennakollisen arvioinnin vaatimukset.

Lapsen oikeuksien sopimuksen lähtökohtana on, että vaikutukset arvioidaan ennen päätöksentekoa ja että ne aidosti ohjaavat päätöksiä, eivät ainoastaan muodostu jälkikäteisen seurannan kohteeksi.

Pyysin oikeusasiamiestä arvioimaan

  • onko lapsivaikutusten arviointi ollut riittävän perusteellinen
  • onko lapsen etu ollut valmistelussa ensisijainen harkintaperuste
  • vai onko se jäänyt muiden tavoitteiden rinnalla esitetyksi näkökulmaksi.

Mitä kantelut eivät koske?

Kantelujeni tarkoituksena ei ole vaatia lakien kumoamista.

Eduskunnan tekemiin poliittisiin päätöksiin ei voida puuttua kantelulla.

Sen sijaan kanteluni kohdistuvat siihen,

  • miten lait on valmisteltu,
  • miten viranomaiset ovat menetelleet,
  • ja onko lapsen oikeuksia koskevat velvoitteet otettu asianmukaisesti huomioon valmisteluvaiheessa.

Kyse ei ole vain kahdesta yksittäisestä asiasta.

Kyse on laajemmasta periaatteellisesta kysymyksestä:

Onko lapsen etu aidosti päätöksenteon ensisijainen arviointiperuste vai yksi näkökulma muiden joukossa?

Kun päätökset koskevat esimerkiksi väkivaltaa, perheiden kriisejä tai päihdehaittoja, niiden vaikutukset näkyvät konkreettisesti lasten elämässä.

Ne voivat näkyä lapsessa, joka ei saa tarvitsemaansa tukea, nuoressa, joka jää yksin, tai perheessä, jonka ongelmat ehtivät kasvaa ennen kuin apua on saatavilla.

Kantelujeni tarkoituksena ei ole politisoida lapsen oikeuksia, vaan muistuttaa niiden oikeudellisesta merkityksestä.

Lapsen oikeudet eivät ole mielipidekysymys. Ne ovat oikeudellisia velvoitteita, jotka sitovat viranomaisia myös silloin, kun tehdään vaikeita taloudellisia ja poliittisia ratkaisuja.

Siksi pidän tärkeänä, että arvioidaan

  • onko lapsen etu selvitetty riittävän ajoissa
  • onko sitä punnittu aidosti valmistelussa
  • ja näkyykö se lopullisissa ratkaisuissa.

Näihin kysymyksiin odotan nyt myös eduskunnan oikeusasiamiehen arviota.

Erityisesti toivon, että painotetaan sitä, että Suomi on sitoutunut YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Sen keskeinen periaate on selkeä:

Lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi kaikissa lasta koskevissa toimissa ja päätöksissä.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artikla: ”Lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi kaikissa lapsia koskevissa toimissa.”

Lapsi ei ole sivustakatsoja, miksi lainsäädäntö kohtelee häntä sellaisena?

Annoin palveluvastaavana lausunnon oikeusministeriölle naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumista koskevan EU:n NKV‑direktiivin kansallisesta täytäntöönpanosta.

Työryhmän mietintö on perusteellinen ja monilta osin kannatettava. Se tunnistaa useita keskeisiä kehittämistarpeita ja esittää ratkaisuja, jotka vahvistavat uhrien suojelua ja palveluihin ohjautumista. Samalla lausunnossani nostin esiin merkittävän puutteen, eli sen, että lapsen asemaa väkivallan vaikutusten kohteena ei tunnisteta riittävän vahvasti.

Tämä ei mielestäni ole pieni yksityiskohta, vaan keskeinen periaatteellinen kysymys.

Lapsi jää edelleen rakenteellisesti sivuun

Työryhmän johtopäätös siitä, että suomalainen lainsäädäntö täyttää pääosin direktiivin vähimmäisvaatimukset, voi juridisesti olla oikea. Lasten oikeuksien näkökulmasta se kuitenkin on liian varovainen tulkinta.

Direktiivin vähimmäistasoa ei voida tarkastella irti YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta. Lapsella on oikeus suojeluun kaikilta väkivallan muodoilta, oikeus turvalliseen kasvuympäristöön sekä oikeus saada tukea viivytyksettä.

Tästä näkökulmasta nykyinen ehdotus jää vajaaksi.

Lähisuhdeväkivallan todellisuus on se, että vaikutukset ulottuvat lähes aina myös lapsiin. Lapsi näkee, kuulee, aistii ja elää väkivallan seurauksissa ja usein pitkään ennen kuin tilanne tulee viranomaisten tietoon. Silti lainsäädännössä lapsi näyttäytyy edelleen ensisijaisesti sivullisena, ei toiminnan kohteena olevana oikeuksien haltijana.

Näen tämän rakenteellisena ongelmana.

Keskeinen ongelma on, että lapsen asema jää tunnistamatta

Pidin lausunnossani erityisen ongelmallisena sitä, että työryhmän ehdotus ei riittävällä tavalla tunnista lapsen asemaa väkivallan vaikutusten kohteena.

Nykyinen linjaus, jonka mukaan lapsen läsnä ollessa tehtyä väkivaltaa ei tulisi kriminalisoida erikseen eikä säätää rangaistuksen koventamisperusteeksi, on vaikeasti perusteltavissa lapsen edun näkökulmasta.

Tutkimusnäyttö on vahvaa ja yksiselitteistä sen suhteen, että
väkivallan näkeminen tai kuuleminen voi aiheuttaa lapselle pitkäkestoisia psyykkisiä, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja. Vaikutukset voivat olla yhtä vakavia kuin suoraan lapseen kohdistuvassa väkivallassa.

Silti tämä ei näy riittävän painavana seikkana rikosoikeudellisessa arvioinnissa.

Lainsäädännön tehtävä ei ole ainoastaan säädellä, vaan myös viestiä. Tällä hetkellä viesti on epäselvä.

Mitä lainsäädännön tulisi sanoa?

Lainsäädännön tulisi viestiä yksiselitteisesti, että

lapsen altistaminen väkivallalle on vakava lapsen oikeuksien loukkaus.

Vaikka erillisen rikosnimikkeen säätämiseen liittyy perustellusti oikeudellisia arviointikysymyksiä, tämä ei voi johtaa siihen, että ilmiö jää oikeudellisesti näkymättömäksi.

Vähintäänkin lapsen läsnä ollessa tehty väkivalta tulisi

  • huomioida nykyistä selkeämmin rangaistuksen koventamisperusteena
  • tunnistaa systemaattisesti rikosoikeudellisessa arvioinnissa
  • ottaa velvoittavasti huomioon viranomaisten riskinarvioinnissa

Kyse on ennen kaikkea siitä, tunnistetaanko lapsi väkivallan kokijana vai ei.

Hyviä uudistuksia, jotka tarvitsevat rinnalleen lapsinäkökulman

Toki työryhmän ehdotuksissa on paljon kannatettavaa. Esimerkiksi

  • suojelutarpeen systemaattinen arviointi
  • tukipalveluihin ohjauksen vahvistaminen
  • Seri-tukikeskusten aseman vahvistaminen
  • erityisen suojelun tarpeessa olevien henkilöiden aseman parantaminen rikosprosessissa

Nämä ovat tärkeitä ja oikeansuuntaisia muutoksia, mutta ne jäävät osittaisiksi, jos lapsen asemaa ei samanaikaisesti vahvisteta.

Vähimmäisvelvoitteista todelliseen muutokseen

Direktiivin täytäntöönpano on mahdollisuus. Se voi olla joko

  • tekninen vähimmäisvaatimusten täyttö
  • tai todellinen rakenteellinen uudistus

Lausunnossani kannatin jälkimmäistä.

lainsäädännössä ja käytännössä tulee

  • tunnistaa lapset väkivallan välillisinä uhreina
  • velvoittaa arvioimaan lapsen turvallisuuden jokaisessa tapauksessa
  • varmistaa, että apu tavoittaa lapset aktiivisesti
  • vahvistaa viranomaisten yhteistyötä

Ja ennen kaikkea tarvitsemme järjestelmän, joka katkaisee väkivallan ylisukupolvisen siirtymisen.

Lapsen etu ei ole sivuhuomio

Työssäni kohtaan perheitä, joissa väkivallan vaikutukset näkyvät arjessa, kehityksessä ja tulevaisuuden näkymissä. Näissä tilanteissa on selvää, ettei lapsi ole sivullinen.

Siksi myöskään lainsäädäntö ei voi kohdella lasta sellaisena.

Lapsen etu ei saa jäädä direktiivin täytäntöönpanossa rivien väliin tai tulkinnanvaraiseksi sivuhuomioksi. Sen tulee olla lähtökohta ja näkyä konkreettisesti siinä, miten väkivaltaa arvioidaan, miten siihen puututaan ja miten seurauksia määritellään.

Jos tämä jää tekemättä, täytämme ehkä direktiivin, mutta epäonnistumme lapsen suojelemisessa.

Lausuntopyyntöön voi vielä lausua 17.7.2026 saakka lausuntopalvelu.fi-sivustolla.