Tänään tapasimme ravitsemustieteilijän Carina Kronberg-Kippilän kanssa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen viranhaltijoita. Keskustelun aiheena oli vajaaravitsemuksen merkitys ikääntyneiden terveydelle, toimintakyvylle ja palvelujen tarpeelle.
Halusin nostaa keskusteluun erityisesti kotihoidon ja omaishoidon tuen asiakkaiden vajaaravitsemusriskin tunnistamisen. Olen tehnyt aloitteen siitä, että seulonnan toteutumista selvitettäisiin hyvinvointialueellamme. Nyt halusin saada tarkempaa tietoa siitä, miten asiaa Länsi-Uudellamaalla hoidetaan, millaisia toimintatapoja käytössä on ja miten tunnistettu riski johtaa tarvittavaan hoitoon.
Kyseessähän ei ole vain ravitsemuksesta, vaan mahdollisuudestamme säilyttää voimamme, toimintakykymme ja itsenäisyytemme mahdollisimman pitkään.
Ravitsemus on osa hyvää hoitoa
Vajaaravitsemus heikentää elämänlaatua, hidastaa sairauksista toipumista, pidentää hoitoaikoja ja lisää komplikaatioiden riskiä. Ikääntyneellä jo pienikin muutos terveydentilassa voi vaikuttaa merkittävästi arjessa selviytymiseen. Jos ravitsemustila heikkenee samaan aikaan, palautuminen voi vaikeutua entisestään.
Riittävä energian ja proteiinin saanti sekä ravitsemustilan seuranta ovat keskeisiä toimintakyvyn tukemisessa. Kun ravitsemushoito yhdistetään tarvittaessa liikuntaan ja fyysiseen harjoitteluun, voidaan tukea lihasmassan, voiman ja arjessa selviytymisen säilymistä.
Tapaamisessa käsitellyssä tutkimustiedossa nousi esiin myös ravitsemushoidon mahdollisuus vähentää terveyspalvelujen käyttöä ja sairaalahoidon tarvetta. Kyse ei siis ole vain siitä, mitä ihminen syö, vaan myös siitä, miten ravitsemus vaikuttaa hänen terveyteensä, hoidon tarpeeseensa ja mahdollisuuksiinsa asua kotona.
Siksi ravitsemusta ei pidä nähdä hoidon sivuasiana. Sen on oltava luonteva osa ikääntyneen ihmisen hoitoa ja toimintakyvyn tukemista.
Riskin tunnistaminen on vasta ensimmäinen askel
Yksi keskeisimmistä kysymyksistä on, miten vajaaravitsemusriski tunnistetaan ja mitä sen jälkeen tapahtuu.
Seulonnan avulla riski voidaan havaita ennen kuin tilanne ehtii vaikeutua, mutta pelkkä seulonta ei riitä, jos tulos ei johda tarvittaviin toimenpiteisiin.
Tarvitsemme toimivan kokonaisuuden: riski tunnistetaan, ravitsemustilanne arvioidaan, tarvittava hoito käynnistetään ja sen vaikutuksia seurataan. Tarvittaessa tarvitaan myös ravitsemusterapeutin asiantuntemusta.
Kotihoidon ja omaishoidon tuen palveluissa kohdataan ihmisiä, joiden voinnissa, ruokailussa ja toimintakyvyssä tapahtuvat muutokset voivat olla ensimmäisiä merkkejä ongelmasta. Siksi on tärkeää, että henkilöstöllä on riittävä osaaminen, selkeät toimintatavat ja mahdollisuus viedä havaintoja eteenpäin. Myös omaishoitajien näkökulma on tärkeä. Arjen vastuu läheisen hyvinvoinnista voi olla suuri ja ravitsemukseen liittyvät haasteet saattavat lisätä kuormitusta. Omaishoitoperheiden pitää voida luottaa siihen, että huoli läheisen voinnista otetaan vakavasti ja tarvittavaa tukea on saatavilla.
Ennaltaehkäisy on inhimillistä ja järkevää
Vajaaravitsemuksen seuraukset näkyvät ennen kaikkea ihmisen voinnissa, mutta niillä voi olla vaikutusta myös palvelujen käyttöön. Jos ravitsemustilan heikkenemiseen pystytään puuttumaan ajoissa, voidaan mahdollisesti ehkäistä tilanteen vaikeutumista ja vähentää raskaampien palvelujen tarvetta.
Tärkein peruste ennaltaehkäisylle ei kuitenkaan ole raha. Se on ihminen.
Ikääntyneellä pitää olla mahdollisuus saada tarvitsemansa tuki ajoissa. Meidän ei pidä odottaa siihen asti, että paino on laskenut merkittävästi, voimat ovat vähentyneet tai kotona selviytyminen on jo vaikeutunut. Tavoitteena pitää olla ongelmien tunnistaminen ennen kuin ne kasvavat vakaviksi.
Samalla on tärkeää tarkastella, miten nykyiset toimintatavat toimivat käytännössä. En halua tehdä ennakko-oletuksia siitä, missä onnistumme ja missä on puutteita. Haluan saada kokonaiskuvan siitä, mitä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella jo tehdään, miten käytäntöjä seurataan ja missä toimintaa voitaisiin vielä kehittää.
Päätöksenteossa tarvitaan tietoa siitä, toteutuvatko sovitut käytännöt arjessa ja johtavatko ne asiakkaan kannalta oikeisiin toimenpiteisiin. Hyvä tavoite tai kirjattu toimintamalli ei yksin riitä, jos sen toteutumista ei seurata.
Miten varmistamme, että apu tulee ajoissa?
Tapaamisessa keskustelimme muun muassa siitä, miten vajaaravitsemusriskin seulonta toteutuu kotihoidon ja omaishoidon tuen asiakkailla, kuinka kattavasti sitä tehdään eri palvelualueilla ja käytetäänkö koko hyvinvointialueella yhtenäisiä menetelmiä.
Lisäksi keskeistä on selvittää, miten tunnistettu riski johtaa ravitsemushoitoon, milloin tarvitaan ravitsemusterapeutin arviota ja kuka vastaa jatkotoimista. Myös seulonnan toteutumista ja hoidon vaikuttavuutta on tärkeää seurata.
Ravitsemustieteilijä Kronberg-Kippilän asiantuntemus toi keskusteluun tutkimustietoa ravitsemuksen merkityksestä ja siitä, millaisia mahdollisuuksia ravitsemushoidolla on tukea ikääntyneiden terveyttä ja toimintakykyä.
Pidän tärkeänä, että päätöksenteon tueksi saadaan tietoa myös siitä, miten nämä asiat toteutuvat käytännössä omalla hyvinvointialueellamme. Jos toimintatapoja on tarpeen vahvistaa tai yhtenäistää, se pitää pystyä tunnistamaan ja viemään eteenpäin.
Hyvinvointialueen tehtävä ei ole ainoastaan hoitaa jo syntyneitä ongelmia. Sen pitää myös tunnistaa mahdollisuudet ehkäistä niitä.
Vajaaravitsemusriskin varhainen tunnistaminen on konkreettinen keino tukea ikääntyneiden toimintakykyä, hyvää arkea ja kotona selviytymistä. Samalla se on osa laadukasta hoitoa ja vastuullista palvelujen järjestämistä.
Työ ei pääty riskin tunnistamiseen, vaan olennaista on, että havainto johtaa oikeisiin toimiin ja että niiden vaikutuksia seurataan.
Ennaltaehkäisy ei ole ylimääräinen tehtävä. Se on osa hyvää hoitoa.
Discover more from Lotta Paakkunainen
Subscribe to get the latest posts sent to your email.
