Kategoria-arkisto:Hyvinvointialue

Miksi tein kantelun oikeuskanslerille lääkelainsäädännön valmistelusta?

Olen tehnyt valtioneuvoston oikeuskanslerille kantelun sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemasta hallituksen esityksestä HE 111/2025 vp, joka koskee lääkelain, sairausvakuutuslain sekä eräiden muiden lääkelainsäädäntöön liittyvien lakien muuttamista.

Kanteluni ei kohdistu eduskunnan päätökseen eikä lainsäädännön poliittiseen sisältöön. Pyydän oikeuskansleria arvioimaan, onko lainvalmistelussa arvioitu riittävän kattavasti uudistuksen vaikutukset perus- ja ihmisoikeuksiin sekä eri ihmisryhmien yhdenvertaiseen asemaan.

Taloudelliset vaikutukset kyllä arvioitiin tarkasti, mutta entäs ihmisvaikutukset?

HE 111/2025 vp sisältää laajat vaikutusarvioinnit muun muassa:

  • valtiontaloudesta,
  • lääkekorvausjärjestelmästä,
  • apteekkitaloudesta,
  • yritysvaikutuksista,
  • lääkemarkkinoista sekä
  • julkisen talouden vaikutuksista.

Taloudellisia vaikutuksia on arvioitu yksityiskohtaisesti erilaisten laskelmien, vaihtoehtoisten toteuttamistapojen ja kustannusvaikutusten avulla.

Sen sijaan pidän perusteltuna kysyä, arvioitiinko samalla perusteellisuudella uudistuksen vaikutuksia potilaiden arkeen ja heidän oikeuksiinsa.

Kun sairaalassa annosteltavien lääkkeiden rahoitusvastuuta siirretään Kelalta hyvinvointialueille, mietin, kuten moni muukin sitä, että miten hyvinvointialueiden erilainen taloudellinen tilanne voi vaikuttaa lääkehoitojen tosiasialliseen saatavuuteen. Vaikka tavoitteena on yhdenvertaisuus, käytännön vaikutukset voivat muodostua erilaisiksi eri puolilla Suomea.

Mitä hyvä lainvalmistelu edellyttää?

Valtioneuvoston lainvalmisteluohjeiden mukaan säädösehdotusten vaikutuksia tulee arvioida riittävän laajasti suhteessa uudistuksen merkittävyyteen. Taloudellisten vaikutusten lisäksi arvioitavia vaikutuksia voivat olla esimerkiksi:

  • perus- ja ihmisoikeusvaikutukset,
  • yhdenvertaisuusvaikutukset,
  • sukupuolivaikutukset,
  • lapsivaikutukset,
  • vaikutukset viranomaisten toimintaan sekä
  • vaikutukset kansalaisten asemaan.

Kanteluni keskeinen kysymys onkin, onko nämä vaikutukset arvioitu yhtä perusteellisesti kuin taloudelliset vaikutukset.

Lapsivaikutusten arviointi jäi mielestäni puutteelliseksi

Pidän erityisen tärkeänä sitä, että lainvalmistelussa arvioidaan myös lasten asemaa silloin, kun uudistus voi vaikuttaa lasten terveydenhuoltoon.

Suomea sitova YK:n lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa viranomaisia ottamaan lasten oikeudet huomioon lainsäädäntöä valmisteltaessa.

Sopimuksen 3 artiklan mukaan lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi harkintaperusteeksi kaikissa lapsia koskevissa toimissa.

Lisäksi 24 artikla turvaa lapsen oikeuden parhaaseen mahdolliseen terveydentilaan sekä tarvittaviin terveyspalveluihin.

HE 111/2025 vp:stä en löytänyt erillistä lapsivaikutusten arviointia, vaikka uudistus koskee koko lääkejärjestelmää ja voi vaikuttaa myös vaikeasti sairaiden lasten lääkehoitoihin.

Myös sukupuolivaikutukset ansaitsevat huomiota

Valtioneuvoston lainvalmisteluohjeiden mukaan myös sukupuolivaikutukset tulee arvioida silloin, kun uudistus voi vaikuttaa eri tavoin naisiin ja miehiin.

Lääkehoidot eivät kohdistu kaikkiin väestöryhmiin samalla tavalla. Esimerkiksi useat syöpälääkkeet liittyvät sairauksiin, joita esiintyy pääasiassa naisilla tai miehillä.

En löytänyt hallituksen esityksestä erillistä sukupuolivaikutusten arviointia, minkä vuoksi pyydän oikeuskansleria arvioimaan, olisiko sellainen tullut tehdä.

Perus- ja ihmisoikeudet eivät saa jäädä talousvaikutusten varjoon

Suomen perustuslaki turvaa jokaiselle oikeuden yhdenvertaiseen kohteluun sekä riittäviin terveyspalveluihin.

Kantelussani pyydän oikeuskansleria arvioimaan erityisesti sitä, onko hallituksen esityksessä riittävästi tarkasteltu uudistuksen vaikutuksia:

  • perustuslain 6 §:n mukaiseen yhdenvertaisuuteen,
  • perustuslain 19 §:n mukaiseen oikeuteen riittäviin terveyspalveluihin,
  • perustuslain 22 §:n mukaiseen julkisen vallan velvollisuuteen turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen,
  • lasten oikeuksien toteutumiseen sekä
  • potilaiden tosiasialliseen mahdollisuuteen saada lääkehoitoa yhdenvertaisesti eri puolilla Suomea.

Perustuslakivaliokunnan lausunto nosti esiin toisen näkökulman

Eduskunnan perustuslakivaliokunta (PeVL 46/2025 vp) arvioi lakiesitystä erityisesti apteekkien omaisuudensuojan, elinkeinovapauden ja apteekkipalvelujen saatavuuden näkökulmasta.

Pidän kuitenkin huomionarvoisena, että lausunnossa ei juuri tarkastella esimerkiksi:

  • hyvinvointialueiden taloudellisen kantokyvyn vaikutuksia lääkehoitojen saatavuuteen,
  • lapsivaikutuksia,
  • sukupuolivaikutuksia,
  • sosioekonomisia vaikutuksia tai
  • potilaiden tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutumista.

Nämä ovat juuri niitä kysymyksiä, joiden arvioimista olen pyytänyt oikeuskanslerilta.

Miksi kantelu?

En väitä, että hallituksen esitys olisi lainvastainen tai että vaikutusarvioinnit olisivat kokonaan puuttuneet.

Kanteluni tarkoituksena on pyytää riippumatonta laillisuusvalvojaa arvioimaan, ovatko vaikutusarvioinnit olleet riittävän kattavia suhteessa uudistuksen merkittävyyteen ja hyvän lainvalmistelun vaatimuksiin.

Hyvä lainvalmistelu ei tarkoita ainoastaan sitä, että taloudelliset vaikutukset tunnetaan tarkasti. Yhtä tärkeää on arvioida, miten uudistus vaikuttaa ihmisiin ja erityisesti lapsiin, potilaiden yhdenvertaisuuteen sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen.

Toivon, että oikeuskanslerin arvio selventää, täyttikö HE 111/2025 vp nämä vaatimukset ja antaa tarvittaessa suosituksia tulevien lainsäädäntöhankkeiden vaikutusarviointien kehittämiseksi.

Suomi ei ole valmis muistisairauksien kasvuun

Muistisairaudet ovat yksi Suomen nopeimmin kasvavista kansansairauksista. Väestön ikääntyessä niiden vaikutukset ulottuvat yhä useamman perheen arkeen ja koko sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmään.

Arvioiden mukaan Suomessa voi olla vuoteen 2040 mennessä jo yli 247 000 muistisairautta sairastavaa. Pidemmälle ulottuvissa ennusteissa määrä voi jopa kaksinkertaistua vuoteen 2050 mennessä. Kyse ei siis ole tulevaisuuden uhkakuvasta, vaan kehityksestä, joka on jo käynnissä.

Samalla tiedämme, että vanhuspalvelut kamppailevat jo nykyisten tarpeiden kanssa. Hoivapaikkoja on liian vähän, kotihoidon resurssit ovat riittämättömät ja ympärivuorokautiseen hoivaan pääsee usein vasta silloin, kun toimintakyky on jo merkittävästi heikentynyt.

Yhtälö on yksinkertainen, palveluntarve kasvaa nopeasti, mutta järjestelmä toimii jo nyt äärirajoillaan.

Tiedämme ongelman, miksi emme toimi?

Olen kirjoittanut aiemminkin siitä, ettei vanhustenhoidon kriisi tullut yllätyksenä. Sama koskee myös muistisairauksia. Tutkimustietoa on ollut saatavilla jo pitkään.

Tiedämme, että esimerkiksi Alzheimerin taudin muutokset voivat alkaa vuosikymmeniä ennen ensimmäisiä oireita. Tiedämme myös, että jopa lähes puolet dementiatapauksista liittyy elintapoihin ja muihin riskitekijöihin, joihin voidaan vaikuttaa.

Silti painopiste on edelleen sairauksien hoitamisessa sen sijaan, että ehkäisisimme niitä ajoissa.

Ennaltaehkäisy ei voi alkaa vasta vanhuudessa. Mutta viimeistään silloin sen pitäisi olla kunnossa.

Varhainen diagnoosi hyödyttää sekä ihmistä että yhteiskuntaa

Muistisairauksien diagnosointi viivästyy Suomessa keskimäärin yli kaksi vuotta.

Se tarkoittaa menetettyä aikaa. Kun diagnoosi viivästyy, myös lääkitys, kuntoutus, palveluiden suunnittelu ja läheisten tuki alkavat liian myöhään.

Varhainen tunnistaminen ei paranna muistisairautta, mutta se voi hidastaa toimintakyvyn heikkenemisen vaikutuksia arkeen ja antaa ihmiselle mahdollisuuden osallistua omaa hoitoaan koskeviin päätöksiin.

Vajaaravitsemus on aliarvioitu ongelma

Yksi eniten huomiota kaipaavista asioista on ikääntyneiden vajaaravitsemus.

Liian vähäinen energian ja proteiinin saanti heikentää lihasvoimaa, lisää kaatumisia, altistaa infektioille ja heikentää toimintakykyä. Muistisairailla ravitsemusongelmat ovat erityisen yleisiä.

Siksi olen yhdessä asiantuntijoiden kanssa esittänyt, että vajaaravitsemuksen ehkäisyyn tulisi suhtautua samalla vakavuudella kuin Ruotsissa, jossa tavoitteena on käytännössä nollatoleranssi ehkäistävälle vajaaravitsemukselle.

Ratkaisu ei ole monimutkainen. Ravitsemustilan arviointi tulisi tehdä järjestelmälliseksi osaksi ikääntyneiden hoitopolkua. Painon seuranta, vajaaravitsemusriskin seulonta ja oikea-aikainen ravitsemushoito ovat yksinkertaisia keinoja, joilla voidaan tukea toimintakykyä ja vähentää raskaampien palveluiden tarvetta.

Kyse on arvovalinnoista

Muistisairauksien yleistymistä ei voida kokonaan estää. Mutta voimme vaikuttaa siihen, miten hyvin olemme siihen valmistautuneet.

Se edellyttää, että panostamme ennaltaehkäisyyn, tunnistamme sairaudet nykyistä aikaisemmin, huolehdimme ravitsemuksesta ja turvaamme oikea-aikaiset palvelut.

Kyse ei ole vain kustannuksista. Kyse on siitä, millaisen vanhuuden haluamme suomalaisille turvata.

Olen kirjoittanut aiemminkin, ettei vanhustenhoidon kriisi johdu tiedon puutteesta vaan siitä, ettei tutkittua tietoa ole muutettu päätöksiksi. Sama pätee muistisairauksiin. Me tiedämme jo, mitä pitäisi tehdä.

Vajaaravitsemukselle nollatoleranssi ja tukea muistisairauksien hidastamiseen ja hoitoon – Suomenmaa.fi

Muistisairaudet räjähtämässä käsiin lähivuosina | MTV Uutiset

Muistisairaiden määrä kaksinkertaistuu Suomessa – tutkijoiden mukaan nopeasti yleistyvä kansansairaus haastaa sote-palvelut ennennäkemättömällä tavalla | Suomalainen Tiedeakatemia ry

Vanhustenhuolto on kovilla, kun väestö ikääntyy | MTV Uutiset

Maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille on investointi tulevaisuuteen

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on hyvinvointialueiden käynnistyttyä käyty tärkeää keskustelua maksuttomasta ehkäisystä alle 25-vuotiaille. Olen itse kannattanut kaikkia niitä aloitteita ja kysymyksiä, joilla asiaa on pyritty edistämään alueellamme.

Kyse ei myöskään ole minulle uudesta asiasta.

Jo ennen hyvinvointialueiden perustamista asiaa käsiteltiin kunnissa ja kaupungeissa ympäri Suomea. Olin mukana keskustelussa jo Lohjan kaupungin päätöksenteossa vuosina 2017–2018, jolloin kannatin maksuttoman ehkäisyn tarjoamista alle 25-vuotiaille. Kirjoitin tuolloin, että maksuton ehkäisy on tärkeä keino vähentää ei-toivottuja raskauksia, tukea nuorten hyvinvointia ja parantaa yhdenvertaisuutta. Samalla korostin, että pelkkä ehkäisyn saatavuus ei yksin riitä, vaan rinnalla tarvitaan laadukasta seksuaalikasvatusta, seksuaalineuvontaa sekä matalan kynnyksen palveluita. Tämä näkemys ei ole muuttunut.

Kun hyvinvointialueet aloittivat toimintansa, siirtyi vastuu näistä palveluista kunnista hyvinvointialueille. Samalla syntyi mahdollisuus luoda yhdenvertaisemmat palvelut koko alueelle riippumatta siitä, missä kunnassa nuori asuu.

Vuonna 2022 aluevaltuustolle jätettiin aloite maksuttoman ehkäisyn tarjoamisesta kaikille alle 25-vuotiaille nuorille koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Aloitteessa esitettiin myös nuorten seksuaaliterveyteen liittyvän neuvonnan ja keskustelutuen vahvistamista. Kannatin aloitteen tavoitteita.

Vuonna 2025 valtuutettu Saara Hyrkkö nosti asian uudelleen esille sekä aluehallitukselle osoitetulla kysymyksellä että valtuustoaloitteella. Hyrkkö kysyi, miten päivitetyt raskauden ehkäisyn Käypä hoito -suositukset aiotaan toimeenpanna Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Kysymys oli perusteltu, sillä suosituksissa korostetaan muun muassa maksuttoman ehkäisyn tarjoamista kaikille alle 25-vuotiaille.

Aluehallituksen vastaus oli kuitenkin varovainen. Vastauksessa todettiin, että hyvinvointialue noudattaa suosituksia laajasti, mutta maksutonta ehkäisyä tarjotaan tällä hetkellä alle 20-vuotiaille sekä tietyille erityisryhmille. Samalla todettiin, ettei hyvinvointialueella ole lakisääteistä velvollisuutta tarjota maksutonta ehkäisyä kaikille alle 25-vuotiaille eikä siihen saada erillistä valtionrahoitusta. Laajentamisen arvioitiin lisäävän kustannuksia noin 400 000 euroa vuodessa.

Keskustelussa onkin korostunut erityisesti kustannuskysymys. Mielestäni vastuullisessa päätöksenteossa on kuitenkin tarkasteltava myös sitä, mitä tällä investoinnilla saadaan aikaan.

Ennaltaehkäisy on lähes aina halvempaa kuin ongelmien korjaaminen jälkikäteen.

Ei-toivotut raskaudet, raskaudenkeskeytykset sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyden ongelmat aiheuttavat kustannuksia niin yksilöille kuin yhteiskunnalle. Kun ehkäisy on helposti saatavilla, voidaan vähentää tilanteita, jotka myöhemmin johtavat huomattavasti suurempiin kustannuksiin terveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa. Siksi pelkkä vuosittainen kustannuslaskelma ei anna riittävää kuvaa päätöksen todellisista vaikutuksista.

Kyse ei kuitenkaan ole vain rahasta.

Maksuton ehkäisy on myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymys.

Vaikka ehkäisy on yhteinen vastuu, kohdistuvat ehkäisyn kustannukset ja raskauden riskit käytännössä edelleen useimmiten naisille. Nuoren naisen mahdollisuus huolehtia omasta seksuaali- ja lisääntymisterveydestään ei saisi riippua omasta tai perheen taloudellisesta tilanteesta.

Naisen oikeus päättää omasta kehostaan ei saa olla riippuvainen siitä, onko hänellä varaa ehkäisyyn.

On myös syytä muistaa, että valtakunnalliset Käypä hoito -suositukset perustuvat tutkimusnäyttöön. Suosituksissa suositellaan maksuttoman ehkäisyn tarjoamista kaikille alle 25-vuotiaille. Kyse ei siis ole yksittäisten poliitikkojen mielipiteistä, vaan asiantuntijoiden arviosta siitä, mikä edistää parhaiten nuorten terveyttä ja hyvinvointia.

Kesäkuussa 2025 jätettiin lisäksi valtuustoaloite, jossa esitettiin Käypä hoito -suositusten toimeenpanoa kokonaisuudessaan, mukaan lukien maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille. Olen kannattanut myös tätä aloitetta.

Olen seurannut asian käsittelyä aluevaltuutettuna tarkasti. Olen ollut läsnä jokaisessa Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston kokouksessa. Tästä syystä ajattelen muistini mukaan, ettei kyseistä valtuustoaloitetta ole ainakaan vielä tuotu aluevaltuuston käsiteltäväksi vastauksen antamista varten. Julkisista asiakirjoista en myöskään ole onnistunut löytämään aloitteeseen annettua vastausta. Tämän vuoksi aloitteen nykyinen käsittelyvaihe jää ulkopuoliselle epäselväksi.

Pidän tärkeänä, että hyvinvointialueen päätöksenteko on avointa ja että myös aloitteiden etenemistä on helppo seurata. Asukkailla ja valtuutetuilla tulee olla mahdollisuus nähdä, miten tärkeät hyvinvointiin liittyvät aloitteet etenevät valmistelussa ja päätöksenteossa.

Tällä hetkellä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue tarjoaa maksutonta ehkäisyä alle 20-vuotiaille sekä tietyille erityisryhmille, mutta ei kaikille alle 25-vuotiaille. Toivon, että asiaa tarkastellaan tulevaisuudessa uudelleen ja että päätöksenteossa huomioidaan sekä kustannukset että pitkän aikavälin hyödyt.

Hyvinvointialueiden tehtävä ei ole ainoastaan hoitaa sairauksia, vaan myös ehkäistä niitä.

Minulle maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille on investointi nuorten hyvinvointiin, tasa-arvoon, naisten asemaan ja tulevaisuuteen. Se on päätös, joka voi säästää kustannuksia pitkällä aikavälillä, mutta ennen kaikkea se on päätös, joka tukee nuorten mahdollisuuksia tehdä omaa elämäänsä koskevia valintoja turvallisesti ja yhdenvertaisesti.

15 500 uhria ja silti yli puolessa tuomioista lähisuhdetta ei huomioida



Vuonna 2025 viranomaisten tietoon tuli Suomessa 15 500 pari- ja lähisuhdeväkivallan uhria. Määrä kasvoi vuodessa 20 prosenttia ja on korkein sitten tilastoinnin aloittamisen vuonna 2009.

Kyse ei ole pienestä muutoksesta, vaan hälyttävästä kehityksestä.

Erityisen voimakasta kasvu oli aikuisten kohdalla, joissa uhrimäärä nousi neljänneksellä. Aikuisista uhreista valtaosa oli naisia. Myös epäillyistä tekijöistä kolme neljäsosaa oli miehiä. Aikuisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijänä oli useimmiten nykyinen tai entinen puoliso.

Nämä luvut kertovat karulla tavalla siitä, että lähisuhdeväkivalta ei ole marginaalinen ongelma. Se on yksi vakavimmista turvallisuus- ja ihmisoikeushaasteistamme.

Samaan aikaan Yhdenvertaisuusvaltuutetun  raportti Pari- ja lähisuhdeväkivalta käräjäoikeuskäytännössä herättää kysymyksen siitä, tunnistaako oikeusjärjestelmämme lähisuhdeväkivallan erityisen vakavuuden riittävän johdonmukaisesti.

Raportissa tarkasteltiin 80 käräjä- ja hovioikeuden ratkaisua sekä yli 200 rikossyytettä. Yleisimmät syytteet olivat pahoinpitely, laiton uhkaus, vainoaminen ja kotirauhan rikkominen. Syytteet johtivat tuomioon 94 prosentissa tapauksista.

Ongelma ei siis ole siinä, etteikö väkivaltaa tunnistettaisi rikokseksi.

Ongelma on siinä, miten lähisuhteen merkitys huomioidaan.

Raportin mukaan vain 45 prosentissa tuomioista väkivallan tapahtuminen pari- tai lähisuhteessa näkyi tuomion perusteluissa. Yli puolessa tapauksista asiaa ei käsitelty lainkaan, vaikka juuri läheinen suhde tekee väkivallasta erityisen vahingollista.

Siis kirjoitan tämän uudestaan: Yli puolessa tapauksista asiaa ei käsitelty lainkaan, vaikka juuri läheinen suhde tekee väkivallasta erityisen vahingollista.

Lähisuhdeväkivallassa ei ole kyse vain yksittäisestä lyönnistä, uhkauksesta tai teosta. Siihen liittyy usein pelkoa, kontrollia, vallankäyttöä, riippuvuutta ja pitkäkestoista alistamista. Uhri ei yleensä kohtaa tekijää sattumalta kadulla. Tekijä on usein ihminen, jonka kanssa jaetaan koti, arki, lapset tai yhteinen historia.

Juuri tästä syystä Istanbulin sopimus edellyttää, että pari- tai lähisuhteessa tapahtunut väkivalta on raskauttava tekijä.

Suomessa tätä ei kuitenkaan ole kirjattu rikoslakiin yksiselitteisesti, vaan asia jää tuomioistuimen harkintaan. Se näkyy myös oikeuskäytännön vaihtelevuutena.

Tilastokeskuksen luvut nostavat esiin myös toisen vakavan huolen.

Yhä useammin uhri on ulkomaalaistaustainen. Viime vuonna noin joka viides lähisuhdeväkivallan uhri oli ulkomaalaistaustainen. Alaikäisten kohdalla tilanne on vielä huolestuttavampi, sillä yli neljännes uhreista oli ulkomaalaistaustaisia ja ulkomaalaistaustaisiin lapsiin kohdistuu yli kaksinkertainen riski joutua perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhriksi verrattuna suomalaistaustaisiin lapsiin.

Aiheellista olisi pohtia, tavoittavatko palvelut, ennaltaehkäisy ja viranomaisapu kaikkia yhdenvertaisesti.

Kun samaan aikaan uhrimäärät kasvavat ennätyslukemiin ja oikeuskäytännössä lähisuhteen merkitys jää yli puolessa tapauksista kokonaan käsittelemättä, on syytä pohtia, vastaavatko lainsäädäntö ja käytännöt ilmiön todellista vakavuutta.

Julkisuudessa on viime vuosina kerrottu liian monista tapauksista, joissa pitkään jatkunut lähisuhdeväkivalta on päättynyt vakavaan väkivallantekoon, surmaan tai murhaan. Jälkikäteen kysymme usein, miksi tilanteeseen ei puututtu ajoissa.

Ehkä meidän pitäisi kysyä myös, tunnistammeko lähisuhdeväkivallan erityispiirteet riittävän hyvin silloin, kun siihen vielä voidaan puuttua.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun suositus on mielestäni perusteltu. Rikoslakia tulisi muuttaa siten, että pari- ja lähisuhteessa tapahtunut väkivalta kirjataan selkeästi rangaistusta koventavaksi tekijäksi.

Lähisuhdeväkivalta ei ole yksityisasia.

Se on väkivaltaa, jolla on uhri, tekijä ja seuraukset.

Ja kun uhreja on vuodessa 15 500, kyse ei ole enää yksittäisistä tragedioista. Kyse on yhteiskunnallisesta ongelmasta, jonka vakavuus pitäisi näkyä myös siinä, miten laki sitä kohtelee.

Lähteet:

Pari- ja lähisuhdeväkivalta käräjäoikeuskäytännössä (pdf)Download

https://yle.fi/a/74-20230478

Hyvinvointialueen suuri sokea piste: tiedämme paljon, mutta emme vaikutuksista

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan arviointikertomus sisältää paljon myönteisiä havaintoja taloudesta. Talouden tasapainottamisessa on onnistuttu, palveluiden saatavuus on hyvinvointialueen tuottamien raporttien mukaan monin paikoin parantunut ja tiedolla johtamista on kehitetty.

Kertomuksen tärkein viesti ei kuitenkaan liity talouteen vaan vaikuttavuuteen.

Hyvinvointialueella tehdään paljon oikeita asioita, mutta edelleen liian usein jää epäselväksi, mitä vaikutuksia toimenpiteillä todellisuudessa saavutetaan. Tietoa kerätään, mittareita seurataan ja raportteja tuotetaan, mutta pystymmekö osoittamaan, että palvelut aidosti parantavat ihmisten hyvinvointia?

Tämä kysymys koskee erityisesti lasten, nuorten ja ikääntyneiden palveluita.

Ankkuri-toiminnan tuloksia pitäisi pystyä arvioimaan

Ankkuri-toiminnan tarkoitus on puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa nuorten rikollisuuteen, väkivaltaan, päihteiden käyttöön ja muihin syrjäytymisen riskitekijöihin. Kyse on juuri sellaisesta ennaltaehkäisevästä työstä, jota hyvinvointialue strategiassaan korostaa.

Siksi on huolestuttavaa, ettei Ankkuri-toiminnasta ole käytettävissä säännöllistä vaikuttavuuden arviointia tai vuosittaista raportointia siinä laajuudessa kuin toiminnan merkitys edellyttäisi.

Kuinka monta nuorta toiminta tavoittaa? Miten se vaikuttaa rikosten uusimiseen, lastensuojelun tarpeeseen tai perheiden tilanteeseen? Tuottaako toiminta säästöjä vähentämällä myöhempää korjaavien palveluiden tarvetta?

Näihin kysymyksiin pitäisi olla vastauksia.

Ennaltaehkäisyä ei voi johtaa pelkästään hyvillä aikomuksilla. Sen vaikutukset on pystyttävä osoittamaan.

Myös Ohjaamon vaikuttavuus ansaitsee tarkemman tarkastelun

Sama koskee Ohjaamo-toimintaa.

Ohjaamot ovat nuorille suunnattuja matalan kynnyksen palveluita, joissa yhdistyvät työllisyyden, koulutuksen, sosiaalipalveluiden ja hyvinvoinnin tuki. Ne ovat monelle nuorelle ensimmäinen paikka, josta apua haetaan.

Silti arviointikertomuksessa ei juuri tarkastella Ohjaamon tuloksia tai vaikuttavuutta.

Kuinka moni nuori löytää palvelun kautta koulutuspaikan tai työpaikan? Kuinka moni saa tarvitsemansa tuen ajoissa? Kuinka paljon Ohjaamo ehkäisee syrjäytymistä tai raskaampien palveluiden käyttöä?

Nämä ovat kysymyksiä, joihin päätöksentekijöiden pitäisi saada säännöllisesti vastauksia.

Omaishoito on ikääntyvän alueen tulevaisuuskysymys

Länsi-Uusimaa kuuluu Suomen nopeimmin ikääntyviin alueisiin. Samalla omaishoito on yksi koko palvelujärjestelmän tärkeimmistä tukipilareista.

Ilman omaishoitajien tekemää työtä moni ikääntynyt tarvitsisi huomattavasti enemmän ympärivuorokautisia palveluita.

Siksi ei riitä, että seuraamme omaishoidon asiakasmääriä tai käsittelyaikoja. Meidän pitäisi tietää myös

  • miten omaishoitajat jaksavat,
  • saavatko he riittävästi tukea,
  • kuinka moni omaishoitotilanne päättyy kuormituksen vuoksi,
  • kuinka hyvin ikääntyneet voivat asua turvallisesti kotona.

Jos mittarit eivät kerro ihmisten todellisesta arjesta, ne eivät myöskään kerro palvelujen todellisesta tilanteesta.

Mittareiden pitää näyttää myös ongelmat

Arviointikertomuksen ehkä merkittävin havainto liittyy mittareihin ja tiedolla johtamiseen.

Hyvinvointialueella on runsaasti tavoitteita ja mittareita, mutta niiden yhteys palveluiden todellisiin vaikutuksiin jää usein epäselväksi.

Hyvän mittariston tarkoitus ei ole osoittaa, että kaikki menee hyvin.

Hyvän mittariston tarkoitus on kertoa rehellisesti myös siitä, missä on ongelmia.

Jos nuorten syrjäytymisriski kasvaa, sen pitäisi näkyä mittareissa. Jos omaishoitajien kuormitus lisääntyy, sen pitäisi näkyä mittareissa. Jos lastensuojelun tarve kasvaa tietyllä alueella, sen pitäisi näkyä mittareissa.

Vasta silloin tiedolla johtaminen auttaa kohdentamaan resurssit oikein ja tekemään parempia päätöksiä.

Seuraava askel pitäisi olla siirtyminen raportoinnista vaikuttavuusjohtamiseen

Hyvinvointialue on viime vuosina rakentanut järjestelmiä, raportointia ja seurantaa. Se työ on ollut välttämätöntä.

Seuraava askel on kuitenkin vielä tärkeämpi.

Meidän on siirryttävä raportoinnista vaikuttavuusjohtamiseen. Se tarkoittaa, että emme mittaa vain toimintaa vaan myös tuloksia. Emme seuraa vain suoritteita vaan vaikutuksia ihmisten elämässä.

Ankkuri-toiminta, Ohjaamo-toiminta ja omaishoito ovat tästä hyviä esimerkkejä. Ne ovat palveluita, joiden todellinen arvo näkyy pitkällä aikavälillä. Juuri siksi niiden vaikuttavuutta on arvioitava järjestelmällisesti.

Hyvinvointialueen onnistumista ei lopulta ratkaise se, kuinka monta raporttia tuotamme tai kuinka monta mittaria seuraamme. Ratkaisevaa on se, pystymmekö osoittamaan, että palvelut aidosti parantavat ihmisten hyvinvointia ja ehkäisevät raskaampien palveluiden tarvetta tulevaisuudessa.

Ryhmämme puheenjohtaja Marjut Frantsi-Lankia piti erinomaisen ryhmäpuheenvuoron aiheesta, voit katsoa videon Keskustan Nummen facebook-sivulta, linkki alla:

https://www.facebook.com/share/v/1DwxpN9uhL

Lapsi voi jäädä ilman palvelua, mutta valtuuston enemmistölle lisäselvityksiä ei tarvittu

Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston kokouksessa 9.6.2026 käsiteltiin jättämääni kysymystä erityistä tukea tarvitsevien lasten loma-ajan hoidon sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä.

Kysymykseni taustalla oli huoli siitä, mitä tapahtuu vuoden 2026 jälkeen, kun kuntien ja hyvinvointialueen välinen vastuunjako muuttuu. Monille erityistä tukea tarvitseville lapsille koulun yhteydessä järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta sekä loma-ajan hoito ovat paljon enemmän kuin pelkkä palvelu. Ne ovat osa turvallista arkea, tuttuja aikuisia, ennakoitavia rakenteita ja perheiden mahdollisuutta sovittaa yhteen työ- ja perhe-elämä.

Aluehallituksen vastauksessa kuvattiin perusteellisesti lainsäädäntöä ja sitä, miten vastuu jakautuu perusopetuslain ja vammaispalvelulain välillä. Vastauksesta jäi kuitenkin puuttumaan juuri se, mitä kysymyksellä haluttiin selvittää, eli millaisia vaikutuksia muutoksella on lapsille, perheille ja palvelujen saatavuudelle käytännössä.

Pidin erityisen huolestuttavana sitä, että vastauksessa todettiin suoraan mahdollisuus tilanteeseen, jossa osa vammaisista lapsista ei pääse kunnan järjestämään aamu- ja iltapäivätoimintaan, mutta heille ei myöskään synny oikeutta vammaispalvelulain mukaiseen palveluun. Hyvinvointialue siis tunnistaa itse riskin siitä, että osa lapsista voi jäädä palvelujen ulkopuolelle.

Tästä huolimatta vastauksessa ei arvioitu, kuinka monesta lapsesta voisi olla kyse, millaisia vaikutuksia tilanteella olisi perheiden arkeen tai mitä konkreettisia toimia palvelujen ulkopuolelle jäämisen ehkäisemiseksi aiotaan tehdä.

Myös perheiden näkökulmasta keskeinen kysymys palvelujen hakemisesta jäi avoimeksi. Jatkossa palveluja haetaan kahdelta eri viranomaiselta, mutta vastaus ei sisältänyt konkreettista mallia siitä, miten asiointi järjestetään sujuvasti ja yhdenvertaisesti. Samoin vaikutuksia työkuormaan, käsittelyaikoihin ja kustannuksiin käsiteltiin hyvin yleisellä tasolla ilman tarkempia arvioita tai perusteluja.

Näistä syistä esitin kokouksessa asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Ehdotin, että aluehallitus täydentäisi vastausta muun muassa arviolla siitä, kuinka moni lapsi voi jäädä palvelujen ulkopuolelle, miten muutos vaikuttaa perheiden arkeen ja yhdenvertaisuuteen, millä konkreettisilla toimilla palveluaukkoja ehkäistään sekä millaisia vaikutuksia muutoksella on kustannuksiin, työkuormaan ja palvelujen jatkuvuuteen.

Palautusesitykseni ei kuitenkaan saanut valtuuston enemmistön tukea. Äänestyksessä esitys kaatui luvuin 42–35, yhden valtuutetun äänestäessä tyhjää. Tässä surettaa se, että moni heistä, jotka puhuvat vammaisten oikeuksista, äänesti esitystäni vastaan.

Äänestystulos osoittaa, että valtuustossa oli merkittävä joukko päättäjiä, joiden mielestä vastauksessa oli samoja puutteita kuin minäkin nostin esiin. Valitettavasti enemmistö katsoi, että asia voidaan merkitä loppuun käsitellyksi ilman lisäselvityksiä.

Vaikka asian käsittely tältä osin päättyi, itse huoli ei ole poistunut. Erityistä tukea tarvitsevien lasten palvelujen järjestämisessä ei saa syntyä tilannetta, jossa lapsi jää kunnan ja hyvinvointialueen väliseen katveeseen. Hallinnolliset rajat eivät saa näkyä lasten ja perheiden arjessa palvelujen puutteena.

Tulen seuraamaan asian etenemistä myös jatkossa. Jokaisella lapsella on oikeus tarvitsemiinsa palveluihin riippumatta siitä, minkä organisaation vastuulle niiden järjestäminen kuuluu.

Voit katsoa puheeni videosta ja lukea puheenvuoroni videon alta.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, 

Haluaisin kovasti kiittää annetusta vastauksesta, mutta en voi pitää sitä riittävänä suhteessa niihin kysymyksiin, joita asiasta esitimme. 

Kysymyksen tarkoituksena oli saada arvio siitä, mitä vuoden 2026 jälkeinen vastuunjaon muutos käytännössä tarkoittaa erityistä tukea tarvitseville lapsille ja heidän perheilleen. Vastauksessa selostetaan perusteellisesti lakien välistä suhdetta ja todetaan, että perusopetuslaki on ensisijainen suhteessa vammaispalvelulakiin. Sen sijaan varsinaisiin vaikutuskysymyksiin ei anneta riittäviä vastauksia. 

Pidän erityisen huolestuttavana sitä, että vastauksessa todetaan suoraan, että on mahdollista, ettei osa vammaisista lapsista pääse kunnan järjestämään aamu- ja iltapäivätoimintaan, mutta samalla heille ei myöskään synny oikeutta vammaispalvelulain mukaiseen palveluun. 

Hyvinvointialue siis tunnistaa riskin siitä, että osa lapsista voi jäädä palvelujen ulkopuolelle. Tästä huolimatta vastauksessa ei arvioida, kuinka laajasta ilmiöstä voi olla kyse, millaisia vaikutuksia sillä olisi perheisiin tai mitä konkreettisia toimenpiteitä tilanteen ehkäisemiseksi aiotaan tehdä. 

Myös hakuprosessien osalta vastaus jää puutteelliseksi. Perheiden tulee jatkossa hakea palveluja kahdelta eri viranomaiselta, mutta vastauksessa ei esitetä konkreettista mallia siitä, miten asiointi järjestetään perheiden näkökulmasta sujuvasti ja yhdenvertaisesti. 

Lisäksi kysyin vaikutuksista työkuormaan, käsittelyaikoihin ja kustannuksiin. Vastauksessa todetaan ainoastaan, ettei vaikutus ole merkittävä, mutta arviota ei perustella eikä tueksi esitetä tietoja tai laskelmia. 

Arvoisa puheenjohtaja, 

katson, että aluehallituksen vastaus ei anna riittäviä tietoja asian vaikutuksista eikä vastaa kaikilta osin esitettyihin kysymyksiin. Erityisesti puuttuvat vaikutusarviot lasten palvelujen saatavuudesta, palvelujen ulkopuolelle jäämisen riskistä, perheiden asioinnin järjestämisestä sekä muutoksen taloudellisista ja toiminnallisista vaikutuksista. 

Teen tämän vuoksi seuraavan vastaesityksen: 

Aluevaltuusto päättää palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että aluehallitus täydentää vastausta seuraavilta osin: 

  1. arvio siitä, kuinka moni lapsi voi jäädä kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ulkopuolelle, 
  1. arvio muutoksen vaikutuksista lasten ja perheiden arkeen sekä yhdenvertaisuuden toteutumiseen, 
  1. kuvaus konkreettisista toimintamalleista, joilla estetään lasten jääminen palvelujen väliin ja helpotetaan perheiden asiointia, 
  1. arvio muutoksen vaikutuksista vammaispalvelujen työkuormaan, käsittelyaikoihin ja kustannuksiin sekä 
  1. selvitys siitä, miten palvelujen jatkuvuus, turvallisuus ja pysyvät toimintaympäristöt turvataan vuoden 2026 jälkeen. 

Perusteluna palautukselle totean, että aluevaltuustolla tulee olla käytettävissään riittävät tiedot arvioidakseen muutoksen vaikutuksia lasten palveluihin ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Nyt annettu vastaus tunnistaa ongelmariskin, mutta ei anna riittäviä tietoja sen laajuudesta eikä keinoista sen ehkäisemiseksi. 

Kiitos.