Ankkuritoiminnan vaikutuksista pitäisi olla tietoa, eikä arvailuja

Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston kokouksessa 9.6.2026 käsiteltiin aluehallituksen vastausta kysymykseeni Ankkuritoiminnan nykytilasta, vaikuttavuudesta ja siitä, millaiseen tietoon toimintaa koskevat muutokset perustuvat.

Aluevaltuustolla on mahdollisuus esittää aluehallitukselle kysymyksiä ajankohtaisista ja tärkeistä asioista. Käytin tätä mahdollisuutta kysyäkseni Ankkuritoiminnan heikennysten jälkeen tehdyistä vaikutusarvioinneista sekä siitä, millaista tietoa päätöksenteon tueksi on kerätty.

Kysymykseni taustalla oli huoli siitä, että aiemmin hyvin toimineesta ja tiiviistä moniammatillisesta Ankkurimallista on siirrytty hajautettuun toimintatapaan, jossa työtä tehdään oman työn ohella ja keskeisiä rakenteita on purettu. Kun toimintaa muutetaan näin merkittävästi, pitäisi samalla pystyä osoittamaan, mitä vaikutuksia muutoksella on ollut.

Valitettavasti aluehallituksen antama vastaus oli jälleen heikko ja tällä kertaa myös poikkeuksellisen epämääräinen. Vastauksessa ei käytännössä vastattu niihin keskeisiin kysymyksiin, joita olin esittänyt.

Erityisen huolestuttavaa oli, että vastauksessa todettiin suoraan, ettei uuden mallin vaikuttavuudessa ole vielä päästy samalle tasolle kuin aiemmassa toimintamallissa. Samalla kuitenkin väitettiin, ettei vanhan mallin paremmuudesta ole näyttöä. Tämä on vaikea yhtälö, varsinkin kun samassa vastauksessa todettiin myös, ettei vertailukelpoista vaikuttavuustietoa ole kerätty.

Nostin puheenvuorossani esiin juuri tämän tiedolla johtamisen näkökulman. Jos palveluita heikennetään, resursseja vähennetään tai toimintamalleja muutetaan, pitäisi päätösten vaikutuksia myös seurata, arvioida ja raportoida avoimesti. Muuten päätöksenteko perustuu oletuksiin eikä tietoon.

Kiinnitin huomiota myös siihen, että Ankkuritoiminnan muutosta perusteltiin aikanaan ennen kaikkea toiminnan yhtenäistämisellä koko hyvinvointialueella. Nyt vastauksessa keskeiseksi perusteluksi nousi talouden tasapainottaminen. Tämä herättää perustellun kysymyksen siitä, mikä uudistuksen todellinen tavoite oli ja onko yhtenäistämisen tavoite toteutunut tavalla, joka oikeuttaa luopumisen aiemmin toimivaksi koetusta mallista.

Huolta herätti myös mielenterveyspalveluiden rooli. Aiemmassa mallissa psykiatrinen sairaanhoitaja oli kiinteä osa moniammatillista tiimiä. Nyt yhteistyötä kuvattiin lähinnä siten, että tarvittaessa ollaan yhteydessä mielenterveys- ja päihdepalveluiden viranomaisnumeroon. Tämä ei vaikuta moniammatillisen yhteistyön vahvistumiselta.

Puheenvuorossani nostin esiin myös vastauksen sisältämiä tiedollisia puutteita. Esimerkiksi tilastotaulukossa oli erikseen mainittu sekä Raasepori että Tammisaari, vaikka Tammisaari kuuluu Raaseporin kaupunkiin. Samaan aikaan Kauniainen puuttui taulukosta kokonaan. Kyse ei tietenkään ole yksittäisestä kuntanimestä, vaan siitä, kuinka huolellisesti päätöksenteon taustalla olevat tiedot on koottu ja tarkistettu.

Alkuperäinen tarkoitukseni oli pitää pidempi puheenvuoro ja tehdä asiassa vastaesitys. Koska valtuuston puheenvuorot on rajattu kolmeen minuuttiin ja muokkasin puhettani vielä viime hetkellä vastaesityksen valmistelun vuoksi, en ehtinyt tuoda esiin kaikkia näkökulmiani. Lisäksi vastaesitykseni valmistui ryhmien yhteisesti sopiman määräajan jälkeen, minkä vuoksi vedin sen pois.

Pidin kuitenkin tärkeänä tuoda esiin, millaista tietoa valtuuston olisi mielestäni saatava Ankkuritoiminnan arvioimiseksi: vertailukelpoinen vaikuttavuusarvio vanhan ja uuden mallin välillä, selvitys yhtenäistämisen toteutumisesta, kuvaus mielenterveyspalveluiden roolista ennen ja jälkeen uudistuksen sekä säännöllinen raportointi toiminnan tuloksista.

Ankkuritoiminta on tärkeä osa ennaltaehkäisevää turvallisuustyötä. Kyse ei ole organisaatiokaavioista tai hallinnollisista rakenteista. Kyse on siitä, saavatko lapset ja nuoret apua oikeaan aikaan, oikeilta ammattilaisilta ja riittävän vaikuttavasti.

Juuri siksi vaikutuksista pitäisi olla tietoa, eikä arvailuja.

Voit kuulla lyhyen puheenvuoroni videolta ja lukea sen, mitä minä olisin halunnut sanoa videon alta.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kokousta seuraavat, 

olisi mielekästä kiittää aluehallitusta annetusta vastauksesta, mutta vastauksen luettuani huoleni Ankkuritoiminnan tilanteesta ei kuitenkaan vähentynyt. Päinvastoin, se vahvistui. 

Alkuperäisen kysymyksen taustalla oli selkeä huoli siitä, että aiemmin hyvin toimineesta, tiiviistä moniammatillisesta Ankkurimallista on siirrytty hajautettuun malliin, jossa työtä tehdään oman työn ohella ja keskeisiä rakenteita on purettu. Vastauksessa ei onnistuta osoittamaan, että tämä muutos olisi parantanut toimintaa tai edes säilyttänyt sen aiemman vaikuttavuuden. 

Päinvastoin. Vastauksessa todetaan suoraan, että samanlaiseen vaikuttavuuteen ei ole vielä päästy. Tämä on erittäin merkittävä myönnytys. 

Toivon myös teidän kiinnittävän huomiota siihen, miten muutosta perustellaan. Aikanaan uudistusta ei ensisijaisesti perusteltu taloudella, vaan tarpeella yhtenäistää toimintaa koko hyvinvointialueella. Nyt vastauksessa keskeiseksi perusteeksi nousee talouden tasapainottaminen. 

Mikä siis oli uudistuksen todellinen tavoite ja onko yhtenäistäminen toteutunut tavalla, joka oikeuttaa luopumisen aiemmin toimivaksi koetusta mallista? 

Jos yhtenäistämisen seurauksena päädymme tilanteeseen, jossa vaikuttavuus on heikentynyt, on täysin perusteltua kysyä, oliko ratkaisu oikea. Jos yhtenäistämistä kaivattiin, miksi ei rakennettu koko hyvinvointialueelle niitä käytäntöjä, jotka olivat jo osoittautuneet toimiviksi? 

Erityisen ongelmallista on se, että samalla todetaan, ettei vertailukelpoista ja luotettavaa tietoa Ankkuritoiminnasta ole kerätty. Jos vaikuttavuustietoa ei ole, millä perusteella nykyistä mallia voidaan arvioida onnistuneeksi? Ja miten voidaan väittää, ettei aiempi malli ollut vaikuttavampi, jos vertailuaineistoa ei ole olemassa? 

Hyvät valtuutetut, tämä on tiedolla johtamisen ydinkysymys. 

Myös mielenterveyspalveluiden osalta vastaus on huolestuttava. Aiemmassa mallissa psykiatrinen sairaanhoitaja oli kiinteä osa moniammatillista tiimiä. Nyt yhteistyö kuvataan lähinnä siten, että tarvittaessa ollaan yhteydessä viranomaisnumeroon. Tämä ei vaikuta yhteistyön vahvistamiselta, vaan selvältä etääntymiseltä. 

Lisäksi alkuperäisessä kysymyksessä kysyttiin, onko aluehallitus valmis arvioimaan paluuta tiiviimpään moniammatilliseen tiimimalliin. Tähän keskeiseen poliittiseen kysymykseen ei vastauksessa käytännössä vastata lainkaan. 

haluan myös huomauttaa yhdestä yksityiskohdasta, joka kuvaa mielestäni vastauksen valmistelun tasoa. 

Vastauksessa esitetyssä tilastotaulukossa on erikseen mainittu sekä Raasepori että Tammisaari. Tammisaari on kuitenkin osa Raaseporin kaupunkia eikä oma kuntansa. Samanaikaisesti taulukosta puuttuu kokonaan Kauniainen, jonka tiedämme kuuluvan Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueeseen. 

Tämä herättää väistämättä kysymyksen siitä, kuinka huolellisesti vastauksen taustalla olevat tiedot on koottu, tarkistettu ja analysoitu. Kyse ei tietenkään ole yksittäisestä kuntanimestä. Kyse on siitä, että sama epätarkkuus näkyy vastauksessa laajemminkin. Toisaalta todetaan, ettei vertailukelpoista tietoa ole käytettävissä, mutta samalla tehdään johtopäätöksiä aiemman toimintamallin vaikuttavuudesta. Toisaalta myönnetään, ettei aiemman vaikuttavuuden tasolle ole päästy, mutta silti ei arvioida tarvetta tarkastella toimintamallia uudelleen. 

Valtuustolla on oikeus odottaa, että meille tuotavat vastaukset perustuvat huolellisesti valmisteltuun, johdonmukaiseen ja luotettavaan tietoon. Kun kyse on lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä rikoksilla oireilevien nuorten tukemisesta, tiedon laadulla on erityinen merkitys. 

Katson, että aluehallituksen vastaus ei anna valtuustolle riittäviä edellytyksiä arvioida Ankkuritoiminnan nykytilaa, vaikuttavuutta eikä uudistuksen onnistumista. 

haluan vielä todeta, että harkitsin esittää tämän asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Päädyin kuitenkin vetämään palautusesityksen takaisin, koska se olisi tullut ryhmien yhdessä sopiman määräajan jälkeen. 

Haluan silti tuoda valtuuston ja aluehallituksen tietoon, mitä pidän välttämättömänä jatkovalmistelun ja päätöksenteon kannalta. 

Mielestäni valtuustolle tulisi tuoda: 

  • vertailukelpoinen arvio aiemman ja nykyisen Ankkurimallin vaikuttavuudesta, 
  • selvitys siitä, miten uudistuksen alkuperäinen tavoite eli toiminnan yhtenäistäminen on toteutunut, 
  • kuvaus mielenterveyspalveluiden tosiasiallisesta osallistumisesta Ankkuritoimintaan ennen uudistusta ja sen jälkeen, 
  • säännöllinen raportointi- ja seurantamalli Ankkuritoiminnalle, 
  • sekä arvio siitä, tulisiko tiiviimmän moniammatillisen tiimimallin käyttöönottoa tarkastella uudelleen niillä alueilla, joilla se on aiemmin osoittautunut toimivaksi. 

Pidän näitä asioita olennaisina siksi, että nykyisen vastauksen perusteella valtuustolle ei synny riittävää kokonaiskuvaa siitä, miten uudistus on vaikuttanut toiminnan tuloksellisuuteen ja nuorten saamaan tukeen. 

Kiitos. 

Turvallisuus kuuluu kaikille, mutta uskallammeko panostaa ennaltaehkäisyyn?

Päihteistä ja turvallisuudesta keskustellaan usein irrallaan toisistaan, vaikka todellisuudessa ne kietoutuvat tiiviisti yhteen. Tämä tuli vahvasti esiin Länsi‑Uudellamaalla järjestetyssä keskustelutilaisuudessa, jonka järjestimme Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoryhmänä yhdessä keskustan Espoon kuntayhdistyksen kanssa.

Tilaisuuden avasi ja juonsi aluevaltuustoryhmämme puheenjohtaja Marjut Frantsi-Lankia, joka loi keskustelulle avoimen ja rakentavan pohjan. Puhujina kuultiin asiantuntijoita eri näkökulmista: ehkäisevän päihdetyön asiantuntijaa Tuija Tuormaata, apulaisylilääkäri Anni Lamminsaloa, katutason työntekijää Sauli Taipaletta, poliisi ja yrittäjä Hannu Kauppista sekä kansanedustaja Markku Siposta.

Yhteinen viesti oli tuntui kaikilla olevan se, että päihteet eivät ole vain yksilön ongelma, vaan koko yhteiskunnan asia.

Turvallisuus on kokemus ja se koskettaa meitä kaikkia

Tilaisuudessa nousi esiin, että vaikka moni kokee oman asuinalueensa turvalliseksi, päihteet näkyvät yhä enemmän arjessa, erityisesti julkisissa tiloissa.

Turvattomuus ei ole pelkästään tilastoja, vaan kokemus. Se syntyy kohtaamisista, ympäristöistä ja siitä, miten ihmiset kohdataan.

Samalla muistutettiin, että päihteet näkyvät vahvasti myös väkivallassa ja onnettomuuksissa. Kyse on siis laajasta turvallisuuskysymyksestä, ei vain yksittäisten ihmisten valinnoista.

Nuorten arki ei ole mustavalkoinen

Erityisen vaikuttava oli katutason työn näkökulma, jonka toi esiin Sauli Taipale. Hänen viestinsä oli tärkeä: nuoret eivät ole ongelma, vaan he elävät usein tilanteissa, joissa ongelmat kasautuvat.

Monella nuorella on kokemuksia epävarmuudesta, yksinäisyydestä ja tulevaisuuden huolista. Turvallisen aikuisen puuttuminen voi olla ratkaiseva tekijä.

Kohtaaminen ja luottamus ovat aivan keskeisiä. Nuoret toivovat tulevansa nähdyiksi ja kuulluiksi, eivät leimatuiksi.

Palvelut ja yhteistyö ratkaisevat

Anni Lamminsalo kuvasi nuorten palveluita ja niiden toimintaa. Yksi keskeinen havainto oli, että mitä vakavammasta tilanteesta on kyse, sitä enemmän tarvitaan eri toimijoiden yhteistyötä.

Samalla nousi esiin karu todellisuus: päihteet näkyvät vahvasti lastensuojelussa ja raskaat palvelut ovat kalliita.

Painopistettä on siirrettävä varhaisempaan vaiheeseen. Kun apu tulee ajoissa, voidaan välttää sekä inhimillistä kärsimystä että erittäin suuria kustannuksia.

Turvallisuus on myös kokemus

Ehkäisevän päihdetyön asiantuntija Tuija Tuormaa muistutti, että turvallisuus ei ole pelkästään rikostilastoja tai viranomaisten mittareita. Se on myös ihmisten kokemus omasta arjestaan.

Tuormaan puheenvuorosta jäi erityisesti mieleen se, että päihdehaitat eivät kosketa vain käyttäjää itseään. Ne vaikuttavat läheisiin, ympäristöön ja koko yhteisön turvallisuuden tunteeseen. Siksi päihdekysymykset ovat myös turvallisuuskysymyksiä.

Rikollisuus ja viranomaistyö muuttuvat

Hannu Kauppinen toi keskusteluun poliisin näkökulman ja kuvasi, miten päihteet linkittyvät usein rikollisuuteen.

Hänen puheenvuorossaan korostui kuitenkin myös muutos siinä, että viranomaistyö on kehittymässä yhä enemmän suuntaan, jossa painotetaan empaattista kohtaamista. Hän kaipaisi myös sitä, että palattaisi hyviin käytänteisiin siinä, että panostettaisi myös nopeaa avunsaantia ja varhaista puuttumista.

Turvallisuus ei synny pelkästä kontrollista, vaan myös luottamuksesta.

Politiikan päätökset näkyvät arjessa

Markku Siponen toi esiin, miten päihdepolitiikka vaikuttaa konkreettisesti ihmisten arkeen. Päätökset alkoholin saatavuudesta, markkinoinnista ja palvelurakenteista eivät ole irrallisia, vaan niillä on suora vaikutus siihen, miten päihteet näkyvät yhteiskunnassa.

Myös koulujen rooli nousi vahvasti esiin, juuri siellä ehkäisevällä työllä on mahdollisuus tavoittaa nuoret ajoissa.

Hän nosti esiin myös sen, että vaikka suurin osa suomalaisista kokee oman asuinalueensa turvalliseksi, päihteiden käyttö näkyy yhä useammin julkisissa tiloissa. Turvattomuuden kokemukset lisääntyvät erityisesti paikoissa, joissa ihmiset liikkuvat päivittäin, kuten kauppakeskuksissa, asemilla ja joukkoliikenteessä.

Yleisö toi keskusteluun arjen äänen

Tilaisuuden yleisökysymykset olivat erityisen laadukkaita. Ne koskivat ennaltaehkäiseviä palveluja, arjen työn haasteita sekä perheiden näkökulmaa.

Keskustelussa kuului vahvasti sekä ammattilaisten että läheisten ääni. Samalla esitettiin toiveita siitä, että viestit vietäisiin eteenpäin myös valtakunnalliseen päätöksentekoon, erityisesti eduskuntaan.

Ennaltaehkäisyä ei saa unohtaa

Keskustelun aikana nostin itse esiin kysymyksen ennaltaehkäisevän työn asemasta tilanteessa, jossa hyvinvointialueiden talous on tiukilla ja palveluita joudutaan tarkastelemaan kriittisesti.

Erityisesti kysyin Ankkuri- ja Ohjaamotoiminnan tulevaisuudesta. Molemmat toimintamallit ovat osoittaneet arvonsa nuorten tukemisessa, varhaisessa puuttumisessa sekä eri viranomaisten välisen yhteistyön rakentamisessa. Juuri tällaisissa palveluissa ongelmiin voidaan tarttua ennen kuin ne kasvavat raskaammiksi ja kalliimmiksi korjata.

Esitin kansanedustaja Markku Siposelle kysymyksen siitä, olisiko mahdollista vahvistaa Ankkuri- ja Ohjaamotoiminnan asemaa myös lainsäädännöllisin keinoin. Samalla nostin esiin tarpeen kehittää hyvinvointialueiden, kuntien, poliisin, järjestöjen ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä niin, ettei ennaltaehkäisevä työ jää rakenteiden väliin.

Pidän tätä tärkeänä keskusteluna. Liian usein julkisessa keskustelussa huomio kiinnittyy korjaaviin palveluihin, vaikka todelliset säästöt niin inhimilliset kuin taloudellisetkin syntyvät silloin, kun ongelmat tunnistetaan ajoissa ja niihin voidaan puuttua varhaisessa vaiheessa.

Jos haluamme vähentää nuorten pahoinvointia, päihdehaittoja ja turvattomuutta, tulee investoida juuri niihin palveluihin, jotka ehkäisevät ongelmien syntymistä. Ankkuri- ja Ohjaamotoiminta ovat tästä erinomaisia esimerkkejä.

Itse pidän erityisen tärkeänä sitä, että ennaltaehkäisevän työn merkitys tunnistetaan myös päätöksenteossa. Jokainen nuori, joka saa apua ajoissa, on onnistuminen paitsi yksilön ja perheen näkökulmasta myös koko yhteiskunnan kannalta.

Turvallisuus ei synny sattumalta. Se rakentuu välittämisestä, yhteistyöstä ja siitä, että panostamme varhaiseen tukeen silloin, kun apua eniten tarvitaan.

Nuorten rikollisuus ei ratkea vain tutkinnalla, ennaltaehkäisy ja yhteistyö ovat avainasemassa

Luin huolestuneena uutisen nuorten rikollisuuden tilanteesta ja viranomaisten kasvavasta työmäärästä Länsi-Uudellamaalla. Kehitys ei ole enää yksittäisiä tapauksia, vaan kyse on ilmiöstä, joka näkyy yhä useamman nuoren elämässä väkivaltana, rikoksina, pahoinvointina ja turvattomuuden tunteena.

Samalla on muistettava, että jokaisen tilaston taustalla on lapsi tai nuori. Usein myös perhe, joka tarvitsee apua paljon ennen kuin tilanne päätyy poliisin tutkittavaksi tai rikosprosessiin.

Siksi keskustelua ei voi käydä vain rangaistusten tai tutkinnan näkökulmasta. Tarvitsemme ennen kaikkea tehokasta ennaltaehkäisyä, varhaista puuttumista ja aidosti toimivaa yhteistyötä eri viranomaisten välillä.

Huolestuttavaa kehitystä myös rikostutkinnassa

Länsi-Uudellamaalla toimii erillinen lapsirikostutkintaosasto, jonka ammattilaiset tekevät erittäin vaativaa ja tärkeää työtä. Ongelma ei ole osaamisen puute, vaan resurssien riittämättömyys suhteessa kasvaneeseen työmäärään.

Espoon lapsirikososasto on tällä hetkellä ruuhkautunut pahasti. Tilanne on johtanut siihen, että myös vakavien rikosten tutkinta viivästyy merkittävästi. On tapauksia, joissa alaikäiseen kohdistuva seksuaalirikosepäily on edelleen tutkimatta yli vuoden rikosilmoituksen tekemisen jälkeen, koska poliisin resurssit kohdistuvat ns. akuutimpiin tapauksiin.

Tämä on erittäin vakava viesti yhteiskunnasta. Kun lapsiin kohdistuvien rikosten tutkinta viivästyy kuukausilla tai jopa vuosilla, kärsijöinä ovat ennen kaikkea uhrit ja heidän perheensä. Epätietoisuus pitkittyy, trauma pitkittyy ja luottamus oikeusjärjestelmään heikkenee.

Yhteiskuntana emme voi hyväksyä tilannetta, jossa lapseen kohdistuneen seksuaalirikoksen tutkinta jää odottamaan kohtuuttoman pitkäksi aikaa resurssipulan vuoksi.

Miksi toimivaa Ankkurimallia ei vahvistettu?

Juuri siksi on vaikea ymmärtää sitä, että Lohja–Vihti–Karkkila-alueella toiminut erinomainen ja tuloksellinen Ankkuritoiminta päätettiin lakkauttaa sen sijaan, että sen toimintamallia olisi vahvistettu ja levitetty koko Länsi-Uudenmaan alueelle.

Lohjan alueen Ankkuritoiminta oli käytännön esimerkki siitä, miten moniammatillinen yhteistyö voi parhaimmillaan toimia:

  • nuori tavoitettiin nopeasti
  • perhe sai tukea varhaisessa vaiheessa
  • eri viranomaiset toimivat yhdessä eikä siiloissa
  • ongelmiin pystyttiin puuttumaan ennen niiden vakavoitumista

Kyse ei ollut vain yksittäisestä toimintatavasta, vaan toimintakulttuurista, joka perustui yhteistyöhön, nopeaan reagointiin ja matalaan kynnykseen.

Erityisen ristiriitaiselta tilanne tuntuu siksi, että toiminnasta oli olemassa myös selkeä käsikirja ja hyväksi todettu toimintamalli. Luonteva ratkaisu olisi ollut levittää tätä mallia koko hyvinvointialueelle, eikä ajaa sitä alas.

Ennaltaehkäisy on tehokkainta turvallisuustyötä

Liian usein yhteiskunta reagoi vasta silloin, kun rikos on jo tapahtunut. Todellisuudessa kaikkein vaikuttavinta turvallisuustyötä tehdään paljon aikaisemmin:

  • kouluissa
  • nuorisotyössä
  • perheiden tukemisessa
  • mielenterveyspalveluissa
  • matalan kynnyksen avussa

Kun nuori saa apua ajoissa, voidaan estää syrjäytymistä, väkivaltaa, päihteitä ja rikoskierteitä. Samalla vähennetään myös poliisin, lastensuojelun ja erikoissairaanhoidon kuormitusta myöhemmin.

Ennaltaehkäisy ei ole “pehmeä vaihtoehto”. Se on kaikkein tehokkain tapa lisätä turvallisuutta.

Tarvitsemme enemmän yhteistyötä, emme siiloja

Yksikään viranomainen ei ratkaise nuorten pahoinvointia yksin.

Poliisi näkee rikokset.
Koulut näkevät muutokset arjessa.
Nuorisotyö näkee yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden.
Sosiaalityö näkee perheiden kuormituksen.
Terveydenhuolto näkee mielenterveyden haasteet.

Kun tieto ja yhteistyö toimivat, voidaan puuttua tilanteisiin ajoissa. Kun yhteistyö ei toimi, ongelmat ehtivät kasvaa liian suuriksi.

Siksi tarvitsemme:

  • lisää resursseja lapsirikostutkintaan
  • toimivaa ja yhtenäistä Ankkuritoimintaa koko Länsi-Uudellemaalle
  • aidosti moniammatillista yhteistyötä
  • vahvempaa panostusta ennaltaehkäisyyn

Nuorten rikollisuuden kasvu ei ole vain poliisiasia. Se on koko yhteiskunnan hälytysmerkki.

Turvallisuutta ei rakenneta pelkästään lisäämällä tutkintaa rikoksen jälkeen. Turvallisuus rakennetaan ennen rikosta, se rakennetaan siellä missä lapset, nuoret ja perheet elävät arkeaan.

Siksi toimivia toimintamalleja ei pitäisi purkaa, vaan vahvistaa. Päätöksen tulisi tehdä pidemmälle kuin seuraava budjettivuosi. Jokainen nuori, jonka elämä saadaan oikeaan suuntaan ajoissa, on onnistuminen niin inhimillisesti, sosiaalisesti kuin myös myös taloudellisestikin.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/9453483

Kysyin Ankkuritoiminnasta, koska siihen on saatava vastaukset

Tein aluevaltuustokysymyksen 28.4 aluevaltuustokokouksessa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitukselle Ankkuritoiminnasta. Syy oli hyvin yksinkertainen ja haluan, että asiasta saadaan selkeät vastaukset.

Ankkuritoiminta on yksi keskeisimmistä tavoista puuttua nuorten tilanteisiin varhaisessa vaiheessa. Se on työtä, jossa moniammatillinen yhteistyö, jossa poliisi, sosiaalitoimi, nuorisotyö ja terveydenhuolto (psykiatrinen sairaanhoitaja) ratkaisee. Juuri siksi sillä on väliä, miten se on järjestetty.

Lohja–Vihti–Karkkila-alueella Ankkuritoiminta oli aiemmin tutkitusti vaikuttavaa ja toimivaa. Yhteinen tiimi, yhteiset tilat ja arjen yhteistyö mahdollistivat nopean reagoinnin ja aidosti kokonaisvaltaisen tuen nuorille. Nyt tämä malli on muutettu. Työtä tehdään osin oman työn ohella, yhteiset rakenteet ovat hajautuneet ja erityisesti terveydenhuollon rooli on jäänyt epäselväksi.

Kysymykseni ytimessä on se, mitä nämä muutokset ovat tarkoittaneet käytännössä. Onko toiminta edelleen yhtä vaikuttavaa? Pääsevätkö nuoret yhtä nopeasti palveluihin? Toimiiko moniammatillinen yhteistyö oikeasti arjessa, vai vain paperilla?

Halusin tehdä asiasta nimenomaan valtuustokysymyksen, en pelkkää aloitetta. Kysymykseen on vastattava. Se pakottaa avaamaan nykytilannetta ja perustelemaan tehdyt muutokset. Liian usein isoja rakenteellisia muutoksia tehdään ilman, että niiden vaikutuksia arvioidaan avoimesti.

Lisäksi on huolestuttavaa, että Ankkuritoiminnasta ei ole laadittu viime vuodelta toimintakertomusta, vaikka se kuuluu perustoimintaan. Ilman tietoa emme voi arvioida, mihin suuntaan olemme menossa.

Kun saan vastauksen aluehallitukselta, arvioin seuraavat askeleet. On täysin mahdollista, että asiasta tarvitaan myös aluevaltuustoaloite, erityisesti jos (kun) käy ilmi, että toiminnan vaikuttavuus on heikentynyt tai rakenteet eivät tue riittävää yhteistyötä.

Se n kuitenkin varmaa, että nuorten palveluissa ei ole enää varaa heikennyksiin. Ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen ovat paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti järkevintä työtä, mitä voimme tehdä.

hieman terävämmän (poliittisemman) version tai lyhyemmän someversion?

Kysymys:

Aluevaltuustokysymys: Ankkuritoiminnan nykytila ja tuloksellisuus

Lohja–Vihti–Karkkila-alueella Ankkuritoiminta on aiemmin ollut tuloksellista ja vaikuttavaa. Toiminta perustui tiiviiseen moniammatilliseen yhteistyöhön, jossa poliisi, sosiaalitoimi, nuorisotyö sekä psykiatrinen sairaanhoitaja työskentelivät samassa tilassa. Psykiatrinen sairaanhoitaja toimi tiimissä kokoaikaisesti, mikä mahdollisti nopean tuen erityisesti mielenterveyden haasteissa.

Hyvinvointialueuudistuksen myötä toimintamalli on muuttunut merkittävästi. Nykyisin

  • sosiaalityöntekijät eivät ole kiinteä osa tiimiä, vaan toimivat konsultatiivisesti
  • tiimissä työskentelee pääasiassa sosiaaliohjaajia
  • psykiatrisen sairaanhoitajan rooli ei ole enää vastaava
  • Ankkurityötä tehdään oman työn ohella
  • toimintaa ei johdeta keskitetysti
  • terveydenhuollon yhteistyölle ei ole selkeitä rakenteita
  • yhteiset tilat ja päivittäinen moniammatillinen yhteistyö ovat poistuneet

Lisäksi Ankkuritoiminnasta ei ole laadittu viime vuodelta toimintakertomusta, vaikka sellainen tulee laatia vuosittain.

Edellä kuvatut muutokset herättävät huolta toiminnan vaikuttavuudesta, palveluun pääsyn nopeudesta sekä moniammatillisen yhteistyön toimivuudesta.

Kysymys:

Miten aluehallitus arvioi Ankkuritoiminnan nykyistä tuloksellisuutta ja toimivuutta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella, erityisesti Lohja–Vihti–Karkkila-alueella, ja:

  1. Miten nykyinen toimintamalli (hajautettu, oman työn ohella tehtävä työ) vastaa aiemman tiimimallin vaikuttavuutta?
  2. Miten terveydenhuollon, erityisesti mielenterveyspalvelujen, yhteistyö on nykyisin järjestetty Ankkuritoiminnassa?
  3. Miksi Ankkuritoiminnasta ei ole laadittu vuosittaista toimintakertomusta, ja milloin se tullaan laatimaan?
  4. Miten nuorten ohjautuminen Ankkuritoimintaan toimii nykyisessä mallissa ja kuinka nopeasti palvelu käynnistyy?
  5. Onko aluehallitus valmis arvioimaan tarvetta palata tiiviimpään moniammatilliseen tiimimalliin?