Ankkuritoiminnan vaikutuksista pitäisi olla tietoa, eikä arvailuja

Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston kokouksessa 9.6.2026 käsiteltiin aluehallituksen vastausta kysymykseeni Ankkuritoiminnan nykytilasta, vaikuttavuudesta ja siitä, millaiseen tietoon toimintaa koskevat muutokset perustuvat.

Aluevaltuustolla on mahdollisuus esittää aluehallitukselle kysymyksiä ajankohtaisista ja tärkeistä asioista. Käytin tätä mahdollisuutta kysyäkseni Ankkuritoiminnan heikennysten jälkeen tehdyistä vaikutusarvioinneista sekä siitä, millaista tietoa päätöksenteon tueksi on kerätty.

Kysymykseni taustalla oli huoli siitä, että aiemmin hyvin toimineesta ja tiiviistä moniammatillisesta Ankkurimallista on siirrytty hajautettuun toimintatapaan, jossa työtä tehdään oman työn ohella ja keskeisiä rakenteita on purettu. Kun toimintaa muutetaan näin merkittävästi, pitäisi samalla pystyä osoittamaan, mitä vaikutuksia muutoksella on ollut.

Valitettavasti aluehallituksen antama vastaus oli jälleen heikko ja tällä kertaa myös poikkeuksellisen epämääräinen. Vastauksessa ei käytännössä vastattu niihin keskeisiin kysymyksiin, joita olin esittänyt.

Erityisen huolestuttavaa oli, että vastauksessa todettiin suoraan, ettei uuden mallin vaikuttavuudessa ole vielä päästy samalle tasolle kuin aiemmassa toimintamallissa. Samalla kuitenkin väitettiin, ettei vanhan mallin paremmuudesta ole näyttöä. Tämä on vaikea yhtälö, varsinkin kun samassa vastauksessa todettiin myös, ettei vertailukelpoista vaikuttavuustietoa ole kerätty.

Nostin puheenvuorossani esiin juuri tämän tiedolla johtamisen näkökulman. Jos palveluita heikennetään, resursseja vähennetään tai toimintamalleja muutetaan, pitäisi päätösten vaikutuksia myös seurata, arvioida ja raportoida avoimesti. Muuten päätöksenteko perustuu oletuksiin eikä tietoon.

Kiinnitin huomiota myös siihen, että Ankkuritoiminnan muutosta perusteltiin aikanaan ennen kaikkea toiminnan yhtenäistämisellä koko hyvinvointialueella. Nyt vastauksessa keskeiseksi perusteluksi nousi talouden tasapainottaminen. Tämä herättää perustellun kysymyksen siitä, mikä uudistuksen todellinen tavoite oli ja onko yhtenäistämisen tavoite toteutunut tavalla, joka oikeuttaa luopumisen aiemmin toimivaksi koetusta mallista.

Huolta herätti myös mielenterveyspalveluiden rooli. Aiemmassa mallissa psykiatrinen sairaanhoitaja oli kiinteä osa moniammatillista tiimiä. Nyt yhteistyötä kuvattiin lähinnä siten, että tarvittaessa ollaan yhteydessä mielenterveys- ja päihdepalveluiden viranomaisnumeroon. Tämä ei vaikuta moniammatillisen yhteistyön vahvistumiselta.

Puheenvuorossani nostin esiin myös vastauksen sisältämiä tiedollisia puutteita. Esimerkiksi tilastotaulukossa oli erikseen mainittu sekä Raasepori että Tammisaari, vaikka Tammisaari kuuluu Raaseporin kaupunkiin. Samaan aikaan Kauniainen puuttui taulukosta kokonaan. Kyse ei tietenkään ole yksittäisestä kuntanimestä, vaan siitä, kuinka huolellisesti päätöksenteon taustalla olevat tiedot on koottu ja tarkistettu.

Alkuperäinen tarkoitukseni oli pitää pidempi puheenvuoro ja tehdä asiassa vastaesitys. Koska valtuuston puheenvuorot on rajattu kolmeen minuuttiin ja muokkasin puhettani vielä viime hetkellä vastaesityksen valmistelun vuoksi, en ehtinyt tuoda esiin kaikkia näkökulmiani. Lisäksi vastaesitykseni valmistui ryhmien yhteisesti sopiman määräajan jälkeen, minkä vuoksi vedin sen pois.

Pidin kuitenkin tärkeänä tuoda esiin, millaista tietoa valtuuston olisi mielestäni saatava Ankkuritoiminnan arvioimiseksi: vertailukelpoinen vaikuttavuusarvio vanhan ja uuden mallin välillä, selvitys yhtenäistämisen toteutumisesta, kuvaus mielenterveyspalveluiden roolista ennen ja jälkeen uudistuksen sekä säännöllinen raportointi toiminnan tuloksista.

Ankkuritoiminta on tärkeä osa ennaltaehkäisevää turvallisuustyötä. Kyse ei ole organisaatiokaavioista tai hallinnollisista rakenteista. Kyse on siitä, saavatko lapset ja nuoret apua oikeaan aikaan, oikeilta ammattilaisilta ja riittävän vaikuttavasti.

Juuri siksi vaikutuksista pitäisi olla tietoa, eikä arvailuja.

Voit kuulla lyhyen puheenvuoroni videolta ja lukea sen, mitä minä olisin halunnut sanoa videon alta.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kokousta seuraavat, 

olisi mielekästä kiittää aluehallitusta annetusta vastauksesta, mutta vastauksen luettuani huoleni Ankkuritoiminnan tilanteesta ei kuitenkaan vähentynyt. Päinvastoin, se vahvistui. 

Alkuperäisen kysymyksen taustalla oli selkeä huoli siitä, että aiemmin hyvin toimineesta, tiiviistä moniammatillisesta Ankkurimallista on siirrytty hajautettuun malliin, jossa työtä tehdään oman työn ohella ja keskeisiä rakenteita on purettu. Vastauksessa ei onnistuta osoittamaan, että tämä muutos olisi parantanut toimintaa tai edes säilyttänyt sen aiemman vaikuttavuuden. 

Päinvastoin. Vastauksessa todetaan suoraan, että samanlaiseen vaikuttavuuteen ei ole vielä päästy. Tämä on erittäin merkittävä myönnytys. 

Toivon myös teidän kiinnittävän huomiota siihen, miten muutosta perustellaan. Aikanaan uudistusta ei ensisijaisesti perusteltu taloudella, vaan tarpeella yhtenäistää toimintaa koko hyvinvointialueella. Nyt vastauksessa keskeiseksi perusteeksi nousee talouden tasapainottaminen. 

Mikä siis oli uudistuksen todellinen tavoite ja onko yhtenäistäminen toteutunut tavalla, joka oikeuttaa luopumisen aiemmin toimivaksi koetusta mallista? 

Jos yhtenäistämisen seurauksena päädymme tilanteeseen, jossa vaikuttavuus on heikentynyt, on täysin perusteltua kysyä, oliko ratkaisu oikea. Jos yhtenäistämistä kaivattiin, miksi ei rakennettu koko hyvinvointialueelle niitä käytäntöjä, jotka olivat jo osoittautuneet toimiviksi? 

Erityisen ongelmallista on se, että samalla todetaan, ettei vertailukelpoista ja luotettavaa tietoa Ankkuritoiminnasta ole kerätty. Jos vaikuttavuustietoa ei ole, millä perusteella nykyistä mallia voidaan arvioida onnistuneeksi? Ja miten voidaan väittää, ettei aiempi malli ollut vaikuttavampi, jos vertailuaineistoa ei ole olemassa? 

Hyvät valtuutetut, tämä on tiedolla johtamisen ydinkysymys. 

Myös mielenterveyspalveluiden osalta vastaus on huolestuttava. Aiemmassa mallissa psykiatrinen sairaanhoitaja oli kiinteä osa moniammatillista tiimiä. Nyt yhteistyö kuvataan lähinnä siten, että tarvittaessa ollaan yhteydessä viranomaisnumeroon. Tämä ei vaikuta yhteistyön vahvistamiselta, vaan selvältä etääntymiseltä. 

Lisäksi alkuperäisessä kysymyksessä kysyttiin, onko aluehallitus valmis arvioimaan paluuta tiiviimpään moniammatilliseen tiimimalliin. Tähän keskeiseen poliittiseen kysymykseen ei vastauksessa käytännössä vastata lainkaan. 

haluan myös huomauttaa yhdestä yksityiskohdasta, joka kuvaa mielestäni vastauksen valmistelun tasoa. 

Vastauksessa esitetyssä tilastotaulukossa on erikseen mainittu sekä Raasepori että Tammisaari. Tammisaari on kuitenkin osa Raaseporin kaupunkia eikä oma kuntansa. Samanaikaisesti taulukosta puuttuu kokonaan Kauniainen, jonka tiedämme kuuluvan Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueeseen. 

Tämä herättää väistämättä kysymyksen siitä, kuinka huolellisesti vastauksen taustalla olevat tiedot on koottu, tarkistettu ja analysoitu. Kyse ei tietenkään ole yksittäisestä kuntanimestä. Kyse on siitä, että sama epätarkkuus näkyy vastauksessa laajemminkin. Toisaalta todetaan, ettei vertailukelpoista tietoa ole käytettävissä, mutta samalla tehdään johtopäätöksiä aiemman toimintamallin vaikuttavuudesta. Toisaalta myönnetään, ettei aiemman vaikuttavuuden tasolle ole päästy, mutta silti ei arvioida tarvetta tarkastella toimintamallia uudelleen. 

Valtuustolla on oikeus odottaa, että meille tuotavat vastaukset perustuvat huolellisesti valmisteltuun, johdonmukaiseen ja luotettavaan tietoon. Kun kyse on lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä rikoksilla oireilevien nuorten tukemisesta, tiedon laadulla on erityinen merkitys. 

Katson, että aluehallituksen vastaus ei anna valtuustolle riittäviä edellytyksiä arvioida Ankkuritoiminnan nykytilaa, vaikuttavuutta eikä uudistuksen onnistumista. 

haluan vielä todeta, että harkitsin esittää tämän asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Päädyin kuitenkin vetämään palautusesityksen takaisin, koska se olisi tullut ryhmien yhdessä sopiman määräajan jälkeen. 

Haluan silti tuoda valtuuston ja aluehallituksen tietoon, mitä pidän välttämättömänä jatkovalmistelun ja päätöksenteon kannalta. 

Mielestäni valtuustolle tulisi tuoda: 

  • vertailukelpoinen arvio aiemman ja nykyisen Ankkurimallin vaikuttavuudesta, 
  • selvitys siitä, miten uudistuksen alkuperäinen tavoite eli toiminnan yhtenäistäminen on toteutunut, 
  • kuvaus mielenterveyspalveluiden tosiasiallisesta osallistumisesta Ankkuritoimintaan ennen uudistusta ja sen jälkeen, 
  • säännöllinen raportointi- ja seurantamalli Ankkuritoiminnalle, 
  • sekä arvio siitä, tulisiko tiiviimmän moniammatillisen tiimimallin käyttöönottoa tarkastella uudelleen niillä alueilla, joilla se on aiemmin osoittautunut toimivaksi. 

Pidän näitä asioita olennaisina siksi, että nykyisen vastauksen perusteella valtuustolle ei synny riittävää kokonaiskuvaa siitä, miten uudistus on vaikuttanut toiminnan tuloksellisuuteen ja nuorten saamaan tukeen. 

Kiitos. 


Discover more from Lotta Paakkunainen

Subscribe to get the latest posts sent to your email.

Jätä kommentti