Kuinka kauan voimme vielä katsoa muualle?

Ylen uutisointi Israelin valkoisen fosforin käytöstä Etelä-Libanonissa on jälleen yksi muistutus siitä, että Lähi-idän konfliktia ei voida tarkastella enää pelkästään sotilaallisena tai geopoliittisena kysymyksenä. Kyse on myös kansainvälisen oikeuden uskottavuudesta, siviilien suojelusta ja siitä, uskallammeko kutsua asioita niiden oikeilla nimillä.

Valkoinen fosfori ei ole itsessään kielletty ase. Kansainvälinen humanitaarinen oikeus kuitenkin kieltää aseiden käytön tavalla, joka kohdistuu siviileihin tai aiheuttaa kohtuutonta kärsimystä. Kun valkoista fosforia käytetään alueilla, joilla elää siviiliväestöä, herää vakava kysymys siitä, noudatetaanko näitä periaatteita lainkaan.

Ongelma ei kuitenkaan rajoitu yksittäisiin asejärjestelmiin. Kyse on laajemmasta toimintamallista. Gazan sodan aikana olemme nähneet mittavaa siviiliuhrien määrää, sairaaloiden, koulujen ja muun siviili-infrastruktuurin tuhoutumista sekä humanitaarisen avun rajoittamista tavalla, joka on herättänyt vakavaa huolta ympäri maailmaa. Samalla kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt, YK:n asiantuntijat ja monet tutkijat ovat esittäneet arvioita, joiden mukaan tapahtumia on syytä tarkastella myös kansanmurhan näkökulmasta.

Emme voi enää sivuuttaa näitä varoituksia. Vaikka kansanmurhan lopullinen oikeudellinen määrittely kuuluu kansainvälisille tuomioistuimille, poliittinen ja moraalinen keskustelu ei voi jäädä odottamaan vuosien oikeusprosesseja. Kun tuhansia siviilejä kuolee, kokonaisia asuinalueita tuhoutuu ja elämän edellytyksiä järjestelmällisesti heikennetään, on perusteltua sanoa, että olemme todistamassa jotain paljon vakavampaa kuin tavanomaista sodankäyntiä.

Erityisen huolestuttavaa on kansainvälisen yhteisön kaksijakoisuus. Kansainvälistä oikeutta puolustetaan voimakkaasti silloin, kun rikkojana on poliittinen vastustaja. Kun rikkomuksista epäillään liittolaista, ääni muuttuu usein huomattavasti varovaisemmaksi. Tällainen valikoiva suhtautuminen rapauttaa koko sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän uskottavuutta.

Suomella olisi tässä keskustelussa enemmän tehtävää. Pienen valtion turvallisuus perustuu siihen, että kansainvälisiä sääntöjä sovelletaan johdonmukaisesti kaikkiin. Jos vaadimme vastuuta Venäjältä Ukrainassa tapahtuneista rikoksista, meidän on oltava valmiita vaatimaan samaa myös Israelilta, kun on perusteltua syytä epäillä vakavia kansainvälisen oikeuden loukkauksia.

Hiljaisuus ei ole puolueettomuutta. Se on kannanotto, joka käytännössä hyväksyy nykytilanteen jatkumisen.

Siksi katson, että Suomen ja muiden länsimaiden tulisi suhtautua vakavasti niihin näyttöihin ja arvioihin, joiden mukaan Gazassa saatetaan syyllistyä kansanmurhaan. Kansainvälisen oikeuden uskottavuus ei ratkea sillä, mitä sanomme silloin, kun se on helppoa. Se ratkeaa sillä, mitä uskallamme sanoa silloin, kun se on poliittisesti vaikeaa.

Jos kansainvälinen oikeus on olemassa kaikkia varten, sen on koskettava myös Israelia. Muussa tapauksessa emme puolusta oikeutta vaan valikoimme, ketä se sitoo.