Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston kokouksen yhteydessä 6. lokakuuta järjestetyllä kyselytunnilla nostin esiin kysymyksiä terveydenhuollon lääkäripalveluihin pääsystä, aikuissosiaalityön jonotilanteesta sekä ikääntyneiden vajaaravitsemuksen tunnistamisesta ja hoidosta.
Kirjoitin itse kyselytunnista jo aiemmin. Nyt olen käynyt läpi myös kysymyksiin toimitetut kirjalliset vastaukset. Niiden lisäksi olen saanut useita viestejä asukkailta, jotka kertovat huolestuttavista kokemuksistaan lääkärille pääsystä. Viestit vahvistavat sitä, miksi halusin nostaa asian esiin.
Kyse ei ole siitä, etteikö fysioterapeuteilla tai muilla terveydenhuollon ammattilaisilla olisi tärkeää tehtävää, vaan siitä, että potilaan pitää päästä tarvitsemansa ammattilaisen arvioon ja saada tarvittaessa lääkärin tutkimus sekä diagnoosi.
Lääkärille pääsy ei saa riippua siitä, suostuuko potilas ensin muuhun palveluun
Kysyin aluevaltuuston kyselytunnilla, miten varmistetaan potilaan asianmukainen tutkimus ja diagnoosin saaminen tilanteessa, jossa yhteydenotto terveydenhuoltoon johtaa lääkärin vastaanoton sijaan esimerkiksi fysioterapiaan tai itsehoito-ohjeisiin.
Saamassani kirjallisessa vastauksessa kuvattiin hoidon tarpeen arviointia ja sitä, että ammattilainen ohjaa potilaan tilanteen mukaan tarkoituksenmukaiselle vastaanotolle. Kaikki vaivat eivät edellytä lääkärin vastaanottoa ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten osaamisen hyödyntäminen voi olla perusteltua, mutta vastaus jätti avoimeksi kysymyksen siitä, miten varmistetaan, että lääkäriä tarvitseva potilas myös pääsee lääkärille.
Olen saanut useita viestejä, joissa kuvataan vaikeutta saada lääkäriaikaa erityisesti Lohjalla. Yhteydenottoa tehdessä potilasta on ohjattu fysioterapeutille tai itsehoitoon. Eräs viestin lähettäjä kertoi, että fysioterapeutin vastaanotolle meneminen oli näyttäytynyt välivaiheena, joka pitäisi käydä läpi ennen kuin voisi päästä lääkärille.
Toinen viestin lähettäjä kuvasi ongelmaa näin: lääkärille on vaikea päästä, ja vaikka vastaanotolle pääsisi, siellä ehditään käsitellä vain yhtä tai kahta asiaa. Fysioterapeutille pääsee helpommin, mutta kaikki vaivat eivät parane liikkumisella.
Viestissä kerrottiin myös neljä vuotta jatkuneesta vaivasta, johon lopulta saatiin lääkehoito. Oikean hoidon löytyminen muutti tilanteen nopeasti paremmaksi, vaikka aiemmin saadusta fysioterapiasta ei ollut ollut apua.
Sain palautetta myös tilaisuudessa, johon minut oli kutsuttu puhumaan. Sielläkin ihmiset kertoivat omista kokemuksistaan ja siitä, kuinka vaikeaa lääkäriajan saaminen voi olla. Takaisinsoittoa voi joutua odottamaan useita päiviä ja saamani palautteen mukaan jopa tilanteissa, joissa tulehdusarvot ovat olleet noin 200, lääkäriaikaa on voinut joutua odottamaan viikkoja.
Tällaiset kokemukset ovat vakavasti otettavia. Yksittäisten kokemusten perusteella ei voi tehdä kattavia johtopäätöksiä koko hyvinvointialueen palveluista, mutta ne kertovat siitä, millaisena palveluihin pääsy asukkaille näyttäytyy. Ne herättävät myös kysymyksen siitä, miten hoidon kiireellisyys arvioidaan ja miten varmistetaan, ettei tutkimusta tai hoitoa tarvitseva ihminen joudu odottamaan kohtuuttoman pitkään.
Kyse ei ole vain ajanvarausten toimivuudesta, vaan siitä, saako ihminen oikea-aikaisen arvion tilanteestaan ja tarvittaessa tutkimukset ja hoidon. Juuri tästä tarvitsemme hyvinvointialueelta konkreettista tietoa, ei ainoastaan kuvausta siitä, miten hoidon tarpeen arvioinnin pitäisi toimia.
Kuinka pitkään ihmisen pitää odottaa, ennen kuin hänen oireitaan tutkitaan riittävästi ja niiden syy selvitetään?
Fysioterapia voi olla oikea ja vaikuttava hoito monissa tilanteissa. Se ei kuitenkaan korvaa lääkärin tutkimusta silloin, kun oireiden syy on epäselvä tai tarvitaan lääkärin tekemää diagnostiikkaa ja lääkehoidon arviointia.
Hoidon pitää perustua potilaan tarpeeseen, ei siihen, mihin vastaanottoon on helpointa saada aika.
Kuka arvioi potilaan tilanteen ja millä tiedoilla?
Kirjallisessa vastauksessa toistui ilmaus, jonka mukaan ammattilainen arvioi hoidon tarpeen ja ohjaa potilaan sopivaan palveluun.
Tämä herätti myös muiden kyselytunnin kysymyksiä seuranneiden huolen. Yksi viestin lähettäjä kysyi aiheellisesti, kuka puhelimessa tai Lunnassa tekee arvion ja millainen ammattitaito hänellä on. Potilas ei välttämättä tiedä, kuka hänen oireitaan arvioi, mitä tietoja arvioinnissa käytetään tai millä perusteella hänet ohjataan tiettyyn palveluun.
Enkä tällä tarkoita, etteivät hoidon tarpeen arviointia tekevät ammattilaiset olisi päteviä tehtäväänsä, vaan tarkoitan sitä, että kyse on läpinäkyvyydestä ja potilaan oikeusturvasta, eli arvioinnin perusteiden, vastuiden ja jatkohoitoon pääsyn pitää olla selkeitä.
Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun potilasta ohjataan palveluun näkemättä häntä kasvokkain. Puhelimessa tai digitaalisessa palvelussa voidaan arvioida monia tilanteita, mutta kaikki vaivat eivät ole sellaisia, että niiden syy voidaan luotettavasti selvittää pelkän etäarvion perusteella.
Miten varmistetaan, ettei potilaan oireiden taustalla oleva sairaus jää tunnistamatta? Miten toimitaan, jos oireet jatkuvat tai pahenevat? Ja miten potilas pääsee lääkärille silloin, kun ensimmäinen arvio tai tarjottu hoito ei ratkaise ongelmaa?
Näihin kysymyksiin tarvitaan muutakin kuin yleinen kuvaus siitä, miten hoidon tarpeen arvioinnin pitäisi toimia.
Potilaan tutkiminen on edelleen tärkeää
Eräässä saamassani viestissä lähettäjä kertoi erikoislääkärin tuoneen esiin huolen siitä, että potilaan tutkiminen ja esimerkiksi keuhkojen kuuntelu voivat jäädä vähäisiksi, mikä voi vaikeuttaa sairauden tunnistamista.
Oireiden selvittäminen edellyttää tilanteen mukaan riittävää kliinistä tutkimusta. Teknologian, etävastaanottojen ja työnjaon kehittäminen voivat parantaa palveluja. Niiden tarkoituksena ei kuitenkaan voi olla se, että potilaan tutkiminen jää puutteelliseksi tai että lääkärin arvio siirtyy yhä kauemmas.
Terveydenhuollon tehokkuutta ei pidä mitata vain sillä, kuinka monta yhteydenottoa voidaan käsitellä tai kuinka monta käyntiä ohjataan muille ammattilaisille. Olennaista on myös se, tunnistetaanko sairaudet ajoissa ja saako potilas oikean hoidon.
Mitä hyvinvointialueen pitäisi pystyä kertomaan?
En halua tehdä yksittäisistä kokemuksista liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä koko hyvinvointialueen toiminnasta. Ne ovat kuitenkin tärkeä syy selvittää, miten palvelut käytännössä toimivat ja missä mahdolliset ongelmat sijaitsevat.
Siksi haluaisin saada vastaukset ainakin seuraaviin kysymyksiin:
- Kuinka paljon lääkäriaikoja on saatavilla eri palvelualueilla, ja miten nopeasti potilas pääsee lääkärin arvioon?
- Kuinka usein potilas ohjataan fysioterapiaan tai itsehoitoon ilman lääkärin vastaanottoa, ja millä perusteilla?
- Miten varmistetaan, että lääkärin tutkimusta tarvitseva potilas pääsee lääkärille eikä joudu kiertämään palvelusta toiseen?
- Miten potilaan tilanne arvioidaan uudelleen, jos oireet jatkuvat, pahenevat tai tarjottu hoito ei auta?
- Miten hoidon tarpeen arvioinnin laatua ja yhdenvertaisuutta seurataan eri puolilla Länsi-Uudenmaan hyvinvointialuetta?
Enkä tarkoita siitä, että jokaisen potilaan pitäisi päästä suoraan lääkärille jokaisessa tilanteessa. Tarkoitan, että jokaisen pitää saada tarpeensa mukainen arvio ja hoito ilman tarpeettomia viiveitä tai väliportaita.
Aikuissosiaalityön jonoissa odottaa satoja ihmisiä
Toinen kysymykseni koski aikuisten sosiaalipalvelujen neuvonnan jonotilannetta. Kirjallisen vastauksen mukaan käsittelyä odottavia yhteydenottoja ja huoli-ilmoituksia oli noin 670–690. Uusien asiakkaiden keskimääräinen odotusaika sosiaalityöntekijälle oli alle 30-vuotiailla noin 10 arkipäivää ja yli 30-vuotiailla 17 arkipäivää. Vanhin käsittelyä odottanut asia oli ollut jonossa 47 arkipäivää.
Toki jonon lyheneminen on myönteistä, mutta näin suuri odottavien asioiden määrä ja pitkä odotusaika ovat edelleen huolestuttavia.
Jonossa on ihmisiä, joiden elämäntilanne voi olla vaikea. Taloudelliset ongelmat, vuokravelka ja asumisen vaarantuminen eivät pysähdy siksi aikaa, että palvelujärjestelmä ehtii käsitellä asian.
Myös tässä on erotettava toisistaan yhteydenoton arviointi ja avun saaminen. Se, että asia arvioidaan nopeasti, ei vielä kerro, kuinka pian ihminen saa tarvitsemansa tuen.
Tarvitsemme tietoa siitä, miten jonoja puretaan, miten pitkien odotusaikojen vaikutuksia seurataan ja miten varmistetaan, ettei ihmisen tilanne ehdi pahentua odotusaikana.
Ikääntyneiden vajaaravitsemuksen tunnistamisesta pitää saada mitattavia tuloksia
Kolmas kysymykseni koski ikääntyneiden vajaaravitsemuksen seulontaa ja hoitoa.
Vastauksessa kerrottiin, että riskin tunnistamisessa hyödynnetään muun muassa MNA-mittaria, RAI-arviointia ja painon seurantaa. Ravitsemustilannetta seurataan eri palveluissa, kuten kotihoidossa ja ympärivuorokautisessa hoidossa.
Nämä ovat tärkeitä välineitä, mutta vastauksesta ei kuitenkaan selvinnyt, kuinka kattavasti seulontaa tehdään, kuinka moni riskissä oleva saa ravitsemushoitoa tai miten hoidon vaikuttavuutta seurataan.
Tarvitsemme tietoa siitä, kuinka moni ikääntynyt arvioidaan vajaaravitsemuksen riskin varalta, miten havaintoihin reagoidaan ja parantaako hoito ravitsemustilannetta. Lisäksi on tärkeää varmistaa, että tieto kulkee palvelusta toiseen ja että toimintatavat ovat riittävän yhtenäisiä koko hyvinvointialueella.
Vajaaravitsemuksen varhainen tunnistaminen on osa ikääntyneen kokonaisvaltaista hoitoa. Tavoitteena pitää olla toimintakyvyn ja hyvinvoinnin tukeminen sekä ongelmien pahenemisen ehkäiseminen.
Toimintamallien lisäksi tarvitaan näyttöä siitä, että palvelut toimivat
Näitä kolmea aihetta yhdistää sama kysymys: tiedämmekö riittävästi siitä, mitä palveluissa todella tapahtuu?
Hyvinvointialueella voi olla ohjeita, mittareita ja toimintamalleja. Niitä tarvitaan, mutta päätöksenteon tueksi on saatava myös tietoa niiden toteutumisesta ja vaikutuksista.
Lääkäripalveluissa on seurattava, pääsevätkö potilaat tarvitsemiensa tutkimusten ja hoidon piiriin. Aikuissosiaalityössä on tarkasteltava jonojen lisäksi sitä, saavatko ihmiset apua ennen ongelmien pahenemista. Ikääntyneiden ravitsemuksessa on seurattava, johtaako riskin tunnistaminen hoitoon ja parempiin tuloksiin.
Tämä on tärkeää myös talouden kannalta. Oikea-aikainen hoito ja ennaltaehkäisy voivat vähentää ongelmien pahenemista ja raskaampien palvelujen tarvetta. Säästöjä ei kuitenkaan synny kestävästi sillä, että palveluun pääsyä vaikeutetaan tai vastuu siirretään palvelusta toiseen.
Aluevaltuutettuna haluan, että palvelujen onnistumista arvioidaan ennen kaikkea asukkaan näkökulmasta. Saako ihminen apua silloin, kun hän sitä tarvitsee? Selvitetäänkö hänen oireidensa syy riittävästi? Saako hän tukea ennen kuin elämäntilanne kriisiytyy?
Palvelujärjestelmän tehtävä ei ole vain ohjata ihmisiä eteenpäin. Sen tehtävä on auttaa heitä.