Sain hiljattain olla kutsuttuna puhujana Lohjan Maatalousnaisten tilaisuudessa kertomassa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ajankohtaisesta tilanteesta, palvelujen kehittämisestä sekä ikääntyneiden palveluista. Tilaisuus oli erittäin keskusteleva ja juuri siksi myös erityisen arvokas.
Vaikka luottamushenkilönä seuraan hyvinvointialueen toimintaa raporttien, tilastojen, kokousten ja viranhaltijaselvitysten kautta, mikään niistä ei korvaa ihmisten omia kokemuksia. Siksi pidän tällaisia kohtaamisia tärkeinä, sillä niissä saa hyvän muistuttavat siitä, miltä palvelujärjestelmä näyttää sen käyttäjän näkökulmasta, vaikka itsekin olen käyttäjänä.
Illan aikana käytiin paljon keskustelua hyvinvointialueen palveluista. Oli hienoa saada kuulla osallistujien kokemuksia ja näkemyksiä, vaikka moni niistä ei ollutkaan myönteinen.
Yksi teema nousi ylitse muiden, eli palveluihin pääsy.
Moni kertoi kokemuksia siitä, kuinka takaisinsoittopalvelu ei ole toiminut odotetulla tavalla tai yhteyden saaminen terveyspalveluihin on ollut vaikeaa. Keskustelussa nousi esiin tilanteita, joissa ihminen on kokenut tarvitsevansa hoitoa nopeasti, mutta vastaanottoaikaa on joutunut odottamaan viikkoja.
Erityisen pysäyttävää oli kuulla kokemuksia tilanteista, joissa esimerkiksi tulehdusarvot ovat olleet korkealla ja vointi heikko, mutta vastaanottoaikaa on tarjottu vasta kahden viikon päähän tai pahimmillaan jopa kuukauden kuluttua. Tällaisissa tilanteissa ihmisen kokemus on ymmärrettävästi se, ettei apua saa silloin, kun sitä tarvitsee.
Juuri tästä syystä olen itse usein sanonut, että hyvinvointialueen onnistumista ei pitäisi arvioida pelkästään talouslukujen tai suoritteiden perusteella. Ihmisten näkökulmasta kaikkein tärkein kysymys on paljon yksinkertaisempi
Sainko apua silloin, kun sitä tarvitsin?
Tilaisuudessa keskusteltiin myös palvelujen saavutettavuudesta laajemmin. Pelkkä palvelun olemassaolo ei vielä riitä, jos siihen on vaikea saada yhteyttä tai jos ihminen joutuu käyttämään kohtuuttoman paljon aikaa ja energiaa avun löytämiseen. Paperilla palvelu voi olla olemassa, mutta ihmisen arjessa se ei aina tunnu saavutettavalta. Sama havainto nousi esiin myös Eläkeliiton tilaisuudessa aiemmin syksyllä.
Moni nosti esiin myös sen, että ikääntyneen ihmisen näkökulmasta hoitopolkujen pitäisi olla nykyistä selkeämpiä. Pitäisi tietää, mihin soittaa, mistä saa vastauksen ja mitä tehdä, jos oma vointi heikkenee. Liian usein ihminen joutuu itse selvittämään järjestelmää tilanteessa, jossa voimavarat ovat muutenkin vähissä.
Keskustelu vahvisti omaa käsitystäni siitä, että hyvinvointialueen suurimmat haasteet eivät tällä hetkellä liity pelkästään talouteen tai organisaatiorakenteisiin, vaan siihen, kuinka palvelut tavoittavat ihmiset käytännössä. Saako yhteyden ammattilaiseen, pääseekö vastaanotolle riittävän nopeasti, tuleeko kuulluksi?
Vaikka moni illan puheenvuoro oli kriittinen, pidin keskustelua erittäin arvokkaana ja juuri tällaiset kokemukset auttavat meitä luottamushenkilöitä ymmärtämään paremmin, missä palvelujärjestelmä toimii ja missä sillä on vielä paljon parannettavaa.
Lämmin kiitos Lohjan Maatalousnaisille kutsusta, hyvistä kysymyksistä ja avoimesta keskustelusta. Näiden kohtaamisten jälkeen on jälleen helppo todeta, että kokousaineistojen lisäksi päätöksenteossa tarvitaan ennen kaikkea ihmisten kokemusten kuuntelemista. Ne kertovat usein kaikkein rehellisimmin siitä, miten hyvinvointialueen palvelut toimivat arjessa.
Discover more from Lotta Paakkunainen
Subscribe to get the latest posts sent to your email.
