Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan vuoden 2025 arviointikertomus tarjoaa mielenkiintoisen läpileikkauksen alueemme tilanteesta. Ensisilmäyksellä viesti näyttää erittäin myönteiseltä, eli hyvinvointialue onnistui talouden tasapainottamisessa poikkeuksellisen hyvin. Vuosien alijäämät on katettu ja talouden näkökulmasta Länsi-Uusimaa kuuluu hyvinvointialueiden parhaimmistoon.
Tämä on saavutus, jota ei pidä vähätellä. Julkisessa keskustelussa hyvinvointialueet yhdistetään usein kriiseihin, alijäämiin ja säästöihin. Siksi on tärkeää tunnistaa myös onnistumiset ja vastuullinen taloudenpito on edellytys sille, että palveluita voidaan turvata pitkällä aikavälillä.
Arviointikertomuksen kiinnostavin kysymys ei mielestäni ole talous.
Ajattelen, että keskeinen kysymys on se, näkyvätkö onnistumiset myös ihmisten arjessa.
Hyvinvointialueen vaikein tehtävä
Hyvinvointialueen perustehtävä ei ole tuottaa ylijäämää, vaan sen perustehtävä on edistää ihmisten hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta ja tätä vasten arviointikertomusta lukiessa huomio kiinnittyy erityisesti lasten, nuorten ja perheiden palveluihin.
Tarkastuslautakunta nostaa esiin useita asioita, jotka liittyvät yhteistyöhön, palveluketjujen toimivuuteen ja vaikuttavuuden arviointiin. Lastensuojelun, perhesosiaalityön, perheneuvolan, varhaiskasvatuksen ja koulujen välisiä toimintamalleja on edelleen tarpeen kehittää. Osa hoitopoluista on ollut vasta rakenteilla ja joidenkin aiemmin toimineiden yhteistyömallien on todettu päättyneen.
Nämä havainnot voivat kuulostaa teknisiltä tai hallinnollisilta. Todellisuudessa kyse on paljon suuremmasta asiasta, sillä kun palveluketjut eivät toimi saumattomasti, seuraukset näkyvät lapsen ja perheen arjessa. Perhe voi joutua kertomaan tilanteensa yhä uudelleen eri ammattilaisille. Vastuu voi siirtyä toimijalta toiselle ja avun saaminen voi viivästyä juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan.
Lapselle odottaminen on pitkä aika. Perheelle se voi olla ratkaiseva aika.
Ennaltaehkäisystä puhutaan paljon, mutta miten sitä mitataan?
Hyvinvointialueen uudessa strategiassa korostetaan lasten ja nuorten ensisijaisia palveluja. Tavoite on oikea ja todennäköisesti lähes jokainen päättäjä allekirjoittaa ajatuksen siitä, että ongelmia kannattaa ehkäistä ennen kuin ne kasvavat suuriksi. On inhimillisesti parempaa ja myös taloudellisesti järkevämpää tarjota apua varhain kuin korjata myöhemmin kasautuneita ongelmia.
Silti juuri tässä kohtaa arviointikertomuksen tärkeän huomion pitäisi herättää, sillä tarkastuslautakunta toteaa, että lasten, nuorten ja perheiden palvelujen vaikuttavuudesta ei ole riittävästi tietoa. Toisin sanoen tiedämme paljon siitä, mitä palveluita tuotamme, mutta huomattavasti vähemmän siitä, millaisia vaikutuksia niillä on ja tämä on koko hyvinvointialuejärjestelmän keskeinen haaste. Ja tästä me olemme keskustan aluevaltuustoryhmässä moneen kertaan tuoneet huomioitamme esiin.
Mittaamme usein käyntejä, suoritteita, kustannuksia ja odotusaikoja. Ne ovat tärkeitä mittareita, mutta ne eivät vielä kerro, voiko lapsi paremmin, jaksaako perhe arjessa paremmin tai ehkäistiinkö vakavampien ongelmien syntyminen.
Todellinen onnistuminen näkyisi siinä, että lasten oireilu vähenisi, perheet saisivat apua ajoissa ja yhä harvempi lapsi päätyisi kaikkein raskaimpien palveluiden piiriin.
Mitä lastensuojelusta voidaan päätellä?
Arviointikertomus ei anna kattavaa kuvaa lastensuojelun tilanteesta. Siinä ei käsitellä laajasti esimerkiksi asiakasmääriä, henkilöstön kuormitusta, sijoitusten kehitystä tai palvelujen vaikuttavuutta.
Jo tämä on kuitenkin huomionarvoinen havainto.
Jos hyvinvointialueen tärkein tavoite on vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia, meidän pitäisi saada nykyistä parempi näkyvyys siihen, miten lastensuojelussa todella menee.
Tiedämme, että lastensuojelun kustannukset ovat monissa hyvinvointialueissa merkittäviä. Tiedämme myös, että kodin ulkopuoliset sijoitukset ovat paitsi taloudellisesti raskaita myös lapselle ja perheelle erittäin vaikuttavia ratkaisuja.
Siksi olisi tärkeää, että päätöksenteossa tarkasteltaisiin nykyistä systemaattisemmin paitsi kustannuksia myös syitä niiden taustalla.
Miksi lapset päätyvät raskaampien palvelujen piiriin? Missä vaiheessa tukea olisi voitu tarjota aikaisemmin? Mitkä palvelut ehkäisevät tehokkaimmin ongelmien syvenemistä?
Nämä ovat kysymyksiä, joihin tarvitsemme enemmän tietoa.
Ostopalvelut eivät saa jäädä mustaksi laatikoksi
Arviointikertomuksessa viitataan myös lastensuojelun ympärivuorokautisten palveluiden hankintoihin ja kustannusvertailuihin.
Keskustelu lastensuojelun ostopalveluista typistyy helposti kysymykseksi siitä, mikä on halvin vaihtoehto. Todellisuudessa kysymys on paljon laajempi.
Kyse ei ole vain hinnasta, vaan laadusta, vaikuttavuudesta, valvonnasta ja ennen kaikkea lasten oikeudesta saada tarvitsemaansa tukea.
Päättäjien pitäisi saada nykyistä parempi kokonaiskuva siitä, kuinka paljon ostopalveluja käytetään, millaisia tuloksia niillä saavutetaan ja miten niiden laatua seurataan.
Julkisilla varoilla hankittujen palvelujen tulee olla läpinäkyviä. Asukkailla on oikeus tietää, mihin yhteisiä varoja käytetään ja millaisia tuloksia niillä saadaan aikaan.
Talous on väline, ei tavoite
Arviointikertomuksen suurin opetus onkin ehkä se, että taloudellinen onnistuminen on tärkeää, mutta yksinään se ei riitä.
Hyvinvointialueen menestystä ei lopulta ratkaise tilinpäätöksen viimeinen rivi, vaan se ratkaistaan siinä, saavatko lapset apua silloin kun he sitä tarvitsevat, tai saavatko perheet tukea ennen kuin ongelmat kasautuvat ja pystymmekö tunnistamaan avun tarpeen ajoissa ja tarjoamaan oikeat palvelut oikeaan aikaan.
Talous luo tähän mahdollisuudet, mutta hyvinvointi on varsinainen tavoite ja siksi seuraavien vuosien tärkeimpiä kysymyksiä eivät ole ainoastaan eurot tai säästöt, vaan yhtä tärkeitä ovat vastaukset siihen, miten lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi kehittyy, miten palvelujen vaikuttavuutta mitataan ja mitä konkreettisia tuloksia strategian lupauksilla saavutetaan.
Discover more from Lotta Paakkunainen
Subscribe to get the latest posts sent to your email.
