Kategoria-arkisto:valtuusto

Koulupakko ei saa mennä lapsen hyvinvoinnin edelle

Opetusministeri selvittää koulupakkoa Suomessa. Tämän taustalla ovat huoli lasten oppimisesta, kasvavasta koulupoissaolojen määrästä sekä nuorten syrjäytymisestä. Ymmärrän hyvin tämän huolen. Jokaisella lapsella on oikeus oppia, saada koulutusta ja rakentaa tulevaisuuttaan.

Mutta samalla näen, että tämä on ongelmallinen ajatus.

Mitä tapahtuu niille lapsille, jotka eivät yksinkertaisesti kykene selviytymään nykyisessä kouluympäristössä?

Suomessa on jo oppivelvollisuus. Sen tarkoitus on turvata lapsen oikeus opetukseen. Se ei kuitenkaan saisi tarkoittaa sitä, että lapsi pakotetaan ympäristöön, joka vaarantaa hänen hyvinvointinsa, mielenterveytensä tai turvallisuutensa.

Kaikki lapset eivät mahdu samaan muottiin

Koulukeskustelussa unohtuvat liian usein ne lapset, joille koulupäivä ei ole tavallinen arkiympäristö vaan jatkuva selviytymistaistelu.

Erityisesti neurokirjon lapset ja nuoret, esimerkiksi ADHD:n, autismikirjon, aistisäätelyn haasteiden tai muiden neuropsykiatristen erityispiirteiden kanssa elävät voivat kuormittua koulussa äärimmilleen.

Image
Image

Monelle heistä ongelma ei ole oppiminen. Ongelma on ympäristö.

Meluisat käytävät. Jatkuvat sosiaaliset tilanteet. Aistiärsykkeiden tulva. Kiusaaminen. Ennakoimattomuus. Riittämätön tuki.

Moni lapsi yrittää sinnitellä koulupäivän läpi viimeisillä voimillaan ja romahtaa vasta kotona. Ulospäin kaikki voi näyttää normaalilta, vaikka lapsi olisi jatkuvasti ylikuormittunut.

Jos koulupakkoa kiristetään ilman merkittäviä muutoksia koulun tukirakenteisiin, vaarana on, että kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat lapset kärsivät eniten.

Koulun pitäisi olla turvallinen paikka

Yhteiskunnalla on velvollisuus suojella lapsia. Tämä ei tarkoita pelkästään opetuksen järjestämistä, vaan myös turvallisuuden, hyvinvoinnin ja ihmisarvon turvaamista.

Jos lapsi joutuu päivittäin ympäristöön, jossa hän:

  • pelkää,
  • kuormittuu,
  • kokee jatkuvaa epäonnistumista,
  • tai joutuu kiusatuksi,

emme voi puhua aidosti turvallisesta koulusta.

Image

Kiusaaminen on edelleen yksi suomalaisen koulumaailman vakavimmista ongelmista. Monelle lapselle koulu ei ole paikka oppimiselle vaan paikka, jossa täytyy selviytyä päivästä toiseen.

On vaikea perustella koulupakkoa tilanteessa, jossa kaikkien lasten turvallisuutta ei pystytä takaamaan.

Tasa-arvo ei tarkoita sitä, että kaikkia kohdellaan samalla tavalla

Usein koulupakkoa perustellaan tasa-arvolla: kaikkien pitää käydä koulua samalla tavalla.

Mutta todellinen yhdenvertaisuus ei tarkoita identtistä kohtelua.

Lapset ovat erilaisia. Toiset tarvitsevat enemmän tukea, rauhallisemman ympäristön, pienryhmän, joustavamman opetuksen tai vaihtoehtoisia tapoja oppia.

Jos järjestelmä tarjoaa vain yhden tavan olla “oikeanlainen oppilas”, osa lapsista jää väistämättä ulkopuolelle.

Silloin ongelma ei ole lapsessa vaan järjestelmässä.

Lastensuojelun tehtävä ei ole suojella järjestelmää

Huolestuttavaa olisi myös se, jos koulupakon kiristyessä oireilevia lapsia ja heidän vanhempiaan alettaisiin nähdä ensisijaisesti ongelmana.

Kun lapsi ei kykene käymään koulua, taustalla voi olla:

  • neuropsykiatrisia haasteita,
  • vakavaa kuormitusta,
  • mielenterveysongelmia,
  • trauma,
  • kiusaamista,
  • tai koulun riittämätön tuki.

Näissä tilanteissa tarvitaan ymmärrystä, kuntoutusta ja toimivia tukipalveluita, ei syyllistämistä tai kontrollia.

Lastensuojelun tärkein tehtävä on suojella lasta, ei pakottaa lasta järjestelmään hinnalla millä hyvänsä.

Pakon sijaan tarvitaan parempi koulu

Jos haluamme aidosti ehkäistä syrjäytymistä ja turvata lasten tulevaisuuden, ratkaisu ei löydy kovemmasta pakosta.

Ratkaisu löytyy siitä, että rakennamme koulun, jossa yhä useampi lapsi pystyy oikeasti voimaan hyvin.

Tarvitsemme:

  • enemmän erityisopettajia,
  • pienempiä opetusryhmiä,
  • aidosti saavutettavaa tukea,
  • joustavia koulupolkuja,
  • turvallisia tiloja neurokirjon lapsille,
  • tehokkaampaa kiusaamisen ehkäisyä,
  • sekä enemmän mielenterveyspalveluita kouluihin.

Koulun pitäisi olla paikka, johon lapsi voi tulla turvallisesti ja luottavaisesti, eikä paikka, johon hänet voidaan pakottaa riippumatta siitä, mitä se hänelle tekee.

Lopulta mun näkökulmasta tärkein kysymys kuuluu:

Onko tärkeintä, että lapsi istuu fyysisesti koulurakennuksessa, vai että lapsi todella oppii, voi hyvin ja kasvaa turvassa?

Kun tuki loppuu liian aikaisin: valtuustopuheenvuoroja lasten ja ikäihmisten puolesta

Viime aluevaltuuston kokous oli hyvä esimerkki siitä, kuinka laaja-alaisesti hyvinvointialueen päätöksenteko koskettaa eri ikäryhmiä ja elämäntilanteita ja samalla siitä, miksi koen tärkeäksi käyttää valtuustossa useita puheenvuoroja eri näkökulmista.

Kokouksessa pidin puheenvuoroja kolmesta minulle keskeisestä teemasta: järjestöjen toimintaedellytyksistä, lasten ja perheiden palveluista sekä ikäihmisten palveluasumisesta.

Järjestöavustukset ja palautuneet varat on järjestöjen hyväksi, ei pois niiltä

Pidin puheenvuoron oman aloitteeni pohjalta aluehallituksen vastauksesta, joka koski aiemmin myönnettyjen mutta käyttämättä jääneiden järjestöavustusten hyödyntämistä nimenomaan järjestöjen hyväksi.

Järjestöt tekevät hyvinvointialueella korvaamattoman tärkeää työtä täydentäen julkisia palveluja, tavoittaen ihmisiä matalalla kynnyksellä ja usein ennaltaehkäisevästi. Siksi on tärkeää, että järjestöille osoitetut varat myös päätyvät tukemaan järjestötoimintaa eivätkä huku rakenteisiin tai jää käyttämättä ilman suunnitelmaa. Pidin tärkeänä tuoda esiin, että kyse ei ole vain euroista, vaan luottamuksesta ja kumppanuudesta järjestökentän kanssa.

Ammatillinen tukihenkilötyö ja lasten oikeudet

Lisäksi pidin kriittisen puheenvuoron aluehallituksen vastauksesta ammatillista tukihenkilötyötä koskevaan aluevaltuustokysymykseen. Puhuin tästä teemasta sekä työtä tekevän ammattilaisen että lasten oikeuksien näkökulmasta.

Puheenvuorossani toin esiin erityisesti huolen palveluiden lyhytkestoisuudesta, lasten tilanteiden pitkäjänteisyydestä ja koulusta kieltäytymisen ilmiöstä:

“Kiitän aluehallitusta vastauksesta, mutta sosiaalialan ammattilaisena haluan tuoda esiin vakavia huolia lasten oikeuksien, turvallisuuden ja ennaltaehkäisyn näkökulmasta.

Erityisen huolissani olen siitä, että lapsiperheiden sosiaalihuollon asiakkuudet kestävät käytännössä usein vain 3–6 kuukautta. Monille lapsille ja perheille tämä ei ole riittävä aika. Luottamuksen syntyminen, kuormituksen purkaminen ja todellisen muutoksen juurtuminen vaativat usein pitkäkestoista tukea.

Tämä korostuu erityisesti koulusta kieltäytymisen kohdalla. Kyse on lähes aina pitkäkestoisesta ilmiöstä, johon liittyy mielenterveyttä, perhetilannetta ja turvallisuuden tunnetta. Näitä ei ratkaista muutamassa kuukaudessa.

Lopuksi totean, että tukisuhdeostojen vähentäminen on onnistunutta vain, jos varmistamme, ettei yksikään lapsi jää ilman hänelle tarpeellista, riittävän pitkäjänteistä tukea.”

Halusin sanoittaa sen, mikä sosiaalialan kentällä tiedetään, eli kaikki vaikuttava työ ei mahdu nopeisiin jaksoihin, eikä ennaltaehkäisy ole sama asia kuin kiire.

Ikäihmiset ja palveluasuminen, kaipaamme tietoa päätöksenteon tueksi

Kolmantena pidin kannatuspuheenvuoron Marjut Frantsi‑Lankian tekemän ikäihmisten palveluasumista koskevan aluevaltuustokysymyksen vastauksen yhteydessä. Frantsi‑Lankia teki myös toivomusponsiesityksen, jota puheenvuorossani kannatin.

Toivomus koski TAHTI‑raportoinnin kehittämistä, jotta luottamushenkilöt saisivat päätöksenteon tueksi selkeämmän ja ajantasaisemman tilannekuvan erityisesti ikäihmisten palveluista. Puheenvuorossani totesin muun muassa:

“TAHTI‑raportointi on keskeinen väline hyvinvointialueen tilannekuvan seuraamisessa. Tällä hetkellä raportointi on osin liian yleisellä tasolla. Erityisesti ikäihmisten palvelujen laadun, saatavuuden ja kehityssuunnan seuraaminen vaatisi selkeämpiä mittareita ja vertailukelpoisempaa alueellista tietoa.”

“Toivomuksessa esitetty kehittämistarve ei ole kritiikkiä sinänsä, vaan rakentava keino vahvistaa päätöksenteon tietopohjaa ja parantaa luottamushenkilöiden mahdollisuuksia arvioida, mihin suuntaan palvelut ovat kehittymässä.”

Koen tärkeäksi tukea aloitteita ja ponsia, jotka vahvistavat avoimuutta ja päätöksenteon laatua.

Järjestöt, lapset, perheet ja ikäihmiset eivät ole erillisiä saarekkeita, vaan osa samaa hyvinvointijärjestelmää. Yhteistä näille teemoille on kysymys pitkäjänteisyydestä, turvallisuudesta ja siitä, että päätöksenteon pitää perustua riittävään tietoon ja todelliseen arkeen, eikä vain numeroihin tai rakenteisiin.

Voit katsoa puheenvuoroni videosta tai lukea puheenvuoni videon alta:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, 

Kiitän aluehallitusta vastauksesta, mutta sosiaalialan ammattilaisena haluan tuoda esiin vakavia huolia lasten oikeuksien, turvallisuuden ja ennaltaehkäisyn näkökulmasta. 

On hyvä, että tukisuhdeostoihin liittyneisiin epäkohtiin on puututtu ja omatyöntekijän roolia vahvistettu. Samalla on kuitenkin syytä kysyä, mitä tapahtuu lapsille tämän muutoksen jälkeen. Väite siitä, ettei palvelutarvetta jäisi piiloon, on sosiaalityön arkitodellisuudessa liian yksioikoinen. Kaikki tuen tarpeet eivät näy päätöksissä, valituksissa tai tilastoissa. 

Erityisen huolissani olen siitä, että lapsiperheiden sosiaalihuollon asiakkuudet kestävät käytännössä usein vain 3–6 kuukautta. Monille lapsille ja perheille tämä ei ole riittävä aika. Luottamuksen syntyminen, kuormituksen purkaminen ja todellisen muutoksen juurtuminen vaativat usein pitkäkestoista tukea. Lyhyet asiakkuudet voivat katketa juuri silloin, kun lapsi uskaltaa kertoa tilanteestaan. 

Tämä korostuu erityisesti koulusta kieltäytymisen kohdalla. Kyse on lähes aina pitkäkestoisesta ilmiöstä, johon liittyy mielenterveyttä, perhetilannetta ja turvallisuuden tunnetta. Näitä ei ratkaista muutamassa kuukaudessa. Jos tuki katkeaa liian aikaisin, riski syrjäytymiselle kasvaa merkittävästi. 

Pidän myös tärkeänä, että kolmannen sektorin rooli nähdään täydentävänä, ei korvaavana. Lapsen oikeus tukeen ei saa riippua järjestötoiminnan saatavuudesta silloin, kun kyse on sosiaalihuollon tarpeesta. 

Lopuksi totean, että tukisuhdeostojen vähentäminen on onnistunutta vain, jos varmistamme, ettei yksikään lapsi jää ilman hänelle tarpeellista, riittävän pitkäjänteistä tukea. Lasten turvallisuus ja ennaltaehkäisy eivät toteudu kiireellä, vaan ajalla ja jatkuvuudella. 

Kiitos. 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, 

Kannatan Marjut Frantsi‑Lankian tekemää toivomusta TAHTI‑raportoinnin kehittämisestä. 

Aluehallitus ja viranhaltijat ovat vastauksessa kuvanneet laajasti omavalvonnan rakenteita, valvontaa ja seurantoja. Tämä työ on tärkeää ja sitä tehdään paljon. Meidän luottamushenkilöiden näkökulmasta keskeinen kysymys on kuitenkin se, miten tämä tieto välittyy päätöksenteon tueksi selkeästi, ajantasaisesti ja kokonaiskuvan hahmottamisen mahdollistavalla tavalla. 

TAHTI‑raportointi on keskeinen väline hyvinvointialueen tilannekuvan seuraamisessa. Tällä hetkellä raportointi on osin liian yleisellä tasolla. Erityisesti ikäihmisten palvelujen laadun, saatavuuden ja kehityssuunnan seuraaminen vaatisi selkeämpiä mittareita, vertailukelpoisempaa alueellista tietoa sekä johdonmukaista ajantasaisuutta. 

Valtuutetuilla on vastuu strategisesta ohjauksesta ja palvelujen laadun seurannasta. Ilman ymmärrettävää ja riittävän konkreettista raportointia tämä vastuu ei voi toteutua täysimääräisesti. Toivomuksessa esitetty kehittämistarve ei ole kritiikkiä sinänsä, vaan rakentava keino vahvistaa päätöksenteon tietopohjaa, lisätä läpinäkyvyyttä ja parantaa luottamushenkilöiden mahdollisuuksia arvioida, mihin suuntaan palvelut ovat kehittymässä. 

Kannatan siis lämpimästi toivomusta, että TAHTI‑raportointia kehitetään aktiivisesti ja mahdollisimman pian niin, että se palvelee paremmin meitä valtuutettuja ja sitä kautta myös alueen asukkaita, tarjoamalla selkeän, ajantasaisen ja alueellisesti kattavan kuvan hyvinvointialueen keskeisten palvelujen tilanteesta ja laadusta. 

Kiitos. 

Pitäisikö rahan kadota, kun järjestöavustus palautuu?

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella tulevaisuus- kehittämislautakunnan yksi tärkeä tehtävä on päättää järjestöavustuksista, joilla tuetaan kolmannen sektorin toimintaa, asukkaiden hyvinvointia ja osallisuutta. Nämä avustukset eivät ole ylimääräistä hyväntekeväisyyttä, vaan osa lakisääteistä velvoitetta edistää hyvinvointia ja terveyttä yhdessä järjestöjen kanssa.

Silti järjestelmässä on yksi kohta, joka mietityttää. Mietin, mitä tapahtuu niille järjestöavustusvaroille, jotka palautuvat käyttämättöminä?

Palautuneet varat eivät ole harvinaisuus

Järjestöavustuksista palautuu joka vuosi jonkin verran rahaa. Syyt ovat yleensä arkisia ja hyväksyttäviä:

  • hanke toteutuu suunniteltua pienempänä,
  • kustannukset jäävät arvioitua alhaisemmiksi,
  • tai toiminta peruuntuu osittain.

Tällä hetkellä nämä palautuneet varat sulautuvat osaksi hyvinvointialueen yleistä taloutta. Käytännössä se tarkoittaa, että järjestötoimintaan alun perin tarkoitettu raha ei enää palaa järjestöjen käyttöön, vaikka tarve ruohonjuuritason toiminnalle usein kasvaa.

Kyse ei ole lisärahasta, vaan periaatteesta

Olin aiemmin tehnyt aluevaltuustoaloitteen siitä, että hyvinvointialueella tulisi valmistella toimintamalli, jonka avulla järjestöavustuksista palautuneet varat voitaisiin huomioida seuraavan vuoden järjestöavustuksia suunniteltaessa.

On tärkeää korostaa, mistä aloitteessa ei ollut kyse:

  • ei uusien määrärahojen vaatimuksesta,
  • ei avustustason automaattisesta korottamisesta,
  • ei sitovasta päätöksestä.

Kyse oli yksinkertaisesti siitä, että järjestöille jo budjetoitu raha pysyisi järjestötoiminnan piirissä myös silloin, kun osa varoista palautuu.

Miksi vastaus ei vakuuta

Tiistaina 28.4 aluevaltuustokokouksessa käsittelimme useita aluevaltuustoaloitteiden sekä aluevaltuustokysymyksien vastauksia. Tässä minun aloitteeseen annetussa vastauksessa todettiin, että tavoite on ymmärrettävä ja järjestötoimintaa tukeva. Samalla kuitenkin esitettiin, että palautuneiden varojen huomioiminen kasvattaisi kustannuksia ja olisi hallinnollisesti hankalaa, koska summat tarkentuvat vasta tilikauden päätyttyä.

Tässä on mielestäni keskeinen ristiriita. Nämä kustannus- ja aikataulukysymykset eivät ole syy sille, ettei asiaa voisi selvittää, vaan ne ovat juuri se syy, miksi toimintamalli olisi syytä valmistella. Aloite ei edellyttänyt täydellistä ennustettavuutta tai euromääräistä tarkkuutta, vaan menettelytapaa, joka tekisi järjestelmästä läpinäkyvämmän ja johdonmukaisemman.

Pienestä asiasta iso viesti

Järjestöjen työ on usein ennaltaehkäisevää, yhteisöllistä ja kustannustehokasta. Pienikin lisäresurssi voi mahdollistaa kohtaamispaikan jatkumisen, vertaistukiryhmän käynnistymisen tai vapaaehtoistyön laajenemisen.

Siksi kysymys palautuneista avustusvaroista ei ole tekninen yksityiskohta, vaan periaatteellinen, eli suhtaudummeko järjestöihin aidosti kumppaneina vai vain budjettirivinä?

Toivomus valmistelusta, ei käskyä

Tämän vuoksi esitin aluevaltuustossa toivomusponnen, jossa valtuusto toivoo, että hyvinvointialue selvittää erilaisia tapoja huomioida palautuneet järjestöavustusvarat tulevien vuosien avustusvalmistelussa kustannusneutraalilla ja hallinnollisesti järkevällä tavalla.

Tällainen toivomus ei sido talousarviota eikä pakota lopputulokseen. Se kuitenkin antaa viestin, että asia on tärkeä ja ansaitsee huolellisen valmistelun. Aluevaltuusto hyväksyi toivomuksen yksimielisesti.

Hyvä hallinto ei synny vain suurista linjauksista, vaan myös siitä, miten pienet mutta merkitykselliset asiat ratkaistaan. Palautuneiden järjestöavustusvarojen kohtelu on juuri tällainen asia.

Toivon, että jatkossa hyvinvointialueella uskalletaan etsiä ratkaisuja, jotka vahvistavat järjestöjen toimintaedellytyksiä ja tekevät päätöksenteosta avoimempaa – ilman että se tarkoittaa uusia menoja tai vastakkainasettelua.

Se on sekä järkevää taloudenpitoa että aitoa kumppanuutta.

Puheenvuoroni voit lukea videon alta (videossa puheenvuoro)

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat sekä muut kokousta seuraavat, 

Aloitteen tavoite oli selkeä ja rajattu, eli aloitteessa esitettiin, että hyvinvointialueella valmistellaan toimintamalli, jonka avulla järjestöavustuksista palautuneet, käyttämättömät varat voidaan kohdentaa seuraavan vuoden järjestöavustuksiin. Kyse ei ollut lisämäärärahasta eikä avustustason korottamisesta, vaan siitä, että jo järjestötoimintaan budjetoitu raha säilyisi tosiasiallisesti järjestötoiminnan käytössä. 

Saamassani vastauksessa aloitteen tavoite tunnistetaan ymmärrettäväksi ja järjestötoimintaa tukevaksi, mikä toki on myönteistä. Vastauksessa kuitenkin todetaan, että palautuneiden varojen huomioiminen kasvattaisi hyvinvointialueen vuosittaisia kustannuksia ja että lopullista summaa ei tiedetä talousarviovaiheessa. Nämä perustelut eivät vastaa aloitteen sisältöä. Aloitteessa nimenomaan esitetään jo myönnetyn ja palautuneen rahan uudelleenkohdentamista, ei uusien menojen lisäämistä. 

Lisäksi vastauksessa nostetaan esiin hallinnollisia ja aikatauluun liittyviä haasteita. Juuri näitä kysymyksiä varten aloitteessa esitettiin toimintamallin valmistelua. Aloite ei edellyttänyt välitöntä toimeenpanoa, vaan selvitystä siitä, miten palautuneet varat kirjataan, miten niitä seurataan ja miten ne voidaan huomioida osana seuraavan vuoden avustusten valmistelua. 

Nyt valmistelua ei kuitenkaan esitetä, vaan asia todetaan haastavaksi ja aloite esitetään loppuun käsitellyksi.  

Hyvinvointialueella on lakisääteinen velvollisuus edistää järjestöjen toimintaedellytyksiä ja järjestöavustukset ovat keskeinen väline tämän tehtävän toteuttamisessa. Jos osa avustuksiin varatuista määrärahoista palautuu ilman, että niiden jatkokäyttöä tarkastellaan, on perusteltua vähintään selvittää, olisiko tähän löydettävissä kustannusneutraali ja hallinnollisesti toimiva ratkaisu. 

Katson, että annettu vastaus ei tosiasiallisesti käsittele aloitteen ydinesitystä. Tämän vuoksi esitän toivomusponnen, jolla asia ohjataan vielä valmisteltavaksi. 

Ponsiesitys: 

Aluevaltuusto toivoo, että hyvinvointialue selvittää osana talousarviovalmistelua erilaisia menettelytapoja, joilla järjestöavustuksista palautuneet, käyttämättömät varat voitaisiin mahdollisuuksien mukaan huomioida tulevien vuosien järjestöavustusten valmistelussa hallinnollisesti tarkoituksenmukaisella ja kustannusneutraalilla tavalla. 

Täysi sali, tärkeitä kysymyksiä ja terveiset aluevaltuustosta seniorikahvilaan

Lämmin kiitos kutsusta vierailulle seniorikahvilaan! Kävin viime viikolla seniorikahvilassa kertomassa hyvinvointialueen kuulumisia, erityisesti ikääntyneiden palveluista. Tilaisuus oli kaikin puolin mukava, avoin ja ennen kaikkea hyvin keskusteleva. Seniorikahvila oli täynnä, mikä kertoi osaltaan siitä, kuinka tärkeä ja merkityksellinen kohtaamispaikka se osallistujilleen on.

Keskustelu oli vilkasta alusta loppuun ja kysymyksiä esitettiin paljon. Osa kysymyksistä oli sellaisia, joihin pystyin vastaamaan suoraan aluevaltuuston viimeisimpien käsittelyjen ja hyvinvointialueen ajankohtaisen tilannekuvan pohjalta. Osa taas oli hyvin konkreettisia ja yksityiskohtaisia ja niiden osalta sanoin suoraan, etten halua vastata arvailulla. Lupasin ottaa selvää ja palata asiaan ja näin myös teen. Minulle luottamushenkilönä on tärkeää, että vastaukset perustuvat tietoon.

Terveiset aluevaltuuston kokouksesta

Kerroin seniorikahvilassa myös tiivistetysti terveiset tiistain aluevaltuuston kokouksesta, jossa käsiteltiin useita ikääntyneitä koskevia aloitteita ja kysymyksiä.

Keskeinen viesti on se, että ikääntyneiden sosiaalipalvelut toteutuvat tällä hetkellä pääosin lakisääteisissä määräajoissa. Palvelutarpeen arviointi käynnistyy yleensä nopeasti, kotihoito saadaan liikkeelle lyhyellä viiveellä ja ympärivuorokautisen palveluasumisen odotusajat pysyvät pääosin sallittujen rajojen sisällä.

Valtuustokeskustelussa painotettiin kuitenkin vahvasti sitä, että pelkkä määräaikojen täyttyminen ei riitä. Hoidon laadun, turvallisuuden ja arvokkaan kohtelun on oltava keskiössä. Julkisuudessa esiin nousseet tapaukset on otettu vakavasti, ja valvontaa on vahvistettu. Erityisesti korostettiin kaatumisten ehkäisyä, lääkehoidon turvallisuutta, henkilöstön osaamista ja avointa toimintakulttuuria, jossa epäkohtiin puututaan.

Kerroin myös siitä, että ilmoituksia vaaratilanteista ja epäkohdista tehdään nyt aiempaa enemmän. Tämä ei välttämättä tarkoita hoidon heikentymistä, vaan kertoo osaltaan matalammasta ilmoituskynnyksestä ja paremmasta raportointikulttuurista. Tieto mahdollistaa puuttumisen ja kehittämisen.

Lisäksi keskustelimme ruotsinkielisten palvelujen saatavuudesta, erityisesti Espoossa. Tavoitteena on turvata kielellisesti turvallinen hoiva ja uusia ratkaisuja on suunnitteilla.

Järjestöavustus ja kohtaamisten merkitys

Seniorikahvila on saanut järjestöavustusta tulevaisuus‑ ja kehittämislautakunnan myöntämänä. Lautakunnan jäsenenä minulle on tärkeää, että pääsen myös käytännössä tutustumaan niihin toimintoihin, joille avustuksia myönnetään. Paperit, hakemukset ja raportit kertovat yhden puolen, mutta vasta paikan päällä näkee ja kokee toiminnan todellisen merkityksen.

On selvää, etten voi osallistua tai vierailla kaikissa kohteissa, joissa tehdään arvokasta työtä. Niissä paikoissa, joihin pystyn menemään, haluan kuitenkin käydä. Nämä kohtaamiset antavat tärkeää ymmärrystä siitä, miten järjestöjen ja yhteisöjen toiminta tukee hyvinvointia, osallisuutta ja arjen sujuvuutta.

Seniorikahvila on selvästi paljon enemmän kuin vain kahvihetki. Se on yhteisö ja tärkeä kohtaamispaikka, jossa vaihdetaan kuulumisia, jaetaan kokemuksia ja ehkäistään yksinäisyyttä. Juuri tällaisilla matalan kynnyksen toiminnoilla on suuri merkitys ikääntyneiden hyvinvoinnille.

Luottamushenkilönä nämä vierailut ovat minulle äärimmäisen tärkeitä. Tilastojen, raporttien ja kokouspapereiden rinnalle tarvitaan aitoa vuoropuhelua ja mahdollisuus kuulla ihmisten kokemuksia suoraan.

Kiitos vielä kerran kutsusta, lämpimästä vastaanotosta ja hyvistä keskusteluista. Toivon, että tapaamme uudelleen ja jatkamme keskusteluja siitä, miten ikääntyneiden arkea ja palveluja voidaan entisestään parantaa.

Kysyin Ankkuritoiminnasta, koska siihen on saatava vastaukset

Tein aluevaltuustokysymyksen 28.4 aluevaltuustokokouksessa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitukselle Ankkuritoiminnasta. Syy oli hyvin yksinkertainen ja haluan, että asiasta saadaan selkeät vastaukset.

Ankkuritoiminta on yksi keskeisimmistä tavoista puuttua nuorten tilanteisiin varhaisessa vaiheessa. Se on työtä, jossa moniammatillinen yhteistyö, jossa poliisi, sosiaalitoimi, nuorisotyö ja terveydenhuolto (psykiatrinen sairaanhoitaja) ratkaisee. Juuri siksi sillä on väliä, miten se on järjestetty.

Lohja–Vihti–Karkkila-alueella Ankkuritoiminta oli aiemmin tutkitusti vaikuttavaa ja toimivaa. Yhteinen tiimi, yhteiset tilat ja arjen yhteistyö mahdollistivat nopean reagoinnin ja aidosti kokonaisvaltaisen tuen nuorille. Nyt tämä malli on muutettu. Työtä tehdään osin oman työn ohella, yhteiset rakenteet ovat hajautuneet ja erityisesti terveydenhuollon rooli on jäänyt epäselväksi.

Kysymykseni ytimessä on se, mitä nämä muutokset ovat tarkoittaneet käytännössä. Onko toiminta edelleen yhtä vaikuttavaa? Pääsevätkö nuoret yhtä nopeasti palveluihin? Toimiiko moniammatillinen yhteistyö oikeasti arjessa, vai vain paperilla?

Halusin tehdä asiasta nimenomaan valtuustokysymyksen, en pelkkää aloitetta. Kysymykseen on vastattava. Se pakottaa avaamaan nykytilannetta ja perustelemaan tehdyt muutokset. Liian usein isoja rakenteellisia muutoksia tehdään ilman, että niiden vaikutuksia arvioidaan avoimesti.

Lisäksi on huolestuttavaa, että Ankkuritoiminnasta ei ole laadittu viime vuodelta toimintakertomusta, vaikka se kuuluu perustoimintaan. Ilman tietoa emme voi arvioida, mihin suuntaan olemme menossa.

Kun saan vastauksen aluehallitukselta, arvioin seuraavat askeleet. On täysin mahdollista, että asiasta tarvitaan myös aluevaltuustoaloite, erityisesti jos (kun) käy ilmi, että toiminnan vaikuttavuus on heikentynyt tai rakenteet eivät tue riittävää yhteistyötä.

Se n kuitenkin varmaa, että nuorten palveluissa ei ole enää varaa heikennyksiin. Ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen ovat paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti järkevintä työtä, mitä voimme tehdä.

hieman terävämmän (poliittisemman) version tai lyhyemmän someversion?

Kysymys:

Aluevaltuustokysymys: Ankkuritoiminnan nykytila ja tuloksellisuus

Lohja–Vihti–Karkkila-alueella Ankkuritoiminta on aiemmin ollut tuloksellista ja vaikuttavaa. Toiminta perustui tiiviiseen moniammatilliseen yhteistyöhön, jossa poliisi, sosiaalitoimi, nuorisotyö sekä psykiatrinen sairaanhoitaja työskentelivät samassa tilassa. Psykiatrinen sairaanhoitaja toimi tiimissä kokoaikaisesti, mikä mahdollisti nopean tuen erityisesti mielenterveyden haasteissa.

Hyvinvointialueuudistuksen myötä toimintamalli on muuttunut merkittävästi. Nykyisin

  • sosiaalityöntekijät eivät ole kiinteä osa tiimiä, vaan toimivat konsultatiivisesti
  • tiimissä työskentelee pääasiassa sosiaaliohjaajia
  • psykiatrisen sairaanhoitajan rooli ei ole enää vastaava
  • Ankkurityötä tehdään oman työn ohella
  • toimintaa ei johdeta keskitetysti
  • terveydenhuollon yhteistyölle ei ole selkeitä rakenteita
  • yhteiset tilat ja päivittäinen moniammatillinen yhteistyö ovat poistuneet

Lisäksi Ankkuritoiminnasta ei ole laadittu viime vuodelta toimintakertomusta, vaikka sellainen tulee laatia vuosittain.

Edellä kuvatut muutokset herättävät huolta toiminnan vaikuttavuudesta, palveluun pääsyn nopeudesta sekä moniammatillisen yhteistyön toimivuudesta.

Kysymys:

Miten aluehallitus arvioi Ankkuritoiminnan nykyistä tuloksellisuutta ja toimivuutta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella, erityisesti Lohja–Vihti–Karkkila-alueella, ja:

  1. Miten nykyinen toimintamalli (hajautettu, oman työn ohella tehtävä työ) vastaa aiemman tiimimallin vaikuttavuutta?
  2. Miten terveydenhuollon, erityisesti mielenterveyspalvelujen, yhteistyö on nykyisin järjestetty Ankkuritoiminnassa?
  3. Miksi Ankkuritoiminnasta ei ole laadittu vuosittaista toimintakertomusta, ja milloin se tullaan laatimaan?
  4. Miten nuorten ohjautuminen Ankkuritoimintaan toimii nykyisessä mallissa ja kuinka nopeasti palvelu käynnistyy?
  5. Onko aluehallitus valmis arvioimaan tarvetta palata tiiviimpään moniammatilliseen tiimimalliin?

Aluevaltuustoaloite hallintosäännön muuttamiseksi

Aluevaltuuston kokouksessa 28.4. saimme hyvinvointialuejohtajalta katsauksen ajankohtaisiin asioihin. Käsittelimme ainoastaan aluevaltuustoaloitteita sekä vastauksia aluevaltuustokysymyksiin. Se oli hyvä muistutus siitä, mikä aluevaltuusto muodollisesti on: hyvinvointialueen ylin päättävä elin.

Samalla kokous kuitenkin kirkasti ongelman, joka koskee koko hyvinvointialuejärjestelmää ja erityisesti hyvinvointialueemme hallintoa.
Tästä syystä jätin aluevaltuustoaloitteen hallintosäännön muuttamiseksi ja päätösvallan vahvistamiseksi aluevaltuustolle ja lautakunnille.

Ylin päättävä elin, mutta ei ylin päätösvalta

Hyvinvointialueiden hallintomallissa aluevaltuusto on ylimmäksi päättäväksi elimeksi määritelty toimielin. Se kantaa vastuun asukkaille, päättää strategioista, talousarviosta ja toiminnan suurista linjoista.

Käytännössä merkittävä päätösvalta on kuitenkin edelleen:

  • aluehallituksella ja erityisesti
  • hyvinvointialuejohtajalla sekä muulla viranhaltijajohdolla

Tämä on seurausta hallintosäännöstä, joka keskittää laajaa taloudellista, rakenteellista ja toiminnallista päätösvaltaa viranhaltijatasolle ja aluehallitukselle. Lautakuntien rooli jää suurelta osin seuraavaksi ja lausuvaksi.

Tästä syntyy ristiriita, jossa valtuusto vastaa, mutta ei päätä.

Tämä oli alussa perusteltua, mutta miksi ei enää

Hyvinvointialueita perustettaessa vahva viranhaltijajohtoinen malli oli monella tapaa ymmärrettävä ja perusteltu. Uudet organisaatiot aloittivat toimintansa keskellä historiallista uudistusta ja toiminnan jatkuvuus oli turvattava.

Mutta olemme nyt eri tilanteessa:

  • hyvinvointialueet ovat toimineet useamman vuoden
  • organisaatiot ovat vakiintuneet
  • poliittinen päätöksenteko on kehittynyt
  • valtuustot ja lautakunnat ovat rakentaneet osaamistaan

Se, mikä oli perusteltua perustamisvaiheessa, ei ole enää perusteltua pysyvänä hallintomallina.

Demokraattisen ohjauksen pitää vahvistua sitä mukaa, kun toiminta vakiintuu.

Miksi hallintosääntö on avainkysymys

Hallintosääntö ei ole tekninen yksityiskohta. Se on vallanjakosopimus:

  • kuka valmistelee
  • kuka päättää
  • missä vaiheessa poliittinen vastuu realisoituu

Nykyinen hallintosääntö mahdollistaa, että:

  • merkittäviä talous-, hankinta- ja omaisuuspäätöksiä tehdään ilman poliittista päätöstä
  • palvelurakennetta ja organisaatiota koskevia ratkaisuja valmistellaan ja ratkaistaan hallinnollisesti
  • lautakuntien vaikutus jää rajalliseksi, vaikka ne vastaavat omista vastuualueistaan

Tämä ei lisää tehokkuutta, vaan hämärtää vastuuta.

Aloitteen ydin on se, että valta ja vastuu samaan paikkaan

Jättämäni aloitteen tavoite on

  • aluevaltuuston asemaa ylimpänä päättävänä elimenä on vahvistettava
  • lautakunnille on annettava todellista päätösvaltaa omilla vastuualueillaan
  • viranhaltijajohto toimii poliittisten linjausten valmistelijana ja toimeenpanijana, ei korvaajana
  • merkittävät ja vaikutuksiltaan laajat päätökset tuodaan poliittiseen käsittelyyn

Kyse ei ole luottamuksesta viranhaltijoihin, vaan demokratiasta.
Kyse ei ole byrokratian lisäämisestä, vaan vastuun selkeyttämisestä.

Miksi tämä on ajankohtaista juuri nyt

Hyvinvointialue kohtaa tulevina vuosina vaikeita päätöksiä:

  • talouden sopeuttamista
  • palveluverkon muutoksia
  • henkilöstöä koskevia ratkaisuja

Näissä tilanteissa ei riitä, että valtuusto saa tiedon päätöksistä jälkikäteen.
Valtuuston ja lautakuntien on oltava aidosti päätöksenteossa mukana.

Jos vastuu on poliittisilla päättäjillä, myös päätösvalta kuuluu heille.

Aluevaltuustokokous 28.4. muistutti siitä, että aluevaltuusto on olemassa juuri tätä varten: keskustelemaan vallasta, vastuusta ja suunnasta.

Hallintosäännön muuttaminen ei ole hallinnollinen yksityiskohta.
Se on kysymys siitä, millaisena pidämme alueellista demokratiaa ja olemmeko valmiita vahvistamaan sitä nyt, kun siihen on sekä tarve että edellytykset.

Aloite:

Aluevaltuustoaloite: Hallintosäännön muuttaminen päätösvallan vahvistamiseksi aluevaltuustolle ja lautakunnille 

Esitämme, että Länsi‑Uudenmaan hyvinvointialueen hallintosääntö avataan ja päivitetään siten, että päätösvaltaa siirretään aluehallitukselta ja viranhaltijajohdolta aluevaltuustolle sekä lautakunnille. 

Nykyinen hallintosääntö keskittää merkittävää poliittista ja taloudellista päätösvaltaa aluehallitukselle (§ 42) sekä erityisesti hyvinvointialuejohtajalle (§ 91, § 152). Tämän seurauksena aluevaltuuston ja lautakuntien rooli jää monilta osin seuraavaksi ja lausuvaksi, mikä ei vastaa niiden demokraattista ohjaus‑ ja vastuuasemaa. 

Hallintosäännön perusteella: 

  • hyvinvointialuejohtaja päättää laajoista talous‑, hankinta‑ ja omaisuuskysymyksistä 
  • aluehallitus päättää strategisesti merkittävistä palvelujen järjestämistä, organisaatiota ja henkilöstöä koskevista asioista 
  • lautakunnilla ei ole pääosin itsenäistä päätösvaltaa edes oman vastuualueensa asioissa 

Tämä kaventaa aluevaltuuston ja lautakuntien tosiasiallista mahdollisuutta ohjata hyvinvointialueen toimintaa ja kantaa sille kuuluvaa poliittista vastuuta. 

Esitämme, että hallintosääntöä muutetaan siten, että: 
  • aluevaltuuston päätösvaltaa laajennetaan strategisesti ja taloudellisesti merkittävissä asioissa 
  • aluevaltuusto päättää alueellisesti merkittävistä ja koko hyvinvointialueen kattavista palvelujen laatuun ja saatavuuteen liittyvistä asioista 
  • lautakunnille annetaan itsenäistä päätösvaltaa omien vastuualueidensa palveluja, taloutta ja henkilöstöä koskevissa asioissa 
  • osa hyvinvointialuejohtajan ja aluehallituksen nykyisestä suorasta päätösvallasta siirretään poliittiseen käsittelyyn 
  • viranhaltijapäätöksenteko rajataan aluevaltuuston ja lautakuntien tekemien linjausten valmisteluun ja täytäntöönpanoon 
  • poliittiseen päätöksentekoon tuodaan nykyistä laajemmin ne asiat, joilla on olennaisia vaikutuksia palveluverkkoon, henkilöstöön, talouteen tai alueelliseen yhdenvertaisuuteen 

Aluevaltuuston asemaa ylimpänä päätöksentekijänä tulee vahvistaa siten, että strateginen vastuu ja todellinen päätösvalta kohtaavat. 

Hallintosäännön muutoksessa tulee noudattaa seuraavia periaatteita: 
Aluevaltuusto 
  • päättää kaikista strategisesti, taloudellisesti tai alueellisesti merkittävistä asioista 
  • päättää merkittävistä palvelurakenteen, palveluverkon ja organisaation muutoksista 
  • päättää merkittävistä investoinneista, hankinnoista ja omaisuusjärjestelyistä 
Lautakunnat 
  • saavat itsenäisen päätösvallan omien vastuualueidensa palveluja, taloutta ja henkilöstölinjauksia koskevissa asioissa 
  • eivät toimi pelkästään lausunnonantajina aluehallitukselle 
  • voivat tehdä päätöksiä, joita ei voida ohittaa viranhaltijapäätöksillä 
Aluehallitus 
  • vastaa poliittisesta valmistelusta, kokonaisuuden yhteensovittamisesta ja aluevaltuuston päätösten toimeenpanosta 
  • ei käytä aluevaltuuston ohi strategista tai rakenteellista päätösvaltaa 
Hyvinvointialuejohtaja ja viranhaltijajohto 
  • toimivat poliittisten toimielinten linjausten valmistelijoina ja toimeenpanijoina 
  • eivät tee merkittäviä talous‑, henkilöstö‑ tai rakenteellisia päätöksiä ilman poliittista päätöstä 
  • viranhaltijoiden päätösvalta rajataan täytäntöönpanoon ja operatiivisiin asioihin 
Viranhaltijaohjeet ja delegoinnit 
  • eivät voi kaventaa aluevaltuuston tai lautakuntien toimivaltaa 
  • hallintosäännön mukainen toimivaltajako on ensisijainen suhteessa toimintaohjeisiin ja delegointeihin 
Edellytämme, että aluehallitus käynnistää viipymättä hallintosäännön uudistamisen ja tuo hallintosääntömuutoksen aluevaltuuston päätettäväksi. 
Tavoite 

Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa alueellista demokratiaa, poliittista vastuunkantoa ja päätöksenteon avoimuutta sekä palauttaa päätösvalta sinne, missä myös vastuu on, eli aluevaltuustolle ja lautakunnille. 

Perustelut 

Nykyinen hallintosääntö mahdollistaa päätösvallan keskittymisen, vaikka aluevaltuusto on muodollisesti ylin toimielin. Tämä heikentää demokratian toteutumista, päätöksenteon läpinäkyvyyttä sekä asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia. 

Hallintosäännön täsmentäminen ei lisää byrokratiaa, vaan selkeyttää vastuita, vahvistaa poliittista ohjausta ja parantaa päätöksenteon legitimiteettiä. 

Espoossa, 28.4.2026 

Lotta Paakkunainen