Opetusministeri selvittää koulupakkoa Suomessa. Tämän taustalla ovat huoli lasten oppimisesta, kasvavasta koulupoissaolojen määrästä sekä nuorten syrjäytymisestä. Ymmärrän hyvin tämän huolen. Jokaisella lapsella on oikeus oppia, saada koulutusta ja rakentaa tulevaisuuttaan.
Mutta samalla näen, että tämä on ongelmallinen ajatus.
Mitä tapahtuu niille lapsille, jotka eivät yksinkertaisesti kykene selviytymään nykyisessä kouluympäristössä?
Suomessa on jo oppivelvollisuus. Sen tarkoitus on turvata lapsen oikeus opetukseen. Se ei kuitenkaan saisi tarkoittaa sitä, että lapsi pakotetaan ympäristöön, joka vaarantaa hänen hyvinvointinsa, mielenterveytensä tai turvallisuutensa.
Kaikki lapset eivät mahdu samaan muottiin
Koulukeskustelussa unohtuvat liian usein ne lapset, joille koulupäivä ei ole tavallinen arkiympäristö vaan jatkuva selviytymistaistelu.
Erityisesti neurokirjon lapset ja nuoret, esimerkiksi ADHD:n, autismikirjon, aistisäätelyn haasteiden tai muiden neuropsykiatristen erityispiirteiden kanssa elävät voivat kuormittua koulussa äärimmilleen.
Monelle heistä ongelma ei ole oppiminen. Ongelma on ympäristö.
Meluisat käytävät. Jatkuvat sosiaaliset tilanteet. Aistiärsykkeiden tulva. Kiusaaminen. Ennakoimattomuus. Riittämätön tuki.
Moni lapsi yrittää sinnitellä koulupäivän läpi viimeisillä voimillaan ja romahtaa vasta kotona. Ulospäin kaikki voi näyttää normaalilta, vaikka lapsi olisi jatkuvasti ylikuormittunut.
Jos koulupakkoa kiristetään ilman merkittäviä muutoksia koulun tukirakenteisiin, vaarana on, että kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat lapset kärsivät eniten.
Koulun pitäisi olla turvallinen paikka
Yhteiskunnalla on velvollisuus suojella lapsia. Tämä ei tarkoita pelkästään opetuksen järjestämistä, vaan myös turvallisuuden, hyvinvoinnin ja ihmisarvon turvaamista.
Jos lapsi joutuu päivittäin ympäristöön, jossa hän:
- pelkää,
- kuormittuu,
- kokee jatkuvaa epäonnistumista,
- tai joutuu kiusatuksi,
emme voi puhua aidosti turvallisesta koulusta.
Kiusaaminen on edelleen yksi suomalaisen koulumaailman vakavimmista ongelmista. Monelle lapselle koulu ei ole paikka oppimiselle vaan paikka, jossa täytyy selviytyä päivästä toiseen.
On vaikea perustella koulupakkoa tilanteessa, jossa kaikkien lasten turvallisuutta ei pystytä takaamaan.
Tasa-arvo ei tarkoita sitä, että kaikkia kohdellaan samalla tavalla
Usein koulupakkoa perustellaan tasa-arvolla: kaikkien pitää käydä koulua samalla tavalla.
Mutta todellinen yhdenvertaisuus ei tarkoita identtistä kohtelua.
Lapset ovat erilaisia. Toiset tarvitsevat enemmän tukea, rauhallisemman ympäristön, pienryhmän, joustavamman opetuksen tai vaihtoehtoisia tapoja oppia.
Jos järjestelmä tarjoaa vain yhden tavan olla “oikeanlainen oppilas”, osa lapsista jää väistämättä ulkopuolelle.
Silloin ongelma ei ole lapsessa vaan järjestelmässä.
Lastensuojelun tehtävä ei ole suojella järjestelmää
Huolestuttavaa olisi myös se, jos koulupakon kiristyessä oireilevia lapsia ja heidän vanhempiaan alettaisiin nähdä ensisijaisesti ongelmana.
Kun lapsi ei kykene käymään koulua, taustalla voi olla:
- neuropsykiatrisia haasteita,
- vakavaa kuormitusta,
- mielenterveysongelmia,
- trauma,
- kiusaamista,
- tai koulun riittämätön tuki.
Näissä tilanteissa tarvitaan ymmärrystä, kuntoutusta ja toimivia tukipalveluita, ei syyllistämistä tai kontrollia.
Lastensuojelun tärkein tehtävä on suojella lasta, ei pakottaa lasta järjestelmään hinnalla millä hyvänsä.
Pakon sijaan tarvitaan parempi koulu
Jos haluamme aidosti ehkäistä syrjäytymistä ja turvata lasten tulevaisuuden, ratkaisu ei löydy kovemmasta pakosta.
Ratkaisu löytyy siitä, että rakennamme koulun, jossa yhä useampi lapsi pystyy oikeasti voimaan hyvin.
Tarvitsemme:
- enemmän erityisopettajia,
- pienempiä opetusryhmiä,
- aidosti saavutettavaa tukea,
- joustavia koulupolkuja,
- turvallisia tiloja neurokirjon lapsille,
- tehokkaampaa kiusaamisen ehkäisyä,
- sekä enemmän mielenterveyspalveluita kouluihin.
Koulun pitäisi olla paikka, johon lapsi voi tulla turvallisesti ja luottavaisesti, eikä paikka, johon hänet voidaan pakottaa riippumatta siitä, mitä se hänelle tekee.
Lopulta mun näkökulmasta tärkein kysymys kuuluu:
Onko tärkeintä, että lapsi istuu fyysisesti koulurakennuksessa, vai että lapsi todella oppii, voi hyvin ja kasvaa turvassa?
Lotta Paakkunainen 