Kategoria-arkisto:valtuusto

Kun huoli nousee toistuvasti, rakenteita on uskallettava tarkastella

Tiistaina 24.2.2026 oli Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston kokous ja vaikka asialista oli lyhyt, esillä olleet teemat olivat painavia: ikäihmisten hoivan laatu, palvelujen saatavuus ja hyvinvointialueen arjen toimivuus.

Keskustan valtuustoryhmä oli kokouksessa täysilukuisena. Ryhmämme jätti aluehallitukselle aluevaltuustokysymyksen ikäihmisten hoivapalveluiden tilanteesta ja valvonnasta. Väestön ikääntyessä on entistä tärkeämpää varmistaa, että hoiva on turvallista, laadukasta ja riittävää koko alueella.

Hoivan laatuun on kiinnitettävä jatkuvaa huomiota

Hyvinvointialuejohtajan katsauksessa kerrottiin, että viime vuonna ikääntyneiden ympärivuorokautiseen hoivaan liittyen tehtiin 26 muistutusta ja 11 valvonta-asiaa. Kahdessa yksikössä havaittiin merkittäviä puutteita muun muassa lääkehoidossa, kirjaamisessa ja toiminnan järjestämisessä. Korjaavat toimenpiteet on käynnistetty.

On tärkeää toki nähdä kokonaisuus: Länsi-Uudellamaalla toteutuu vuosittain yli miljoona hoitopäivää ja ympärivuorokautisen hoivan piirissä on yli 3000 asukasta. Valtaosa työstä tehdään hyvin ja ammattitaidolla. Silti jokainen vakava puute on liikaa, kun kyse on kaikkein haavoittuvimmista ihmisistä.

Yhteydenpitoa viranhaltijoihin ja rakenteiden tarkastelua

Olen viime aikoina ollut yhteydessä hyvinvointialueen viranhaltijaan ikääntyneiden asumisyksiköiden valvonnasta ja omavalvonnan käytännöistä. Vastauksissa korostui, että valvontaa tehdään tiiviisti ja henkilöstön koulutuksella pyritään ennakoimaan ja ehkäisemään riskejä. Tätä pidän erittäin tärkeänä, sillä ennaltaehkäisy on aina parempi kuin jälkikäteinen reagointi.

Kuun vaihteessa osallistuin myös Keskustan keskustapäiville, jossa aluepäättäjille suunnatussa tilaisuudessa alustajana toimi vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo. Tilaisuus herätti paljon ajatuksia. Ikäihmisten hoivaan liittyvät epäkohdat nousevat aika ajoin julkisuuteen ja herättävät voimakasta huolta, aivan kuten lastensuojelussa. Kun vakava tapaus tulee esiin, reagoidaan nopeasti ja voimakkaasti, mutta ajan myötä keskustelu usein hiljenee ilman, että rakenteellisiin kysymyksiin palataan riittävän perusteellisesti.

Viime aikoina huolta ovat lisänneet myös uutiset, joiden mukaan Onnettomuustutkintakeskus tutkii Olarissa tapahtunutta kuolemaa. Lisäksi alueellamme on noussut esiin muitakin ikääntyneiden hoivaan liittyviä huolenaiheita. Nämä tapaukset lisäävät ymmärrettävästi kuntalaisten ja omaisten huolta hoivan laadusta ja turvallisuudesta.

Vastuun on oltava selkeää myös rakenteiden tasolla

Oma johtopäätökseni on, että ongelmien taustalla vastuu jää liian usein rakenteellisesti epäselväksi. En pidä tarkoituksenmukaisena, että vastuu vakavista virheistä kohdistuu yksittäisiin työntekijöihin. Useimmiten taustalla on toimintaympäristö, jossa puutteet resursseissa, ohjauksessa, toimintakulttuurissa tai johtamisessa mahdollistavat virheiden syntymisen.

Ymmärrän hyvin näkemyksen siitä, ettei valvonnan määrällinen lisääminen yksin ratkaise ongelmia. Samalla juuri nämä tilanteet haastavat meitä tarkastelemaan kriittisesti vastuiden selkeyttä, johtamisrakenteita ja sitä, miten varmistamme, että vakavista tapauksista seuraa myös järjestelmätason oppimista ja pysyvää muutosta.

Luottamushenkilönä koen tärkeäksi, että pystyn vastaamaan ikäihmisten ja heidän läheistensä huoleen avoimesti ja uskottavasti. Siksi nämä kysymykset ovat minulle erityisen tärkeitä.

Saatavuus ratkaisee arjessa

Kokouksessa nousi esiin myös palvelujen saatavuuden ongelmat. Erikoissairaanhoidossa hoitotakuu ylittyy noin 22 prosentissa tapauksista, ja takaisinsoittopalvelussa noin viidesosa asiakkaista ei saa yhteyttä vuorokauden sisällä.

Hyvinvointialueen onnistumista mitataan lopulta siinä, kuinka sujuvasti ihmiset pääsevät palveluihin silloin, kun he niitä tarvitsevat.

Digipalvelut etenevät ja koko alue saatava mukaan

Digipalveluissa on tapahtunut edistystä. Lunna-palvelu mahdollistaa omien terveystietojen, laboratoriotulosten, reseptien ja ajanvarausten tarkastelun. Valitettavasti laajennus koskee toistaiseksi vain Espoon ja Kauniaisten asukkaita. Koko Länsi-Uudenmaan käyttöönotto toteutuu vasta, kun koko alue siirtyy samaan asiakas- ja potilastietojärjestelmään.

On tärkeää, että palvelut ovat jatkossa yhdenvertaisesti kaikkien alueen asukkaiden käytössä. Samalla lähipalveluista on pidettävä kiinni, kaikille digiasiointi ei ole mahdollista tai luontevaa.

Keskustan politiikan ytimessä on arjen sujuvuus ja alueellinen tasa-arvo. Palvelujen on toimittava koko Länsi-Uudellamaalla, kaupungeissa, taajamissa ja haja-asutusalueilla.

Ihmisten pitää voida luottaa siihen, että hoitoon pääsee ajoissa, yhteyden saa tarvittaessa ja ikäihmisten hoiva on turvallista ja arvokasta. Samalla on huolehdittava henkilöstön riittävyydestä ja jaksamisesta.

Kuinka paljon hyvinvointialue kestää?

54 miljoonan euron lisäleikkaus uhkaa palveluiden ydintä

Viime viikon tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan päiväkoulussa saimme perusteellisen katsauksen hallituksen esitykseen, jonka mukaan hyvinvointialueemme rahoitus vähenisi 54 miljoonalla eurolla vuoteen 2029 mennessä.

Esitys ei ollut vain budjettirivi. Se oli kokonaiskuva siitä, millaisen paineen alle palvelujärjestelmämme ollaan viemässä.

Tilaisuudessa käytiin läpi sekä palvelutarpeen kehitystä että aluekohtaisten kustannusten muutoksia. Viesti oli selvä: samaan aikaan kun tarve kasvaa, rahoitus kiristyy.

Palvelutarve suuressa kasvussa Länsi-Uudellamaalla

Esityksessä tarkasteltiin hyvinvointialueiden keskimääräistä vuosittaista palvelutarpeen kasvua vuosille 2025–2030 (THL:n arvio).

Länsi-Uusimaa ei ole keskitason alue. Päinvastoin.

Palvelutarpeen kasvu on meillä maan kärkivauhtia. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että:

  • väestön ikääntyminen lisää hoivan tarvetta
  • lasten ja nuorten palvelujen kysyntä kasvaa
  • sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaiskuormitus nousee keskimääräistä nopeammin

Kun alueen tarve kasvaa nopeammin kuin maassa keskimäärin, jokainen rahoitusleikkaus osuu suhteellisesti kovempaa.

Nettokustannusten muutos: Länsi-Uusimaa jo sopeuttajien joukossa

Tilaisuudessa esiteltiin myös aluekohtaiset asukaskohtaisten nettokustannusten muutokset vuosille 2023–TPE2025.

Länsi-Uusimaa kuuluu niiden alueiden joukkoon, joissa kustannusten kasvu on ollut maltillista, jopa negatiivista verrattuna moniin muihin alueisiin. Toisin sanoen: olemme leikanneet ja niinsanotusti sopeuttaneet.

Samaan aikaan osa hyvinvointialueista näyttää yli 7–10 prosentin kustannusnousuja. Me emme.

Tämä on olennaista, kun keskustellaan uudesta 54 miljoonan euron lisäsopeutuksesta.

Me emme ole alue, jossa olisi jäljellä “helppoja säästöjä”. Olemme jo:

  • tarkastelleet palveluverkkoa kriittisesti ja lakkauttaneet
  • hillinneet rekrytointeja
  • arvioineet ostopalveluja uudelleen
  • keskittäneet toimintoja

Lisäleikkaukset eivät enää kohdistu hallinnon tehostamiseen, vaan ne kohdistuvat palvelutasoon. Toki palveluja on jo heikennetty ja saatavuudesta tingitty.

Lastensuojelu: ennaltaehkäisy on ensimmäinen riskissä

Lastensuojelussa vaikutukset näkyvät nopeasti saatavuudessa ja työn kuormituksessa.

Kun resursseja kiristetään:

  • asiakasmäärät työntekijää kohden kasvavat
  • ennaltaehkäisevä työ jää kiireellisten asioiden jalkoihin
  • päätöksenteko viivästyy
  • sijaishuollon kustannukset kasvavat, kun tukea ei ole saatu ajoissa

Paradoksi on julma: säästöt varhaisesta tuesta lisäävät raskaampien ja kalliimpien palvelujen tarvetta myöhemmin.

Palvelutarpeen kasvuennusteet osoittavat, että kysyntä ei ole vähenemässä. Juuri siksi leikkausten ajoitus on ongelmallinen.

Vanhustenhoiva: kasvu ja henkilöstöpula samaan aikaan

Ikääntyneiden palveluissa olemme jo tasapainotelleet kasvavan tarpeen ja henkilöstöpulan kanssa.

Kun rahoitus kiristyy:

  • kotihoidon käyntiajat lyhenevät
  • ympärivuorokautiseen hoivaan pääsy viivästyy
  • henkilöstön vaihtuvuus kasvaa
  • omaishoitajien kuormitus lisääntyy

Tilastot palvelutarpeen kasvusta 2025–2030 kertovat, että juuri ikääntyneiden palveluissa paine kasvaa merkittävästi tulevina vuosina.

Henkilöstömitoitus on tärkeä turva, mutta jos työn kuormitus kasvaa liikaa eikä rekrytointi onnistu, mitoitus jää paperille.

Tiedolla johtaminen ei yksin riitä

Päiväkoulussa käytiin läpi rahoitusmallin laskennallisia tekijöitä: tarveperusteita, sairastavuutta ja siirtymätasauksia. Malli on teknisesti monimutkainen, mutta vaikutus yksinkertainen: alueeltamme vähenisi kymmeniä miljoonia euroja samalla kun palvelutarve kasvaa.

Olemme kehittäneet tiedolla johtamista ja vaikutusten ennakkoarviointia. Se on välttämätöntä.

Mutta tehokkuudella ei voi paikata loputtomasti rakenteellista alirahoitusta.

Kun lähtötaso on jo maan alhaisimpia ja kustannuskehitys maltillista, lisäleikkaus tarkoittaa väistämättä palvelutason muutosta.

Arvovalinta: reagoiva vai ennakoiva järjestelmä?

Hyvinvointialue ei ole hallinnollinen kerros. Se on se taso, jolla:

  • lapsi saa apua ajoissa
  • ikääntynyt saa arvokasta hoivaa
  • perhe saa tukea ennen kriisiä

54 miljoonan euron leikkaus tarkoittaa priorisointia. Kaikkea ei voida tehdä entisellä tasolla.

Ei riitä sanoa, että “tehostetaan”. On kerrottava, mitä se tarkoittaa palveluiden saatavuudelle, työntekijöiden kuormitukselle ja ihmisten arjelle. Onhan se nytkin jo nähty.

Keskeinen kysymys on tämä:

Haluammeko järjestelmän, joka reagoi vasta kriisiin, vai sellaisen, joka tukee ihmistä ennen kuin kriisi syntyy?

Hyvinvointialue kestää uudistuksia.
Mutta se ei kestä rajatonta alirahoitusta ilman, että vaikutukset näkyvät ihmisten elämässä.

Vanhustenhuollon kriisin ei pitäisi olla yllätys

Vanhustenhuolto nousee otsikoihin kerta toisensa jälkeen järkyttävien tapahtumien kautta. Kuolemia, laiminlyöntejä, liian vähäisiä käyntejä kotihoidossa, henkilöstöä joka uupuu ja omaisia, jotka jäävät kantamaan huolta yksin. Jokaisella kerralla reaktio on samanlainen: järkytys, pahoittelu ja lupaus selvityksistä.

Silti yksi asia on itsellä päällimmäisenä mielessä: tämä ei ole tullut yllätyksenä. Tai ei pitäisi olla yllätys.

Tiedossa oleva ongelma

Vanhustenhuollon kriisistä on kirjoitettu vuosia. Siitä ovat varoittaneet hoitajat, ammattiliitot, tutkijat, omaiset ja vanhukset itse. Resurssipulasta, henkilöstön riittämättömyydestä ja kotihoidon mahdottomista aikatauluista on puhuttu niin mediassa kuin päätöksenteon pöydissä.

Ongelma ei ole ollut tiedon puute. Ongelma on ollut ennaltaehkäisyn puute ja poliittisen vastuun välttely.

Kun hoitoon pääsy viivästyy, kotihoidon käynnit kutistuvat minuutteihin ja ympärivuorokautiseen hoivaan pääsee vasta liian myöhään, seuraukset eivät ole sattumanvaraisia. Ja silloinkin, kun hoitopaikka lopulta järjestyy, arki voi joissain yksiköissä tarkoittaa suljettuja hoitopuhelimia ja puutteellista valvontaa. Nämä seuraukset ovat ennustettavia ja juuri siksi niistä on kannettava vastuu.

Samalla on huomioitava, että vastuuministeri Kaisa Juuso on viime viikkoina turhautuneena vaatinut hyvinvointialueita noudattamaan hänen määrittämiään hoitajamitoituksia ja ilmaissut niistä ärtymystään, kun mitoitus on laskettu alimpaan mahdolliseen tasoon eikä hoidon laatu ole parantunut. Tämä kaikki tapahtuu kuitenkin samalla, kun hallitus on itse säästänyt vanhustenhoidon rahoituksesta ja laskenut mitoituksen minimitasolle, pakottaen juuri ne alueet venymään entistä niukoilla resursseilla.

Reagointia vasta tragedian jälkeen

Yhteiskunnallinen keskustelu herää usein vasta silloin, kun jotain peruuttamatonta tapahtuu. Kun vanhus kuolee yksin, kun hoivakodissa epäillään laiminlyöntiä tai kun omaiset kertovat epäinhimillisistä olosuhteista.

Tällöin kysytään: miten näin pääsi käymään?

Kysymys on väärä. Oikea kysymys kuuluu: miksi tähän annettiin mennä?

Ennaltaehkäisevä, laadukas hoito maksaa, mutta niin maksaa myös se, ettei siihen panosteta. Inhimillinen hinta on mittaamaton, mutta myös taloudellisesti kriisit, päivystykset, sairaalajaksot ja jälkiselvittelyt tulevat kalliiksi. Tämä tiedetään. Me kaikki tiedämme sen.

Historiallinen peili: huutolaisuus ja lama

Kun vertaamme nykytilannetta historiaan, mieleen nousee väistämättä huutolaisuus. Aikakausi, jolloin heikoimmassa asemassa olevat siirrettiin halvimmalle tarjoajalle, koska yhteiskunta ei kantanut vastuuta.

Emme tietenkään elä 1800-lukua. Mutta kysymys on samasta perusasetelmasta: mitä tapahtuu, kun talous asetetaan ihmisarvon edelle?

1990-luvun laman olisi pitänyt opettaa meille, mitä tapahtuu, kun sosiaaliturvaa ja palveluita leikataan rajusti. Seuraukset näkyivät vuosikymmeniä myöhemmin ihmisten terveydessä, syrjäytymisessä ja kuolleisuudessa. Silti nyt olemme toistamassa samaa kaavaa, tällä kertaa vanhusten kustannuksella.

Poliittinen vastuu ei ole abstrakti

Vanhustenhuollon tila ei ole yksittäisten hoitajien tai yksittäisten yksiköiden vika. Vastuu on rakenteellinen ja poliittinen. Päätökset resursseista, mitoituksista, palvelurakenteista ja rahoituksesta tehdään tietoisesti.

Kun tiedetään, että väestö ikääntyy.
Kun tiedetään, että hoidon tarve kasvaa.
Kun tiedetään, että henkilöstö uupuu ja poistuu alalta.

ei voida sanoa, että nykytila olisi yllätys.

Ennaltaehkäisy on arvovalinta

Hyvä vanhustenhoito ei synny sattumalta. Se syntyy siitä, että:

  • hoitoon pääsee ajoissa
  • kotihoito on riittävää ja joustavaa
  • ympärivuorokautinen hoiva ei ole viimeinen vaihtoehto vaan oikea-aikainen ratkaisu
  • henkilöstöä on riittävästi ja työ on inhimillistä

Tämä ei ole ideologinen kysymys vaan arvokysymys. Kysymys siitä, pidämmekö huolta niistä, jotka ovat rakentaneet tämän yhteiskunnan.

Vajaaravitsemuksen seulonta osaksi hoitopolkua

Yksi konkreettinen ja pitkään tunnistettu, mutta yhä puutteellisesti toteutettu keino ennaltaehkäisyyn on vajaaravitsemuksen systemaattinen seulonta ja hoito osana ikääntyneiden hoitopolkua. Vajaaravitsemus heikentää toimintakykyä, lisää kaatumisia, altistaa infektioille ja kasvattaa sairaalahoitojen tarvetta ja silti se jää liian usein huomaamatta.

Kun ravitsemustila arvioidaan säännöllisesti kotihoidossa, palveluasumisessa ja ympärivuorokautisessa hoidossa, ongelmiin voidaan puuttua ajoissa. Tämä ei ole kallis tai monimutkainen ratkaisu, vaan perustyötä: osaamista, seurantaa ja vastuunkantoa. Vajaaravitsemuksen ehkäisy ja hoito on esimerkki siitä, miten laatu syntyy ennakoinnista, ei kriiseihin reagoimisesta.

Jälkiviisauttako?

Usein sanotaan, että jälkiviisaus on helppoa. Tässä asiassa kyse ei ole jälkiviisaudesta. Kyse on siitä, että viisaus on ollut olemassa koko ajan, mutta sitä ei ole haluttu kuulla.

Vanhustenhuollon kriisi ei ratkea pahoitteluilla tai yksittäisillä selvityksillä. Se ratkeaa vain ottamalla vastuu, ajoissa, ennakoiden ja ihmisarvo edellä.

https://yle.fi/a/74-20203656

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011782644.html

https://www.tehylehti.fi/fi/blogit/mainio/monenko-vanhuksen-kuoltava-kotihoidon-resurssipulassa

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6a1eb457-f729-4463-9af5-264def0cf7d7

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011774590.html

Hallinnolliset rajat eivät saa määrittää hoitoa

Kysymyksiä hyvinvointialueen yhdenvertaisuudesta

Olen tänä vuonna ollut useaan otteeseen yhteydessä hyvinvointialueen viranhaltijoihin. Kaikkia viestejäni yhdistää sama tavoite: halu ymmärtää paremmin, miten palveluja kehitetään ja nostaa esiin kohtia, joissa järjestelmä ei mielestäni kohtele kaikkia yhdenvertaisesti.

Oirekysely ja naisten terveyshaasteet

Yksi yhteydenotoistani koski Lunna-palvelun oirekyselyä. Valtakunnallisessa keskustelussa on nostettu OmaOlo-sovelluksen haasteet esiin ja huomasin, että Lunnassa on samat haasteet: alkukyselyssä erektio-ongelmat on mainittu erikseen, mutta esimerkiksi kuukautiskipuja, rintarauhasiin liittyviä oireita tai gynekologisia vaivoja ei ole huomioitu lainkaan.

Tämä on valitettavasti valtakunnallinen ilmiö: naisille tyypilliset terveyshaasteet jäävät helposti vähemmälle huomiolle. Kysyin viranhaltijoilta, olisiko näitä oireita mahdollista huomioida kyselyssä jatkossa. Samalla tiedustelin, onko erektio-ongelmien korostamiselle jokin erityinen peruste vai onko kyse kehitysvaiheesta, jota on tarkoitus myöhemmin laajentaa.

Palautteeni ei ollut moite, vaan aito toive siitä, että palvelua kehitettäisiin entistä yhdenvertaisemmaksi. Saamani vastaus oli huoleni huomioiva ja koska Lunnaa kehitetään jatkuvasti, ottivat he tämänkin kehitykseen mukaan.

Digitaalisten alustojen valinnat ja huoli riippuvuuksista

Olen myös lähestynyt viranhaltijoita käytössämme olevista digitaalisista alustoista. Maailmantilanne on tällä hetkellä varsin hutera ja minua huolettaa erityisesti se, että olemme riippuvaisia täysin amerikkalaisesta toimijasta.

Kysyin, onko eurooppalaisia alustoja kartoitettu ja onko sellaisia realistisesti tarjolla tähän tarpeeseen. Digitaalinen riippumattomuus, huoltovarmuus ja tietoturva ovat kysymyksiä, joita mielestäni pitäisi tarkastella entistä laajemmassa kehyksessä. Saamani vastaus oli erittäin kattava ja perusteellinen sekä nosti esiin, että Suomessa on jo valtakunnallinen työryhmä miettimässä ja valmistelemassa asiaa.

Vammaisten lasten hoidon jatkuvuus vastuun siirryttyä hyvinvointialueille

Olen esittänyt myös toiveen, että tulevaisuus- ja kehittämislautakunnalle tuotaisiin selvitys vammaisten lasten aamu-, iltapäivä- ja loma-ajan hoidon jatkuvuudesta ja saavutettavuudesta nyt, kun lainmukainen vastuu näistä palveluista on siirtynyt hyvinvointialueille.

Kyse ei ole pienestä asiasta. Monille perheille nämä palvelut ovat arjen sujuvuuden ja jaksamisen edellytys. Vastuun siirtyessä on tärkeää varmistaa, etteivät palveluketjut katkea, käytännöt sirpaloidu tai perheet joudu kohtuuttoman epävarmuuden varaan.

Syöpäpotilaiden hoitoonohjaus ja yhdenvertaisuus

Kolmas merkittävä teema, jonka olen nostanut esiin, koskee syöpäpotilaiden hoitoonohjauksen epätasa-arvoa. Hyvinvointialueella kysymykseni otettiin vakavasti ja haasteet tunnustettiin avoimesti. HUSin vastauksista vastaavaa tunnistamista ei kuitenkaan vielä ole ollut nähtävissä. Tiedossa on, että HUS ja hyvinvointialue tulevat kokoustamaan aiheesta kevään aikana, mikä on tärkeä ja tarpeellinen askel.

Olen saanut myös suoraan viestejä syöpää sairastavilta. Heidän kokemustensa perusteella näyttää siltä, että hoitoon pääsy, tukipalvelut ja jopa hoitopaikka voivat määräytyä alueellisten ja hallinnollisten rajojen perusteella tavalla, joka asettaa potilaat eriarvoiseen asemaan.

Esimerkiksi keuhkosyöpäpotilaiden kohdalla hoito ja sen tukipalvelut, kuten fysioterapia, ravitsemusterapia ja psykososiaalinen tuki, eivät kaikilta osin ole olleet saatavilla syöpäkeskuksessa. Sen sijaan potilas on ohjattu perusterveydenhuoltoon tai toiseen yksikköön, jossa syöpähoitoihin erikoistunutta osaamista ei välttämättä ole tarjolla.

Esitin vakavia kysymyksiä hoitopolun katkonaisuudesta:

  • miksi syöpähoitojen tukipalvelut eivät ole systemaattinen osa hoitoa
  • miksi potilas ei saa ajoissa tietoa esimerkiksi Kela-taksista ja muista etuuksista
  • ja miksi hoidon aloitus ja vastuut voivat viivästyä, vaikka diagnoosi on tehty ja aktiivinen syöpähoito jo käynnissä

Pidän erityisen huolestuttavana sitä, että keuhkosyöpä on noussut Suomessa naisten yleisimmäksi syöpäkuoleman syyksi. Tästä huolimatta keuhkosyöpäpotilaiden hoitopolku vaikuttaa paikoin hajanaiselta ja vähemmän tuetulta verrattuna moniin muihin syöpäryhmiin. Tämä herättää vakavan kysymyksen siitä, vastaavatko hoitokäytännöt ja resurssit nykyistä sairastavuutta ja potilaiden todellisia tarpeita.

Pyysin vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

  • Miten varmistetaan, että syöpäpotilaat saavat yhdenvertaisesti hoitoa ja tukipalveluita asuinkunnasta riippumatta?
  • Miksi keuhkosyöpäpotilaiden hoito ja tukipalvelut eivät kaikilta osin toteudu syöpäkeskuksessa?
  • Miten keuhkosyövän hoitopolkuja aiotaan kehittää vastaamaan sitä tosiasiaa, että kyseessä on naisten yleisin syöpäkuoleman syy Suomessa?
  • Miten hyvinvointialue varmistaa, että potilas saa oikea-aikaisesti tiedon sosiaalisista etuuksista ja kuljetusjärjestelyistä osana syöpähoitoa?

Kiitosta ammattilaisille, myös sillä on merkitystä

Yhteydenottoni eivät ole koskeneet pelkästään epäkohtia. Olen myös lähettänyt sosiaalityöntekijöille kiitosviestin heidän Helsingin Sanomissa julkaistusta mielipidekirjoituksestaan. Kirjoitus oli erinomainen ja tarpeellinen nosto lastensuojelun näkökulmasta ja halusin erikseen kiittää sen kirjoittajia rohkeudesta ja asiantuntemuksesta.

Kuulluksi tulemisen kokemus

Jokaiseen viestiini on vastattu. Olen saanut asiallisia ja perusteltuja vastauksia ja kokemus vuoropuhelusta on ollut hyvä. Se ei poista rakenteellisia ongelmia, mutta vahvistaa tunnetta siitä, että kysyminen, perusteleminen ja palautteen antaminen kannattaa.

Nykyinen hallitus ajattelee kuin 1800-luvun keisari, paluu huutolaisajatteluun

Nykyhallitus perustelee leikkauksiaan taloudella, tehokkuudella ja vastuullisuudella. Kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja RKP puhuvat välttämättömistä sopeutuksista, ikään kuin vaihtoehtoja ei olisi. Samoja sanoja on kuitenkin kuultu ennenkin, 1800-luvulla.

Vuonna 1817 Venäjän keisarilta tuli käskykirje, jonka mukaan kerjuulla kulkeneet lapset tuli ensisijaisesti sijoittaa perhehoitoon. Päätös kuulosti inhimilliseltä. Todellisuudessa se johti huutolaisjärjestelmän laajenemiseen.

Lapset huutokaupattiin sille, joka suostui ottamaan heidät hoitoon halvimmalla.

Kyse ei ollut vain lapsista. Samalla logiikalla huutolaisiksi myytiin vanhuksia, sairaita ja vammaisia ihmisiä. Laitoshoitoa ei juuri ollut, eikä hoivan laatua valvottu. Ratkaisevaa oli hinta. Se, joka vaati vähiten, sai ihmisen hoidettavakseen.

Huutolaiset, olivat he lapsia tai vanhuksia, joutuivat raatamaan raskaita talon töitä. Heitä kohdeltiin usein julmasti. He olivat kustannuserä, ei ihmisiä. Onnekkaat lapset saivat koulutusta töidensän ohella välittävissä perheissä.

Vuonna 1849 keisarilta tuli uusi kirje: kuntien tuli pienentää vaivaishoidon kuluja. Seuraukset olivat ennakoitavat. Huutolaisuus lisääntyi ja oli vilkkaimmillaan 1870–1880-luvuilla. Säästettiin ja inhimillinen hinta maksettiin kaikkein heikoimpien elämässä.

Historia ei toista itseään täsmälleen samanlaisena. Mutta ajattelu toistaa.

Nykyinen hallitus tekee samaa politiikkaa uudella kielellä. Lastensuojelusta leikataan ennaltaehkäiseviä tukia. Vanhustenhoidossa mitoituksia väljennetään ja vastuu siirretään omaisille. Vammaispalveluissa ihmiset joutuvat taistelemaan välttämättömästä avusta. Palveluja kilpailutetaan hinnalla, ei laadulla.

Se, joka vaatii vähiten palvelujen ylläpidosta, voittaa. Laadusta viis.

Tämä hallitus vähät välittää ikäihmisistäsi, vähävaraisista, lapsista, nuorista, avuntarvitsijoista ja heikoimmista. Kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja RKP ovat tehneet tietoisia poliittisia valintoja, joissa talous asetetaan ihmisen edelle. Nämäkin ns. talous ensin päätökset ovat olleet vähintäänkin huonoja ja talouttamme heikentäviä.

Kyse ei ole tietämättömyydestä. Kyse ei ole pakosta. Kyse on arvovalinnoista.

Me olemme yhteiskuntana jo kerran nähneet, mihin tällainen säästölogiikka johtaa. Silloin sitä kutsuttiin vaivaishoidoksi ja huutolaisuudeksi. Nyt sitä kutsutaan sopeutukseksi ja vastuulliseksi talouspolitiikaksi.

Kysymys kuuluu: kuinka monta askelta taaksepäin olemme valmiita ottamaan ennen kuin myönnämme, että kyse ei ole taloudesta, vaan siitä, kenen elämä on suojelemisen arvoinen?

Huutolaisten perintö

VUOSIKERTOMUKSENI 2025 POLITIIKKAA KENTÄLTÄ KASVANEENA

Vuosi 2025 poliitikkona

Vuosi 2025 on ollut poliittisesti intensiivinen ja samalla äärimmäisen opettavainen. Tätä vuotta leimaavat kentän kuuleminen, konkreettiset havainnot ja perheiden arjen realiteetit, kaikki ne asiat, joiden takia politiikan täytyy olla tekemisen ja kuulemisen politiikkaa.

Olen kirjoittanut tämän vuoden aikana blogiini monista teemoista, joita kohtaan arjessa ja päätöksenteossa: lasten ja nuorten hyvinvointi, omaishoito, yksilölliset palvelut, ennaltaehkäisy ja ravitsemuksen merkitys hoitoketjuissa.

Kentältä päätöksentekoon

Yksi tärkeimmistä kokemuksista tänäkin vuonna on ollut se, kuinka paljon suora yhteys kenttään ja sen ihmisiin, ammattilaisiin ja perheisiin vahvistaa päätöksentekoa. Aluevaltuustoryhmänä olemme jatkaneet viime kaudella aloittamaamme tapaa ja vierailleet monissa toimipisteissä alueellamme kuullaksemme suoraan, mistä päätämme ja miten päätökset näkyvät ihmisten arjessa. Tämä on auttanut ymmärtämään, miksi palveluiden toimivuus ja saavutettavuus on tärkeää jokaiselle asukkaalle ja miksi päätöksiä ei voi tehdä pelkän hallinnon tai tilastojen varassa.

Lasten ja nuorten hyvinvointi

Lasten ja nuorten hyvinvointi on ollut yksi kirjoitusteni keskeisistä teemoista. Olen erityisesti nostanut esiin sen, miten tärkeää on panostaa ennaltaehkäisevään työhön, varhaiseen tukeen ja palveluiden oikea-aikaisuuteen Lotta Paakkunainen.

Olen myös korostanut sitä, ettei lastensuojelun toimintaa voi jättää hallinnolliseksi prosessiksi ilman selkeää analyysiä ja ymmärrystä siitä, mitä palvelujen muutokset merkitsevät perheiden arjessa.

Omaishoito ja jatkuva tuki

Omaishoito on saanut tänä vuonna enemmän huomiota sekä valtuustossa että blogissa. Olen vaatinut, että omaishoitajien asema ja palvelujen kehittäminen otetaan vakavasti huomioon ja että palveluiden kattavuus ja vaikutus arvioidaan aidosti, ei vain muodollisesti Lotta Paakkunainen.

Olen myös tuonut esiin sen, miten erityisen tuen lasten lomahoitojen kehittäminen on olennainen osa monen perheen arkea, ja miksi turvallinen ja ennakoitava palvelu on tärkeä tuki vanhemmille ja lapsille.

Vajaaravitsemus ja ennaltaehkäisy

Olen kirjoittanut siitä, miten vajaaravitsemuksen tunnistaminen ja hoito tulisi saada osaksi ainakin ikääntyneiden hoitoketjuja ja miksi se on paitsi inhimillinen myös taloudellinen prioriteetti. Hyvinvointialueilla on mahdollisuus ja vastuu varmistaa, että ravitsemuksen arviointi ja hoito tehdään yhdenmukaisesti ja kattavasti Lotta Paakkunainen.

Luopuminen ja jatkuvuus

Vuoteen 2025 liittyy myös henkilökohtaisesti merkittävä päätös:
luovuin kuntapolitiikasta oltuani mukana erilaisissa luottamustehtävissä vuodesta 2013 alkaen.

Päätös ei ollut minulle helppo. Kuntapolitiikka on ollut vuosien ajan paikka, jossa olen saanut vaikuttaa konkreettisesti, oppia päätöksenteosta ja kasvaa ihmisenä. Se on ollut myös yhteisö, vastuu ja luottamus, jota en ole ottanut kevyesti.

Uskon kuitenkin, että sekä ihmisissä että politiikassa kehitys vaatii liikettä.
Vaihtuvuutta, uusia näkökulmia ja sitä, ettei kukaan jää paikoilleen vain tottumuksesta.

Luopuminen ei tarkoita vetäytymistä yhteiskunnallisesta vastuusta. Päinvastoin. Se on ollut tietoinen valinta antaa tilaa ja samalla jatkaa vaikuttamista niillä tavoilla, joissa koen voivani olla hyödyksi juuri nyt.

Katse eteenpäin

Vuosi 2025 on vahvistanut käsitystäni siitä, miksi olen mukana politiikassa: rakentamassa yhteiskuntaa, jossa jokainen lapsi, nuori ja perhe voi kokea tulevaisuuden mahdollisuutena. Ennaltaehkäisevä työ, kentän kuuleminen ja inhimillinen arjen ymmärrys eivät ole vain termejä, vaan ne ovat tapoja, joilla teemme politiikasta merkityksellistä.

Sain luottamuksen jatkaa aluevaltuustossa ja kiitän siitä. Ollaan yhteydessä edelleenkin. Hyvää uutta vuotta sinulle.