Kaarteen sotamuseossa on nyt pala perheeni historiaa. Olin saanut mummuni Lotta Svärd-muistoja, tarkoin vaalittuja ja kiellettyyn aikaan piilotettuja.
Olin yllättynyt, miten minuun vaikutti niiden jättäminen sinne. Olin miettinyt sitä kauan, punninnut ja pohtinut. Olin ollut kokoajan sitä mieltä, että niiden on tärkeää päästä esille, muidenkin nähtäväksi ja arvostettavaksi, mutta silti niiden vieminen ei ollut helppoa. Annettuani näytille mummuni tavarat ja suunniteltuamme niiden esillepanoa, alkoivat kyyneleet tulla. Ne vain tulivat. Vaikka mistään en luopunut, tavarat ovat vain näytillä saamassa ansaitsemaansa arvostusta ja mahdollisimman monen nähtävänä.
Mummu oli mulle tärkeä. Ihailin hänen tyylikkyyttään, vankkumatonta olemustaan ja huumoriaan. Vanhemmiten mummun huumori sai pisteliäitäkin piirteitä, mutta sen me kaikki soimme hänelle. Mummu ei aina ihan suoraan sanonut, mutta antoi aika hyvin ymmärtää asioita. Kerran käydessäni mummun luona vauvan kanssa ehdin olemaan noin 15 minuuttia, kun mummu hienovaraisesti vihjaisi, että ”mihin sä sen sun autos jätitkään”.
Mummu toimi Lotta Svärd-järjestössä muonituslottana Helsingissä II paikallisjaostossa Toisen Maailmansodan aikaan.
Sotamuseossa on nyt mummun muonituslotan koulutusmerkki. Muonituslotan merkki oli ensimmäinen lottajärjestössä käyttöön otettu kurssimerkki. Se vahvistettiin lokakuussa 1921. Muonitusjaoston merkin kenttäkeittiö oli aluksi metallista valmistettu. Myöhemmin merkki valmistettiin ompelemalla kuten muutkin jaostomerkit.
Mummu, Aino, avioitui Yrjö Soramiehen (vuoteen 1942 asti Sandell) kanssa vuonna 1942. Sulhanen pääsi vihkimisen vuoksi pikaiselle lomalle rintamalta ja heidät vihittiin Helsingissä ja Aino synnytti kaksospojat 7.6.1943 (Jukka Olavi ja Eero Antero).
Pojilleen hän ompeli vaatteita Lotta-puvusta, jolloin oli pulaa kaikesta ja Lotta-puvusta tuli kielletty. Kaksosten jälkeen heille syntyi neljä lasta lisää.
Lotta-puvuista ja sarkakankaasta ommeltiin myös Lotta-käsilaukkuja sodan jälkeisinä
pulavuosina. Sarkakankaasta valmistettiin armeijan käyttöön takkeja ja housuja.
Käsilaukut tehtiin kahdesta kauluksesta, vyötärönnauhasta ja hihansuusta.
Tämän käsilaukun, jonka vein näytille, mummu osti oman alkuperäisen tilalle 2000-luvulla.
Isäni oli oikea tietopankki liittyen juuri suvun sotavuosiin ja olen nyt harmitellut sitäkin, että en muista kaikkea, mitä isä kertoi. Olen lapsilleni kertonut sotavuosista, sen mitä vaari on kertonut ja he ovat olleet, varsinkin nuorin, todella kiinnostuneita ja innostuneita. He ovat olleet innostuneita siitä, että isomummunsa oli Lottana ja isovaarinsa sodassa. Uusin sankari heille tällä hetkellä on Leo-setä (minun isosetäni, vaarini veli), joka valehteli ikänsä päästäkseen sotimaan, puolustamaan isänmaataan.
Isäni kertoi paljon, kunpa muistaisin sen kaiken, mitä hän kertoi. Mummu ei sodasta puhunut.
Palkitusta Kaarteen sotamuseosta löydät lisää Kaarteen sotamuseon nettisivuilta ja heidän fb-sivultaan.
Lotta Paakkunainen 