Kaatuneitten muistopäivänä muistamisen merkitys

Sain kuluneena viikonloppuna kunnian toimia tärkeässä tehtävässä kaatuneitten muistopäivänä. Laskin Nummella seppeleen Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille, vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkille sekä sankarihaudalle. Se oli hiljentävä ja koskettava hetki. Ele, jolla kunnioitamme niitä, joiden elämä katkesi sodassa.

Ennen seppeleiden laskua osallistuin jumalanpalvelukseen, kuten tapana on. Pappi toi sanassaan esiin Jaakobin kirjeen viisauden: ”Miehen viha ei tee sitä, mikä Jumalan edessä on oikein.” Hän totesi, ettei olisi sotia, jos valtioiden päätöksenteko perustuisi tähän ajatukseen. Sanoissa oli pysäyttävä totuus ja suuri suru.

Pappi sanoi myös, kuten sodassa kaatuneista usein todetaan, että he antoivat kaikkein kalleimpansa, eli oman henkensä. Jäin sitä miettimään. Kyllä, se on kaikkein kallein, mitä ihminen voi itsestään antaa. Mutta jotenkin äitinä ajattelen myös näin: läheiset ovat antaneet sen kalleimman. Äiti on antanut sen kalleimman. Puoliso, lapsi. He ovat antaneet sen kalleimman. Sodan hinta ei näy vain kaatuneissa, vaan kaikissa niissä, joiden sydämeen jäi aukko.

Pappi muistutti meitä myös nykypäivän todellisuudesta. Hän nosti esiin Ukrainan ja Gazan, alueet joissa ihmiset tälläkin hetkellä elävät sodan keskellä. Se sai minut pohtimaan: olemmeko me unohtaneet?

Minun sukupolveni ei ole kohdannut sotaa suoraan. Emme ole joutuneet rintamalle tai menettäneet perheenjäseniä taistelussa. Mutta vanhempamme ja isovanhempamme ovat. Heidän kokemuksensa elävät meissä edelleen tiedostettuina tai tiedostamattomina. Kannamme heidän kipuaan, pelkojaan, traumojaan.

Siksi muistaminen on tärkeää. Ei vain kaatuneiden kunnioittamiseksi, vaan myös siksi, että ymmärtäisimme: sota ei ole abstrakti ilmiö, vaan tuhansien yksilöiden elämäntarina, joka katkesi liian aikaisin. Jos muistaisimme tämän syvemmin, uskon, että sotia olisi vähemmän.

Viha ei tee oikein. Eikä ahneus.

Tämä oli tällä erää minulle viimeinen kerta kunniatehtävässä kaupungin edustajana, sillä en ole enää ensi kaudella mukana kaupungin luottamustehtävissä. Tunnen siitä haikeutta. Nämä seppeleenlaskut ovat olleet minulle hyvin merkittäviä ja tärkeitä hetkiä, syviä pysähtymisen paikkoja, joissa on ollut mahdollista kunnioittaa menneitä ja pohtia omaa vastuutamme tulevaisuudesta.