Perheiden pitää saada apua ennen kuin ongelmat kasvavat liian suuriksi

Kävimme aluevaltuustoryhmämme kanssa tutustumassa Vihdin perheneuvolan toimintaan. Vierailu oli erittäin hyvä ja antoi paljon ajateltavaa siitä, miten lapsiperheiden palveluja Länsi-Uudellamaalla järjestetään, miten palvelujen tarve muuttuu ja ennen kaikkea siitä, miten voisimme auttaa perheitä mahdollisimman varhain.

Saimme kattavan esittelyn perheneuvolan toiminnasta, asiakasmääristä, henkilöstötilanteesta ja palvelujen muutoksista. Keskustelimme myös siitä, miten palvelujen saatavuutta on hallinnon näkökulmasta pystytty parantamaan.

Vierailun aikana minulla vahvistui entisestään ajatus siitä, että ennaltaehkäisyn ei pitäisi olla vain kaunis tavoite. Se on konkreettisia palveluja, henkilöstöä ja oikea-aikaista apua.

Perheneuvolaan pitäisi päästä ennen kriisiä

Keskustellessamme palvelujen muutoksesta, palvelutarpeen kasvusta ja asiakkuuksista minua ilahdutti erityisesti se, että perheneuvolapalvelujen esittelijä kertoi heidän tunnistaneen tarpeen saada perheneuvolaan lisää asiakkuuksia.

Tämä on mielestäni erittäin tärkeää.

Usein palvelujen asiakasmäärien kasvu nähdään automaattisesti ongelmana tai kustannusten kasvuna. Perheneuvolan kohdalla asiaa pitää kuitenkin tarkastella myös toisesta näkökulmasta.

Jos perhe saa apua riittävän ajoissa, se voi olla pois raskaampien palvelujen tarpeesta.

Kun ongelmat päästään ottamaan kiinni varhaisessa vaiheessa, voidaan parhaimmillaan ehkäistä niiden kasautuminen, sillä silloin perheen tilanne voi helpottua kevyemmällä ja lyhyemmällä tuella, eikä tilanne välttämättä koskaan etene raskaampiin palveluihin ja tämä on juuri sitä ennaltaehkäisyä, josta hyvinvointialueella puhumme.

Ennaltaehkäisy ei saisi olla vain strategiakirjaus

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on kovat talouspaineet. Ymmärrän hyvin, että palvelujen järjestämistä ja resursseja joudutaan arvioimaan kriittisesti, mutta samalla meidän pitää katsoa myös päätösten pidemmälle ulottuvia vaikutuksia.

Jos vähennämme matalan kynnyksen ja ennaltaehkäisevien palvelujen resursseja, emme välttämättä säästä. Saatamme vain siirtää kustannukset myöhemmäksi.

Perheen ongelmien vaikeutuessa tarvitaan usein enemmän työntekijöiden aikaa, pidempikestoista tukea ja raskaampia palveluja.

Ennaltaehkäisy ei ole ylimääräinen menoerä. Se on investointi ja siksi meidän pitäisi arvioida palveluja myös sen perusteella, kuinka hyvin ne ehkäisevät ongelmien kasautumista ja raskaampien palvelujen tarvetta.

Miten palvelua mitataan?

Meille kerrottiin vierailulla myös siitä, millä tavoin perheneuvolapalvelujen toimintaa seurataan ja mitataan. Tarkastelussa ovat muun muassa aika ensimmäisestä yhteydenotosta siihen, milloin palvelua saadaan, asiakkuuksien määrä sekä henkilöstön työmäärä.

Nämä ovat kaikki tärkeitä mittareita.

On tärkeää tietää, kuinka nopeasti perhe pääsee palveluun, kuinka paljon palvelua käytetään ja millainen kuormitus henkilöstöllä on, mutta mielestäni meidän pitäisi pystyä katsomaan myös mittareita pidemmälle.

Pelkkä asiakkuuksien määrä ei kerro vielä sitä, olemmeko onnistuneet ennaltaehkäisyssä.

Meidän pitäisi tietää myös, mitä palvelulla saadaan aikaan.

Kuinka nopeasti perhe saa tarvitsemansa avun?

Kuinka moni perhe saa tilanteeseensa helpotusta perheneuvolan avulla?

Kuinka moni välttyy raskaampien palvelujen tarpeelta?

Kuinka pitkään tukea tarvitaan?

Näitä asioita pitäisi pystyä seuraamaan myös päätöksenteossa.

Jos perheneuvolan asiakkuuksia lisätään ja samalla pystytään vähentämään tai ehkäisemään raskaampien palvelujen tarvetta, kyse ei ole vain asiakasmäärän kasvusta, vaan onnistuneesta ennaltaehkäisystä.

Resurssit on suhteutettava tarpeeseen

Vierailulla nousi esiin myös henkilöstöresurssit ja asiakasmäärät.

Esimerkiksi Lohjan perheneuvolassa laskennallinen henkilöstö–asiakassuhde on noin yksi työntekijä 3 000 asiakasta kohden. On tärkeää huomioida, että kyse on laskennallisesta luvusta, eikä se yksin kerro työn todellisesta kuormituksesta tai palvelun laadusta.

Silti pidän lukua melko kovana ja meidän onkin pohdittava sitä, miten varmistamme riittävän ja oikea-aikaisen tuen, jos palvelussa on näin paljon asiakkaita suhteessa henkilöstöön. Toki resurssien riittävyyttä ei kuitenkaan voida arvioida vain yhden luvun perusteella, vaan myös Länsi-Uudenmaan alueellinen moninaisuus on otettava huomioon.

Länsi-Uusimaa ei ole yksi ja samanlainen alue

Länsi-Uudenmaan kunnat ovat hyvin erilaisia. Palvelutarpeet eivät jakaudu tasaisesti, eikä henkilöstöresursseja voida arvioida vain asukasluvun perusteella.

Esimerkiksi Espoossa ja Kauniaisissa on paljon monikielisiä perheitä ja lapsiperheiden määrä ja määrän kasvu on suurempi kuin monilla muilla alueemme kunnilla ja tämä näkyy väistämättä myös palvelutarpeessa ja työn sisällössä.

Monikielisyys voi tarkoittaa esimerkiksi suurempaa tulkkaustarvetta, enemmän aikaa asiakastyöhön ja tarvetta erilaisille tavoille viestiä palveluista ja kohdata perheitä.

Kohdennetaanko henkilöstöresursseja palvelutarpeen mukaan vai liian suoraviivaisesti asukasluvun perusteella?

Yhdenvertaisuus ei tarkoita sitä, että jokaiselle alueelle annetaan täsmälleen sama määrä resursseja. Yhdenvertaisuus tarkoittaa myös sitä, että resursseja kohdennetaan enemmän sinne, missä palvelutarve on suurempi tai työ on vaativampaa ja tämä onkin tärkeä kysymys, kun arvioimme Länsi-Uudenmaan perheneuvolapalvelujen riittävyyttä.

Perheneuvolapalveluista pitäisi kertoa jo äitiysneuvolassa

Nostin vierailulla esiin sen, että perheneuvolapalveluista pitäisi kertoa perheille johdonmukaisesti ja yhdenvertaisesti jo äitiys- ja lastenneuvolassa. On hyvä, että moni perhe saa neuvolassa tietoa perheneuvolasta, mutta kaikki eivät saa. Tämä ei voi olla kiinni siitä, missä perhe asioi, kuka perhettä palvelee tai millä tavalla yksittäinen työntekijä tuntee palvelut. Tiedon perheneuvolapalveluista pitäisi olla luonteva ja yhtenäinen osa neuvolapalveluja, eikä tietoa pidä tuoda esiin vasta silloin, kun ongelmat ovat jo näkyviä. Sitä ei pidä antaa vain sosiaalityön kautta tai vasta siinä vaiheessa, kun lapsi on jo kouluikäinen.

Meillä on edelleen vahva häpeän kulttuuri avun hakemiseen liittyen ja moni voi kavahtaa jo sanaa sosiaalityö. Erityisesti lasten ja perheiden palveluissa vanhemmilla voi olla pelko siitä, mitä viranomaisen puoleen kääntyminen tarkoittaa ja mitä siitä seuraa ja siksi meidän pitäisi tehdä avun hakemisesta mahdollisimman tavallista, hyväksyttävää ja matalan kynnyksen asia.

Perheneuvolan pitäisi olla perheille tuttu palvelu samalla tavalla kuin neuvola, eikä sinne pitäisi ajatella hakeutuvan vasta silloin, kun perheellä on vakava ongelma.

Perheellä pitäisi olla jo etukäteen tieto siitä, että tukea on saatavilla myös silloin, kun jokin asia vain mietityttää, vanhemmuus tuntuu raskaalta tai perheen arkeen kaivataan ulkopuolista tukea.

Vauva-arki voi yllättää

Ensimmäisen lapsen syntyminen muuttaa elämää valtavasti ja vaikka vanhemmuuteen valmistautuisi kuinka hyvin, todellisuus voi silti yllättää.

Univaje, vanhemmuuden vastuu, parisuhteen muuttuminen, taloudelliset huolet, yksinäisyys tai oman jaksamisen haasteet voivat tulla vastaan tavalla, johon ei ole osannut varautua. Siksi ajattelen, että perheneuvolan pitäisi olla perheelle tuttu jo ennen kuin sille varsinaisesti syntyy tarvetta.

Jos palvelu tulee perheen tietoisuuteen vasta myöhemmin, voimme olla jo myöhässä.

Toki apua pitää saada myös kouluikäisen lapsen perheelle, mutta mitä pidempään ongelmat ovat saaneet jatkua, sitä vaikeampaa niiden ratkaiseminen voi olla.

Avun hakeminen ajoissa ei ole epäonnistumista vanhempana. Se on vastuullista vanhemmuutta.

Palvelujen pitää tavoittaa kaikki perheet

Länsi-Uudenmaan väestö monikielistyy ja myös eri kieliä puhuvien perheiden pitää saada tieto ennaltaehkäisevistä palveluista ymmärrettävästi ja helposti.

Vierailulla kuulimme, miten tulkkipalvelut ja tekoälytulkkaus ovat helpottaneet työtä ja parantaneet saavutettavuutta, pidän tätä hyvänä kehityksenä. Toisaalta saavutettavuus tarkoittaa paljon muutakin kuin sitä, että palveluun voidaan järjestää tulkki. Perheen pitää ensin tietää palvelusta, sen pitää ymmärtää, mitä palvelu tarkoittaa ja mihin asioihin sieltä voi saada apua. Ennen kaikkea pitää olla tunne siitä, että palveluun voi ottaa yhteyttä ilman pelkoa.

Palvelu, josta ei tiedetä tai johon ei uskalleta hakeutua, ei ole aidosti saavutettava palvelu.

Myös viranomaispelkoa pitää purkaa

Monilla ihmisillä on pelko viranomaisia kohtaan. Lasten ja perheiden palveluissa tämä voi olla erityisen voimakasta ja siksi meidän pitää rakentaa luottamusta.

Perheelle pitäisi pystyä viestimään, että avun hakeminen ei tarkoita automaattisesti lastensuojelua tai sitä, että joku tulee arvioimaan vanhemmuutta. Perheneuvolaan pitää voida ottaa yhteyttä silloin, kun jokin asia perheessä mietityttää. Mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään.

Mitä ajattelen tästä aluevaltuutettuna?

Vihdin vierailun jälkeen jäin erityisesti pohtimaan sitä, millaista lapsiperheiden palvelujen pitäisi Länsi-Uudellamaalla olla ja mihin suuntaan niitä pitäisi kehittää.

Aluevaltuutettuna ajattelen, että perheneuvola ja muut lapsiperheiden matalan kynnyksen palvelut ovat juuri niitä palveluja, joiden merkitys pitäisi tunnistaa myös talouden näkökulmasta.

Ennaltaehkäisy ei voi olla asia, josta puhutaan strategiassa samalla, kun käytännön palveluista ja henkilöstöstä joudutaan jatkuvasti tinkimään. Jos haluamme vähentää raskaampien palvelujen tarvetta, meidän on huolehdittava siitä, että perheet saavat apua silloin, kun ongelmat ovat vielä ratkaistavissa kevyemmällä tuella.

Minusta perheneuvolan henkilöstöresursseja pitää arvioida suhteessa todelliseen palvelutarpeeseen. Pelkkä asukasluku ei kerro riittävästi. Länsi-Uusimaa on hyvin erilainen alue ja esimerkiksi Espoon alueen suurempi lapsiperheiden määrä ja monikielisyys tuovat palveluihin omat erityiset tarpeensa.

Yhdenvertaisuus ei tarkoita sitä, että joka paikkaan tarvitaan täsmälleen sama määrä resursseja. Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että resurssit vastaavat alueen ja ihmisten todelliseen palvelutarpeeseen.

Pidän tärkeänä myös sitä, että palvelujen saatavuutta seurataan riittävän tarkasti. Ensimmäisen yhteydenoton ja palveluun pääsyn välinen aika, asiakasmäärät ja henkilöstön työmäärä ovat tärkeitä mittareita. Mutta niiden rinnalle tarvitaan tieto siitä, mitä palvelulla saadaan aikaan.

Jos perheneuvolan asiakkuuksia saadaan lisää ja samalla pystytään ehkäisemään raskaampien palvelujen tarvetta, asiakkuuksien kasvu ei ole ongelma, vaan se voi olla merkki siitä, että ennaltaehkäisy toimii.

Siksi mielestäni tärkeimmät kysymykset on siinä, että

mitä tapahtuu, jos emme auta ajoissa?

Mitä kustannuksia syntyy myöhemmin, jos perheen ongelmien annetaan kasautua?

Voimmeko nähdä yhteyden oikea-aikaisen perheneuvolatuen ja raskaampien palvelujen tarpeen välillä?

Ja yhtä tärkeänä pidän sitä, että perheet saavat tiedon palveluista yhdenvertaisesti. Perheneuvolapalvelujen pitäisi olla luonteva osa neuvolan kokonaisuutta, eikä perheen pitäisi joutua itse löytämään tietä palveluun vasta siinä vaiheessa, kun ongelmat ovat jo suuria.

Aluevaltuutettuna ajattelen, että meidän pitää tehdä ennaltaehkäisystä käytännön toimintaa, eli huolehtia riittävistä resursseista, seurata palvelujen saatavuutta ja vaikuttavuutta sekä varmistaa, että palvelut tavoittavat erilaiset perheet.

Myös monikielisten perheiden näkökulma pitää huomioida. Tulkkipalvelut ja uudet teknologiset ratkaisut voivat parantaa saavutettavuutta, mutta niitä tarvitaan osana laajempaa kokonaisuutta, jossa perhe tietää palvelusta ja uskaltaa hakea apua.

Ennaltaehkäisyä ennen kriisiä

Hyvinvointialueen talous on tiukka, eikä kaikkea voida tehdä rajattomasti ja siksi meidän on tehtävä viisaita valintoja. Minusta yksi tärkeimmistä valinnoista on pitää kiinni lapsiperheiden ennaltaehkäisevistä palveluista.

Perheneuvolan ammattilaisen vahva näkemys on se, että perheneuvolan asiakkuuksia tarvitaan lisää, koska oikea-aikainen tuki voi vähentää raskaampien palvelujen tarvetta ja tätä ajattelua tarvitaan mielestäni enemmän.

Meidän pitäisi tavoitella sitä, että jokainen tukea tarvitseva perhe löytää palvelun riittävän ajoissa.

Länsi-Uusimaa on moninainen alue. Siksi palvelujen pitää olla yhdenvertaisesti saavutettavia, mutta resurssien pitää myös vastata erilaisiin tarpeisiin. Ei kysytä vain, miten perhe löytää palvelun, vaan kysytään, miten palvelu löytää perheen ajoissa.

Se on mielestäni todellista ennaltaehkäisyä sj jos onnistumme siinä, olemme sekä perheiden että hyvinvointialueen talouden kannalta oikealla tiellä.

Apua pitää saada ennen kuin ongelmat kasvavat liian suuriksi.

Lämmin kiitos, että pääsimme vierailulle.