Nyt vaalien alla on todella paljon kampanjoita, joita ehdokkaiden odotetaan allekirjoittavan ja sitoutuvan niihin. Amnesty on yksi niistä:
Kuntapäättäjillä on valta huolehtia, että ihmisoikeudet toteutuvat kaikkialla Suomessa.
Pelkästään parisuhdeväkivaltaa on kokenut joka kolmas Suomessa asuva nainen ja vuosittain kymmenet tuhannet naiset joutuvat seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Ongelman laajuudesta huolimatta väkivaltaa kokeneiden naisten saamassa avussa ja tuessa on suuria paikkakuntakohtaisia eroja.
Valtion lisäksi myös kunnat voivat olla osa ratkaisua tässä historiallisessa pakolaistilanteessa. Tarjoamalla aiempaa enemmän kuntapaikkoja kansainvälistä suojelua saaville, ovat kunnat auttamassa uusia suomalaisia uuden elämän alkuun.
Kuntien asukkaille, sinulle ja minulle, kuntavaalit tarjoavat erinomaisen tilaisuuden osallistua julkiseen keskusteluun siitä, minkälaisen kunnan haluamme. Haasta kuntasi tulevat päättäjät ja pyydä heiltä lupaus paremmasta kunnasta.
Amnestyn kuntavaalikampanja on muuten oikein hyvä, allekirjoitin sen kyllä, mutta jäin kaipaamaan sitä, että suojeltaisi kaikkia parisuhdeväkivallalta, ei vain naisia.
Poliisin tietoon vuonna 2008 tulleista tapauksista perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen kohteeksi joutui 116 miestä ja 111 naista. Ilmoitusten määrää saattaa vielä pienentää se, että miesten kokemaa väkivaltaa hävetään, nainen koetaan kuitenkin edelleen heikommaksi ja miehen ajatellaan olevan ehkä se vahvempi.
Kävin pari vuotta sitten erään terapeutin luona keskustelemassa yhtä kirjoitustani varten, hain häneltä ammattilaisen ja asiantuntijan näkemystä aiheeseen. Tein tutkielmaa parisuhdeväkivallasta. Silloin tosin väkivaltaa kokeman naisen näkökulmasta. Hänen kanssaan keskustelimme pitkään ja sivusimme myös miehen kokemaa väkivaltaa ja sen hiljaisuuden kulttuuria.
Henkirikoksissa nainen on yhä miestä useammin parisuhdeväkivallan uhri. Vuosittain yli 20 naista kuolee nykyisen tai entisen puolisonsa surmaamina. Myös lievissä pahoinpitelyissä nainen on uhrina useammin kuin mies.
Nainen syyllistyy sen sijaan puolisonsa törkeään pahoinpitelyyn tai henkirikoksen yritykseen vähintään yhtä usein kuin mies. Tilastokeskuksen mukaan mies on uhrina jopa hieman useammin kuin nainen, vaikka luvut ovatkin lähellä toisiaan.
(Lähde: http://yle.fi/uutiset/3-5487134)
Toivoisin meidän kaikkien työskentelevän paremman kunnan puolsta ja sen puolesta, että kukaan, EI KUKAAN, nainen, mies, tai mitä sukupuolta onkaan, joutuisi kokemaan parisuhdeväkivaltaa missään muodossa ja jos joutuu kokemaan, saisi tarvitsemansa avun. Heti.