Viime kirjoitukseni herätti keskustelua ja se on aina tervetullutta. On tärkeää, että asioita pohditaan monelta kannalta ja pyrittäisi lähestymään muita näkökulmia. Ainakin kuulemaan ja ajattelemaan asioita ja löytämään ehkä uusia ajatusmalleja.
Palaan kuitenkin vielä niihin aiemmin tehtyihin toimenpiteisiin, joilla kaupungin mukaan olisi säästetty isojakin summia. Eli kouluihin kohdistuvat säästöt – henkilöstökulut. Yhtäkään virkaa ei ole lakkautettu, opettajien määrä on hieman pienentynyt, mutta virkoja käsittääkseni ei ole lakkautettu. Siltikään henkilöstökulut eivät ole huomattavasti pienentyneet.
Näistä laskelmista näkee, ettei koulujen lakkautus ole ollut se viisasten kivi, eikä ne ole tuoneet säästöjä.
Yksi merkittävä ero oli kuitenkin siinä, että vaikka palkkakulut pysyivät suunnilleen samana ja opettajien määrä laski, niin opetuksen tukipalvelujen henkilöstömäärä taas kasvoi aika paljon. Ja nyt sitten pitää muistaa vielä se, että jos on laskettu oikein. Tässä on hyvin useaan otteeseen huomattu, että palkkoja tai niiden sivukuluja on jäänyt maksamatta. Hyvä tietenkin, että jossain vaiheessa huomataan ja korjataan virhe, mutta onko näiden virheiden korjauksen hintana koulut?
Jos kaupungin taloutta halutaan oikeasti parantaa, niin minulla olisi ehdotus.
1) selvitetään, mikä kuluja nostaa
2) ei oleteta niiden katoavan tai laskevan itsestään
3) kun löydetään syy, mistä nämä kulut johtuvat, korjataan se asia, eli toimitaan ja lasketaan oikein
4) ei tehdä enää samoja virheitä, eli opitaan virheistä
Tuo listaus koetaan varmaankin kovin epäreiluksi ja vääräksi. Joskus sitä urautuu tekemiseensä, ja näkee vain sen, mikä on edessään, ei muista ajatella jotain asiaa. Joskus olisi hyvä palata lähtöruutuun ja miettiä asia yksi sarake kerrallaan. Tyhjentää solut välillä.
Lapsista ja nuorista ne kulut eivät johdu. Kouluista ne eivät johdu. Iäkkäistä kulut eivät johdu.
Vuosi 2017 oli toinen peräkkäinen, jolloin kaupunki teki ylijäämäisen tilinpäätöksen.
Osana sitä henkilöstökulut alittivat talousarvion noin 1,4 miljoonalla eurolla. Sen sijaan valtavat investointimenot johtivat kaupungin velkataakan merkittävään lisääntymiseen. (Lähde: Kaupunginjohtajan tervehdys; Henkilöstökertomus 2017 http://dynasty.lohja.fi/Dynasty/kokous/201820374-5-1.PDF)
Kikyn vaikutus näkyy, siitä olemme kuulleet paljonkin. Tätä vuotta on tosin jäljellä vielä, joten en pidätä hengitystä odottaessani, että pian taas kuullaan esimerkiksi lisäpalkkakuluista. Unohdetuista. Tai voin mä pidättää, ei siihen kauaa mene.
Tilinpäätösennusteessa on Lasten, nuorten ja perheiden palvelualue analysoitu tulo- ja menolajeittain, osin myös tileittäin ottaen huomioon myös 1.5. voimaan tulleet palkan korotukset. Ennusteen mukaan Lasten, nuorten ja perheiden palvelualueen vuoden 2018 menomäärärahojen on arvioitu ylittyvän 1 650 000 euroa ja tulomäärärahojen pysyvän arvioidussa, joten nettoylityksen arvioidaan olevan 1 650 000 euroa.
Todella iso kuluerä on koulujen investoinnit, kyllä. Meillä on monta koulua, jotka tarvitsevat isoja korjauksia, uusia tiloja ja erityistä huomioita. Kouluissamme on sisäilmaongelmia ja koska näihin ongelmiin on otettu vakava ote, on se tehnyt ison loven myös kukkaroon. Se on ruvennut pelottamaan joitain tahoja, mutta se ei voi olla este, eikä edes hidaste siihen, että lapset saisivat terveelliset ja turvalliset tilat niin kouluissa kuin päiväkodeissakin.
Tai että iäkkäät saisivat turvalliset ja terveelliset tilat. Koulut eivät ole ainoita tiloja, joissa koetaan sisäilmaongelmia.
Mutta edes tässä kurjassa taloustilanteessamme emme voi paeta sisäilmaongelmien taakse perustellessamme koulujen lakkautuksia tai taloustilanteen kamaluutta.
Sisäilmaongelmat ovat tuoneet taloustilanteeseen paljon haastetta, mutta ne eivät ole ainoita haasteita. Ja jos nyt emme panosta lasten ja nuorten koulutukseen ja terveyteen, maksamme siitä kovempaa hintaa tulevaisuudessa. He maksavat vielä kovempaa, ehkä koko loppuelämänsä. Siihen meillä kenelläkään ei ole varaa.
Museon koulun liitutaulu, Jonnet ei muista – kirjoituksella
Äiti ja aktiivi Lohjalla. Sitkeä, sinnikäs ja erään ystävän sanoin "peloton oikeuksien puolustaja". Viiden äiti, kolmen äitipuoli ja yhden vaimo. Kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen varajäsen, kaupunginhallituksen edustaja vanhusneuvostossa, lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman ohjausryhmän jäsen ja Kallion Yhteiskoulun Ystävät ry:n hallituksen ja Kallion lukion johtokunnan varajäsen, Nummen yhtenäiskoulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja. Keskustan puoluevaltuuston jäsen. Lohjan keskustan valtuustoryhmän sihteeri. Keskustan Lohjan kunnallisjärjestön puheenjohtaja. Keskustan Nummen py:n sihteeri. Ensi- ja turvakotien liiton somelähettiläs. Töissä sosiaalipedagoginen asiantuntija.
Näytä kaikki Lotta Paakkunainen kirjoitukset