Maisemanpilaaja, josta tykkään

dav

Nummen kirkonkylässä ei voi välttyä Nummenjoen sillan ylittämiseltä. Tämä silta on yksi niistä syistä, joiden vuoksi tie on luokiteltu vaaralliseksi. Pian se osuus tiestä on vähän vaarattomamapi. Ihanaa! Kyllä se kestikin kauan.

Ensimmäiset merkkikepit kevyenliikenteen väylän linjaukseen iskettiin tien varteen 1969.

Siitä on tehty monet valtuustoaloitteet kymmeniä vuosia sitten, siitä on tehty monta kuntalaisaloitetta, joista yksi oli minun. Suunnilleen samoihin aikoihin, kun minä tein aloitteen, teki neljä muutakin.

Marraskuussa 2010 keskustelin silloisen Nummi-Pusulan kunnanjohtajana kanssa, se oli hyvin pitkä ja valaiseva keskustelu. Kunta kuulemma ehdotti joka vuosi silloisen Nummentien, nykyisen Oilaantien, kevyenliikenteen väylää rakennettavaksi ja joka vuosi se hylätään. Siitä sisuuntuneena lähetin jokaiselle uusmaalaiselle kansanedustajalle (33), pääministerille ja liikenne-ja viestintäministerille sekä kunnan tekniselle johtajalle meilin ja kartan alueesta. Tien puolesta on ollut jos jonkun näköistä tapahtumaa, kävelyä, ymsyms. ja pian se on osittain valmis. Kaupungin osuutta joudummekin odottamaan. Todennäköisesti ennen vuotta 2018 ei tule kaupungin puolelta tapahtumaan. Toivottavasti sitä ei tarvitse odottaa 50 vuotta.

Osa nummilaisista on todella tyytyväisiä tien turvallisuuden paranemiseen, mutta osa ei. Kaikki eivät pidä tien maisemaan kajoamisesta. ”Se pilaa koko maiseman” on aika hyvä kiteytys. Mä uskon siihen, että maisemasta tulee aivan yhtä kaunis, ellei jopa kauniimpikin, mitä se on ollut. Ja siitä tulee hieno, liikkumaan ja kävelemään innostava kyläraitti. Puutarhurillamme on ihania suunnitelmia sen suhteen!

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s