Ehkä sitten, kun tilanne on räjähtänyt käsistä

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan talousarvioseminaarissa esiteltiin lautakunnalle kaupungin surkeita talouslukuja ja säästötavoitteita. Toki niistä on puhuttu pidemmän aikaa.

Talousarvioesityksessä oli mukana muutamalla rivillä Ikkalan koulun lakkautus. Mä en pidä tällaisesta toiminnasta. Koulujen lakkautus tulee tehdä oikean prosessin kautta ja se, että koulun lakkautuksesta mahdollisesti tulevat säästöt esitetään etukäteen talousarviossa, ei ole sitä. En todellakaan halua enää ikinä tehdä samaa virhettä, minkä tein Karstun koulun kanssa. Uskoin viranhaltijoiden ja kokeneempien luottamushenkilöiden sanaan siitä, että ei se mitään tarkoita, että se säästö on huomioitu laskelmassa. Juu, eipä tosiaan. Karstun koulun kohdallapa vaan sanottiin, että ”talousarviossa ei ole varattu koululle rahaa”. Kallis oppi ja olen edelleen sitä todella pahoillani.

Olimme ennen lautakunnan seminaarin jälkeistä kokousta kuulleet, että talousarvion esittelijä olisi poistanut Ikkalan koulun lakkautuksen talousarvioesityksestään, mutta aineistossa se edelleen oli. Niinkuin pitikin. Esityslista ja talousarvioesitys oli jo julkaistu, eikä sitä saa enää julkaisun jälkeen muuttaa ennen käsittelyä. Jos viranhaltija olisi muuttanut asiakirjaa, olisiko hän syyllistynyt virkavirheeseen? Huonoa hallintoa se ainakin olisi ollut.

Kokouksen aikana Ikkalan koulun lakkautus poistettiin talousarvioesityksestä lautakunnan yhteisestä tahtotilasta.

Äitikin pääsi hyppimään

Lohjan talousluvut on surkeaa luettavaa ja jokainen lautakunta joutuu nipistämään ja säästämään isojakin lovia. Itselle moni säästettävä kohde on hyvin epämieluisa, enkä pysty moniakaan itsellenikään hyväksyttämään, mutta nämä päätökset olivat ne, joiden takana on oltava.

Kuten sen, että tuntikehyksestä nipistettiin 0,5 prosenttia. Tästä kyllä en muista olleen puhetta talousarvioseminaarissa tai aineistossa ennen kokousta. Tämä kohta lisättiin viranhalijoiden mukaan ”koska Ikkala päätettiin säästää”. Erikoista oli kuitenkin se, että  se oli lisätty jälkikäteen seminaariaineistoon, seminaarin aikana sitä ei siis siinä ollut. Ei ole mikään ihme, jos ei pysy asioissa mukana, jos näitä asiakirjoja ja esityslistoja muutellaan sen jälkeen, kun  ne on julkaistu. Aina pitäisi olla maininta lisäyksistä tai poistoista.

Kokouksen esityslistalla oli jälleen puutoksia, liitelistalla mainittiin liitteenä ”Talousarvion valmistelun lähtötilanne”, no sitä ei ollut. Toki olimme käyneet sen läpi talousarvioseminaarissa, mutta eikö liitteen pidä olla mukana, jos se mainitaan? Kyllä mielestäni.

Helmitaulu

Olen moneen otteeseen peräänkuuluttanut laskuvirheitä, joita tapahtuu todella paljon, unohduksia (oho, lasku tuosta ei ollutkaan tullut pariin vuoteen, ja nyt se tulikin ja on iso, tai oho, unohdettiin maksaa sivukulut). Niistä on tullut iso lasku, mutta eivät nekään tietenkään kata kaikkia liian suuria kuluja. Toki aika ison osan kylläkin.

Inhimillisiä virheitä tapahtuu, kaikille, mutta jos niitä tapahtuu kokoajan, ja vain kohautetaan olkia ja todetaan, että ”sattuuhan sitä” tai ”tekevälle sattuu”, niin se ei ole kestävää taloudenpitoa, tai kestävää yhtään mitään. Virheistä tulee oppia, mutta jos niitä virheitä tekee kokoajan, eikä niistä opi, pitäisikö miettiä, mistä se johtuu. Olen myös hämmentynyt siitä, että kaupungilla ei ole henkilöä, joka olisi perillä laskuista, joka tarkistaisi, että laskut ovat tulleet, omat laskut menneet, ja joka tarvittaessa soittaisi laskun perään. Eipä tulisi niitä ”hups, oho”, ainakaan niistä laskuista, joita ei olekaan tullut pitkään aikaan.

Tytyrin koulu

Sisäilmaongelmat ovat tuoneet ison loven talouteen ja ne tulevat olemaan vielä pitkään iso ongelma, ei pelkästään investoinneissa, vaan myös sairaanhoitokuluissa. Sairaanhoitokuluja maksetaan jo nyt, vaikka ei sitä vielä ymmärretä tai osata yhdistää. Tulevaisuudessa toivottavasti jo osataan tilastoida ja seurta sisäilmasta sairastuneiden sairaskuluja. Niitä tullaan maksamaan kauan ja isosti, kun nyt sairastuneet lapset ja nuoret sairastavat aikuisina, eivätkä välttämättä pysty opiskelemaan tai tekemään töitä. He maksavat siitä kovimman hinnan.

Kun on säästetty liian kauan väärässä paikassa, maksetaan siitä nyt kovaa hintaa.

 

Edelleenkin säästöt kohdistuvat osittain vääriin paikkoihin, ennaltaehkäisystä otetaan, tai ei ainakaan anneta lisää. Vaikeita valintoja. Kurjaa, että joutuu niitä valintoja tekemään.

Talousarviosta keskustellessamme yksi tärkeä teko ennaltaehkäisyyn olisi ollut varhaiskasvatuksn psykologin, kuraattorin ja opon palkkaaminen. Se tosin olisi jouduttu nipistämään varhaiskasvatuksen ryhmäkokosuhdeluvusta. Eli tällä hetkellä Lohjalla on ryhmäkoon suhdeluku 1:7 ja ehdotuksena oli, että se nostettaisi lain sallimaan 1:8. Ja nyt on tärkeä huomioida se, että tämä ryhmäkoon kasvattaminen olisi ollut vain isompien ryhmissä. Kaupungin viranhaltijat olivat itse laskeneet, että tästä olisi tullut säästöä 192 000 euroa. Sillä olisi katettu edellä mainityt rekrytoinnit ja Ikkalan koulu, tuntikehyksestä ei olisi tarvinnut leikata. Mutta ymmärrän toki myös sen, että ennaltaehkäisyä on myös ryhmäkoon pitäminen pienempänä. Hämmentävää oli, kun  kokouksessa kävi ilmi, että ryhmäkoon kasvattaminen ei olisi ollut edes mahdollista, sillä kaikissa päiväkodeissa neliöt eikä ilmanvahto olisi sallinut sitä. Ainoastaan viidessä päiväkodissa tämä olisi ollut mahdollista. Miksi laskea jotain säästöksi, jos sitä ei voi toteuttaa?

Yhtenä perusteena on myös käytetty lapsimäärän pienenemistä, ettei varhaiskasvatuksen psykologille todettu olevan tarvetta.

Tällä hetkellä Lohjalla on noin 1 500 lasta varhaiskasvatuksessa ja meillä on yksi varhaiskasvatuksen psykologi. Mutta ehkäpä me joskus saamme varhaiskasvatukseen tarvitsemamme toisen psykologin. Ehkä sitten, kun tilanne on räjähtänyt käsistä.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s