Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-kolumni 22.6.2021: Uutta kohti

Kiitän luottamuksesta

Sain näissä vaaleissa 139 ääntä. Se on vähemmän kuin viime vaaleissa, silti olin ryhmämme toisiksi eniten ääniä saanut ja pääsin jatkokaudelle valtuustoon.

Olen kiitollinen jokaisesta äänestä, samalla koen hämmennystä lukiessani Lohjan tuloksia. Moni sellainen, joka on tehnyt kovasti töitä Lohjan hyväksi putosi valtuustosta. Monen kovasti töitä tekevän, kokouksiin ahkerasti valmistautuvan äänimäärässä se työnteko ei näy. Se on harmi, mutta eihän sille mitään voi, kuinka kuntalainen voisikaan tietään taustatyön määrää? Omalla kohdalla se on juuri näin. Kova työ näkyy luottamuksessa, mutta ei äänimäärässä.

Yksi äänestysillan ehdottomia kohokohtia oli seurata äänikuningattaren äänisaaliin kasvamista. Hannele Maittila (ML) todellakin ansaitsee sen. Hän tekee paljon työtä, on johdonmukainen ja se tietotaito, mikä hänellä on, on mittaamaton.

Verrattuna päättyneeseen kauteen olisimme ryhmässä tarvinneet 682 ääntä enemmän, jotta olisimme saaneet pidettyä viisi valtuustopaikkaa ja vastaavat kuin päättyneen kauden luottamushenkilöpaikat. Luottamushenkilöpaikkaneuvottelut ovat vielä kesken ja jo niiden aikana tullaan näkemään tulevan kauden suunta, ketkä ovat yhteistyökykyisiä, ketkä näkevät mahdollisuuksia, ketkä sanelevat ja mihin suuntaan yhteistyötä tullaan luotsaamaan.

Tämä kausi tulee Keskustalle olemaan nousun kausi. Meillä on upeat valtuutetut, työtäpelkäämättömät, yhteisen eteen puurtavat, yhteistyökykyiset ja keskustelevat.

Kirjoitin Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-kolumnissa 22.6.2021 uuteen kauteen siirtymisestä:

Uutta kohti

Valtuustokausi päättyi ja uusi alkaa elokuussa. Kulunutta kautta voi kuvata monella tavalla ja varmasti kuvauksia on yhtä monta kuin kuvaajiakin. Päättyvä kausi alkoi niin, että valtuustoon valituista 65% oli jatkavia. Nyt uudella kaudella 61% on jatkavia. Olen yksi jatkavista ja haluankin kiittää luottamuksestanne. Kuluvan kauden olemme tehneet hyvää puoluerajoja ylittävää yhteistyötä, toiset päätökset ovat olleet hyviä, kauaskantoisia ja toiset taas eivät.

Valtuusto- ja lautakuntatyöstä suurin osa jää kuntalaiselle näkymättömäksi työksi. Kokouksiin valmistautuminen vie aikaa, asiakirjat ovat toisinaan kymmeniä, joskus satoja sivuja per päätettävä asia. Yhteydenottoja, kannanottoja, viranhaltijoiden kanssa keskusteluja, luottamushenkilökollegojen kanssa keskusteluja. Luottamushenkilö, joka haluaa tehdä työnsä hyvin ja tuntea asian, josta päätetään, tekee ennakkotyötä reilusti ennen kokousta. Korvaus on pieni ja toisinaan saa mielipiteidensä ja päätösten vuoksi paljonkin lokaa, toisinaan kiitosta. Usein kuulee myös sanottavan, että itsehän sinne halusit. Kyllä. Luottamushenkilöt tekevät työtään rakkaudesta omaan kotikaupunkiin. Päämäärä puheissa on kaikilla sama: Hyvä Lohja kaikille, keinot saavuttaa tavoite saattavat olla erilaiset.

Käännän katseeni uuteen kauteen. Moni nyt valituista on puhunut yhteistyön tarpeellisuudesta, yhteistyöstä yli puoluerajojen. Moni nyt valituista on puhunut reuna-alueiden palveluista ja lähipalvelujen tarpeellisuudesta. Moni nyt valituista on puhunut lasten ja nuorten hädästä ja heidän palveluistaan. Upeaa, että näitä puheita on ja toivonkin, että puheet toteutuvat teoiksi.

Tulevalla valtuustokaudella on edelleen paljon töitä edessään ja osa tämän kauden päätöksistä tulevat toteutukseen alkavalla kaudella. Moni asia voi siis vielä muuttua.

Katsoessani uuden valtuuston kokoonpanoa iloitsen etukäteen mielipiteiden rikkaudesta, näkökulmien erilaisuudesta ja odotan yhteistyötä. Odotan yhteistyöltä paljon.

Kaudesta tulee vähintäänkin mielenkiintoinen

Lotta Paakkunainen

Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (kesk)

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s