Älä huoli, äiti. Kyllä sä muistat surra.

Uudelleen postaus vanhasta blogistani. Tää on joka vuotinen tunne, vaikka Pyry on mielessä joka päivä, tää murskaava tunne valtaa pahiten aina näihin aikoihin ja vuodenvaihteessa, Pyryn kuolinpäivänä.
Vanhan kansan mukaan marraskuu on kuoleman kuukausi. Mä vihaan marraskuuta. Tai oikeastaan pelkään. Olen koko tämän viikon ajan kokenut ahdistusta ja pelkoa huomisen päivän johdosta ja huomaan keränneeni itselleni huomiseksi hirveän määrän tekemistä, jotta unohtaisin. Jotta en muistaisi surra. Äläpä huoli, äiti. Kyllä sä muistat surra.
Itkeminen alkoi jo aiemmin ja tänään sitä on riittänyt. Huomenna olisi Pyryn syntymäpäivä.
Ihana, rakas, poikamme, Pyry. Pyry William Olavi. Jyri oli aina halunnut antaa pojalleen nimeksi Pyry. William tuli Jyrin isältä ja Olavi minun isäni mukaan. Synnyttäminen kesti 23 tuntia ja olin ajatellut innokkaana ensisynnyttäjänä, luomusynnytysten puolestapuhujana, että ilman mitään kivunlievityksiä mennään. Ei menty.
Saimme lääkärintarkastuksessa täydellisen terveen pojan kotiin. Parin viikon päästä ihmettelin neuvolassa hänen sinisiä kynnenalusiaan, oli kuulemma ihan normaalia.

Viisi viikkoa, melkein kuusi viikkoa Pyry meillä oli. Uudenvuoden aamuna, klo 9.21 Pyry menehtyi syliini. Yritin elvyttää, Jyri yritti elvyttää, Medi-Heli tuli, mitään ei ollut tehtävissä.

Pyryllä löydettiin ruumiinavauksessa HLHS. Sydämen vasemman kammion hypoplasia. Eli vasen kammio ja eteinen olivat kehittymättömiä, käytännössä puuttuivat. Lääkäri ”lohdutti” sanomalla, että sairasta lastahan tässä surraan. Ihan sama, meille hän oli terve ja meille hän oli meidän rakas lapsemme.

Kaikenlaisia sammakoita olemme joutuneet kuuntelemaan ja ymmrtämään. Ihmiset eivät aina osaa kohdata surua, varsinkaan tällaista surua. Eräskin lääkäri totesi kysyttyään kuinka vanhana Pyry menehtyi, että ”voi voi, siinä ajassa ehtii kiintyäkin siihen lapseen” ????? Totesin hänelle katkerana ja tyynenä, että ” hän mikään koiranpentu ollut. Kyllä siihen lapseen kiintyy jo raskaanaollessa”.

Tää päivä on mennyt alakuloisena, huomisesta en tiedä miten menee, mutta se menee elossa olevien lasteni kanssa. Joka päivä yritän muistaa olla kiitollinen neljästä elossa olevastamme ja kolmesta Jyrin jo aikuisesta lapsesta. Neljä ihanaa lastamme: ihastuttava/raivostuttava murkku Pouta, ihastuttava/raivostutta esiteini Puro, ihana pikkulintu Paju ja ihana/leikkisä/tunteikas Puhuri. Vaikka menetimme ihanan, rakkaan lapsemme, on meillä elämä jatkunut. Välillä paremmin ja välillä raskaammin.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s