Jouluun ladataan paljon odotuksia – mitä, jos et tietäisi huomisesta

Ihanaa joulun odotusta kaikille.

Joulun odotukseen liittyy paljon latausta. Moni odottaa paljon joulua ja odotukset ovat korkealla, miten ihanaa on olla yhdessä, naurua, hymyä, hyvää oloa ja mukavaa yhdessäoloa. Aina se ei toteudu.

Jouluna tulee usein mieleeni se, miten onnekas olenkaan. Sain eräänä jouluna erittäin hyvän muistutuksen asiasta.

Tämä joulu, jolloin sain muistutuksen, oli yksi paljon odottamistamme. Odotin vauvaa, hieman pelonsekaisin tuntein, sillä olimme jo Pyryn menettäneet, yksi keskenmeno oli ollut, mutta meillä oli kuitenkin hyvin eläväinen ja meidät kiireisenä pitävä  puolitoistavuotias tytär. Olimme saaneet asunnon ja luvan muuttaa sinne jouluksi. Kärsin kovista päänsäryistä, mutta ne menivät ja tulivat. Muuttopäivänä pakkasin vielä viimeisiä laatikoita, kun muuttoauto tuli. Muistan, kuinka laseja laittaessani tunsin jälleen kovaa kipua ja sen jälkeen makasinkin naapurin sohvalla.

Naapurin ihana rouva laittoi minulle jotain keittoa, jota yritin syödä. Söin ja oksensin. Päänsärkyni oli sanoinkuvaamatonta, jokainen liike sai kivun yltymään ja välilä oksensin vain kivun vuoksi. Päädyin sairaalan päivystykseen, jossa ei tiedetty, mitä kanssani pitäisi tehdä. Koska olin raskaana, minut siirrettiin naistenklinikalle. Jossa ei osattu hoitaa, koska ei tiedetty, mikä minua vaivaa.

Minut siirrettiin Meilahden sairaalaan, jossa ei voitu tehdä kaikkia tutkimuksia raskauteni vuoksi. Epäiltiin aivoverenvuotoa. Epäiltiin aivoveritulppaa. Soitin miehelleni, vanhemmilleni ja siskoilleni ja jätin jäähyväisiä.

Minut siirrettiin jälleen naistenklinikalle. Esimieheni soitti ja kysyi pääsenkö töihin.

Lisää tutkimuksia.

Joka tutkimusta varten minut siirrettiin Meilahteen ja joka tutkimuksen jälkeen takaisin naistenklinikalle. Jokainen siirto oli kivulias. Jokainen hetki poissa tyttäreni luota oli kamala. Tyttäreni ei ollut ollut ilman minua, lukuunottamatta päiväkotipäiviä. Enkä minä ilman häntä.

Olemme uusperhe, miehelläni on kolme tytärtä edellisestä liitosta ja he kävivät meillä tuolloin joka toinen viikonloppu, lomilla ja joulupyhät vuoroteltiin. Lisäksi meillä oli kaksi yhteistä lasta, joista ensimmäinen menehtyi kuuden viikon iässä synnynnäisen sydänvikaan, joka tosin löydettiin vasta ruumiinavauksessa. Tämä joulu, josta nyt kerron, oli joulu vuonna 2005, kun meillä oli siis puolitoistavuotias tytär ja odotin silloin nyt 11 vuotiasta tytärtämme. 

Jokainen liike sattui päähäni niin, etten voinut kuin huutaa. Pääsin sairaalaan, jossa eivät voineet raskauteni vuoksi tehdä juuri mitään ja koska olin raskaana, laittoivat minut Naistenklinikalle. Tulehdusarvoni oli 285.

Koska ei tiedetty, mikä minulla on, olin eristyksissä, eikä lapset päässeet katsomaan minua.

Minulta on kysytty, minkälainen joulutunnelma on saatu sairaalaan, onko saanut sairaalassa jouluntuntua? Olen yrittänyt miettiä sitä. Joulutunnelmaa eristyksessä tuli ehkä eniten hämärästä valaistuksesta. Valaistus oli pakko pitää niin pienenä kuin oli mahdollista, sillä valo teki todella kipeää. Joulutunnelmaa oli todella vaikea löytää eristyksessä. Enkä itse ainakaan edes halunnut, tai edes ajatellut, olin niin kipeä ja huolissani tyttärestäni ja vielä syntymättömästä vauvasta. Tytär oli muuttolaatikoiden keskellä ihan hukassa, vieraassa paikassa, ilman äitiä. Tyttö oksenteli ja oli itkuinen. Isi ja siskopuolet lauloivat pienelle tuutulaulua yhdessä.

Pelkäsin tyttäreni ja syntymättömän vauvan puolesta. Pelkäsin mieheni puolesta. Äitinä en kaivannut itselleni jouluntunnelmaa, pelkäsin liikaa. Vihdoin Meilahden upeat lääkärit saivat minut lääkittyä, että pääsin magneettikuvaan ja syy sairauteeni löytyi, sain oikean lääkityksen ja pääsin kotiin vuodenvaihteessa, vain joutuakseni takaisin sairaalaan 13.1. Se reissu oli jo helpompi, koska tiesi, ettei ole kuolemansairas.

Joulua on alkanut arvostaa eri tavalla kuin ennen. Olen usein miettinyt sitä, että iän tullessa ja varsinkin lasten jälkeen on joululle tullut eri tarkoitus kuin ennen, mutta kokemamme joulu, kun olin sairaalassa, tietämättömyys omasta tilasta ja kuolemanpelko, on tuonut aivan eri syvyyden jouluun.

Ihanaa ja juuri sellaista joulua sinulle, kuin toivot

Joulu yhdessä
Koko porukka kerrankin kasassa. Parasta joulussa, mun tyypit
Joulupiparitehdas
Hymyilevät tähdet ja pipariukot käsikädessä

1 kommentti

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s