Odottelin kärsivällisesti, mutta turhaan. Olen pettynyt.
Nummi-Pusulan lukion lakkauttaminen on todellinen häpeä ja sanoisin, että helposti paskin päätös, minkä viime valtuusto teki. Länsi-Uusimaa tuntui olevan samaa mieltä erään valtuutetun kanssa, että näin vähäpätöinen asia, eikä uutisoinut viimeisiä lakkiaisia. Olen pettynyt, vai olenko vain missannut jutun? Onneksi Karkkilantienoo sentään teki jutun.
Olisin toivonut, että myös arvostamani ja tilaamani lehti olisi myös tehnyt. Nummi-Pusulan lukion lakkautus oli tärkeä ja iso menetys, ei vain meille alueella, vaan myös koko Lohjalle. Alueiden kehittämisen este ja hidaste on välinpitämättömyys.
Nummi-Pusulan lukion viimeiset lakit
odottelua
uudet ja viimeiset
Rehori Liisa Jääskeläinen ja luokanohjaaja Maria Hormavirta
Nummi-Pusulan lukion julkaisu
Discover more from Lotta Paakkunainen
Subscribe to get the latest posts sent to your email.
Julkaissut Lotta Paakkunainen
Äiti ja aktiivi Lohjalla. Sitkeä, sinnikäs ja erään ystävän sanoin "peloton oikeuksien puolustaja". Viiden äiti, kolmen äitipuoli ja yhden vaimo. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu, tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsen. Keskustan puoluevaltuuston jäsen. Länsi-Uudenmaan keskustan valtuustoryhmän varapuheenjohtaja. Keskustan Lohjan kunnallisjärjestön hallituksen jäsen. Keskustan Nummen py:n sihteeri. Ensi- ja turvakotien liiton somelähettiläs. Töissä sosiopedagogisen tukityön asiantuntija.
Näytä kaikki artikkelit kirjoittajalta Lotta Paakkunainen