Käsittelimme lasten, nuorten ja perheiden lautakunnassa mm Järnefeltin koulu suunnitelma b:tä, jos nykyiset toimet sisäilman parantamiseksi väliaikaisesti eivät tuo toivottua tulosta.
Tilanteen tekee erittäin haastavaksi valtakunnallinen tilanne, tilaelementtejä joutuu jonottamaan ja ne ovat todella hinnoissaan. Tämän lisäksi kaupungin omat tilat alkavat olemaan olemattomissa, niitä ei siis vain ole. On todella hyvä, että varaudutaan etukäteen tilanteeseen, että nykyinen suunnitelma ei toimi.
Ympäristöterveyspalvelupäällikkö on 16.4.2019 ilmoittanut Hyvinvointi-toimialalle esittävänsä, että vetovoimalautakunta päättää kokouksessaan 9.5.2019 terveydensuojelulain 27 §:n mukaisen määräyksen antamiseen terveyshaittojen poistamiseksi Järnefeltin koululta. Toimenpiteisiin on ryhdyttävä mahdollisimman nopeasti, kuitenkin viimeistään 1.8.2019 mennessä ennen syyslukukauden 2019 alkua. (ote lautakunnan esittelytekstistä)
Toki ylläoleva ei vielä tarkoita, että koko rakennus on ongelmissa. Mutta nyt on jo toukokuu ja elokuun ensimmäisenä pitäisi olla terveyshaitta poissa. Lehmät taitaa lähteä lentoon sinä päivänä.
Mikäli Järnefeltin koulun ilmapuhdistustoimenpiteet ja tehtävät korjaustyöt eivät ole riittäviä varaudutaan seuraavaan suunnitelmaan. Jotta ilmanvaihto toimisi riittävän hyvin, on tarpeen saada väistötilat 6 – 8 luokalle. Etelä-Lohjan mahdolliset väistöiksi sopivat tilat on kartoitettu, ja alueelta ei ole löytynyt tällaiselle luokkamäärälle sopivia tiloja. Yläkoulun aineopettajajärjestelmän vuoksi toimintaa ei voida järjestää sijoittamalla luokkia 3 – 4:n eri kohteeseen. 6 – 8 luokalle riittävä väistötila mahdollistuu Nummentien Luksian tiloihin. Näihin tiloihin mahtuu tarvittava luokkamäärä, mutta toiminnallisesti opetuksen järjestäminen kahdessa toisistaan kaukana olevassa kohteessa tulee olemaan haasteellista. Koulukuljetusten osalta yläkoulun oppilaat voivat käyttää vuoroliikennettä.
Tässä vaihtoehto b-väistössä väistäisi käytännön syistä 9.luokkalaiset, yläkoulun aineopetusjärjestelmän vuoksi väistö on haasteellinen toteuttaa näillä välimatkoilla, oppilaat kulkevat bussilla kaupunkikeskustaan ja osa oppilaistahan tulee vieruskunnista. Tämä hankaloittaa hieman arkea, mutta sisäilmasta sairastuminen hankaloittaa enemmän ja mahdollisesti pidempään. Seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaiset jäävät Järtsille. Tämä vaihtoehtoinen suunnitelma perustuu myös siis siihen, että koska osa oppilaista on pois, voidaan sulkea osia rakennuksesta ja ilmaa on enemmän, tilaa väljemmin koulukiinteistöön jäävillä. Mä toivon, että tämä onnistuu. Olen vähän skeptinen, mutta toivon kuitenkin, että olisin turhaan skeptinen. Kovasti kaupungilla yritetään saada lapsia terveempiin tiloihin. Aikaa vaan kuluu ja on kulunut.
Edellisiä kirjoituksiani aiheesta:
https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/05/08/jarnefeltin-koulun-mahdollinen-tuleva-vaisto/
https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/02/01/jarnefeltin-koulun-uusi-sijainti-paatoksessa/
https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/01/07/mihin-uusi-jarnefeltin-koulu/
https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2018/11/13/__trashed-2/
https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2018/10/29/ei-epaselvaa-jarnefeltin-koulusta/
Näiden lisäksi olen edellisessä blogissani kirjoittanut Järtsistä.