Länsi-Uusimaa lehden Kirjoittajavieraana kirjoitin tällä kertaa siitä, miten näemme usein vikoja joko itsessämme tai toisissamme. Joskus vikoja on vaikea antaa anteeksi, niin omia kuin toistenkin. Toisinaan emme halua pohtia syitä, miksi omat tunteet toista kohtaan, tai toisen vikoja kohtaan ovat niin vahvoja. Toisinaan emme halua kasvaa itse, tai antaa uutta mahdollisuutta jollekin toiselle kasvaa. Haluamme seistä omien mukavuusalueiden sisällä, vaikka olo ei olisikaan mukava. Kunhan on oma.
Miksi joskus toisten asenteet muuttuvat joitakin kohtaan ja miksi joskus ne asenteet jäävät päälle. Mikä on se syy, miksi toisia aletaan syrjimään ja ylenkatsomaan? Mikä on se syy, miksi toisille annetaan anteeksi jokin tekemänsä virhe ja miksi toisille ei?
Oli ne syyt itse kullekin mitä tahansa, olisi hienoa, että muistettaisi olla armollisia niin itselle kuin toisellekin. Muistettaisi, että olemme kaikki erehtyväisiä ja jokainen voi kasvaa. Jos siis itse vain näkee sen mahdollisuuden ja haluaa kasvaa. Mutta miksi ei näkisi itsessään mahdollisuuksia? Miksi ei näkisi tilaa kasvaa?
Tästä linkistä voit lukea kirjoitukseni kokonaan Länsi-Uusimaassa , alla vain ote kirjoituksestani.
Lotta Paakkunainen: Miten me näemme itsemme tai toisemme?
Olen onnekkaassa asemassa siinä, että saan tehdä rakastamaani työtä, omalla tavallani, arvostamani ihmisen työparina. On etuoikeus, että työparina on ihminen, jonka kanssa oppii lähes joka päivä itsestäkin uusia asioita, jonka kanssa on helppo ja mukava työskennellä, jonka kanssa pystyy nauramaan ja itkemään aidosti.
Olen oppinut suunnattoman paljon itsestäni uudessa työympäristössä. Välillä kirpaisee huomata itsessä pikkumaisia tai uusia piirteitä, joita ei olisi toivonut itsellään olevan, mutta vaikka välillä kirpaisee oikein kunnolla, nautin suunnattomasti kasvamisestani. Ennen kaikkea nautin yhdessä tekemisestä. On ollut suuri askel yksintekemisestä tiimityöskentelyyn, varsinkin nykyisellä, tämän päivän työn tekemisen tahdilla.
Mitä jos tänään olisikin toisin? Mitä jos tänään kokeilisi tervehtiä sitä naapuria, josta näkee nykyään vain viat, jospa hymyilisi ihmiselle, jota ei halua tervehtiä?
Olisiko se paha? Sattuisiko se?
Haastan jokaisen tänään ajattelemaan hyvän ajatuksen itsestä ja ihmisestä, josta ei voisi kuvitellakaan niin tekevänsä, samalla haastan jokaisen tänään sanomaan ääneen jollekin työkaverille, naapurille, kaverille, ystävälle, perheenjäsenelle edes yhden nätin sanan, yhden kehun. Katso, mitä se tekee ihmiselle. Tunne, mitä se tekee sulle. Ihanaa päivää kaikille!
Lotta Paakkunainen
Kirjoittaja on Lohjan Kylät ry:n kyläasiamies.
Lotta Paakkunainen 