Kirjoitin tällä kertaa Kirjoittajavieras-kolumniin lähihistoriamme vaikutuksesta tämän päivän arkeen. Kolumni on todella lyhyt alusta mietinnöille, mutta koin aiheen kuitenkin itselleni sen verran tärkeäksi ja ehkä ajankohtaiseksikin, että halusin tuoda sen esiin. Olen miettinyt pidempään sitä kuinka vanhempani ja heidän vanhempansa kokemat ovat vaikuttaneet omaan elämääni ja valintoihin, tunteisiini ja arvoihini.
Omat vanhempani ovat varmasti tehneet parhaansa, rakastan ja arvostan heitä. He ovat oman aikakautensa lapsia ja kasvattajia. Kuten minunkin sukupolveni. Jokainen sukupolvi toivottavasti oppii edellisestä, kehittyy ja opettaa seuraavaa. Toivon, että osaan käyttää vanhemmiltani ja vanhemmistani oppimani omien lasteni hyväksi.
Raskas lähihistoriamme jättää painavan vastuun oppia
Vaikka huutolaisuus kiellettiin jo vuonna 1923, niin vielä 1940-luvulla jotkut kunnat antoivat huutokaupassa köyhän perheen lapsen talouteen, joka pienintä korvausta vastaan järjesti hänelle ylläpidon vuodeksi kerrallaan. Lasten kauppatilaisuudet jättivät monen lapsen mieleen unohtumattoman häpeän. Lapsuus jäi elämättä. Jokainen lapsi kaipaa hyväksyntää ja rakkautta, huutolaislapsi jäi yleensä ilman. Kuinka he aikuisina osaisivat osoittaa sitä omilleen?
Me maksamme edelleen hintaa lähihistoriastamme, meillä on painava vastuu oppimastamme ja totisesti toivon, että olemme siitä oppineet. Lapsen oikeus rakastaviin vanhempiin on ihmisyyden tärkein perusta.
Voit lukea kolumnini kokonaan tämän linkin takaa: https://www.lansi-uusimaa.fi/blogi/829472-lotta-paakkunainen-lahihistoriamme-jattaa-painavan-vastuun-oppia
Lotta Paakkunainen 