Kirjoitin tällä kertaa kolumnissani siitä, miten me lohjalaiset emme näe hyvää kotikaupungissamme. Siltä se ainakin tuntuu ja näkyy, sillä harvemmin kuuluu kehuja, kiitosta, vain haukkuja ja epäkohtia. Ei ole sitä tai tätä, kaikki on rumaa ja huonoa. Itse en näe kaupunkiamme niin. Tämä ajatus tuli itselleni erittäin vahvana tässä parisen viikkoa sitten ajaessani kauppaan Lohjan keskustaan ja ajaessani Laurinkatua. Oli kaunis kesäpäivä, aurinko lämmitti, kahvilan terassi oli täynnä ihmisiä, ja herranenaika, hymyileviä sellaisia. Puut reunustavat kauniisti Laurinkatua, autoilijat pysähtyvät suojatien eteen nähdessään jonkun olevan suojatien lähellä, hyvin keskieurooppalaista. Olen aina rakastanut kesäkaupunkeja ja kaivannut esimerkiksi vanhaan kotikaupunkiini Helsinkiin. Tuona päivänä en. Tuona päivänä totesin Lohjan olevan ihana kesäkaupunki.
Julkaisen poikkeuksellisesti kolumnini kokonaan omalla sivullani, sillä Länsi-Uusimaan verkkolehdessä tätä ei ole julkaistu, ei ainakaan vielä. Printistä löytyy ja sähköisessä näköislehdessä.
Lohja, kiva pikkukaupunki
Maaseutukaupunki aivan työpaikka-alueiden, lentokentän lähellä. Luonto, linnunlaulu, sujuva arki, lapset kulkevat lähikouluun, vanhemmille suht hyvät verkkoyhteydet etätyöskentelyyn, jos joka päivä ei tarvitse kulkea fyysisesti työpaikalle. Kaupungissa on sairaala, hyvin toimivat terveyspalvelut, täällä on myös hyvä ikääntyä.
Tämähän kuulostaa siltä, että tuossa oli kaikki, mitä kuntalainen tarvitsee: sujuvaa arkea koko perheen kannalta ja työikäisen kannalta: Ei tarvitse huolehtia lasten koulupäivän sujumisesta, eikä omien vanhempien arjen sujumisesta.
Kappas, puhunkin omasta kotikaupungistani, Lohjasta.
Lohjan kuntaliitokset tapahtuivat vuonna 2013 ja edelleen päätöstenteossa ja muissa puheissa mainitaan liitoskunnat ja mietitään palveluja sen perusteella, mihin kuntaan alue kuului joskus. Nyt olisi jo aika lopettaa liitoskunnista puhumisen ja keskittyä eteenpäin katsomiseen. Me kaikki olemme lohjalaisia, toki oman alueylpeyden ja kyläidentiteetin tulee säilyä, mutta se ei ole pois lohjalaisuudesta. Ei tosiaan! Se tekee meistä lohjalaisia, keskivertosuomalaisia. Silti ihan mielettömän upeita, upeassa maaseutukaupungissa, kivassa pikkukaupungissa.
Ajoin eräänä ihanana kesäpäivänä Lohjan puiden reunustamaa Laurinkatua, kahvilan terassi oli täynnä hymyileviä ihmisiä ja tuolloin tunsin tulevani kotiin. Asun kyläalueella ja rakastan pikkukylääni, en koe sen olevan pois kaupunkikaipuustani tai halustani parantaa ja kehittää koko Lohjan hyvinvointia ja vetovoimaa.
Meidän ei tarvitse kurottaa kuuta taivaalta, meillä on jo kaikki. Nähdään se ja
katsotaan hetki kaupunkiamme ulkopaikkakuntalaisen silmin. Eräs toisaalla asuva ystäväni kuvaili Lohjaa helmenä. Toinen kuvaili upeana potentiaalina. Miksi me emme itse näe sitä? Mikä on se syy, ettemme näe hyvää omassa kaupungissamme? Mikä on se syy, ettemme muista, että hyvästä saa paremman kehittämällä? Että hyvän näkeminen vie kauemmas kuin huonon?
Lohja on tilastojen mukaan keskivertoisin kunta Suomessa. No ollaan sitten.
Eräs kunta mainostaa itseään pessimistisyydellään, ollaan me keskivertoisia. Mitä sitä muuta tarvitsee?
Lohja, kiva pikkukaupunki, keskellä kaikkea, keskivertoisesti ja mitä sitä ihminen muuta tarvitsee?
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu, keskivertokyläläinen
Lotta Paakkunainen 