Näin sydänlasten viikolla tulee ajatuksiin kymmenen vuoden takainen vuosi. Tuolloin vuoroin pelättiin ja petyttiin.
Tyttären leikkausta jonotettiin kauan, viides leikkausaika lopulta toteutui. Kirurgi unohti soittaa leikkauksen jälkeen ja me pelkäsimme, koska mitään ei kuulunyt. Jouduin lopulta itse soittamaan teholle, josta onneksi saimme hyviä uutisia: tyttö voi hyvin ja leikkaus meni hienosti.
Alunperinhän sain kuulla synnytyslaitokselta kotiinlähtötarkastuksessa, että ns. täydellisen terveen lapsen olemme viemässä kotiin. Minulla nousi karvat pystyyn moisesta sanomisesta, ja totesinkin tarkastuksessa, että viimeksi, kun minulle näin sanottiin, hautasin lapseni sinä päivänä, kun piti olla ristiäiset. Jouduin vaatimalla vaatia tyttärelle konttollia. Minua yritettiin taivutella monen läsnäolevan kandin toimesta, että en vaatisi lisätutkimuksia, että en kyseenalaistaisi lastani tutkinutta lääkäriä. Minulle todettiin, että tyttären tutkinut lääkäri on guru alallaan jajos hän sanoo, että tytär on terve, on hän terve. Jouduin todella vääntämään ja vaatimaan. Saimme lopulta kontrolliin ajan ja kuinkas kävikään? Lapsella todettiin leikkaushoitoa vaativa sydänvika. Onneksi hän sai tarvitsemansa hoidon, hän voi hyvin ja tänä keväänä taas kontrolliin.
On surullista, miten joutuu vaatimaan lapselleen tutkimuksia ja hoitoa. On surullista, että se ei pääty kotiinlähtötarkastuksiin, vaan joutuu vaatimaan lapsen kasvaessa tutkimuksia, hoitoja ja jos ei ajoissa osaa tai jaksa vaatia, joutuu sen tekemään myöhemmin ja se on vielä vaativampaa.
Kuunnelkaa huoltajia.
Lotta Paakkunainen 