Vaalikevät on työtä kaiken keskellä – kaikkien hyväksi

Kunnallisvaalikevät on ollut työntäyteinen. Vaalityöryhmän viestintävastaavana olen pyrkinyt keksimään uusia ja erilaisia keinoja, joilla ehdokkaat saisivat näkyvyyttä ja kuuluvuutta mahdollisimman kattavasti. Olenkin tähän tarkoitukseen ottanut omat kanavani Lohjan keskustan kanavien lisäksi.

Ehdokkailla on käytössään esittelykortit, esittelytekstit, videot sekä podcastit ja podcasteista tehdyt ”behind the scenes”-videot. Näiden videoiden tarkoitus on tuoda asiantuntevia ja asiallisia ehdokkaita lempeällä tavalla esille ja osoittaa, miten upea ja elämänmakuinen ehdokasjoukko meillä on.

Hilkka Hyrkkö ja Marko Suuripää podcastin ”behind the scenes”- videolla

Tämä on ollut todella antoisaa minullekin. Koen, että jokaisessa haastattelussa, jonka olen tehnyt, olen oppinut uutta ja olen tavannut upeita ihmisiä. Olen jännittänyt toisia tapaamisia enemmän kuin toisia, olen ollut hyvinkin samaa mieltä joidenkin kanssa ja toisten kanssa vähän vähemmän. On todella upeaa, miten monialainen ja laaja ehdokasjoukkomme on.

Ennen kaikkea on ollut upeaa kuulla muilta syitä, miksi on politiikassa mukana, heidän ratkaisuehdotuksiaan, teemojaan, asioita, jotka ovat tärkeitä heille. Olen samalla pystynyt peilaamaan mennyttä kautta heidän ajatustensa pohjalta, omia ajatuksia ja pohtimaan omia näkökulmia. Olen joissain asioissa joutunut miettimään näkökulmaani uudestaan. Voin rehellisesti sanoa, että maailmani on jälleen avartunut.

Julkaisujen ja päivitysten tilastojen seuranta on ollut todella mielenkiintoista. Tällä hetkellä tilastojen (kokonaan kuunnellut, yli 50% kuunnellut) mukaan kolme suosituinta podcastia ovat olleet:

Suosituimmat facebook-julkaisut ovat olleet (9.52021 mennessä)

Oma vaalityö on jäänyt vähän vähemmälle, mutta olen sitoutunut olemaan ehdokkaiden viestinnästä vastaava ja se tarkoittaa sitä, että oma vaalityö jää vähemmälle ja päiväaskareiden (yrityksen perustamisen tutkiminen, opiskelun mahdollisen aloittamisen valmistelu, lasten koulu/läksyt/harrasteet), jälkeen on illat ja yöt täynnä vaaleja. Kaikille pitää taata samat mahdollisuudet ja koko ryhmä hyötyy toisistaan.

Kuntapolitiikkaan tulisi mennä asiat edellä, kuntalaiset edellä. Kuntapolitiikassa ei ole niinkään kyse puolueesta, vaan juuri arjen asioista, yhteistyöstä, sillanrakentamisesta, ihmisistä.

Olen päivittämässä omia vaaliteemojani omalle sivulleni

Vaaliteemani:

Lasten ja nuorten hyvinvointi, lastensuojelun resurssit

Tällä hetkellä lastensuojelu on kriisissä ja meidän tulisikin osoittaa tunnistamiseen, varhaiseen puuttumiseen, ennaltaehkäisyyn ja lastensuojeluun varoja. Meidän tulee tukea lapsiperheiden hyvinvointia. Nepsylapset ovat usein väliinputoajia, eivätkä välttämättä saa oikea-aikaista apua eikä hoitoa. Meidän tulee pitää huoli, että tunnistaminen ja henkilökunnan nepsyosaaminen paranee.

Omaishoitajien hyvinvointi

Omaishoitajat tekevät korvaamatonta ja tärkeää työtä ja meidän tulee tukea heitä niin, että he jaksavat ja voivat hyvin.

 Jotta omaishoitajat voisivat käyttää heille kuuluvia vapaapäiviä, tulisi hoidettavalle olla turvallinen sijaishoitopaikka. Ikääntyvä Lohja ei selviä vanhustensa hoidosta kunnialla ilman omaisten osallistumista hoivaan ja huolenpitoon.

Omaishoidosta puhuttaessa tulee myös muistaa, että usein omaishoitajana on myös lapsen huoltaja tai aikuisen lapsen huoltaja.

Lohjalla toimii erinomainen yhdistys, jonka kanssa kaupungin kumppanuutta tulee kehittää. Omaishoidon neuvottelukunta

Lähidemokratia ja osallisuus

Lohjalla lähidemokratia on toiminut kaksi kautta ja kaupunki osallistaa hyvin kuntalaisiaan. Tämä kaikki pitää saada näkyvämmäksi ja kuntalaiset osallistumaan vielä entisestään. Olen toiminut lähidemokratian parissa monessa roolissa ja näen kehitysmahdollisuuksia ja kehittämistarpeita.

Kumppanuus toimijoiden kanssa, kuten kyläyhdistykset, potilasyhdistykset, omaishoitajien yhdistys

Vaalilupaus, arvot:

Lupaan tehdä parhaani ja pysyä itselleni uskollisena. Pyrin olemaan minulle äänensä luottaneille luottamuksen arvoinen. Ammentaisin sitä oppia, joka tällä kaudella on kertynyt. Lasten ja nuorten sekä omaishoitajien hyvinvointi ovat minulle tärkeitä arvoja, joiden palvelujen ja ennen kaikkea ennaltaehkäisevien palvelujen kehittämiseen on panostettava

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s