Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnassa käsiteltiin mm. varhaiskasvatuksen palvelusetelien enimmäisarvon alentamisesta viidellä prosentilla. Päätösesitys oli valtuuston toukokuussa päättämän talouden tasapainottamisohjelman mukainen. Itse tuolloin äänestin päätöstä vastaan ja vaikka valtuuston enemmistö oli puolesta, ja päätös luonnollisesti on voimassa, päätin tehdä vastaesityksen tähän lautakunnan päätösesitykseen.
Lautakunnan päätösesitys oli: Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan päättää, että palvelusetelin 5 % kattohinnan laskeminen tehdään 1.8.2020 alkaen.
Oma vastaesitykseni perustui siihen, että päätöksen seurauksena voi olla se, että
- yksityisiä perhepäivähoitajia voi joutua lopettamaan
- yksityiset perhepäivähoitajat voivat joutua nostamaan asiakashintoja
- lasten perheiden valinnanvapaus ja -oikeus voi supistua
- palvelujen tarjonta voi supistua
Tämän lisäksi olen saanut tietooni sen, että Lohjalla ei ole tällä hetkellä tarjota alle kolmevuotiaille päivähoitopaikkoja. Tämän seikan varmistin vielä viranhaltijoilta ja se tosiaan pitää paikkansa. Subjektiivisen päivähoidon oikeuden mahdollinen palautuminen myös mahdollisesti tarvetta lisätä päivähoitopaikkojen määrä, joita kaupungilla ei ole tarjota. Tämän päätöksen myötä saattaa perheet sekä palveluntuottajat joutua eriarvoiseen asemaan.
Vastaesitykseni:
Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää, että palvelusetelin kattohintaa ei lasketa, sillä laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä määrää, että kunnan tulee määrätä palvelusetelin arvo niin, että se on asiakkaan kannalta kohtuullinen. Kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon kustannukset, jotka aiheutuvat kunnalle vastaavan palvelun tuottamisesta kunnan omana tuotantona tai hankkimisesta ostopalveluna sekä asiakkaan maksettavaksi jäävä arvioitu omavastuuosuus.
Esitykseni kaatui kannattamattomana.