Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan kokuksessa 10.3.2021 käsiteltiin Nummenkylän koulun ja Metsätähdet-päiväkodin lakkautuksia. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt koulun lakkauttamisen vuoden 2021 aikana osaksi talouden tasapainottamisohjelmaa. Vuoden 2021 talousarviossa koulun toimintaa varten on varattu määrärahat ajalle 1.1.2021-31.7.2021.
Vaikka valtuustossa näin oltiin päätetty aiemmin, näin kuitenkin tarpeelliseksi tehdä vastaesityksen, sillä mielestäni koulualueita pitäisi tarkastella kokonaisuutena. Tämän lisäksi alueen asukkaiden vahva viesti on ollut se, että koulun toiminta on kylälle ja kylän perheille tärkeää. Koulu on aina kylän elinvoimaisuudelle yksi tärkeimmistä tekijöistä sekä perheiden ja nimenomaan lasten arjen sujuvuuden vuoksi koulu tulisi säästää. Nummenkylä voisi olla kasvava kylä, hyvien liikenneyhteyksien päässä ja kasvavan Nummelan kainalossa, josta kasvun on mahdollista levitä idylliseen Nummenkylään.
Lähikouluryhmän jäsenet olivat tehneet aloitteen kouluverkon säilyttämisestä, mutta tämä aloite ei ollut kohdennettu kokouksessa tähän pykälään, vaan muiden aloitteiden käsittelyn kanssa.
Tekemäni vastaesitys:
Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta päättää
1. hylätä Nummenkylän koulun lakkauttamisen 1.8.2021 alkaen ja;
2. esittää kaupunginhallitukselle sekä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen, että se
2.1 selvittää Mäntynummen alueen koulujen kokonaisratkaisun
2.2 varmistaa koulujen terveellisen ja turvallisen oppimisympäristön sisäilman laadun suhteen
2.3 asiaan palataan, kun Mäntynummen alueen koulujen kokonaisratkaisu on valmis
Hävisin esitykseni 4-9.
Koska esitykseni hävisi, en tehnyt päiväkodin kohdalla vastaesitystä. Päiväkoti toimii koulun tiloissa ja jos ei koulua ole, ei ole järkevää ylläpitää päiväkotia koulun tiloissa.
Tämän jälkeen nämä päätökset menevät vielä kaupunginhallitukselle sekä valtuustoon.