Kannattaako valittaa – oppilaan tulisi saada syödä vegaanisesti, arvojensa mukaisesti

Lähdin tutkimaan vanhoja kirjoituksiani erään twitterissä käymäni keskustelun vuoksi. Keskustelu lähti Seinäjoen valtuuston päätöksestä, että oppilaille ei tarjota vegaanivaihtoehtoa kouluruokailussa sitä haluaville. Kyseessä oli nuorten itsensä tekemä aloite.

Lohjalla sai muiden vakaumusten mukaista ruokavaliota noudattavaa kouluruokaa, mutta ei vegaanista (nykyään siis saa). Alla koostamani kirjoitukset aiheesta.

Ylläolevassa julkaisussa kerron, kuinka olin ollut yhteydessä Lohjan koulujen ruokailusta vastaaviin ja kysynyt vegaaniruokavalion tilanteesta ja siitä, miksi Lohjalla yläkoululainen ei saa vegaanista ruokaa.

Tämän koen lasta syrjivänä. Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa moni vegaaniperhe joutuu viemään omat eväät päiväkotiin.

Keskusteltuani kaupungin kanssa tein valituksen kouluruokailussa tapahtuvasta syrjinnästä yhdenvertaisuusvaltuutetulle ja ilmoitin siitä myös kaupungille. Keskusteluni kaupungin kanssa oli todella hyvää ja rakentavaa ja he totesivat tutkivansa jo asiaa, että syksylle 2019 saataisi vegaaninen ruoka. Alla linkki aiempaan kirjoitukseeni aiheesta.

https://lottapaakkunainen.wordpress.com/2019/02/06/lapsen-tulisi-saada-syoda-vegaanisti/

Sitä ennen olin siis tehnyt valituksen yhdenvertaisuusvaltuutetulle, tässä kerron siitä:

Lohja oli siis saanut kaksi huomautusta syrjinnästä ruokavalion perusteella.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s