Nuorimmaiseni aloittaa koulun ensi syksynä ja nyt sillan valmistuttua olemme aloittaneet harjoittelun koulumatkaa varten. Koko matkaa kouluun emme ole vielä kävelleet, vaikka se loppupätkä vaarallisin onkin. Aikaisempina vuosina lapset ovat saaneet koulukyydin, koska tie on luokiteltu vaaralliseksi juuri tuon vanhan sillan ja sen jälkeisen mutkan vuoksi, mutta nyt, koska silta ja osa jalkakäytävästä on valmis, on tie kuulemma tarpeeksi turvallinen.
Mielestäni ja monen muun vanhemman mielestä tie on vasta silloin tarpeeksi turvallinen, kun loppumatkakin kouluun on turvattu jalankululla. Nyt kevyenliikenteen väylä päättyy yhtäkkiä, ilman turvallista tienylitystä. Ja se tie on ylitettävä, jotta pääsisi edes vähän turvallisemmalle puolelle ajoradan reunaa. Tietyöt tulevat jatkumaan, ja tietyömaa ja lapset on erittäin huono yhdistelmä. Olemme vanhempien kanssa tehneet oikaisuvaatimuksen. Siitä kerron toisessa postauksessa.
Eilen jälleen harjoitellessamme huomasimme, että jotain puuttuu. Siis jotain muutakin kuin turvallinen loppuosa koulumatkasta.
Silta on kyllä hieno ja sen ympäristöä ja historiaa on kunnioitettu. Sillan vanhoja kiviä on käytetty viimeistelyyn ja on onnistuttu oikein hyvin. Silti jotain puuttui.
Juttelin mieheni kanssa asiasta ja hän totesi heti, että onhan hänellä, mitä tarvitsen, mutta se pitää kaivertaa. Ja pian kädessäni oli puuttuva palanen. Ja nyt se on siellä, mihin se kuuluu. Peace&love.
Lotta Paakkunainen 