Hengähdin syvään. Luin uudestaan. Helpotuin.
Enkä yhtään liioittele. Lähinnä ihmettelen.
Lukiessani seuraavan lautakunnan kokouksen esityslistaa, olin todella iloisesti yllättynyt kahden asiakohdan kohdalla. Molemmat koskivat Järnefeltin koulua.
Akuutein sisäilmaa.
Esityksessä ehdotetaan mahdollisimman nopealla aikataululla luovutaan opetuksen järjestämisestä hyvin monessa luokassa ja tilassa sekä välitöntä väistön suunnittelua. Loistavaa! Vihdoin!
Se, mistä olen eri mieltä, on esityksessä mainitusta ionisaattorin käytöstä. Ionisaattori ei ole ratkaisu, eikä välttämättä edes oikea apu, sillä ionisoiva laite voi tuottaa tarkoituksella tai sivutuotteena otsonia. Hengitettynä otsoni vaurioittaa hengitysteitä.
Muuten olen todella tyytyväinen esitykseen.
Saimme vihdoin myös tilastointia oireilijoista. Tämä lista on epätäydellinen, eikä edes suuntaa-antava oppilaiden oireilusta, mutta on hyvä nähdä, miten laaja ongelma on henkilökunnan kohdalla, joten kyllä se antaa vähän suuntaa kokonaisuuteen.
Opettajien sairasteluista ja poissaoloista on seurauksena myös varmasti lasten oppimiseen vaikutuksia. Sairastamisellehan ei voi mitään ja sisäilmasta sairastunut ja talossa oireileva ei voi olla töissä sairastuttavassa talossa, mutta jos talo ei sairastuttaisi, olisi opettajienkin ja oppimisen tilanne vähän erilainen.
Pääasia on nyt se, että sisäilmaongelma otetaan tosissaan, kuullaan henkilökuntaa ja oppilaiden perheitä. Ja ennenkaikkea, toimitaan!