Valtuustokokouksessa 11.12.2019 käsiteltiin lukuisa määrä aloitteita, lisämäärärahan myöntämistä ikääntyneiden palvelualueelle ja talousarviota vuodelle 2020 ja taloussuunnitelmaa vuosille 2021-2022.
Lohjan kaupungin aloitteita koskevissa ohjeissa on omaksuttu käytäntö, että määrärahoja vaativat aloitteet käsitellään vuotuisen talousarviokäsittelyn yhteydessä lautakunnissa omana pykälänään ja yhdistelmä lautakuntakäsittelyistä tuodaan edelleen kaupunginhallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi. Oletuksena on, että aloitteet voidaan tällöin katsoa loppuun käsitellyiksi, oli kannanotto tarvittavaan määrärahaan myönteinen tai kielteinen. Tähän asti käytäntö on myös ollut se, että riittää, jos yksikin valtuutettu esittää aloitteen vireillä olevaksi. Ensi vuoteen tulee muutos ja se tarkoittaa sitä, että tällainen automaatio päättyy. Jos aloitetta esitetään edelleen vireillä olevaksi, pitää siihen saada kannatus ja siitä äänestetään.
Talousarviolla oli odotetusti pitkä käsittelyaika.
Minulla oli kaksi vastaesitystä:
- Esitän muutosta kohtaan 7.5.5.: varhaiskasvatuksen palvelusetelin kattohintaa ei lasketa. (1)
Perusteluna se, että laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä määrää, että kunnan tulee määrätä palvelusetelin arvo niin, että se on asiakkaan kannalta kohtuullinen. Kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon kustannukset, jotka aiheutuvat kunnalle vastaavan palvelun tuottamisesta kunnan omana tuotantona tai hankkimisesta ostopalveluna sekä asiakkaan maksettavaksi jäävä arvioitu omavastuuosuus.
Kattohinnan lasku ei ole realistinen, se on myös ristiriidassa palvelusetelituotannon nostamisen 23%:iin kanssa. Arvonlaskeminen tulee kaatamaan pieniä perhepäivähoitoyrittäjiä ja asettaa perheet epätasa-arvoiseen asemaan, jopa sen mukaan, missä asuvat.
Vastaesitykseni hävisi 43-8
- Esitän myös, että talousarvion sivulta 38 poistetaan kokonaan lause: Taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten (Lohjanseudun kuvataidekoulu, tanssistudio Funka, tanssikoulu Un Dos Tres, musiikkikoulu Demo/ Jamkids, Lasten ja nuorten teatteri Aploodi ja Taito Uusimaa/ käsityökoulu Helmi) avustusten määrä sopeutetaan taloudelliseen tilanteeseen. (2)
Perusteluna: Se ei ole talouden tasapainottamisohjelman mukainen.
Vastaesitykseni hävisi 32-19, tarkoittaen siis sitä, että ensi vuonna kaupunki voi vähentää avustusten määrää. Se taas tarkoittaa sitä, että lasten taiteiden perusopinnot voivat hankaloitua.
(1) Varhaiskasvatuksen palvelusetelin kohdalla kyse on tästä:
Valtuuston hyväksymässä tasapainotusohjelmassa on linjattu, että varhaiskasvatuksen asiakasmaksut nostetaan enimmäishintoihin. Tämä tarkoittaa, että Lohjalla siirrytään 1.8.2020 kolmeen lain varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016) määrittelemään hoitoaika- ja asiakasmaksuportaaseen. Jos lapsi on varhaiskasvatuksessa keskimäärin enintään 20 tuntia viikoittain, saa kuukausimaksu olla enintään 60 prosenttia 5 §:n mukaan määräytyvän kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksusta. Jos lapsi on varhaiskasvatuksessa keskimäärin vähintään 35 tuntia viikoittain, voidaan kuukausimaksuna periä kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksu. Jos lapsi on varhaiskasvatuksessa keskimäärin enemmän kuin 20 tuntia viikoittain mutta alle 35 tuntia, tulee kunnan periä maksu, joka on suhteutettu varhaiskasvatusaikaan.
Valtuuston asettama taloudellinen tasapainotustavoite palvelusetelien enimmäismäärän laskemiselle vuodelle 2020 on 96 000 euroa. Kyseinen summa on laskettu 1 995 000 eurosta, joka oli talousarviossa yksityiseen palveluseteliin varattu raha 2019. Vuodelle 2020 on varattu yksityisen varhaiskasvatuksen palveluseteliin rahaa 2 400 000 euroa. Jos palvelusetelin enimmäisarvoa lasketaan 1.8.2020 alkaen säästöä kertyy 50 000 euroa. Jäljelle jäävä säästötavoite katetaan siten että 1,5 perhepäivähoitajaa jätetään palkkaamatta loppuvuodeksi.
(2) Taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten …kohdassa on kyse siitä, että talouden tasapainottamisohjelmassa oli taiteen perusopetuksen avustukset vaihtoehtoisissa esityksissä, joita ei koskaan nostettu harkintaan. Hyväksytyssä talouden tasapainotusohjelmassa päätettiin siis, että lasten taiteiden perusopetuksen avustuksista ei säästetä, nyt päätettiin säästää niistä. Toisilla valtuutetuilla tuntui olevan käsitys, että ko laitokset ovat yksityisiä, yrityksiä. Eivät ole yrityksenkaltaisia toimijoita. Kaupungin talous pelastuu muutamalla tonnilla lasten harrastuksista.