Keskustan puoluekokouksessa ei yllätyksiä – vai oliko?

Puoluekokouksessa valittiin puolueelle johto seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi.

Annika Saarikko jatkaa Keskustan puheenjohtajana. Hän voitti lauantain vaalissa vastaehdokkaansa Paavo Väyrysen äänin 1341-151. Yhteensä annetuista 1517 äänistä tyhjiä oli 25.

Keskustan varapuheenjohtajiksi valittiin Riikka Pakarinen, Petri Honkonen ja Markus Lohi. Ehdolla oli myös mm. keskustanuorten Aleksi Sandroos, joka saikin kunnioitettavan äänimäärän, mutta se ei tällä kertaa riittänyt. Onneksi Aleksilla on aikaa, veikkaan, että ei kauaa mene, kun häntä kuullaan johdossa.

Riikka Pirkkalainen jatkaa Keskustan puoluesihteerinä. Vastaehdokkaita ei Pirkkalaisella tälläkään kertaan ollut. Riikka on tehnyt erinomaista työtä puoluesihteerinä.

Puoluekokoukseen on jätetty 294 aloitetta. Aloitteista kuuluisin taitaa olla Hirvensalmen kunnallisjärjestön aloite ”Oikeenlaista kemiaa maaseudun poikamiehille”. Aloite tuntuu seksistiseltä ja naisia esineellistävältä. Puoluekokouksen vastaus on vähintäänkin samaa ja olen yllättynyt, että naisia ja tasa-arvon puolestapuhujia täynnä oleva vastaustyöryhmä vastaa yhtyvänsä aloitteeseen, mutta vastaukseen on saatu lisättyä toimivat internetyhteydet.

Julkisuudessa ei juuri ole nostettu muita aloitteita esille. Ylläoleva aloite sai kyllä huomiota, mutta muita aloitteita ei ole nostettu esiin. Kuten vaikkapa esimerkiksi Lohjan kunnallisjärjestön aloite: Vajaaravitsemuksen seulonta ja ravitsemushoidon sisällyttäminen ikääntyneiden terveydenhuollon hoitopolkuun (voit lukea aloitteen tästä), tai Keskustan Latvan paikallisyhdistyksen aloite: Nuorten työikäisten muistisairaiden huomioiminen hoivapalveluissa tai lukuisia muita hyviä aloitteita, jotka tähtäävät hyvinvoinnin paranemiseen.

Huomiotta on jäänyt myös erinomainen aloite Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuorilta: Turvallisemman tilan periaatteet keskustan tapahtumiin. Tämä aloite tosin voisi olla laajempikin, koskien kaikkea toimintaa. Aloitteessa nostetaan huoli turvallisesta tilasta. He vaativat aloitteessaan Keskustalle ohjeet turvallisen tilan periaatteesta. Nämä sisältäisivät ohjeet yleiseen käyttäytymiseen ja toisten ihmisten kohtaamiseen sekä kunnioittamiseen. Periaatteissa pitää olla selkeät linjat pilkkaamisen ja syrjinnän estämiseen sekä siihen, miten yhdenvertaisuutta edistetään, annetaan tilaa kaikille osallistua keskusteluun sekä turvallinen tila, jossa kaikilla on mahdollisuus oppia ja pyytää myös huonoa käytöstään anteeksi. Turvallisemman tilan periaatteet voitaisiin laatia puolueelle esimerkiksi Suomen YK-liiton ohjeiden pohjalta. He peräänkuuluttavat sitä, että emme saisi Keskustassa vaientaa jo yhteiskunnassa vaiennettujen ääntä tai unohtaa aatesisarten ja -veljien oikeutta fyysiseen ja psyykkiseen koske-
mattomuuteen. Olemme entistä vahvempi ja luotettavampi puolue, kun emme häiritse tai kiusaa toisiamme.

Niin, tälle aloitteelle olisin toivonut enemmän huomiota. Tosin keskustallahan on (kuten muillakin puolueilla) häirintähuoneentaulu (kuinkahan moni sen on lukenut?), mutta tämä aloite voisi tuoda uutta potkua ja näkökulmaa sekä muistutuksen tärkeään aiheeseen.

Olen tiedustellut mihin puoluekokouksen aloitteet johtavat. No eipä varsinaisesta mihinkään. Aloite ei velvoita mihinkään puoluekokousta eikä toimijoita. Niistä voi kuulemma saada ideoita ja niitä voi käyttää paikallisessa toiminnassa ja muodostaa toimintalinjoja. Tässä olisi selkeä kehittämisen paikka. Aloitteiden merkityksen tulisi olla suurempi ja niiten tulisi johtaa toimenpiteisiin puolueen toiminnassa. Se voisi olla myös yksi tärkeä osa kannatuksen nousuun. Keskustalaiset itse mielellään puhuvat keskustasta kansanliikkeenä ja osallistavana puolueena. Noh, jos aloitteet eivät johda mihinkään, mikä on se näkyvä osa osallistamisesta ja kuulemisesta tai kansanliikkeestä? Aloitteiden oikea huomoiminen ja toimenpiteen toisivat jäsenille oikean kokemuksen siitä, että Keskusta edistää jäsenille tärkeää politiikkaa ja että he pystyvät vaikuttamaan puolueen linjaan.

Puoluekokous jatkuu vielä sunnuntain, jolloin keskustelemme vielä lisää aloitteista. Hyviä keskusteluja odotellessa.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s