Suomessa käydään jatkuvaa keskustelua osaajapulasta, nuorten syrjäytymisestä, työvoiman saatavuudesta ja talouskasvusta. Samaan aikaan yksi tärkeimmistä ratkaisuista näihin haasteisiin, eli ammatillinen koulutus on joutunut vuosien ajan jatkuvien uudistusten, säästöjen ja rahoitusmuutosten kohteeksi.
Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) vuonna 2024 julkaisema arviointi tarjosi poikkeuksellisen tärkeän tilannekuvan ammatillisen koulutuksen tilanteesta. Arvioinnissa ei puhuttu kriisistä, mutta siinä tunnistettiin useita vakavia haasteita, kuten opiskelijoiden tuen tarpeiden kasvu, opettajien kuormittuminen, oppilaitosten väliset erot sekä opiskelijoiden kokemus siitä, ettei opetusta ja ohjausta ollut aina riittävästi saatavilla.
Vuonna 2026 tilannetta voidaan tarkastella uudesta näkökulmasta. Nyt tiedämme, mitä tapahtui sen jälkeen, kun ammatilliseen koulutukseen kohdistettiin uusia säästöjä, oppilaitokset käynnistivät muutosneuvotteluja ja koulutuksen järjestäjät joutuivat etsimään uusia tapoja sopeuttaa toimintaansa.
Kysymys onkin nyt se, että kuunneltiinko varoituksia vai päätettiinkö kulkea vastakkaiseen suuntaan? (tämä siis ei ole oikeasti kysymys, vaan toteamus)
Vuonna 2024 tunnistettiin ongelmat ja vuonna 2026 niitä syvennettiin
Karvin arvioinnissa nousi esiin, että opiskelijoiden tarpeet ovat muuttuneet merkittävästi. Oppilaitoksiin tulee yhä enemmän nuoria, jotka tarvitsevat oppimisen tukea, erityistä ohjausta ja vahvaa läsnä olevaa aikuisuutta. Oppivelvollisuuden laajentuminen on ollut tärkeä uudistus, mutta samalla se on tuonut ammatilliseen koulutukseen opiskelijoita, joiden tuen tarve on aiempaa suurempi.
Vuonna 2024 viesti oli selkeä siitä, että resursseja tarvitaan enemmän.
Vuonna 2026 todellisuus näyttää toisenlaiselta. Ammatilliseen koulutukseen kohdistuneet 120 miljoonan euron leikkaukset ovat johtaneet henkilöstövähennyksiin, koulutustarjonnan supistumiseen ja muutosneuvotteluihin useissa oppilaitoksissa. Samalla juuri ne palvelut, joiden merkitystä Karvi korosti, eli ohjaus, erityinen tuki ja opiskelijoiden henkilökohtainen kohtaaminen ovat joutuneet säästöpaineiden kohteiksi.
Kun tuen tarve kasvaa ja resurssit vähenevät, seurauksena ei voi olla parempi lopputulos.
Lähiopetuksen määrä kertoo paljon koulutuksen suunnasta
Yksi Karvin keskeisistä havainnoista liittyi opiskelijoiden kokemuksiin opetuksesta. Moni opiskelija koki jo vuonna 2024, ettei opetusta ollut riittävästi ja että oppiminen perustui liikaa itsenäiseen työskentelyyn.
Monelle nuorelle itseohjautuvuus toimii hyvin. Kaikille ei.
Ammatillisen koulutuksen erityispiirre on se, että suuri osa osaamisesta opitaan tekemällä, harjoittelemalla ja saamalla palautetta ammattilaiselta. Koneita ei opita käyttämään lukemalla ohjeita. Asiakaspalvelua ei opita ilman vuorovaikutustilanteita. Hoitotyötä ei opita ilman käytännön harjoittelua ja ohjausta.
Vuonna 2024 huolena oli liian vähäinen lähiopetus.
Vuonna 2026 huolena on se, kuinka paljon sitä voidaan vielä vähentää ilman että koulutuksen laatu alkaa kärsiä merkittävästi.
Opettajien jaksaminen on koko järjestelmän kohtalonkysymys
Karvin arvioinnissa opettajien työkuorma nousi esiin useaan kertaan. Opettajien tehtävä ei ole pelkästään opettaa ammattia. He toimivat myös ohjaajina, tukijoina, työelämäyhteistyön rakentajina ja usein ensimmäisinä aikuisina, jotka tunnistavat opiskelijan tuen tarpeen.
Jo vuonna 2024 opettajat kokivat, ettei aikaa ollut riittävästi.
Vuonna 2026 tilanne on monin paikoin vaikeampi. Muutosneuvottelut ja henkilöstövähennykset tarkoittavat käytännössä sitä, että sama työ tehdään pienemmällä henkilöstöllä. Samalla opiskelijoiden tuen tarve ei ole vähentynyt.
Tämä kehitys herättää vakavan kysymyksen myös tulevaisuuden kannalta. Jos ammatillisen koulutuksen opettajien työ muuttuu jatkuvasti kuormittavammaksi, kuinka houkuttelevana alaa voidaan pitää uusille opettajille?
Kuka opettaa tulevaisuuden sähköasentajat, lähihoitajat, kokit, koneistajat ja rakennusalan ammattilaiset?
Nuorisotyöttömyys ja koulutus kulkevat käsi kädessä
Nuorisotyöttömyys ei synny yhdestä syystä eikä sitä ratkaista yhdellä toimenpiteellä. Silti koulutuksella on siinä keskeinen rooli.
Ammatillisen koulutuksen tehtävänä on tarjota nuorelle polku työelämään. Kun koulutus toimii hyvin, opiskelija saa osaamista, itseluottamusta, verkostoja ja mahdollisuuden siirtyä työelämään tai jatko-opintoihin.
Jos koulutuspolku heikkenee, myös työelämään siirtyminen vaikeutuu.
Millaisia vaikutuksia koulutuksen heikentyneillä resursseilla voi olla viiden tai kymmenen vuoden aikajänteellä. Jokainen keskeytynyt tutkinto, jokainen ilman riittävää tukea jäänyt opiskelija ja jokainen menetetty mahdollisuus näkyvät myöhemmin työllisyydessä, hyvinvoinnissa ja julkisessa taloudessa.
Kyse ei ole vain koulutuspolitiikasta. Kyse on myös työvoimapolitiikasta, sosiaalipolitiikasta ja tulevaisuuspolitiikasta.
Osaajapulaa ei ratkaista koulutusta heikentämällä
Suomi tarvitsee tulevina vuosikymmeninä valtavan määrän ammatillisen koulutuksen suorittaneita osaajia. Rakennuksia on korjattava, sähköverkkoja uudistettava, vihreää siirtymää toteutettava, ikääntyvää väestöä hoidettava ja teollisuutta kehitettävä.
Samaan aikaan keskustellaan koulutuslinjojen supistamisesta ja koulutuksen säästöistä.
Tässä on ristiriita, johon ei ole saatu uskottavaa vastausta.
Jos koulutamme vähemmän osaajia, mistä tulevat tulevaisuuden työntekijät?
Jos vähennämme opettajia, mistä tulevat tulevaisuuden opettajat?
Jos heikennämme koulutuksen vetovoimaa, miten vastaamme työmarkkinoiden kasvavaan osaajatarpeeseen?
Kyse on jälleen arvovalinnasta
Karvin vuoden 2024 arvioinnin tärkein viesti ei ollut pelkästään se, että järjestelmässä on ongelmia. Tärkeämpi viesti oli se, että ongelmat olivat vielä ratkaistavissa.
Vuonna 2024 ammatillinen koulutus oli varoitustilassa.
Vuonna 2026 monilla mittareilla ollaan lähempänä kriittistä tilannetta.
Tämä ei ole väistämätön kehityskulku. Kyse on poliittisista valinnoista. Siitä, pidämmekö ammatillista koulutusta kustannuseränä vai investointina. Hallitus on johdonmukainen. ”Vahva ja välittävä Suomi”-hallitusohjelma ajaa meidät suohon.
Jos haluamme vähentää nuorisotyöttömyyttä, vahvistaa työvoiman saatavuutta, ehkäistä syrjäytymistä ja turvata suomalaisen yhteiskunnan toimivuuden, ammatillinen koulutus tarvitsee enemmän tukea, ei vähemmän.
Vuoden 2024 arviointi kertoi, mitä pitäisi tehdä. Vuoden 2026 tilanne kertoo, mitä tapahtuu silloin, kun varoituksia ei oteta riittävän vakavasti.
Lähteet:
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ
Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry
Opetus- ja kulttuuriministeriö
https://www.livesaatio.fi/ajankohtaista/ammattiopisto-live-kaynnistaa-muutosneuvottelut
https://okm.fi/-/ammatillisen-koulutuksen-jarjestajille-2-05-miljardia-vuodelle-2025
Lotta Paakkunainen 