Kategoria-arkisto:Toinen aste

Lapsi ei ole syyllinen hätäänsä

Lohjalla tapahtunut epäilty koulusurman yritys on järkyttänyt meitä kaikkia. Tapaukseen liittyvien tietojen mukaan alaikäinen nuori oli yrittänyt sytyttää koulurakennuksen tuleen, hänen hallustaan löytyi teräase, sytytysvälineitä ja manifesti ja hän kertoi itse yrittäneensä koulusurmaa. Lisäksi hän yritti vahingoittaa itseään.

Tapahtuneessa on kyse vakavasta rikosepäilystä, eikä teon vakavuutta pidä vähätellä. Samalla tällaisissa tilanteissa meidän on mielestäni mietittävä ja punnittava se, että onko kyse ainoastaan rikosoikeudellisesta asiasta vai myös lapsen vakavasta pahoinvoinnista, johon yhteiskunnan olisi pitänyt pystyä vastaamaan ennen kuin tilanne kärjistyi näin pitkälle.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan kaikissa lasta koskevissa toimissa lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi harkintaperusteeksi. Lapsella on oikeus suojeluun, kehitykseen, terveyteen ja tarvitsemiinsa palveluihin. Kun alaikäinen suunnittelee vakavaa väkivallantekoa tai yrittää vahingoittaa itseään, on perusteltua pohtia, pitäisikö keskustelun keskiössä rikosepäilyn lisäksi olla myös kiireellinen hoitoarvio, mielenterveyden tuki ja lapsen kokonaistilanteen selvittäminen.

Minä ajattelen, että tämäkin teko oli ennen kaikkea hätähuuto.

Lapsi tai nuori ei ole syyllinen omaan hätäänsä. Hän ei ole syypää siihen, millaisissa olosuhteissa kasvaa, millaisia kokemuksia kohtaa tai miten yksinäisyys, pahoinvointi, mielenterveyden haasteet tai turvattomuus hänen elämässään kasaantuvat. Vastuu kuuluu aikuisille ja yhteiskunnalle. Meidän tehtävämme on nähdä, kuulla ja auttaa ajoissa.

Samaan aikaan, kun nuorten pahoinvoinnista kannetaan kasvavaa huolta, palvelujärjestelmämme hälytysmerkit vilkkuvat punaisella. Lastensuojelun Keskusliitto on nostanut esiin, että lastensuojeluilmoitukset, avohuollon asiakkuudet ja kiireelliset sijoitukset ovat kasvaneet. Erityisesti nuorten osuus korostuu tilastoissa. Keskusliiton mukaan tämä kertoo siitä, ettemme kykene auttamaan lapsia ja perheitä riittävän varhain ja oikea-aikaisesti.

Liian usein apua saadaan vasta silloin, kun tilanne on jo kriisiytynyt.

Moni lapsi tai nuori ei osaa kertoa hädästään ääneen. Kaikki eivät näytä pahoinvointiaan ulospäin. Jotkut vetäytyvät, toiset oireilevat käytöksellään, osa yrittää sinnitellä yksin viimeiseen asti. Siksi ei riitä, että palvelut odottavat ihmisten löytävän niiden luo. Palveluiden on löydettävä ihmiset.

Perheillä on tänä päivänä paljon hätää. Taloudellinen epävarmuus, kuormitus, mielenterveyden haasteet ja arjen paineet näkyvät myös lasten hyvinvoinnissa. Lastensuojelun Keskusliitto on varoittanut jo pitkään, että sosiaaliturvan leikkaukset lisäävät lapsiperheköyhyyttä ja vaarantavat lasten oikeuksien toteutumista. Samalla sosiaali- ja terveyspalveluista sekä lastensuojelusta haetaan säästöjä tilanteessa, jossa palveluiden tarve ei ole vähentynyt vaan kasvanut.

Mitä tapahtuu, jos kasvavaan avuntarpeeseen vastataan vähentämällä resursseja?

Lastensuojelun Keskusliiton mukaan puutteet perus- ja ennaltaehkäisevissä palveluissa heijastuvat korjaavien palveluiden tarpeen kasvuun. Lastensuojeluilmoitusten ja kiireellisten sijoitusten määrän kasvu kertoo siitä, ettei apua saada riittävän ajoissa. Tämän pitäisi olla vakava viesti meille päättäjille. Jokainen ennaltaehkäisyyn sijoitettu euro säästää inhimillistä kärsimystä ja usein myös julkisia varoja myöhemmin.

Tarvitsemme enemmän ennaltaehkäiseviä palveluita, emme vähemmän. Tarvitsemme matalan kynnyksen tukea perheille, toimivia mielenterveyspalveluita lapsille ja nuorille, riittävästi koulukuraattoreita, psykologeja, nuorisotyötä ja perhesosiaalityötä. Tarvitsemme palveluita, joihin pääsee silloin, kun huoli herää, eikä vasta silloin, kun kaikki on jo romahtamassa.

Yhtä tärkeää on, että tieto palveluista on helposti löydettävissä. Ei voi olla niin, että apua tarvitseva lapsi, nuori tai vanhempi joutuu yksin selvittämään monimutkaista palveluviidakkoa. Tiedon ennaltaehkäisevistä palveluista on oltava helposti saatavilla, selkeää ja ymmärrettävää. Avun hakemisen pitää olla helppoa, eikä kynnys yhteydenottoon saa olla korkea.

Lohjan tapahtumien kaltaisten tapausten äärellä on helppo etsiä syyllisiä. Vaikeampaa on pysähtyä kysymään, mitä emme nähneet, mitä emme kuulleet ja missä kohtaa yhteiskunnan turvaverkkoon syntyi reikä.

Yhden nuoren teko ei kerro vain yhdestä nuoresta. Se kertoo myös siitä, miten me aikuiset, palvelut ja yhteiskunta olemme onnistuneet tehtävässämme.

Lapsi on vastuussa teoistaan, mutta lapsi ei ole syyllinen hätäänsä. Siksi meidän tehtävämme on varmistaa, että apua saa ajoissa, helposti ja ilman leimautumisen pelkoa. Yksikään lapsi tai perhe ei saa jäädä yksin. Meidän on uskallettava investoida varhaiseen tukeen, ennaltaehkäisyyn ja perheiden hyvinvointiin ennen kuin hätä muuttuu kriisiksi. Se on lapsen edun mukaista, inhimillisesti oikein ja koko yhteiskunnan kannalta viisain mahdollinen ratkaisu.

Lähteet:

Lastensuojelutilastot paljastavat palvelujärjestelmän puutteet | Lastensuojelun Keskusliitto

Poliisi tutkii epäiltyä koulusurman yritystä Lohjalla | Paikalliset | Länsi-Uusimaa

Lohjan koulusurmaa suunnitellut on 16-vuotias poika | Paikalliset | Länsi-Uusimaa

Lapsen oikeuksien sopimus tiivistettynä | UNICEF

Neljä yleisperiaatetta – Lapsenoikeudet.fi

Yleissopimus lapsen oikeuksista (1989) – Ulkoministeriö

Katso lista tuoreista sote-säästöistä: lastensuojelu, vammaiset ja kotihoito kohteina | Politiikka | Yle

Lohja menettää nuorensa yksi bussivuoro kerrallaan

Luin huolestuneena Länsi-Uusimaan uutisen Saukkolan pikavuorojen lakkauttamisesta. Keskustelu on herättänyt paljon tunteita, eikä syyttä. Kyse ei nimittäin ole vain yhdestä bussivuorosta tai yhdestä pysäkistä. Kyse on siitä, miten ihmiset voivat asua, opiskella, tehdä töitä ja rakentaa tulevaisuuttaan Lohjan kyläalueilla.

Facebookissa käyty keskustelu kertoo karulla tavalla, miten suuri vaikutus joukkoliikenneyhteyksillä on tavallisten ihmisten arkeen. Moni on kertonut kulkeneensa töihin tai opiskeluun sujuvasti vielä silloin, kun yhteydet toimivat paremmin. Nyt vaihtoehdoksi jäävät pitkät odotusajat, useat vaihdot tai oman auton hankkiminen.

Mutta entä ne, joilla autoa ei ole?

Erityisesti mietin koululaisia, opiskelijoita, nuoria ja ikäihmisiä. He ovat usein kaikkein riippuvaisimpia toimivasta joukkoliikenteestä. Kun yhteydet heikkenevät, heidän liikkumisensa vaikeutuu ensimmäisenä.

Puhumme paljon siitä, miten houkuttelemme lapsiperheitä Lohjalle. Samalla meidän pitäisi kysyä, millaista viestiä lähetämme nykyisille ja tuleville asukkaille, jos kyläalueiden palvelut ja yhteydet jatkuvasti heikkenevät.

Perhe ei muuta kylälle pelkästään kauniiden maisemien vuoksi. Perhe miettii, miten lapset pääsevät kouluun, harrastuksiin ja myöhemmin opiskelemaan. Perhe miettii, miten työmatkat onnistuvat ja onko arki mahdollista ilman useampaa autoa. Jos vastaukset näihin kysymyksiin ovat epävarmoja, moni valitsee asuinpaikakseen jonkin muun kunnan.

Suurin huoleni liittyykin nyt nuoriin.

Kun opiskelupaikka sijaitsee kauempana ja kulkeminen muuttuu hankalaksi, moni nuori joutuu muuttamaan pois kotiseudultaan jo hyvin nuorena. Maailmalle lähteminen on luonnollinen osa kasvua, eikä siinä ole mitään väärää. Ongelma syntyy silloin, kun paluulle ei enää ole edellytyksiä.

Jos nuori lähtee pois 16- tai 17-vuotiaana opintojen perässä eikä näe kotikyläänsä tulevaisuuden asuinpaikkana, menetämme vähitellen tulevat lapsiperheet, yrittäjät, työntekijät ja yhteisöjen rakentajat. Kylät eivät autioidu yhdessä yössä, vaan ne autioituvat päätös päätökseltä, palvelu palvelulta ja yhteys yhteydeltä.

Tämä asia kosketti myös omaa perhettäni hyvin konkreettisesti.

Oma nuoreni joutui muuttamaan pois kotoa jo 16-vuotiaana saatuaan toisen asteen opiskelupaikan Helsingistä. Vaihtoehtona olisi ollut päivittäinen kulkeminen kodin ja koulun välillä, mutta pahimpina päivinä koulumatkoihin olisi kulunut yhteensä lähes neljä tuntia.

Neljän tunnin päivittäinen matkustaminen on kohtuuton taakka kenelle tahansa, mutta erityisesti nuorelle opiskelijalle, jonka pitäisi jaksaa opiskella, tehdä tehtäviä, harrastaa ja palautua. Sellainen arki ei ole kestävää.

Meillä oli onni matkassa. Nuorellamme oli mahdollisuus asua viikot tuttavan vapaassa huoneessa yhdessä ystävänsä kanssa ja tulla viikonlopuiksi kotiin. Näin opiskelu onnistui ilman kohtuuttomia päivittäisiä matkustusaikoja.

Kaikilla perheillä ei kuitenkaan ole tällaista turvaverkkoa.

Kaikilla ei ole sukulaisia, tuttuja tai ylimääräistä huonetta tarjoavia ihmisiä opiskelupaikkakunnan läheisyydessä. Kaikilla ei myöskään ole taloudellista mahdollisuutta järjestää asumista toiselta paikkakunnalta nuorelle opiskelijalle. Silloin nuoren koulutusmahdollisuudet voivat käytännössä riippua siitä, mihin perheellä on varaa tai millaisia verkostoja perheellä sattuu olemaan.

Juuri siksi pidän tärkeänä, että myös Lohjalla mietitään ratkaisuja, joilla nuoret voisivat asua kotonaan pidempään ja opiskella mahdollisimman lähellä omaa yhteisöään. Kyse ei ole vain koulutuksesta tai liikenteestä. Kyse on yhdenvertaisista mahdollisuuksista rakentaa tulevaisuutta riippumatta siitä, asuuko keskustassa vai kylällä.

Mikä sitten on Lohjan suunnitelma kyläalueiden tulevaisuudelle?

Olen jo vuonna 2022 tehnyt valtuustoaloitteen siitä, että kasvatus- ja opetuslautakunnan esittämä ponsi lakkautetun Nummi-Pusulan lukion lukiostudion käyttöönotosta toteutettaisiin. Ajatus oli suhteellisen hyvä silloin, mutta tänään se on ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan.

Näen kuitenkin, että ideaa pitäisi tarkastella aiempaa laajemmin.

Lukiostudion ei tarvitsisi olla vain lukiolaisille tarkoitettu tila. Siitä voitaisiin rakentaa moderni opiskelukeskus, joka palvelisi myös ammatillisen koulutuksen opiskelijoita, korkeakouluopiskelijoita, avoimen yliopiston opiskelijoita ja muita etä- tai monimuoto-opiskelijoita.

Opiskelu on muuttunut, sillä yhä useampi tutkinto sisältää verkko-opintoja, etäluentoja ja itsenäistä työskentelyä. Siksi meidän pitäisi rohkeasti hyödyntää niitä mahdollisuuksia, joita digitalisaatio tarjoaa myös kyläalueiden elinvoiman vahvistamiseen.

Miksi nuoren pitäisi muuttaa pois kotikylästään heti opintojen alkaessa, jos osa opinnoista olisi mahdollista suorittaa laadukkaissa opiskelutiloissa omalla lähialueella?

Tällainen ratkaisu tukisi nuoria, helpottaisi perheiden arkea ja auttaisi pitämään kylät elinvoimaisina. Samalla se loisi yhteisöllisiä tiloja, joissa eri-ikäiset opiskelijat voisivat työskennellä, tavata toisiaan ja rakentaa tulevaisuuttaan omalta kotiseudultaan käsin.

Saukkolan pikavuorojen poistuminen nostaa esiin paljon suuremman kysymyksen kuin yhden liikennöitsijän reittiratkaisut. Kysymys kuuluu, miten Lohja aikoo huolehtia siitä, että myös Saukkolassa, Nummi-Pusulassa, Karjalohjalla, Sammatissa ja muilla kyläalueilla voi tulevaisuudessakin elää täysipainoista elämää.

Jos liikenneyhteyksiä heikennetään, millä niitä korvataan? Onko suunnitteilla toimivaa syöttöliikennettä? Miten turvataan opiskelijoiden liikkuminen? Entä työmatkalaisten? Miten varmistetaan, että lapsiperheet kokevat kylät edelleen houkutteleviksi paikoiksi asua?

Elinvoima syntyy siitä, että ihmiset voivat asua, opiskella, tehdä töitä ja rakentaa tulevaisuuttaan siellä, missä he haluavat elää.

Siksi näen, että tämä ei ole vain liikennekysymys, vaan tämä on nuoriso-, perhe- ja elinvoimapolitiikkaa ja siksi siihen tarvitaan myös Lohjan kaupungilta vastauksia.

Saukkolassa bussien pikavuorot halutaan takaisin – näin Lohjan kaupunki ja Vainion Liikenne vastaavat | Paikalliset | Länsi-Uusimaa

Onko koulutus enää kaikkien oikeus?

Suomalainen hyvinvointivaltio rakentuu ajatukselle, että vaikeissa elämäntilanteissa yhteiskunta kantaa vastuuta. Työttömälle maksetaan työttömyysturvaa, sairastunut saa sairauspäivärahaa ja eläkeläinen toimeentulonsa eläkkeenä. Yksi ryhmä kuitenkin poikkeaa tästä logiikasta ja se on opiskelijat.

Kannustamme nuoria kouluttautumaan, hankkimaan osaamista ja rakentamaan Suomen tulevaisuutta. Samalla olemme rakentaneet järjestelmän, jossa opiskelijan toimeentulo perustuu merkittävältä osin velkaan.

Kelan mukaan korkeakouluopiskelijan opintotuki muodostuu opintorahasta, asumisen tuesta sekä opintolainasta. Jo tämä kertoo paljon siitä, miten järjestelmä toimii. Opintolaina ei ole enää ylimääräinen mahdollisuus tai vararahasto, vaan käytännössä olennainen osa opiskelijan toimeentuloa. Lainaan saa Kelan valtiontakauksen, mutta raha tulee pankista ja se maksetaan takaisin korkoineen.

Koulutusta pidetään investointina tulevaisuuteen ja koulutuksesta hyötyy paljon muutakin kuin yksittäinen opiskelija. Jokainen valmistunut sairaanhoitaja, opettaja, insinööri, lääkäri tai ohjelmistokehittäjä kasvattaa Suomen osaamispääomaa, verotuloja ja kilpailukykyä. Silti juuri tätä investointia tekevä ihminen joutuu usein velkaantumaan jo ennen ensimmäistä vakituista työpaikkaansa.

Ylen tuoreessa jutussa 24-vuotias insinööriksi valmistunut Emilia Heinonen kertoo katuvansa opintolainansa ottamista. Hän valmistui vuonna 2024, mutta joutui lähettämään yli sata työhakemusta ja oli pitkään työttömänä ennen työllistymistään. Samalla opintolainan korot juoksivat. Heinonen kuvaa velkaa taakaksi, joka vaikuttaa myös tulevaisuuden suunnitelmiin, kuten asunnon hankintaan ja perheen perustamiseen.

Heinosen kokemus ei ole yksittäistapaus. Ylen mukaan opiskelijoiden keskimääräinen opintolaina on yli kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja Kelan maksamien korkoavustusten määrä on kasvanut voimakkaasti korkojen nousun myötä. Viime vuonna Kela maksoi opintolainojen korkoavustuksia ennätysmäärän, yli 8,6 miljoonaa euroa.

Korkeakouluopintoja pidetään päätoimisena opiskeluna ja samalla opintotukeen liittyy opintojen etenemisen seuranta ja tulorajat. Käytännössä opiskelijan on tasapainoiltava opintojen, työnteon ja toimeentulon välillä. Jos työ vie liikaa aikaa, opinnot voivat viivästyä. Jos töitä ei löydy, vaihtoehdoksi jää usein laina.

Tilannetta tekee ristiriitaisemmaksi se, että korkeakouluopiskelijoilta peritään myös pakollinen terveydenhoitomaksu riippumatta siitä, käyttävätkö he YTHS:n palveluja vai eivät. Maksu on lakisääteinen ja opiskelijan omalla vastuulla on huolehtia sen maksamisesta.

Nykyjärjestelmän puolustajat muistuttavat aiheellisesti opintolainahyvityksestä. Jos opiskelija valmistuu tavoiteajassa, Kela maksaa osan lainasta pois. Se on hyvä kannustin, mutta ei muuta perusasetelmaa, eli sitä, että velka täytyy ottaa ensin. Taloudellinen riski jää opiskelijalle, vaikka koulutuksen hyödyt jakautuvat koko yhteiskunnalle.

Ongelma ei ole siinä, että opintolaina olisi olemassa. Monelle se on hyödyllinen ja toimiva väline. Ongelma on siinä, että siitä on tullut yhä useammalle välttämättömyys. Kun opintoraha, asumisen tuki ja muut tukimuodot eivät riitä kattamaan elämisen kustannuksia, velasta tulee käytännössä pakollinen osa opiskelua. Myös Kelan asiantuntijat ovat todenneet, että pelkkä opintoraha ja asumisen tuki eivät monissa tilanteissa riitä arjen kulujen kattamiseen.

Opiskelijoiden taloudellinen tilanne ei kuitenkaan vaikeudu vain lukuvuoden aikana. Erityisen ongelmallinen on kesä. Vuokra ei katkea kesälomaksi, mutta opiskelijan toimeentulo katkeaa tai heikkenee monella juuri silloin, kun opinnot ovat tauolla. Käytännössä monet opiskelijat ovat kesäkuukausina täysin riippuvaisia kesätöiden saamisesta.

Ongelma on, että työpaikkoja ei yksinkertaisesti riitä kaikille. Moni opiskelija lähettää useita hakemuksia ilman tulosta ja samaan aikaan vuokra, ruoka, sähkölaskut ja muut pakolliset menot on maksettava. Tällaisessa tilanteessa vaihtoehdoiksi jäävät usein velka, vanhempien taloudellinen tuki tai arjesta tinkiminen.

Julkisessa keskustelussa oletetaan liian helposti, että perhe auttaa tarvittaessa. Todellisuus on kuitenkin toinen, sillä kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta maksaa aikuisen lapsensa vuokraa tai muita elinkustannuksia kuukausien ajan. Monissa perheissä talous on jo valmiiksi tiukilla. Opiskelijan toimeentulo ei voi rakentua oletukselle, että perhe paikkaa järjestelmän aukot.

Tämä johtaa väistämättä eriarvoisuuteen opiskelijoiden välillä. Ne, joiden perheellä on varaa auttaa, voivat keskittyä opintoihinsa huomattavasti turvallisemmin. Ne, joilla tällaista turvaverkkoa ei ole, joutuvat kantamaan suuremman taloudellisen riskin. Pahimmillaan jatkuva epävarmuus toimeentulosta johtaa siihen, että opiskelija harkitsee opintojen keskeyttämistä, ei siksi että motivaatio puuttuisi, vaan siksi ettei opiskeluun yksinkertaisesti ole varaa.

Tämä on yhteiskunnallisesti nurinkurista, sillä samaan aikaan kun Suomi tarvitsee korkeasti koulutettuja osaajia ja kannustaa nuoria opiskelemaan, osa opiskelijoista joutuu pohtimaan, voiko tutkinnon suorittamista jatkaa taloudellisista syistä. Koulutuksen pitäisi olla tie eteenpäin, ei taloudellinen riski, jonka kantaminen riippuu perheen pankkitilin saldosta.

Keskustelussa opiskelijoiden toimeentulosta unohtuu usein yksi perustavanlaatuinen kysymys: haluammeko todella yhteiskunnan, jossa korkeakoulutus on käytännössä helpoiten saavutettavissa niille, joiden perheillä on varaa tukea heitä?

Nykyinen järjestelmä nojaa monessa tilanteessa hiljaiseen oletukseen, että opiskelija saa tarvittaessa apua kotoa. Kun tuet eivät riitä kattamaan elinkustannuksia, katse kääntyy vanhempiin. Mutta kaikilla perheillä ei ole mahdollisuutta maksaa vuokria, ruokakuluja tai muita arjen menoja opiskelijan puolesta.

Koulutuksen pitäisi olla Suomessa mahdollisuus jokaiselle lahjakkaalle ja motivoituneelle nuorelle riippumatta vanhempien tulotasosta. Jos opiskelijan mahdollisuus suorittaa tutkinto on riippuvainen perheen taloudellisesta asemasta, emme enää toteuta koulutuksellista tasa-arvoa niin hyvin kuin mielellämme uskomme.

Siksi kysymys ei ole vain opiskelijoiden toimeentulosta. Kysymys on siitä, millaista Suomea haluamme rakentaa. Haluammeko yhteiskunnan, jossa korkeakouluopinnot ovat aidosti kaikkien saavutettavissa, vai sellaisen, jossa taloudellinen tausta määrittää yhä enemmän sitä, kenellä on mahdollisuus opiskella ja valmistua?

Ratkaisuja kyllä on. Opintorahaa voitaisiin korottaa, asumisen tukea vahvistaa, tulorajoja joustavoittaa ja opintolainan roolia pienentää opiskelijan toimeentulossa. Myös opiskelijoiden pakollisia maksuja voitaisiin tarkastella kriittisesti, ja opintolainan korkoriskiä voitaisiin jakaa nykyistä enemmän yhteiskunnan kannettavaksi. Kyse ei siis ole siitä, etteikö vaihtoehtoja olisi olemassa. Kyse on poliittisista valinnoista.

Keskustelussa opiskelijoiden toimeentulosta unohtuu usein yksi perustavanlaatuinen kysymys: haluammeko todella yhteiskunnan, jossa koulutusmahdollisuudet riippuvat yhä enemmän perheen varallisuudesta?

Tämä ei koske ainoastaan korkeakouluopiskelijoita. Kyse on myös ammattiin opiskelevista nuorista ja kaikista niistä täysi-ikäisistä opiskelijoista, jotka eivät enää kuulu oppivelvollisuuden piiriin. Heidänkin on maksettava vuokransa, ruokansa, liikkumisensa ja muut arjen kulunsa samalla tavoin kuin muidenkin.

Nykyinen järjestelmä nojaa monessa tilanteessa hiljaiseen oletukseen, että opiskelija saa tarvittaessa apua kotoa. Kun tuet eivät riitä kattamaan elinkustannuksia ja kesätyöpaikkoja ei löydy, katse kääntyy vanhempiin. Mutta kaikilla perheillä ei ole mahdollisuutta maksaa vuokria, ruokakuluja tai muita arjen menoja opiskelijan puolesta.

Tämä luo eriarvoisuutta opiskelijoiden välille. Toisen turvana ovat vanhempien säästöt, toinen joutuu ottamaan lisää lainaa tai tekemään töitä opintojen kustannuksella. Kolmas saattaa joutua pohtimaan opintojen keskeyttämistä, koska rahat eivät yksinkertaisesti riitä.

Yhteiskuntamme tarvitsee ammattitaitoisia ihmisiä kaikilta koulutusasteilta. Tarvitsemme lähihoitajia, sähköasentajia, rakennusalan ammattilaisia, kokkeja, merkonomeja, sairaanhoitajia, opettajia, insinöörejä ja lääkäreitä. Suomen tulevaisuus ei rakennu vain korkeakouluissa eikä vain ammatillisissa oppilaitoksissa, vaan molemmissa.

Siksi koulutuksen saavutettavuus ei saa riippua opiskelijan tai hänen perheensä varallisuudesta. Jokaisella motivoituneella nuorella pitäisi olla mahdollisuus hankkia ammatti tai tutkinto ilman jatkuvaa pelkoa toimeentulosta.

Voimmeko todella hyväksyä sen, että koulutusmahdollisuudet jakautuvat varallisuuden mukaan ja että vain osalla nuorista on aidosti mahdollisuus opiskella, valmistua ja rakentaa tulevaisuuttaan?

Lähteet:

Emilia Heinonen, 24, katuu tuhansien eurojen opintolainaa | Talous | Yle

Opiskelijan tuet | Henkilöasiakkaat | Kela

Opiskelijan tuet – Korkeakouluopiskelijat

Opiskelijan tuet korkeakoulussa | Henkilöasiakkaat | Kela

Korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksu on 70,70 euroa vuonna 2026 – YTHS

Rikoksesta epäilty alle 15-vuotias on ennen kaikkea lapsi ja siksi lausunnossani korostin YK:n lapsen oikeuksien sopimusta

Olen antanut lausunnon oikeusministeriön valmistelemaan esitykseen, joka koskee alle 15-vuotiaana rikoksesta epäillyn lapsen säilöönottoa.

Lausuntoni ei synny pelkästään lainsäädännön tarkastelusta. Se perustuu myös kokemukseen lastensuojelutyöstä, niiden lasten kohtaamisesta, jotka oireilevat vakavasti sekä ymmärrykseen siitä, mitä lapsen edun toteutuminen käytännössä tarkoittaa.

Julkisessa keskustelussa puhutaan usein nuorisorikollisuudesta. Lastensuojelussa kohdataan kuitenkin lapsia, joiden rikollinen käyttäytyminen on harvoin ongelman alku. Se on usein seurausta pitkästä ketjusta, johon voi sisältyä turvattomuutta, kaltoinkohtelua, väkivaltaa, traumakokemuksia, mielenterveyden häiriöitä, päihteitä, kouluakäymättömyyttä tai rikollisten verkostojen vaikutusta.

Siksi alle 15-vuotiasta rikoksesta epäiltyä ei voi tarkastella ainoastaan rikosoikeudellisesta näkökulmasta. Hän on ennen kaikkea lapsi.

Juuri tästä syystä lausuntoni perustuu vahvasti YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Sopimus velvoittaa Suomea asettamaan lapsen edun ensisijaiseksi kaikissa lasta koskevissa päätöksissä. Se edellyttää myös, että lasta kuullaan, häntä suojellaan ja että vapaudenriistoa käytetään vain viimesijaisena keinona ja mahdollisimman lyhyen aikaa.

Yhteiskunnalla on oikeus ja velvollisuus puuttua vakavaan nuorisorikollisuuteen. Myös lasten ja muiden turvallisuus on turvattava, mutta yhtä suuri vastuu yhteiskunnalla on huolehtia siitä, ettei lapsi joudu rikollisuuden polulle siksi, että apu tuli liian myöhään tai sitä ei ollut saatavilla.

Olen nähnyt, kuinka oikea-aikainen tuki voi muuttaa lapsen elämän suunnan. Olen nähnyt myös tilanteita, joissa palvelut eivät ole olleet riittäviä tai ne ovat käynnistyneet vasta, kun ongelmat ovat jo kasautuneet. Siksi pidän tärkeänä, ettei poliisin säilytystiloista muodostu ratkaisua tilanteisiin, joissa todellinen ongelma on riittämättömissä lastensuojelu-, mielenterveys- tai päihdepalveluissa.

Lausunnossani tunnistan, että kaikkein vakavimmissa tilanteissa lyhytaikainen säilöönotto voi olla perusteltu lapsen tai muiden turvallisuuden turvaamiseksi sekä tilanteen kokonaisvaltaisen arvioinnin mahdollistamiseksi. Sen tulee kuitenkin olla aidosti poikkeuksellinen toimenpide, ei uusi normaali.

Esitin myös, että jokaisen säilöönoton yhteydessä olisi velvollisuus arvioida kirjallisesti lapsen etu, kuulla lasta hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti, käynnistää välittömästi lastensuojelun palvelutarpeen arviointi, arvioida lapsen psyykkinen vointi ja mahdollinen traumatausta sekä laatia moniammatillinen jatkosuunnitelma ennen vapauttamista tai mahdollista sijoitusta.

Turvallisuutta ei rakenneta pelkästään uusilla pakkokeinoilla. Turvallisuutta rakennetaan ennen kaikkea ehkäisemällä syrjäytymistä, vahvistamalla perheitä, turvaamalla lasten mielenterveyspalvelut, huolehtimalla toimivasta lastensuojelusta ja tarjoamalla lapsille mahdollisuus saada apua riittävän varhain.

Yhteiskunnan sivistystä mitataan myös siinä, miten kohtelemme kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia lapsia. YK:n lapsen oikeuksien sopimus muistuttaa meitä siitä, että myös rikoksesta epäilty lapsi on oikeuksien haltija. Lapsen ihmisarvo, osallisuus, suojelu ja mahdollisuus kuntoutua eivät katoa rikosepäilyn myötä.

Vakavaan nuorisorikollisuuteen on puututtava määrätietoisesti. Samalla on huolehdittava siitä, että emme kadota näkyvistämme lasta rikosepäilyn takana. Näen, että se on sekä inhimillisesti että yhteiskunnallisesti kestävin ratkaisu.

Maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille on investointi tulevaisuuteen

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on hyvinvointialueiden käynnistyttyä käyty tärkeää keskustelua maksuttomasta ehkäisystä alle 25-vuotiaille. Olen itse kannattanut kaikkia niitä aloitteita ja kysymyksiä, joilla asiaa on pyritty edistämään alueellamme.

Kyse ei myöskään ole minulle uudesta asiasta.

Jo ennen hyvinvointialueiden perustamista asiaa käsiteltiin kunnissa ja kaupungeissa ympäri Suomea. Olin mukana keskustelussa jo Lohjan kaupungin päätöksenteossa vuosina 2017–2018, jolloin kannatin maksuttoman ehkäisyn tarjoamista alle 25-vuotiaille. Kirjoitin tuolloin, että maksuton ehkäisy on tärkeä keino vähentää ei-toivottuja raskauksia, tukea nuorten hyvinvointia ja parantaa yhdenvertaisuutta. Samalla korostin, että pelkkä ehkäisyn saatavuus ei yksin riitä, vaan rinnalla tarvitaan laadukasta seksuaalikasvatusta, seksuaalineuvontaa sekä matalan kynnyksen palveluita. Tämä näkemys ei ole muuttunut.

Kun hyvinvointialueet aloittivat toimintansa, siirtyi vastuu näistä palveluista kunnista hyvinvointialueille. Samalla syntyi mahdollisuus luoda yhdenvertaisemmat palvelut koko alueelle riippumatta siitä, missä kunnassa nuori asuu.

Vuonna 2022 aluevaltuustolle jätettiin aloite maksuttoman ehkäisyn tarjoamisesta kaikille alle 25-vuotiaille nuorille koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Aloitteessa esitettiin myös nuorten seksuaaliterveyteen liittyvän neuvonnan ja keskustelutuen vahvistamista. Kannatin aloitteen tavoitteita.

Vuonna 2025 valtuutettu Saara Hyrkkö nosti asian uudelleen esille sekä aluehallitukselle osoitetulla kysymyksellä että valtuustoaloitteella. Hyrkkö kysyi, miten päivitetyt raskauden ehkäisyn Käypä hoito -suositukset aiotaan toimeenpanna Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Kysymys oli perusteltu, sillä suosituksissa korostetaan muun muassa maksuttoman ehkäisyn tarjoamista kaikille alle 25-vuotiaille.

Aluehallituksen vastaus oli kuitenkin varovainen. Vastauksessa todettiin, että hyvinvointialue noudattaa suosituksia laajasti, mutta maksutonta ehkäisyä tarjotaan tällä hetkellä alle 20-vuotiaille sekä tietyille erityisryhmille. Samalla todettiin, ettei hyvinvointialueella ole lakisääteistä velvollisuutta tarjota maksutonta ehkäisyä kaikille alle 25-vuotiaille eikä siihen saada erillistä valtionrahoitusta. Laajentamisen arvioitiin lisäävän kustannuksia noin 400 000 euroa vuodessa.

Keskustelussa onkin korostunut erityisesti kustannuskysymys. Mielestäni vastuullisessa päätöksenteossa on kuitenkin tarkasteltava myös sitä, mitä tällä investoinnilla saadaan aikaan.

Ennaltaehkäisy on lähes aina halvempaa kuin ongelmien korjaaminen jälkikäteen.

Ei-toivotut raskaudet, raskaudenkeskeytykset sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyden ongelmat aiheuttavat kustannuksia niin yksilöille kuin yhteiskunnalle. Kun ehkäisy on helposti saatavilla, voidaan vähentää tilanteita, jotka myöhemmin johtavat huomattavasti suurempiin kustannuksiin terveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa. Siksi pelkkä vuosittainen kustannuslaskelma ei anna riittävää kuvaa päätöksen todellisista vaikutuksista.

Kyse ei kuitenkaan ole vain rahasta.

Maksuton ehkäisy on myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymys.

Vaikka ehkäisy on yhteinen vastuu, kohdistuvat ehkäisyn kustannukset ja raskauden riskit käytännössä edelleen useimmiten naisille. Nuoren naisen mahdollisuus huolehtia omasta seksuaali- ja lisääntymisterveydestään ei saisi riippua omasta tai perheen taloudellisesta tilanteesta.

Naisen oikeus päättää omasta kehostaan ei saa olla riippuvainen siitä, onko hänellä varaa ehkäisyyn.

On myös syytä muistaa, että valtakunnalliset Käypä hoito -suositukset perustuvat tutkimusnäyttöön. Suosituksissa suositellaan maksuttoman ehkäisyn tarjoamista kaikille alle 25-vuotiaille. Kyse ei siis ole yksittäisten poliitikkojen mielipiteistä, vaan asiantuntijoiden arviosta siitä, mikä edistää parhaiten nuorten terveyttä ja hyvinvointia.

Kesäkuussa 2025 jätettiin lisäksi valtuustoaloite, jossa esitettiin Käypä hoito -suositusten toimeenpanoa kokonaisuudessaan, mukaan lukien maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille. Olen kannattanut myös tätä aloitetta.

Olen seurannut asian käsittelyä aluevaltuutettuna tarkasti. Olen ollut läsnä jokaisessa Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston kokouksessa. Tästä syystä ajattelen muistini mukaan, ettei kyseistä valtuustoaloitetta ole ainakaan vielä tuotu aluevaltuuston käsiteltäväksi vastauksen antamista varten. Julkisista asiakirjoista en myöskään ole onnistunut löytämään aloitteeseen annettua vastausta. Tämän vuoksi aloitteen nykyinen käsittelyvaihe jää ulkopuoliselle epäselväksi.

Pidän tärkeänä, että hyvinvointialueen päätöksenteko on avointa ja että myös aloitteiden etenemistä on helppo seurata. Asukkailla ja valtuutetuilla tulee olla mahdollisuus nähdä, miten tärkeät hyvinvointiin liittyvät aloitteet etenevät valmistelussa ja päätöksenteossa.

Tällä hetkellä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue tarjoaa maksutonta ehkäisyä alle 20-vuotiaille sekä tietyille erityisryhmille, mutta ei kaikille alle 25-vuotiaille. Toivon, että asiaa tarkastellaan tulevaisuudessa uudelleen ja että päätöksenteossa huomioidaan sekä kustannukset että pitkän aikavälin hyödyt.

Hyvinvointialueiden tehtävä ei ole ainoastaan hoitaa sairauksia, vaan myös ehkäistä niitä.

Minulle maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille on investointi nuorten hyvinvointiin, tasa-arvoon, naisten asemaan ja tulevaisuuteen. Se on päätös, joka voi säästää kustannuksia pitkällä aikavälillä, mutta ennen kaikkea se on päätös, joka tukee nuorten mahdollisuuksia tehdä omaa elämäänsä koskevia valintoja turvallisesti ja yhdenvertaisesti.

Kuka rakentaa Suomen tulevaisuuden, kun ammattioppilaitoksista leikataan?

Suomessa käydään jatkuvaa keskustelua osaajapulasta, nuorten syrjäytymisestä, työvoiman saatavuudesta ja talouskasvusta. Samaan aikaan yksi tärkeimmistä ratkaisuista näihin haasteisiin, eli ammatillinen koulutus on joutunut vuosien ajan jatkuvien uudistusten, säästöjen ja rahoitusmuutosten kohteeksi.

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) vuonna 2024 julkaisema arviointi tarjosi poikkeuksellisen tärkeän tilannekuvan ammatillisen koulutuksen tilanteesta. Arvioinnissa ei puhuttu kriisistä, mutta siinä tunnistettiin useita vakavia haasteita, kuten opiskelijoiden tuen tarpeiden kasvu, opettajien kuormittuminen, oppilaitosten väliset erot sekä opiskelijoiden kokemus siitä, ettei opetusta ja ohjausta ollut aina riittävästi saatavilla.

Vuonna 2026 tilannetta voidaan tarkastella uudesta näkökulmasta. Nyt tiedämme, mitä tapahtui sen jälkeen, kun ammatilliseen koulutukseen kohdistettiin uusia säästöjä, oppilaitokset käynnistivät muutosneuvotteluja ja koulutuksen järjestäjät joutuivat etsimään uusia tapoja sopeuttaa toimintaansa.

Kysymys onkin nyt se, että kuunneltiinko varoituksia vai päätettiinkö kulkea vastakkaiseen suuntaan? (tämä siis ei ole oikeasti kysymys, vaan toteamus)

Vuonna 2024 tunnistettiin ongelmat ja vuonna 2026 niitä syvennettiin

Karvin arvioinnissa nousi esiin, että opiskelijoiden tarpeet ovat muuttuneet merkittävästi. Oppilaitoksiin tulee yhä enemmän nuoria, jotka tarvitsevat oppimisen tukea, erityistä ohjausta ja vahvaa läsnä olevaa aikuisuutta. Oppivelvollisuuden laajentuminen on ollut tärkeä uudistus, mutta samalla se on tuonut ammatilliseen koulutukseen opiskelijoita, joiden tuen tarve on aiempaa suurempi.

Vuonna 2024 viesti oli selkeä siitä, että resursseja tarvitaan enemmän.

Vuonna 2026 todellisuus näyttää toisenlaiselta. Ammatilliseen koulutukseen kohdistuneet 120 miljoonan euron leikkaukset ovat johtaneet henkilöstövähennyksiin, koulutustarjonnan supistumiseen ja muutosneuvotteluihin useissa oppilaitoksissa. Samalla juuri ne palvelut, joiden merkitystä Karvi korosti, eli ohjaus, erityinen tuki ja opiskelijoiden henkilökohtainen kohtaaminen ovat joutuneet säästöpaineiden kohteiksi.

Kun tuen tarve kasvaa ja resurssit vähenevät, seurauksena ei voi olla parempi lopputulos.

Lähiopetuksen määrä kertoo paljon koulutuksen suunnasta

Yksi Karvin keskeisistä havainnoista liittyi opiskelijoiden kokemuksiin opetuksesta. Moni opiskelija koki jo vuonna 2024, ettei opetusta ollut riittävästi ja että oppiminen perustui liikaa itsenäiseen työskentelyyn.

Monelle nuorelle itseohjautuvuus toimii hyvin. Kaikille ei.

Ammatillisen koulutuksen erityispiirre on se, että suuri osa osaamisesta opitaan tekemällä, harjoittelemalla ja saamalla palautetta ammattilaiselta. Koneita ei opita käyttämään lukemalla ohjeita. Asiakaspalvelua ei opita ilman vuorovaikutustilanteita. Hoitotyötä ei opita ilman käytännön harjoittelua ja ohjausta.

Vuonna 2024 huolena oli liian vähäinen lähiopetus.

Vuonna 2026 huolena on se, kuinka paljon sitä voidaan vielä vähentää ilman että koulutuksen laatu alkaa kärsiä merkittävästi.

Opettajien jaksaminen on koko järjestelmän kohtalonkysymys

Karvin arvioinnissa opettajien työkuorma nousi esiin useaan kertaan. Opettajien tehtävä ei ole pelkästään opettaa ammattia. He toimivat myös ohjaajina, tukijoina, työelämäyhteistyön rakentajina ja usein ensimmäisinä aikuisina, jotka tunnistavat opiskelijan tuen tarpeen.

Jo vuonna 2024 opettajat kokivat, ettei aikaa ollut riittävästi.

Vuonna 2026 tilanne on monin paikoin vaikeampi. Muutosneuvottelut ja henkilöstövähennykset tarkoittavat käytännössä sitä, että sama työ tehdään pienemmällä henkilöstöllä. Samalla opiskelijoiden tuen tarve ei ole vähentynyt.

Tämä kehitys herättää vakavan kysymyksen myös tulevaisuuden kannalta. Jos ammatillisen koulutuksen opettajien työ muuttuu jatkuvasti kuormittavammaksi, kuinka houkuttelevana alaa voidaan pitää uusille opettajille?

Kuka opettaa tulevaisuuden sähköasentajat, lähihoitajat, kokit, koneistajat ja rakennusalan ammattilaiset?

Nuorisotyöttömyys ja koulutus kulkevat käsi kädessä

Nuorisotyöttömyys ei synny yhdestä syystä eikä sitä ratkaista yhdellä toimenpiteellä. Silti koulutuksella on siinä keskeinen rooli.

Ammatillisen koulutuksen tehtävänä on tarjota nuorelle polku työelämään. Kun koulutus toimii hyvin, opiskelija saa osaamista, itseluottamusta, verkostoja ja mahdollisuuden siirtyä työelämään tai jatko-opintoihin.

Jos koulutuspolku heikkenee, myös työelämään siirtyminen vaikeutuu.

Millaisia vaikutuksia koulutuksen heikentyneillä resursseilla voi olla viiden tai kymmenen vuoden aikajänteellä. Jokainen keskeytynyt tutkinto, jokainen ilman riittävää tukea jäänyt opiskelija ja jokainen menetetty mahdollisuus näkyvät myöhemmin työllisyydessä, hyvinvoinnissa ja julkisessa taloudessa.

Kyse ei ole vain koulutuspolitiikasta. Kyse on myös työvoimapolitiikasta, sosiaalipolitiikasta ja tulevaisuuspolitiikasta.

Osaajapulaa ei ratkaista koulutusta heikentämällä

Suomi tarvitsee tulevina vuosikymmeninä valtavan määrän ammatillisen koulutuksen suorittaneita osaajia. Rakennuksia on korjattava, sähköverkkoja uudistettava, vihreää siirtymää toteutettava, ikääntyvää väestöä hoidettava ja teollisuutta kehitettävä.

Samaan aikaan keskustellaan koulutuslinjojen supistamisesta ja koulutuksen säästöistä.

Tässä on ristiriita, johon ei ole saatu uskottavaa vastausta.

Jos koulutamme vähemmän osaajia, mistä tulevat tulevaisuuden työntekijät?

Jos vähennämme opettajia, mistä tulevat tulevaisuuden opettajat?

Jos heikennämme koulutuksen vetovoimaa, miten vastaamme työmarkkinoiden kasvavaan osaajatarpeeseen?

Kyse on jälleen arvovalinnasta

Karvin vuoden 2024 arvioinnin tärkein viesti ei ollut pelkästään se, että järjestelmässä on ongelmia. Tärkeämpi viesti oli se, että ongelmat olivat vielä ratkaistavissa.

Vuonna 2024 ammatillinen koulutus oli varoitustilassa.

Vuonna 2026 monilla mittareilla ollaan lähempänä kriittistä tilannetta.

Tämä ei ole väistämätön kehityskulku. Kyse on poliittisista valinnoista. Siitä, pidämmekö ammatillista koulutusta kustannuseränä vai investointina. Hallitus on johdonmukainen. ”Vahva ja välittävä Suomi”-hallitusohjelma ajaa meidät suohon.

Jos haluamme vähentää nuorisotyöttömyyttä, vahvistaa työvoiman saatavuutta, ehkäistä syrjäytymistä ja turvata suomalaisen yhteiskunnan toimivuuden, ammatillinen koulutus tarvitsee enemmän tukea, ei vähemmän.

Vuoden 2024 arviointi kertoi, mitä pitäisi tehdä. Vuoden 2026 tilanne kertoo, mitä tapahtuu silloin, kun varoituksia ei oteta riittävän vakavasti.

Lähteet:

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry

karvi.fi

Opetus- ja kulttuuriministeriö

https://yle.fi/a/74-20229340

https://www.livesaatio.fi/ajankohtaista/ammattiopisto-live-kaynnistaa-muutosneuvottelut

https://okm.fi/-/ammatillisen-koulutuksen-jarjestajille-2-05-miljardia-vuodelle-2025

https://www.jotpa.fi/fi/faq/miten-paallekkaisen-rahoituksen-estaminen-ammatillisessa-koulutuksessa-muuttuu-vuonna-2026

KARVI_0224_0Download