Avainsana-arkisto: tasa-arvo

Kuka rakentaa Suomen tulevaisuuden, kun ammattioppilaitoksista leikataan?

Suomessa käydään jatkuvaa keskustelua osaajapulasta, nuorten syrjäytymisestä, työvoiman saatavuudesta ja talouskasvusta. Samaan aikaan yksi tärkeimmistä ratkaisuista näihin haasteisiin, eli ammatillinen koulutus on joutunut vuosien ajan jatkuvien uudistusten, säästöjen ja rahoitusmuutosten kohteeksi.

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) vuonna 2024 julkaisema arviointi tarjosi poikkeuksellisen tärkeän tilannekuvan ammatillisen koulutuksen tilanteesta. Arvioinnissa ei puhuttu kriisistä, mutta siinä tunnistettiin useita vakavia haasteita, kuten opiskelijoiden tuen tarpeiden kasvu, opettajien kuormittuminen, oppilaitosten väliset erot sekä opiskelijoiden kokemus siitä, ettei opetusta ja ohjausta ollut aina riittävästi saatavilla.

Vuonna 2026 tilannetta voidaan tarkastella uudesta näkökulmasta. Nyt tiedämme, mitä tapahtui sen jälkeen, kun ammatilliseen koulutukseen kohdistettiin uusia säästöjä, oppilaitokset käynnistivät muutosneuvotteluja ja koulutuksen järjestäjät joutuivat etsimään uusia tapoja sopeuttaa toimintaansa.

Kysymys onkin nyt se, että kuunneltiinko varoituksia vai päätettiinkö kulkea vastakkaiseen suuntaan? (tämä siis ei ole oikeasti kysymys, vaan toteamus)

Vuonna 2024 tunnistettiin ongelmat ja vuonna 2026 niitä syvennettiin

Karvin arvioinnissa nousi esiin, että opiskelijoiden tarpeet ovat muuttuneet merkittävästi. Oppilaitoksiin tulee yhä enemmän nuoria, jotka tarvitsevat oppimisen tukea, erityistä ohjausta ja vahvaa läsnä olevaa aikuisuutta. Oppivelvollisuuden laajentuminen on ollut tärkeä uudistus, mutta samalla se on tuonut ammatilliseen koulutukseen opiskelijoita, joiden tuen tarve on aiempaa suurempi.

Vuonna 2024 viesti oli selkeä siitä, että resursseja tarvitaan enemmän.

Vuonna 2026 todellisuus näyttää toisenlaiselta. Ammatilliseen koulutukseen kohdistuneet 120 miljoonan euron leikkaukset ovat johtaneet henkilöstövähennyksiin, koulutustarjonnan supistumiseen ja muutosneuvotteluihin useissa oppilaitoksissa. Samalla juuri ne palvelut, joiden merkitystä Karvi korosti, eli ohjaus, erityinen tuki ja opiskelijoiden henkilökohtainen kohtaaminen ovat joutuneet säästöpaineiden kohteiksi.

Kun tuen tarve kasvaa ja resurssit vähenevät, seurauksena ei voi olla parempi lopputulos.

Lähiopetuksen määrä kertoo paljon koulutuksen suunnasta

Yksi Karvin keskeisistä havainnoista liittyi opiskelijoiden kokemuksiin opetuksesta. Moni opiskelija koki jo vuonna 2024, ettei opetusta ollut riittävästi ja että oppiminen perustui liikaa itsenäiseen työskentelyyn.

Monelle nuorelle itseohjautuvuus toimii hyvin. Kaikille ei.

Ammatillisen koulutuksen erityispiirre on se, että suuri osa osaamisesta opitaan tekemällä, harjoittelemalla ja saamalla palautetta ammattilaiselta. Koneita ei opita käyttämään lukemalla ohjeita. Asiakaspalvelua ei opita ilman vuorovaikutustilanteita. Hoitotyötä ei opita ilman käytännön harjoittelua ja ohjausta.

Vuonna 2024 huolena oli liian vähäinen lähiopetus.

Vuonna 2026 huolena on se, kuinka paljon sitä voidaan vielä vähentää ilman että koulutuksen laatu alkaa kärsiä merkittävästi.

Opettajien jaksaminen on koko järjestelmän kohtalonkysymys

Karvin arvioinnissa opettajien työkuorma nousi esiin useaan kertaan. Opettajien tehtävä ei ole pelkästään opettaa ammattia. He toimivat myös ohjaajina, tukijoina, työelämäyhteistyön rakentajina ja usein ensimmäisinä aikuisina, jotka tunnistavat opiskelijan tuen tarpeen.

Jo vuonna 2024 opettajat kokivat, ettei aikaa ollut riittävästi.

Vuonna 2026 tilanne on monin paikoin vaikeampi. Muutosneuvottelut ja henkilöstövähennykset tarkoittavat käytännössä sitä, että sama työ tehdään pienemmällä henkilöstöllä. Samalla opiskelijoiden tuen tarve ei ole vähentynyt.

Tämä kehitys herättää vakavan kysymyksen myös tulevaisuuden kannalta. Jos ammatillisen koulutuksen opettajien työ muuttuu jatkuvasti kuormittavammaksi, kuinka houkuttelevana alaa voidaan pitää uusille opettajille?

Kuka opettaa tulevaisuuden sähköasentajat, lähihoitajat, kokit, koneistajat ja rakennusalan ammattilaiset?

Nuorisotyöttömyys ja koulutus kulkevat käsi kädessä

Nuorisotyöttömyys ei synny yhdestä syystä eikä sitä ratkaista yhdellä toimenpiteellä. Silti koulutuksella on siinä keskeinen rooli.

Ammatillisen koulutuksen tehtävänä on tarjota nuorelle polku työelämään. Kun koulutus toimii hyvin, opiskelija saa osaamista, itseluottamusta, verkostoja ja mahdollisuuden siirtyä työelämään tai jatko-opintoihin.

Jos koulutuspolku heikkenee, myös työelämään siirtyminen vaikeutuu.

Millaisia vaikutuksia koulutuksen heikentyneillä resursseilla voi olla viiden tai kymmenen vuoden aikajänteellä. Jokainen keskeytynyt tutkinto, jokainen ilman riittävää tukea jäänyt opiskelija ja jokainen menetetty mahdollisuus näkyvät myöhemmin työllisyydessä, hyvinvoinnissa ja julkisessa taloudessa.

Kyse ei ole vain koulutuspolitiikasta. Kyse on myös työvoimapolitiikasta, sosiaalipolitiikasta ja tulevaisuuspolitiikasta.

Osaajapulaa ei ratkaista koulutusta heikentämällä

Suomi tarvitsee tulevina vuosikymmeninä valtavan määrän ammatillisen koulutuksen suorittaneita osaajia. Rakennuksia on korjattava, sähköverkkoja uudistettava, vihreää siirtymää toteutettava, ikääntyvää väestöä hoidettava ja teollisuutta kehitettävä.

Samaan aikaan keskustellaan koulutuslinjojen supistamisesta ja koulutuksen säästöistä.

Tässä on ristiriita, johon ei ole saatu uskottavaa vastausta.

Jos koulutamme vähemmän osaajia, mistä tulevat tulevaisuuden työntekijät?

Jos vähennämme opettajia, mistä tulevat tulevaisuuden opettajat?

Jos heikennämme koulutuksen vetovoimaa, miten vastaamme työmarkkinoiden kasvavaan osaajatarpeeseen?

Kyse on jälleen arvovalinnasta

Karvin vuoden 2024 arvioinnin tärkein viesti ei ollut pelkästään se, että järjestelmässä on ongelmia. Tärkeämpi viesti oli se, että ongelmat olivat vielä ratkaistavissa.

Vuonna 2024 ammatillinen koulutus oli varoitustilassa.

Vuonna 2026 monilla mittareilla ollaan lähempänä kriittistä tilannetta.

Tämä ei ole väistämätön kehityskulku. Kyse on poliittisista valinnoista. Siitä, pidämmekö ammatillista koulutusta kustannuseränä vai investointina. Hallitus on johdonmukainen. ”Vahva ja välittävä Suomi”-hallitusohjelma ajaa meidät suohon.

Jos haluamme vähentää nuorisotyöttömyyttä, vahvistaa työvoiman saatavuutta, ehkäistä syrjäytymistä ja turvata suomalaisen yhteiskunnan toimivuuden, ammatillinen koulutus tarvitsee enemmän tukea, ei vähemmän.

Vuoden 2024 arviointi kertoi, mitä pitäisi tehdä. Vuoden 2026 tilanne kertoo, mitä tapahtuu silloin, kun varoituksia ei oteta riittävän vakavasti.

Lähteet:

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry

karvi.fi

Opetus- ja kulttuuriministeriö

https://yle.fi/a/74-20229340

https://www.livesaatio.fi/ajankohtaista/ammattiopisto-live-kaynnistaa-muutosneuvottelut

https://okm.fi/-/ammatillisen-koulutuksen-jarjestajille-2-05-miljardia-vuodelle-2025

https://www.jotpa.fi/fi/faq/miten-paallekkaisen-rahoituksen-estaminen-ammatillisessa-koulutuksessa-muuttuu-vuonna-2026

KARVI_0224_0Download

Ihmisarvo on jakamaton ja siksi naistoimintaa tarvitaan

Minut on valittu Keskustan Nummen paikallisyhdistyksen edustajana Uudenmaan Keskustanaisten hallitukseen. Olen aidosti kiitollinen tästä luottamuksesta. Luottamustehtävät eivät koskaan ole itsestäänselvyyksiä ja otankin tämän tehtävän vastaan nöyryydellä, innolla ja vahvalla halulla tehdä työtä hyvinvoinnin, yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden puolesta.

Viime viikkoina olen pysähtynyt miettimään myös laajemmin sukupuoleen perustuvaa yhdistystoimintaa. Onko se tätä päivää? Pitäisikö meidän jo olla siirtyneet eteenpäin rakenteista, joissa sukupuoli määrittää toimintaa tai osallistumista? Osittain ajattelen niin. Ihmisten elämäntarinat, kokemukset ja identiteetit ovat tänä päivänä moninaisempia kuin koskaan. Sukupuoli ei ole ainoa eikä usein edes tärkein tekijä, joka määrittelee osallistumisen tapaa.

Mutta samaan aikaan maailma ympärillämme kertoo toisenlaista tarinaa.

Naisviha on jälleen noussut pintaan suoremmin, räikeämmin ja yhä hyväksytymimmässä muodossa. Vähemmistöjen oikeudet ovat murenemassa ja feministinen ajatusmaailma, joka vuosikymmenten ajan on kantanut meitä kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, tuntuu ottaneen kolauksen. Keskustelukulttuuri on koventunut. Hyväntahtoinen oletus ihmisyydestä on heikentynyt. Kaikkien tasavertainen kohtaaminen ei ole enää itsestäänselvyys.

Juuri siksi naistoimintaa tarvitaan.

Tarvitaan tiloja ja yhteisöjä, joissa voidaan tarkastella arkea ja päätöksiä naisnäkökulmista yhtä aikaa kriittisesti ja ratkaisukeskeisesti. Tarvitaan kanavia, joista käsin voimme puolustaa yhdenvertaisuutta ja turvallisuutta aikana, jolloin nämä perusarvot eivät ole suojassa. Tarvitaan vaikuttamista, joka on lempeää mutta päämäärätietoista, kuuntelevaa, mutta rohkeaa.

Keskustalaisena minua ohjaa vahvasti yksi periaate: ihmisarvo on jakamaton. Jokainen ihminen on arvokas syntymästään lähtien ilman ehtoja, kategorioita tai vertailua. Tätä on alkiolaisuus parhaimmillaan: syvää luottamusta ihmisyyteen ja siihen, että yhteiskuntaa tulee rakentaa aina heikoimmankin näkökulmasta käsin. Kun ihmisarvo on jakamaton, kenenkään arvo ei voi nousta toisen arvoa korkeammaksi. Siksi myös tasa-arvotyö ja naisten äänen esillä pitäminen eivät ole vastakkain muiden oikeuksien kanssa, vaan ne ovat osa samaa ihmisarvon puolustamista.

Otan tämän tehtävän vastaan siitä ymmärryksestä käsin, että naisten ääni ei saa hiljetä. Ei tänään, eikä huomennakaan.

Rajatulla oppimäärällä rajatut unelmat?

Olen jättänyt oman lausuntoni hallituksen ehdottamasta muutoksesta, joka koskee ammatillisen koulutuksen valintaperusteita sekä perusopetuksen arvioinnin uudistusta. Muutoksen myötä yksilöllistetty oppimäärä poistuu ja tilalle tulee rajattu oppimäärä. Tämä tarkoittaa, että oppilas, joka opiskelee rajatun oppimäärän mukaan, saa päättötodistukseen kyseisestä aineesta aina arvosanan 5* – riippumatta siitä, kuinka hyvin hän saavuttaa hänelle HOJKS:ssa määritellyt tavoitteet. Lisäksi harkintaan perustuva valinta ei jatkossa enää koskisi oppimisvaikeuksia.

Miksi muutos on ongelmallinen?

Olen lausunnossani nostanut esiin, että muutos:

  • heikentää jatko-opintomahdollisuuksia: 5*-merkintä päättötodistuksessa rajoittaa käytännössä mahdollisuuksia hakeutua toisen asteen koulutukseen,
  • syrjäyttää oppilaita: oppimisvaikeudet poistetaan harkinnanvaraisen valinnan perusteista, jolloin juuri ne nuoret, jotka tarvitsevat eniten tukea, jäävät ilman turvaverkkoa,
  • on ristiriidassa koulutuksellisen tasa-arvon kanssa: oppilaan oma edistyminen ja motivaatio eivät näy todistuksessa, mikä on vastoin oppimisen tuen alkuperäistä tarkoitusta.

Lausuntokierroksen tilanne

Tähän mennessä annetut lausunnot näyttävät suurelta osin puoltavan hallituksen esitystä. Tämä tekee kriittisten äänten esille tuomisen entistä tärkeämmäksi. On tärkeää, että päättäjät kuulevat myös sen näkökulman, että uudistus voi johtaa oppilaiden eriarvoistumiseen ja kaventaa heidän jatko-opintopolkujaan.

Vielä ehdit lausua

Lausuntoja voi jättää 1.10. saakka. Jos haluat tuoda oman näkemyksesi esiin, voit osallistua lausuntokierrokseen osoitteessa:
Lausuntopalvelu.fi – Rajattu oppimäärä ja valintaperusteet

Minun näkemykseni on selvä: oppimisen tuen tulee aidosti tukea, ei rajoittaa. Nyt esitetty muutos uhkaa tehdä juuri päinvastoin. On meidän kaikkien vastuulla varmistaa, että nuorten koulutuspolut pysyvät avoimina ja tasa-arvoisina.

Alla lausuntoni kokonaisuudessaan:

Lausunto ehdotetusta muutoksesta ammatillisen koulutuksen valintaperusteisiin

Kiitän mahdollisuudesta lausua ehdotukseen liittyen. Nostan esiin muutamia keskeisiä huolia ja näkökulmia.

Rajattu oppimäärä ja arvosanan rajoittaminen

Ehdotuksen mukaan perusopetuksen päättötodistukseen merkitään rajatun oppimäärän mukaisesti opiskellusta aineesta aina arvosana 5*. Tämä tarkoittaa, että oppilas ei voi saada korkeampaa arvosanaa, vaikka hän saavuttaisi HOJKS:ssa määritellyt tavoitteensa erinomaisesti. Käytännössä tämä muutos kaventaa oppilaiden jatko-opintomahdollisuuksia huomattavasti. Jos päättötodistukseen jää useampia 5*-merkintöjä, heikentää se oppilaan mahdollisuuksia päästä toisen asteen koulutukseen. Alkuperäinen ajatus yksilöllistämisestä, eli että oppilas arvioidaan suhteessa omiin tavoitteisiinsa ja voi saada myös hyvän tai kiitettävän arvosanan, poistuu. Tämä on ongelmallista, sillä se muuttaa yksilöllistämisen/rajauksen luonteen tuesta rajoitteeksi.

Harkintaan perustuvan valinnan poistaminen

On lisäksi esitetty, että harkintaan perustuva valinta ei enää koskisi oppimisvaikeuksia. Tämä yhdessä rajatun oppimäärän arvosanarajoituksen kanssa luo kaksinkertaisen esteen niille oppilaille, joilla on oppimisvaikeuksia. He eivät voi osoittaa osaamistaan suhteessa omiin tavoitteisiinsa, eivätkä enää myöskään hyötyä harkinnanvaraisesta valinnasta, jonka tarkoitus on ollut turvata koulutuspolku heille, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Koulutuksellinen tasa-arvo

Muutokset ovat ristiriidassa koulutuksellisen tasa-arvon periaatteen kanssa. On välttämätöntä, että myös ne oppilaat, jotka tarvitsevat rajattua oppimäärää, voivat jatkaa opintojaan toisella asteella. Muuten vaarana on, että oppimisen tuki ei enää tue, vaan kaventaa nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksia. Ehdotukset Rajatun oppimäärän arvioinnin tulisi mahdollistaa osaamisen arviointi suhteessa yksilöllisiin tavoitteisiin siten, että myös arvosanat 6–10 olisivat saavutettavissa. Mikäli arvosana rajoitetaan 5*:een, tulee turvata erityisiä kompensaatiomekanismeja jatko-opintovalinnoissa, jotta oppilaat eivät jää yhteishaussa jälkeen.

Oppimisvaikeuksien poistaminen harkintaan perustuvan valinnan perusteista tulisi arvioida uudelleen, sillä muutos yhdessä rajatun oppimäärän kanssa lisää riskiä koulutuksellisesta syrjäytymisestä.

Yhteenvetona katson, että esitetyt muutokset heikentävät merkittävästi niiden oppilaiden asemaa, jotka tarvitsevat tukea. Jotta hallitusohjelman tavoite oppimisen tuen selkeyttämisestä ja jatkuvuuden vahvistamisesta toteutuisi, on tärkeää, että uudistus ei johda oppilaiden eriarvoistumiseen ja jatko-opintopolkujen kaventumiseen.

Valtuustoaloite: Häirintähuoneentaulu luottamushenkilöiden käyttöön 14.5.2025

Valtuustokauden aikana olemme valitettavasti kohdanneet tilanteita, joissa luottamushenkilöiden välisessä vuorovaikutuksessa ei ole aina kunnioitettu toisten rajoja tai pidetty kiinni hyvästä keskustelukulttuurista. On ilmennyt tapauksia, joissa käytös on ollut epäasiallista joko kokoustilanteissa tai sosiaalisessa mediassa. Luottamushenkilöiden tulee voida toimia turvallisessa ja kunnioittavassa ilmapiirissä, vain tällöin demokratia voi toteutua aidosti ja vaikuttavasti.

Me allekirjoittaneet esitämme, että laaditaan ja otetaan käyttöön häirintähuoneentaulu tukemaan luottamushenkilöiden työtä ja ennaltaehkäisemään häirintätilanteita. Huoneentaulun tarkoituksena on muistuttaa yhteisesti sovituista periaatteista ja vastuullisesta viestintäkulttuurista. Se olisi näkyvillä esimerkiksi valtuuston ja lautakuntien kokoustiloissa sekä jaettavissa sähköisesti luottamushenkilöille.

Häirintähuoneentaulu voisi sisältää esimerkiksi seuraavat ohjeet:

  • Puhu toisille kunnioittavasti, älä mene henkilökohtaisuuksiin.
  • Älä sano verkossa asioita, joita et sanoisi kasvotusten.
  • Ota tunnekuohussa aikalisä, viesteihin ei tarvitse vastata heti.
  • Pyydä anteeksi, jos loukkaat toista keskustelijaa.
  • Sinulla on oikeus estää häiritsevä keskustelija.
  • Pidä huolta tietoturvastasi ja sosiaalisen median yksityisyysasetuksista.
  • Jos kohtaat häirintää tai vihapuhetta, ilmoita siitä ja hae tukea, älä jää yksin.
  • Muistetaan, että vihapuheen tarkoitus on kaventaa demokratiaa, ei anneta sille tilaa.

Tällainen huoneentaulu ei ole pelkkä muodollisuus, vaan konkreettinen ja symbolinen teko paremman keskustelukulttuurin puolesta. Se antaa myös selkänojaa niille, jotka kohtaavat häirintää, ja auttaa ehkäisemään uusia tilanteita ennalta.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kaupunki laatii ja ottaa käyttöön häirintähuoneentaulun osana hyvän hallinnon ja demokratian edistämistä.

Lohjalla 14.5.2025

Lotta Paakkunainen

Aloitteen on allekirjoittanut myös

Päivi Alanne, Mari Aaltolaine, Katriina Nousiainen, Risto Murto, Anan Gutierrez-Sorainen, Hilkka Hyrkkö, Heli Kurimo, Laura Skaffari, Kristian Sarvi, Anna Mustalahti, Satu Nybäck, Birgit Aittakumpu sekä Jani Meling.

Valtuustoaloite tasa-arvoisesta koulukyytioikeudesta käsittelyssä

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan seuraavassa kokouksessa (11.12.2018) käsittelemme mm valtuustoaloitetta tasa-arvoisesta koulukyytioikeudesta.  Katri Piiparinen (vihr) on tehnyt todella hyvän aloitteen. Ote aloitteesta:

”Lohja on lapsiystävällinen kunta.
Kun lapsen huoltajat ovat eronneet ja heillä on yhteishuoltajuus, niin lapsi voi asua esim. vuoroviikoin eri huoltajan luona. Jos hän sattuu asumaan kauempana koulusta ja on oikeutettu koulukyyditykseen, niin oikeuden siihen kyytiin saa vain toisen vanhemman, lähivanhemman, luota. Eli vaikka molemmat tasa-arvoiset huoltajat asuvat koulukyytiä edellyttävän etäisyyden päästä koulusta,  niin lapsi saa vain toisen huoltajan luota kyydin kouluun. Tämä käytäntö on huoltajia eriarvoistavaa, perheen arkea rasittavaa ja kaikin puolin toisen huoltajan vanhemmuutta väheksyvää. Jos molempien huoltajien luona asuminen on säännöllistä ja molemmat huoltajat asuvat saman, lapselle osoitetun koulun alueella, niin kyydin toteuttamisen pitäisi olla täysin mahdollista.”


Päätösesitys on,

”Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta

1. toteaa, että lapsen koulukuljetus kahden eri paikoissa asuvan huoltajan luota vuoroviikkoina ei ole nykyisillä järjestely- ja kuljetusresursseilla mahdollista

2. toteaa, että tällainen kahden osoitteen koulukuljetus asettaa lapset eriarvoiseen asemaan sen mukaan, missä huoltajat asuvat

3. esittää hallitukselle aloitteen loppuunkäsitellyksi.”

En ihan ymmärrä kohtaa 2. Se ei täysin avaudu minulle. Millä tavalla se, että kahden osoitteen lapsi saisi koulukyydin molemmista kodeistaan, tekisi lapset eriarvoiseksi? Mielestäni lapset ovat NYT eriarvoisessa asemassa. Millä tavalla se, että pyritään tekemään kahden osoitteen perheiden elämää helpommaksi, tekisi toisten perheiden aseman huonommaksi?

Kohdan yksi lauselmasta jotenkin paistaa läpi se, että ei nyt oikein haluta edes tutkia asiaa (vai heijastuuko nyt oma asenteeni lukemiseeni), vaan ajatellaan heti vain sitä, ettei ole resursseja ja heti nähdään vain käytännönjärjestelyn ongelmat, joita varmasti on, mutta nekään tuskin ovat ylitsepääsemättömiä.

Koulukyyditykset kuuluvat myös palvelutuotantolautakunnan alaisuuteen, joten eikö päätösesityksessä tulisi olla lausuntopyyntö tai vastaava heiltä?

Olen valmistelemassa vastaesitysta tähän pykälään.

Vastaesitysluonnos on:

”Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta

1) päättää myöntää oikeuden koulukyytiin molempien huoltajien kodeista lapselle osoitettuun kouluun silloin, kun kyseessä on yhteishuoltajuus ja lapsen koulumatka täyttää molemmista kodeista koulukyydityksen saamisen kriteerit. Asumisen eri huoltajien kanssa on oltava säännöllistä ja koulun, johon lapselle kyyditystä anotaan, on oltava lähikoulu molemmista kodeista katsoen.
2) pyytää asiasta palvelutuotantolautakunnan lausunnon ennen kaupunginhallituksen käsittelyä;
3) esittää kaupunginhallitukselle aloitteen loppuunkäsitellyksi.”